Sain viime syksynä orkidean,joka kukki pitkään. Vähän aika sitten orkidea pudotti kaikki lehtensä. Jäljellä on vain kaksi vartta,jossa kukat olivat. Onko orkideani mennyttä,vai odotanko vielä jos se kevään tullen elpyisi. Orkidea on istutettu läpinäkyvään ruukkuun. Näyttää että yksi juuri on väriltään vihreä,muuten kasvi vaikuttaa elottomalta. Miten usein kastelette orkideaa talvella,entä keväällä ja kesällä? ja miten kastelette,upotetaanko ruukku veteen? Entä mullan vaihtoaika?Mihin aikaan vuodesta uudet nuput ilmestyvät ja orkidea kukkii. Minulla ei ennen ole ollut orkideaa,olenko jo pilannut kukan. Olen kastellut silloin tällöin upottamalla ruukun joksikin aikaa veteen
Vastaukset 4
- peukalo ei viherrä
Kaipaisin myös apua orkidean kanssa. Sain työkavereilta lahjaksi ja pelkään tappavani kukan, kuten minulla on yleensä tapana. Hoito vaikuttaa hirveän monimutkaiselta.
- nipsukka2
Orkiden hoito on helppoa. Upota ruukku reunoja myöten veteen kerran viikossa noin tunnin ajaksi. Itse sain kolme vuotta ensimmäisen orkidean joka alkoi kukkimaan nyt ensimmäistä kertaa. Komeat valkeat kuusi kukkaa varressa. En ole vaihtanut "multaa" enkä lannoittanut kertaakaan.
- Oma kokemus
Jos orkidean upottaa kerran viikossa veteen, niin voi käydä kuin omalle orkidealleni, että se mustutti vartensa, ilmeisesti mätäni. Tämä tapahtui heti, kun kukkiminen lakkasi. Ilmeisesti on eroa, miten usein kastellaan kukkivaa kasvia eli kerran viikossa ja pelkkää vartta ei niin usein tai mätänee mustaksi. Viisaampi ihminen korjatkoon, jos olen väärässä.
- nipsukka2
Kastelen niin, että vesi ei mene ruukunreunan yli kasvualustaan. Näin olen hoitanut ja hyvin on kasvanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686