Vapaakauppa oli ja on olemassa ilman EU:takin!
Tämä riittäköön puheista unionijäsenyyden taloudellisista merkityksistä. Euroopan valtioiden kanssa voitiin - ja voitaisiin edelleenkin solmia jokin muu sopimus kuin poliittinen unioni. Euroopan vapaakauppa-alue kaikkine mahdollisine (rahan, tavaroiden, ihmisten) liikkumisvapauksineen oli, uskokaa nyt tai älkää, olemassa jo ennen EU:n perustamista eli ennen vuotta 1993.
EU ei tue Suomen taloutta, päinvastoin. Muualla pohditaan kyynisen kylmästi, kuinka meistä voitaisiin ottaa hyötyä irti muualle vietäväksi. Muun Euroopan kilpailukyky ei ole Suomen kilpailukykyä. EU vei suomalaisten rahat ja poliittisen vallan.
EU:n taantumakausille, ahtaalle rahapolitiikalle, "vahvalle" eurolle, direktiivitulvalle, päästokaupoille, maksuille, korruptiolle, valhepropagandalle ja suurten maiden suhdanteiden mukaisesti toimimiselle on parempi vaihtoehto, itsenäinen vapaa Suomi.
Ainoana puolueena asiaa ajaa - mikäpä muu kuin Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto. http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Vapaakauppa oli ja on olemassa ilman EU:takin!"
- jaa no voinet vähän perustellakin väitettäsi.
VSL on ilmaa. Perustelen väitettä viime vaalien kannatuksesta, joka oli 0%.
Se näiden juttujen uskottavuudesta.
No kyllähän sitä löytyy enemmistöjäkin maailmasta: sata miljardia kärpästä ei voi olla väärässä. Ei puheenaiheiden tarvitse miksikään muuttua, vaikka kannatus olisi miinus-ääretön. Sama se, totuus voittaa, vaikka sillä olisi yksikin puolustaja.
Oletko kuullut ETA:sta, Eftasta ym? Tarja Halonenkin totesi ruotsalaisille, että globalisaatio on ja etenee, vaikka Ruotsi ei euroalueeseen liittyisikään.
EU ei muuta kuin jarruttaa maailman taloutta. Talouden kasvualueet ja veturit ovat unionin ulkopuolella.
sitten sinun ongelmasi on? Jos nollakannatus-puolueesta teet itsellesi ongelman niin, huh huh, sinulla on todella ongelma. Suositelisin kyllä jonkinlaista terapiaa.
..ja kertoisit miten EU jarruttaa taloutta?
"EU ei muuta kuin jarruttaa maailman taloutta. Talouden kasvualueet ja veturit ovat unionin ulkopuolella"
Et ilmeisesti ymmärtänyt ihan viestini sisältöä, jonka tarkoitus oli olla opettavainen. Alkuperäinen viestihän väitti perusteettomasti vailla referenssipohjaa mitä sattuu, minä opettavaisesti näytin esimerkinomaisesti oikein argumentoitua viestiä.
Keskusteluissa pitäisi olla jonkunlainen taso -> voisi se nollalinjakin muuttua.
Kärpäset oli väärässä ja pieni IPU oikeassa. Eikä EU pystynyt mitään jarruttamaan,kun ei ollut haluja pitää talous pystyssä. Kaataminen on helppoa ja korruptio tärkeää valtapuolueille. Seurauksista viis.
Tässä se taso. EU on konkurssissa. Suomi on konkurssissa. Konkurssin jälkeen maksetaan velkoja vuosikymmeniä. Kaiken kukkuraksi elintaso romahtaa kymmenesosaan öljyn loppumisen vuoksi. Tulee ennennäkemätön nälänhätä joka on globaali.
EU ei ole tehnyt mitään positiivisia asioita sinä aikana kun sen jäsenenä olemme olleet. Vain pörssihuijausta on EU auttanut. Nyt kun tämä pyramidipeli on kaatumassa,niin meidän viimeiset,välttämättömät varamme syydetään siihen kitaan kiihtyen.
On valitettavaa että tuollaiset tepot saivat puhua potaskaa ilman sensuuria. Nyt kärsimme sen vuoksi. Feodaaliorjuus odottaa kansaamme.