Minkähän takia Windows Moviemakerista puuttuu,,,,,

seuraavanlainen ominaisuus. Ei voi pätkästä haluamastaan kohdasta video-otosta niin että sen saisi liitettyä toiseen otokseen sulavasti.

Onko tämä näin vai oonko vaan hoopo.

Onko toisenlaisia videoneditoreita kun tämä kyseinen. Katsoin googlesta, mutta kehuttiin virtual dub ym kaikenlaisia editoreita, mutta en saanut niistä mitään tolkkua, en edes siirrettyä videota sinne joten unohdan nämä.

Siiiiiis olisko kellään apuja tällaiseen ongelmaan. Pitäisi kesällä kuvata poikani häissä ja olen kiitollinen jos saisin apuja. Olen kuvaillut Nokia Lumia kännykällä ja todennut , että varsin hyvää videokuvaa tulee varsinkin ulkona.

Olen siirtänyt video-otokset skydrivelle ja sieltä sitten haluaisin näitä "klippejä" muokata järkevän näköiseksi.
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos aloittelija ystävällistä editoria etsit jossa rittäää myös vaativampaa käyttöön ominaisuudet niin kannattaa Pinnacle Studioon tutustua vaikkapa ensin kokeiluversion kautta, eipä tuo omaisuuksia maksa jos sellaista sitten tarvitsee ja käy ostamassa pois.
http://bit.ly/T4filY

Toki niitä on muitakin olemassa videoeditointi softia

Äänestä

Ongelma voi liittyä mpeg4 videopakkaus tapaan, jossa ensin tallennetaan ns. keyframe ja sen jälkeen, suuresti yksinkertaistettuna, muutokset siihen kuvaan. Tällöin leikkauksia voi tehdä kahdella tapaa, keyframe kohdalta, jolloin ei tarvita videon aikaavievää uudelleen koodausta, mutta leikkauskohta ei ole toivottu, tai "mistä vain ", jolloin koko video joudutaan koodaamaan uudelleen. Tuohon voi löytyä asetukset movie makeristä.

Äänestä

Anteeksi,,,,nyt oli liian vaikea ymmärtää

Äänestä

Voihan sen siirtää kun vain hiirellä tarraa klippiin ja siirtää toiseen paikkaan. Näin ainakin XP moviemakerissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappa Karjalasta kirjoitti:

seuraavanlainen ominaisuus. Ei voi pätkästä haluamastaan kohdasta video-otosta niin että sen saisi liitettyä toiseen otokseen sulavasti.

Onko tämä näin vai oonko vaan hoopo.

Onko toisenlaisia videoneditoreita kun tämä kyseinen. Katsoin googlesta, mutta kehuttiin virtual dub ym kaikenlaisia editoreita, mutta en saanut niistä mitään tolkkua, en edes siirrettyä videota sinne joten unohdan nämä.

Siiiiiis olisko kellään apuja tällaiseen ongelmaan. Pitäisi kesällä kuvata poikani häissä ja olen kiitollinen jos saisin apuja. Olen kuvaillut Nokia Lumia kännykällä ja todennut , että varsin hyvää videokuvaa tulee varsinkin ulkona.

Olen siirtänyt video-otokset skydrivelle ja sieltä sitten haluaisin näitä "klippejä" muokata järkevän näköiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu