Lapsiperheiden LOISIMISELLE loppu!

Kapitalisti

HYVÄ SAILAS! VIHDOINKIN joku uskaltaa ääneen nousta vastustamaan lapsiperheiden HERVOTONTA LOISIMISTA yhteiskunnan varoilla! Mikseivät nämä ihmiset voi hankkia ja itse elättää lapsiaan omasta kukkarostaan? Minkä takia yhteiskunnan tulee aina elättää nämä LOISET ja heidän kaikki huvituksensa kehdosta hautaan?

_________________________________________________
Sailas rajoittaisi päivähoito-oikeutta

Valtiosihteeri Raimo Sailas haluaisi rajoittaa oikeutta kunnalliseen päivähoitoon. UP-uutispalvelun maakuntalehdille tekemässä haastattelussa valtiovarainministeriön ylin virkamies kritisoi sitä, että esimerkiksi vauvaa kotona hoitava äiti voi lähettää yhden tai kaksi vanhempaa lasta kunnan päivähoitoon.

- Tämä on yksi niitä tabuja, joista pitäisi rohjeta keskustella, Sailas sanoo. - Onko todella itsestään selvää, että perhe, jonka asiat ovat kunnossa, voi viedä vauvan tieltä vähän vanhemman lapsen päivähoitoon, hän kyselee.

Valtiosihteerin mielestä "nykyinen meno on liian anteliasta". - Se sekoittaa vanhempien vastuuta lapsesta sekä yksilön ja yhteiskunnan välistä vastuuta, Sailas arvioi.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus ulotettiin kaikkiin alle kouluikäisiin jo vuonna 1996.

(STT)

10

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 229

      liikkeellä. Lue netikettisäännöt ensin ja kirjoittele vasta sitten.

    • Anneli Kalmakurki

      Kepun ja SDP:n politikan mukaista on, että työtän isä/äiti saa viedä lapsensa päivähoitoon yhteiskunnan kustnnuksella, jotta työtön isä/äti pääsee itse istuskelemaan lähibaariin päiväkaljalle.

      • kop

        sitten ajaa sellaista päivähoitopolitiikkaa, jossa rikas kotiäiti saa viedä kauniit lapsikultansa päivähoitoon, jotta äiti pääsee shoppailemaan? Kun on tuolla kotiapulaisellakin vapaapäivä!


      • Anneli Kalmakurki
        kop kirjoitti:

        sitten ajaa sellaista päivähoitopolitiikkaa, jossa rikas kotiäiti saa viedä kauniit lapsikultansa päivähoitoon, jotta äiti pääsee shoppailemaan? Kun on tuolla kotiapulaisellakin vapaapäivä!

        Tuo kuuluu samaan demari-kepu-linjaan, mitä Sailas arvosteli


      • 229
        Anneli Kalmakurki kirjoitti:

        Tuo kuuluu samaan demari-kepu-linjaan, mitä Sailas arvosteli

        vaan kirjoita koko totuus. Tuolla tyylillähän yleensä kalastellaan vain ääniä. Siis ottamalla esiin vain itselle sopivat asiat.


      • Anneli Kalmakurki
        229 kirjoitti:

        vaan kirjoita koko totuus. Tuolla tyylillähän yleensä kalastellaan vain ääniä. Siis ottamalla esiin vain itselle sopivat asiat.

        Lähdepä nyt sinne päiväkaljalle jos sitten helpottaisi


      • 229
        Anneli Kalmakurki kirjoitti:

        Lähdepä nyt sinne päiväkaljalle jos sitten helpottaisi

        kannaltasi katsoen väärää porukkaa. En käytä alkoholia ja lapset on jo maailmalla. Ihan vielä ei ole edes noita lastenlapsia, joita pitäisi viedä hoitoon, jotta pappa pääsisi kaljalle.
        Et tainnut oikein ymmärtää tuota kärkeä kirjoituksissani. Niissähän yhdyn käsitykseen yhteiskunnan ylläpitämien palvelujen VÄÄRINKÄYTTÖÖN puuttumisessa. Puolueista riippumatta!


      • Äiti itsekin
        229 kirjoitti:

        vaan kirjoita koko totuus. Tuolla tyylillähän yleensä kalastellaan vain ääniä. Siis ottamalla esiin vain itselle sopivat asiat.

        Vaikka olen äiti, pidän kohtuuttomana, että yhteiskunnan pitää maksaa isomman lapsen hoidosta päivähoitomaksua, vaikka maksaa jo kertaalleen siitä, että äiti on hoitamassa kotona vauvaa. Jos hankkii lapsia,ei pidä tehdä sitä, jso ei kykene hoitamaan edellisiäkään.Vain erittäin perustellusta syystä hyväksyisin, että isompi lapsi on tarhassa äidin hoitaessa kotona vauvaa.


      • KMa

        "Subjektiivinen päivähoito-oikeus ulotettiin kaikkiin alle kouluikäisiin jo vuonna 1996." (STT)

        Eikös valtioneuvosto tee lakiesitykset?

        Itse kannatan Sailaksen esitystä.

        Nyt on pakko esittää seuraavanlainen kysymys; kokoomushan oli putkeen hallitusvastuussa 16 vuotta, mutta joskus tulee sellainen olo, täälläkin esiintyneistä väitteistä, ettei kokoomus olisi ollutkaan tuona aikana päättämässä asioista, miksi?


    • Albus Dumbledore

      Subjektiivinen päivähoito-oikeus on SDP:n lempilapsi. Lipponen I toteutti sen ja samalla leikkasi kotihoidontukea. Se oli kunnille kallis tikki.

      Nimimerkki Kapitalisti taas näyttää olevan täysin tietämätön itse asiasta mistä paasaa ... No näitähän riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe