Oon jo monta kuukautta miettinyt että onko musta oikeasti tullut tunnevammainen, tosin en ihmettelisi yhtään jos mietin omaa menneisyyttä.. voin tässä hieman lyhyesti siitä kertoa:
Lapsuuden elin alkoholistiperheessä.. kun asuin vielä porukoilla.. koin jotain seksuaalista ahdistusta isäpuoltani kohtaan.. en tiedä miksi, koska hän ei mikään lapsiin sekaantuja ollut.. väkivaltaa meillä oli vähän perheessä.. minua on lyöty pari kertaa kun olin lapsi. Murrosiässä ollessani noin 16 vuotias.. rakastuin narkkariin.. minusta tuli läheisriippuvainen tähän ihmiseen.. väkivalta suhteessamme alkoi noin puolentoistavuoden jälkeen.. kaksi vuotta olin väkivaltaisessa suhteessa.. exäni laittoi minut kylmään suihkuun, haukkui ja huusi täysiä korvaani, pari kertaa tönäissyt ihmisten nähden minut maahan, haukkunut myös kaveriensa kuullen, repinyt tukasta, kuristanut, pitänyt panttivankina yms yms.. stressin määrä on ollut aivan kauheaa.. sairastin syömishäiriötä suhteemme aikana ja olin pelkkä kuori.. sisintä mulla ei ollut ollenkaan. En uskonut itseeni, en tulevaisuuteni.. halusin näyttää ulkoapäin täydelliseltä.. mutta sisältä olin tyhjä. Hälytyskellotkin lakkasi suhteessa soimasta.. en osannut puolustaa itseäni joten otin aina vaan uudestaan ja uudestaan turpaan.. Viimeinen väkivaltakohtaus tapahtui noin 8 kuukautta sitten.. olin näihin aikoihin myös löytänyt jollain tapaa itseni.. eli aloin jo hieman uskomaan itseeni. Kun väkivaltakohtaus tapahtui niin osasin ensimmäisen kerran puolustautua ja ensimmäisen kerran reagoin shokilla.. tapahtuman jälkeen olin noin kuukauden ajan aika "pihalla".. olin todella tunneköyhä.. jos minulle puhuttiin, tuijotin ilmeettömänä ihmisiä kuin oisin katsonut heidän läpi.. yritin välttää sosiaalisia tilanteita.. ja unettomuutta esiintyi paljon sekä myös muita oireita..
mutta siis tuntuu jotenkin että tuon viime kesän jälkeen musta on tullut jotenkin tunnevammainen ihminen..? Tietenkin tää voi olla joku tunnelukko tms.. en tiedä. Mutta siis kun tapailen jotain mukavaa ihmistä.. niin ensin olen todella ihastunut tähän ihmiseen.. sitten kun olen jonkun aikaa pyörinyt niin sitten välillä etin hänestä virheitä ja halveksin häntä.. siis en tietenkään näytä sitä millään tavoin tälle ihmiselle. Sitten olen myös huomannut, että mulla on jatkuva pätemisen tarve ja olla parempi.. siis heitän tälläisiä pätemis ja paremmuus juttuja ihan läpällä ja toinenkin ottaa sen läpällä, mutta olen huomannut että se on mulle joku pakko mielle.. liekö sen takia että itseäni on haukuttu ja nöyryytetty yms..? Ja sitten välillä olen kauhean välinpitämätön toista ihmistä kohtaan.. en vaan voi sille mitään..
Kellään samanlaisia kokemuksia, tai osaisiko joku vähän jelppiä? :)
Lapsuuden elin alkoholistiperheessä.. kun asuin vielä porukoilla.. koin jotain seksuaalista ahdistusta isäpuoltani kohtaan.. en tiedä miksi, koska hän ei mikään lapsiin sekaantuja ollut.. väkivaltaa meillä oli vähän perheessä.. minua on lyöty pari kertaa kun olin lapsi. Murrosiässä ollessani noin 16 vuotias.. rakastuin narkkariin.. minusta tuli läheisriippuvainen tähän ihmiseen.. väkivalta suhteessamme alkoi noin puolentoistavuoden jälkeen.. kaksi vuotta olin väkivaltaisessa suhteessa.. exäni laittoi minut kylmään suihkuun, haukkui ja huusi täysiä korvaani, pari kertaa tönäissyt ihmisten nähden minut maahan, haukkunut myös kaveriensa kuullen, repinyt tukasta, kuristanut, pitänyt panttivankina yms yms.. stressin määrä on ollut aivan kauheaa.. sairastin syömishäiriötä suhteemme aikana ja olin pelkkä kuori.. sisintä mulla ei ollut ollenkaan. En uskonut itseeni, en tulevaisuuteni.. halusin näyttää ulkoapäin täydelliseltä.. mutta sisältä olin tyhjä. Hälytyskellotkin lakkasi suhteessa soimasta.. en osannut puolustaa itseäni joten otin aina vaan uudestaan ja uudestaan turpaan.. Viimeinen väkivaltakohtaus tapahtui noin 8 kuukautta sitten.. olin näihin aikoihin myös löytänyt jollain tapaa itseni.. eli aloin jo hieman uskomaan itseeni. Kun väkivaltakohtaus tapahtui niin osasin ensimmäisen kerran puolustautua ja ensimmäisen kerran reagoin shokilla.. tapahtuman jälkeen olin noin kuukauden ajan aika "pihalla".. olin todella tunneköyhä.. jos minulle puhuttiin, tuijotin ilmeettömänä ihmisiä kuin oisin katsonut heidän läpi.. yritin välttää sosiaalisia tilanteita.. ja unettomuutta esiintyi paljon sekä myös muita oireita..
mutta siis tuntuu jotenkin että tuon viime kesän jälkeen musta on tullut jotenkin tunnevammainen ihminen..? Tietenkin tää voi olla joku tunnelukko tms.. en tiedä. Mutta siis kun tapailen jotain mukavaa ihmistä.. niin ensin olen todella ihastunut tähän ihmiseen.. sitten kun olen jonkun aikaa pyörinyt niin sitten välillä etin hänestä virheitä ja halveksin häntä.. siis en tietenkään näytä sitä millään tavoin tälle ihmiselle. Sitten olen myös huomannut, että mulla on jatkuva pätemisen tarve ja olla parempi.. siis heitän tälläisiä pätemis ja paremmuus juttuja ihan läpällä ja toinenkin ottaa sen läpällä, mutta olen huomannut että se on mulle joku pakko mielle.. liekö sen takia että itseäni on haukuttu ja nöyryytetty yms..? Ja sitten välillä olen kauhean välinpitämätön toista ihmistä kohtaan.. en vaan voi sille mitään..
Kellään samanlaisia kokemuksia, tai osaisiko joku vähän jelppiä? :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Käytöksesi kuulostaa ihan ymmärrettävältä kokemasi huomioon ottaen. Jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä niin hakeutuisin terapiaan, jossa voisin käsitellä kaikki menneisyyden haamut ja tunnelukot ynnä muut. Näin saisit ymmärrystä ja muutosta vanhoihin kuvioihin sekä kehitettyä parempaa itsetuntoa. On hyvä, että nyt tiedostat mitä sinulle on elämäsi aikana tapahtunut ja uskallat katsoa näitä asioita suoraan etkä vain sysää niitä maton alle, josta ne pilkistäisivät kuitenkin esiin aina uudelleen. Ei sinun kokemuksillasi voi odottaakaan, että kaikki olisi nyt yhtäkkiä hyvin heti kun vain ulkoiset vaaratekijät ovat poistunut elämästäsi. Mennyt vaikuttaa kaiken aikaa alitajunnasta käsin sinun tunteisiin, ajatuksiin ja käyttäytymiseen ja olet traumatisoitunut. Ammattiauttajan avulla voisit nähdä asiaa laajemmasta perspektiivistä ja saisit selvitettyä kaikki solmut. Ehkä sinulle on tapahtunut jonkinlainen hermoromahdus ja kun et nyt saa yhteyttä tunteisiisi niin tunteet voivatkin myöhemmin puhjeta vaikka masennuksena. Mutta kannattaa hakea apua ajoissa.