Pitäisi saada HML'aan uusi keskustelupalsta, jossa keskustellaan tärkeistä kaupungin ja miksei yleisemminkin yhteiskunnan ja talouden asioista. Tämä palsta on onneton, 90% aivan roskaa, vinoilua ja tyhjiä töksäytyksiä. Mitään väittelyä ei synny. Hämeen Sanomien keskustelupalsta on täysin kuollut. Sinne nostetaan suoltamalla uutisvirrasta uusia aiheita ilman, että mistään niistä syntyy mitään keskustelua. Ulkoisesti HäSa'n palsta on OK, mutta henki puuttuu. Muutama pätevänoloinen kirjoittaja siellä, mutta eihän hekään jaksa jatkaa, kun keskustelua ei kerta kaikkiaan synny. HäSa'n blogit ovat jotenkin sisäsiittoinen, so kuntapoliitikot keskustelee keskenään ja kehuuu toisiaan. Kuinka tämä vanha koulukaupunki HML onkin näin henkisessä lamaannustilassa. Persujen nousu politiikkaan on oikeastaan tuonut keskustelupalstoille ainakin täällä HML'ssa ikävän naljailun sävyn, ei juuri rakentavaa mitään, sanottakoon se suoraan.
Saatava uusi keskustelupalsta HML'aan
tuuletusta kehiin
88429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Kortsun bloki ainoaksi
Keskustelupalstan keskustelun sävy johtuu ainoastaan siellä olevista keskustelijoista. Ei se voi koskaan johtua politiikasta.
Oma näkemykseni tästä palstasta on se, että keskustelijoita on maksimissaan 10.
Yksi erittäin aktiivinen, suorastaan kone. Elämäntapa ja missio hänellä on kari, sukunimellä tai ilman, ja juuri perussuomalaisten mollaaminen suoraan sanottuna pelkillä typeryyksillä.
Tuollaiseen nettimölyyn ei voi järkevästi mitenkään vastata ja jos joutuu selaamaan aina 20 otsikon listan kari-jutuista, että pääsee muihin keskustelujen otsikoihin, se tappaa kyllä kenen tahansa järkevänkin keskusteluinnon. Tämä lienee ko persoonan tarkoitus. Jonkinlainen invaasio ja palstan omiminen omiin tarkoitusperiinsä. Siinä on yksi heikkous, se ettei kukaan kohta lue koko palstaa. Nyt on jo hiljaista, kohta ollaan, kuin Häsa.
Esimerkki tästä tyypistä on tuossa yllä.
Uusi palsta, no siinä käy aivan samoin, toisaalta, jos se on on rekisteröitymisen takana, se hillitsee mölyä.
Rekisteröitymisen takia Häsan palsta kuoli. Tästä voisi päätellä, että haluamme nörttimölyä, mutta onko näin?
Mitähän palstaa viisastelia ja jeesustelia on seurannut. Täällä on mölyä jaettu isakille ja iisopille jne. ja demareille ja kokkariääliöille jne. Nyt sitä persuna esität taas hölypölyä eli muuta kuin totuutta. Ymmärtäisit edes hävetä. Tuollaisen sävyisiä kirjoituksia ei kaipaa kukaan.
Äläpä loukkaannu, ei kannata ottaa itseensä sitä, että hiukan arvostellaan.
Sen sijaan pitäisi miettiä, mitä asialle voidaan tehdä.
Vai oletko oikeasti sitä mieltä, että nyt on hyvä, sekään ei ole huono olotila?
Äläpä vie asian sivuun. Kysyin mitä palstaa olet lukenut ja onko iisopit jne. menneen ohi silmien. Ei pidä heti luokkaantua ja jos sinulla on jokin esitys myös persujen käytöksen korjaamiseksi niin ole hyvä ja sanoa se älä änkytä höpöjä.
On täällä toki muistakin kirjoituksia, mutta ei niin maanisesti, kuin hmm..eräällä.
Ja nyt olet itse siirtämässä tätä perussuomalaisten käytökseen, puhutaanko nyt vaan, miten palstaa parannettaisiin, ok?
Kun edustat täällä Persusuomalaisia voitaisiin lähteä siitä, että parannatte tapanne eli lopetatte asiattomuudet eli muiten pilkkaamisen ja näin voitte odottaa samaa muilta. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Tässä on asiallinen parannusehdotus mutta älä vain taas luokkaannu.
En varsinaisesti edusta, kuin itseäni. Tavoissani on varmaan parantamisen varaa ja ideasihan on loistava! Pidetään puolin ja toisin asiattomuuden ja pilkkaamattomuuden viik...no kokeillaan ensin päi..tuntia;)
Metsään ei mielestäni ole ehditty edes huutaa, kun se on alkanut vastailemaan ja en loukkaannu, koskaan. Netti on asia, jonka vuoksi ei kyllä kannata.
Ainoa vaihtoehto on rekisteröitymispakko. Valitettavasti, koska moderaattorikaan ei asialle mitään tee. Voisi tietysti esim. boikotoida sivuilla mainostavia yrityksiä.
No niin se vähän näyttää olevan. Tällä palstalla se ei olisi huono juttu, Häsassahan oli selviö, ettei nimimerkit pysy salassa. Tämä on enempi valtakunnallinen juttu.
Boikotointi on aika satunnaista kuitenkin.
Itse ole rekkaripakon kannalla täällä, ja juuri niin, valitettavasti.
Iisoppi yrittää pelastaa itseään, mutta kokkarinuolija saa jatkossakin mitä ansaitsee. Hehhehh
Meinaatko oikeasti, minun olevan Iisakki :D? ymmärsin varmaan väärin (taas).
Toivotonta...
Mikäs sinulle nyt tuli? Minä myös ymmärsin väärin puheitasi. Toivotonta.......
;) olet aika veijari, mutta hyvä kun vaihdoit takaisin samaan nimmariin :)
Olen käyttäny nimmaria 7u7u7u joten en ole vaihtanut. Mutta miksi asiaton linjan IP-osoitteesta on tullut ns. vähemmän asiallisia persukiirjoituksia. Pukki tunkee kaalimaan vartiaksi.
:) sää ja sun IP-osoitteesi..jos nyt laitat sen sitten seuraavaan viestiisi oikein näkyviinkin :DD, jep.
Kirjoituksista tuossa jo olikin ja nyt tää meni jähnäämiseksi, eikö sitä juuri ollut tarkoitus vähentää. Voin kyllä tunkea kaalimaahasi, jos se vartijaa tarvii:)), mutta taitaa muuten olla aika jättää tilaa viisaammille tähän ketjuun..
Odotinkin persu sinun häipyvän höpöttömästä. Kerrankin viisas päätös siltä suunnalta.
;) tykkäät kumminkin ..
Jäätelöstä
...niinpä, sitä juuri tarkoitin :) huomaatko, ei tässä niin kaukana olla ..
Edustat persu mitä nimi kertoo joten hyvin valittu. En huomaa mutta en olekaan persu.
älä ujostele, tai jää kaalimaa ilman jätskiä :D.
Ymmärsit persu tämäkin väärin sillä jätski jää ilman kaalia. Asiattomuuksissa pysyt edellleen.
:D...no voi harmi...olet hauska. anteeksi asiattomuuteni.
Sinä et ole vaan pelkkä harmiton asiaton persu. Eikä mikään harmi sillä tähän maahan mahtuu asiatonta tyhmyyttä. Ja sinä kuitenkin yritit olla asiallinen mutta olet mikä olet e. asiaton. Mutta jatka puheita asiallisten kirjoitusten suhteen.
..heippa vaan heini tältä päivältä:)
Nimmari "asiaton linja" vaati tänne asiallisempaa puhetta. Täytyypi sanoa, että hyvin nimmari itse noudatti neuvoaan!!!!! Muutamaan viikkoon en ole törmännyt noin asiattomaan mielipiteenvaihtoon missään palstalla.
..he he, niin taisi käydä. En mitään vaadi, ja nää jutut menee usein juuri noin tuon kanssa. Sori, jatka sinä tästä.
Olisi varmaan hyvä hallita itseään ja tehdä mitä esittää. ehehehe, ei se Persuilta onnistu.
Makkonen hoitaa!
Kun kaksi asiatonta kohtaa syntyy sontaa vaikka asiaton vaatisi asiallista.
Olen avaaja. Keskustellaan vaikkapa julkisesta terveydenhoidosta täällä HML'ssa, kuinka sitä voitaisiin parantaa. Terveyskeskus koskettaa jokseenkin meitä kaikkia. Ei se varmasti huonosti toimiva ole HML'ssa, mutta parannettavaa varmasti on. Olen tämän palstan joissain ketjuissa sivunnut julkista terveydenhoitoa, mutta keskustelua ei ole oikein syntynyt. Siksi avaan tällä palstalla uuden ketjun aiheesta ja toivotan asialliset kommentoijat mukaan rakentavassa hengessä.
Keskustelun avaajalle ja "asiattomalle linjalle" pointsit täältä (jostain syystä ei huoli plussia ??). Asiattoman linjan tekstit oli kuin omasta kynästäni, tämän palstan terroristi vaan pääsi taas vauhtiin, valitettavasti. 7u7u7u hyökkäsi asiattomasti ja suisti hyvän keskustelunavauksen pois raiteiltaan.
Viikonloppuna laitan nuoren asiantuntijan selvittämään mistä osoitteesta tuo häiriköinti tulee, ihan uteliaisuudesta. Kenen intresseihin kuuluu estää asiallinen keskustelu Hämeenlinnasta? Sitähän tämä on. Tuskin ihan tavis henkilön?
En laittaisi rekisteröitymistä pahaksi, jos foorumi olisi ns. puolueeton. HäSasta sain myös sen käsityksen, että IP:eet tutkittiin, joten paikallisten keskustelupalstalle en rekisteröidy, ihan periaatteesta.
Mutta eihän palstan tarvitse olla minkään paikallisen instanssin, kuten ei tämäkään ole. Jäisikö turhan jäkättäjät (esim. Karittaja) sitten rekisteröitymisen myötä pois, se on toinen juttu. Vastakkaisia mielipiteitä saa olla ja pitääkin, mutta tuo henkilökohtaisuuksiin menevä lapsellinen ilkeily on raskasta ja tylsää luettavaa.
Olisi kyllä kiva tietää kuka se on...
Kari
Kiitos "perinpohjainen selvi" kyllä syytä oli sekä sysissä, että sepässä tässäkin, vaikka alkuperäinen tarkoitus ei ollut ihan tuo lopputulos, joka kyllä näyttää hassulta :)
Ehkä tuossa juuri onkin se (yksi) ongelma, että jotkut meistä (minä ainakin) haluaa vaan sen viimeisen sanan ja siksi käy juuri noin, kun provosoituu ja provosoidaan.
Tuo terveydenhuoltoketju näyttää niin hienosti lähteneen etenemään, että pysyn sieltä pois. Nyt näyttäs olevan oikea suunta palstalaisilla, päätellen siitä, että järkevä kirjoittelu saa selvästi nettimouhotusta enemmän kannatusta. Se on hyvä juttu.
7u7u7u:lle, meitin tarvii varmaan avata ihan oma ketju (tiedän jo vastauksen :D, mutten kerro)
Kerrankin tason laskijoilta aivan oikea johtopäätös. Kun asiaton linja häipyy, keskustelusta tulee keskustelua. Kun vaan ymmärtäisi.
:) Tämä "hjhiko" alias...hmmm, on juuri sitä provosointia. Se on hyvä tapa saada jokin kontakti, joskus, jonnekin. Kun vain ymmärtäisi miksi?
En nyt sentään häipymässä ole, vain pääsemässä sinusta yli :DD
Taas joku sekopää potee kaukokaipuuta. Kyllä on linja asiallinen, sillä tästä kirjoittajan henk. koht. ongelmasta meidän kaikkien pitää olla herkeämättä kiinnostunut. Lääkkeet varmaankin auttaisivat.
..sitä ip:tä ootellessa ;) ei jaksa nyt vastata..
Sitä minäkin odottelen ja oikein kivat ettet jaksa, koska tuon verran asiatonta riitti kiitti.
koska se sevenuppi laittaa sen ip:n näkyviin? Odotamme!
Jotain kadoksissa vai? Kantsii kysäistä poliisilaitokselta ainakin jos on jotain arvokasta. Netistä löytyy yhteistiedot.
Kyllä tämä on ihan kelpo palsta ja sen kertoo jo yksin vireä keskustelu, joka lopahti häsan palstalta tyystin kahden rekkarin myötä. Päätoimittaja toimi todella harkitsemattomasti tai sitten halusi keskustelun loppuvankin. Roiskeita toki täällä on ,mutta sen tiedän että mm. häsan toimittajatkin vierailevat täällä säännön mukaan. Hämeenlinnaa koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on täällä aikaajoin ihan tasokasta ja melkein kaikki paikalliset uusimmat tappaukset saa reaaliajassa kiinni. Minunkin IP:ni toimitus aikanaan selvitti - mietin kyllä hiukan että miksi - no ei minulla toisaalta mitään salattavaa ole ollut, mutta sen verran se sapetti ,etten ottanut osaa keskusteluun enää rekkarin jälkeen.
En ole avaaja.
Kyllähän Hämeenlinnassa on toimiva palsta. Yksi erään puolueen keulamies kirjoittaa blogin ja sitte samaan ryhmittymään kuuluvat erilaiset ooliitikot peesaavat ja kehuvat analyysiä sum muuta paskaa.
Muualla sanotaan pieneksi piiriksi ja hyväveljiksi mutta tässä tapauksessa kaikkia on pyyteetöntä ja kaunista.-
Sinunlaisesi myös takaavat oman puolueesi vastustajien menestymisen.
Arvoisa nimim. "Tuuletusta kehiin"
Lue tarkkaan ja omaksu tuo linkkaamani palsta nyt ensin ja omaksu sen viisaiden linkkien viesti.
Niin kyllä tuulettuu tunkka päästäsi!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11199630
Omaksu keskenäs.
"Tuuletusta kehiin" oli aivan oikeassa, ei tarvi mitään elämänohjeita hän.
Päätit tänäänkin olla asiaton. Sulta se sujuu.
aina yhtä nopea ja tarkka ;)
Tyhjäninttäjä.
No ehkä sitäkin, mutta ainakin nopea ja tarkka.
Tyhjää inttävä.
Pidät kuitenkin :)
Et muuta keksinyt !!!
:DD...nyt se perkele jo pölli mun nimmarin!
Kenelle puhut asiattomuuksiasi?
älä sinä persu syyttele muita..
elämä oli ennen tylsempää kun oli vähemmän asiatonta linjaa
olen ihan samaa mieltä..asiaton linja on tosi persu ja asiaton ja sen ip on 821.234.987.11.
..tyhmä..sakkoa, putkaa, vankilaa, menköön helvettiin..ja.....uun.
Tosi hyvä, kun olette mun puolella, persuja vastaan :)
.eipä kestä kiittää :)
Asiaton linja veti tuhkat nessuun asiattomasta linjasta ja siirtyi asiattomalle linjalle eheheh
asiaton linja anasti nimimerkkini. Ehehehe
Hjyvää hjumorii.
onneksi selviti sen ip-osoitteen. 666.777.21.233.vittu.11
Asiaton linja taitaa olla asiaton.
Joo, se on selkeä persu. Asiaton persu, sama ip.osoite !! taas. IP-osoitteen tunnistussysteemini näyttää nyt 227.111.321.pelle.hullu.121
Persun sormi pyllyssä tuntui kuitenkin kivalta..
Hyviä pointteja puolin ja toisin itse kullakin!
Rakkaus ja luottamus ovat valintoja sanoi sarasvuon jari.
Erittäin hyvin sanottu siellä taka penkissä.
Veroja vaan hoivataan pitäskö miettiä olisko muutakin tekemistä!
Joks sä kehätuulettaja oot toiminut näiden sulle jonkun antamien ohjeiden mukaan? Olis kiva kuulla sun tunnelmointejas, ett miltä filosofiat on maistunu.
Arvoisa nimim. "Tuuletusta kehiin"
Lue tarkkaan ja omaksu tuo linkkaamani palsta nyt ensin ja omaksu sen viisaiden linkkien viesti.
Niin kyllä tuulettuu tunkka päästäsi!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11199630
Joksa.
Ketjun alku oli täyttä asiaa. Siitä todisteena viime yön "keskustelu"
Voi ressukka valvonut koko yön ja luulee, että joku jaksaa lukea yhden nuoren miehen sekoilua. Puoli viiteen on kirjoitellut miltei tauotta, (kuten pääsivulta näkee) ajatelkaa, ettei parempaa tekemistä keksi! Menis vaikka seksisivuille, kuten muutkin ikäsensä, sekin olis terveempää.
Eikö kukaan auta tuota ressukkaa? Äiti, terapeutti, koulukuraattori?
Suomi24:n palstan luotsi voisi helpottaa tilannetta, laittamalla ressukalle estot, niin hän pääsisi Kari Ilkkala-angsti-riippuvuudestaan eroon, ikäänkuin katkaisuhoitoa.
Sinulla on Kari neuvot mihin tahansa, mutta miten olisi oma apu äidin terapeutin tai koulukuraattorin taholta?
Minäkin olen jo kyllästynyt läpeeni ja itseeni. Pyydän anteeksi kaikilta kareilta innokasta karitustani.
Oli vaan niin kivaa keksiä nimimerkkejä ja purkaa vanhaa ihmissuhdetraumaa, mutta ymmärrän nyt loukanneeni muita.
Sulla on asiaton linja mutta hienoa että paranet Kari.
Onko täällä nyt sellainen tilanne, että sama henkilö potee sekä ylemmyyden että alemmuuden tunnetta itseään kohtaan?
Osittain kyse on siitä, että hiukan vaihdettiin päikseen nimmareita karittajan, alias lioolin, alias heinin, alias 7u7u7u, äå ,aatiodu, oöåail....kanssa, osa asiattoman linjan kommenteista ei ihan ole omiani...saattaa aiheuttaa pientä sekaannusta, mutta eipä sillä enää väliä.
Kas iltaa Heini ja tuollainen veto sinulla tälle illalle. Sabotoija pahimmasta päästä!!!!
Heittomerkkikirjoittaja (aloittaja) on iskenyt taas