Tässä on kiva näin jälkeenpäin miettiä, kuinka aikoinaan olin laiha ja nätti. Nyt olen 95 kiloinen sen sijaan, että ennen painoin 76, parissa vuodessa tapahtunut paljon. Enää en käy missään, en urheile, enkä syö terveellisesti. Olisi toki aika ottaa niskasta kiinni itseäni, mutta sepäs ei olekkaan niin helppoa. Onko kenelläkään kokemuksia samankaltaisista tilanteista ja mikä neuvoksi? Olut maistuu liiankin hyvin ja lääkäri sanoi, että kenelläkään ikäiselläni ei ole ollut noin rasvaista maksaa. Alkaa pikku hiljaa huolestuttamaan itseänikin. T: 25 Mies.
Epäterveellisesti
3
88
Vastaukset
Tuolla vauhdilla veikkonen 70v päiviä vietät ukkospilven päällä. Minulla oli ulkotyöduunin aikana sellainen käsitys kanssa että täysmaitoa juomana ja IV olutta illalla, jopa yöjuomana. Sekin kasvatti vyötärönmittaa rivakasti.
Kun töistä pois jouduin tapaturman vuoksi, yleiskuntoni romahti. Mm vatsatyrä toi pahat kivut.
Kun lääkäri jollain laitteella kuvasi kipeää aluetta, hän mutisi että pientä tyrän muodostusta mahaportin seudulla. Ajoin iloisena kotiin kun ei ollutkaan pelkäämääni syöpää.
Aloitin heti vatsa-selkäjumpan. Jalat sohvan alle ja istuma-asennosta selälleen maaten. Kipu oli ihan hirvee. Osain pitää jopka jarjoituksen jälkeen päivän tauon.
Alkuun liikettä pystyi tekemään vain muutaman, viikon päästä ojensin jo kädet taakse, kuukauden kuluttua vedellä täytetyn limsapuloon lisäpainoksi. Puolen vuoden kuluttua selkäkin alkoi voimaan paremmin.
Sain painonhallinnan kuin sattumankaupalla kuntoon valtavan mahataudin ansiosta. Hyvä niin, koska meillä kuollaan nuorina sepelvaltimosairauksien takia. Rintakivut ovat nyt jokapäiväisiä rasittavissa töissä.
Toisaalta. Tässä iässä, 75v. onkin jo hyvä aika siirtyä atomi-anttien seuraan.- ??_??
Haluatko, että muut sanovat sinulle takaisin minkä sinä itsekin tiedät?
- 25 V
Kiva se näistä asioista on edes netissä jutella, kun ei aina viitsi avautua ihmisille joita tuntee. Näitähän on paljon ihmisiä kuten minä, pitää toivoa, että saa jotain tolkkua tähän hommaani. Kiitos viestistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59788
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40534
- 52526
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470