Heip.
Tarkoitus olisi kirjoittaa kaikki aineet 2,5 vuoden opiskelun jälkeen, syksyllä 05. Luen pitkää matikkaa ja haluaisin kirjoittaa sen, vaikka pakollistahan se ei tietenkään ole. Minulla kuitenkin jää kiikastamaan kaksi viimeistä pakollista, 9 ja 10. Niitä on tarjolla vain syksyisin, ja nyt kakkosluokkalaisena en voi niitä vielä lukea. Kesäisin niitä ei kai ole mahdollista missään opiskella, ja iltalukiosta ei ole apua.
Jollain muullakin on varmaan joskus ollut tällainen ongelma, kuinka ratkaisitte? Olisi ikävää siirtää yksi aine keväälle, kun jalkapohjissa polttelee halu päästä ulkomaille kevääksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
No yleensähän kurssin voi suorittaa itsenäisesti, kunhan vaan sopii asiasta opettajan kanssa. Näin siis useimmissa lukioissa. Mikäli suorittaminen näin onnistuu, siihen kuuluu luultavasti kohtalainen lasku-urakka (esim. 2/3 kirjan tehtävista) ja koe. Voi tuntua suurelta työltä, mutta kun mietit, että normaalisti kurssilla aikaa kuluu 36h kotitehtävät, niin ei se nyt kohtuutonta ole.
Jos olet aiemmin menestynyt hyvin niin varmasti selviydyt kunnialla läpi. Jos taas olet vain kohtalainen matemaatikko, niin ainakin kokeneemman opiskelijan apu lienee tarpeen.
esim opoltasi. ei sen niin vaikeaa pitäisi olla.
Periaatteessa on mahdollista osallistua oppiaineen kirjoituksiin vaikka ei olisikaan vielä suorittanut kaikkia sen aineen pakollisia kursseja. Tällaisissa tapauksissa rehtori voi antaa siihen luvan arvioituaan opiskelijan mahdollisuudet suoriutua kokeesta. Eli se riippuu sitten ihan rehtorista kuinka hän asian tulkitsee, mutta kysyähän aina voi.
Sinänsä ihmettelen tuollaista kiirettä kirjoittamiseen, mutta meitähän on moneen junaan kuten sanotaan...