Maalarille puolet myyntivoitosta!

Telkusta kuulee tauluja myytävän suurista summista, mutta maalari on saanut vain pienen palkkion. Eikö olisi oikein, että maalari saisi itselleen puolet kustakin myyntivoitosta? Ja sijoittaja/omistaja siis kumminkin puolet. Eikö se olisi reilua? Tarvitsee maalarikin elantonsa ja hän kai ne rahat on ansainnut. Taidemaalariliitto tai jokin muu virallisempi taho voisi pitää rekisteriä taidemaalarien yhteys- ja pankkitiedoista, jotta taidemaalarin osuus myyntihinnasta olisi helppo maksaa.
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei mikään estä sinua tekemästä sellaista sopparia ostajan kanssa, että omistusloikeutta ei voi siirtää ilman tekijän lupaa tai siirrosta tulee maksaa aina puolet tekijälle.

Voi tosin olla ettet saa montaa työtä kaupaksi ellet luovuta täyttö omistus ja hallintaoikeutta ostajalle.

Äänestä
  • Ottakaa "kuvasto" messiin kauppoihinne niin ongelmia ei synny. Itse teen aina taulukauppani Kuvaston kaavakkeita käyttäen eikä ongelmia tule. Myöskin maksusopimukset hoituvat ilman murheita eikä minun taiteilijana tarvitse niistä kantaa huolta.
    "Kuvasto" on käytännössä samanlainen edunvalvoja kuin on "Teostokin". Tosin Kuvaston "listoille" on vaikea päästä ellei täytä heidän kriteereitään jotka periaatteessa on samat kuin taidemaalariliitossakin. Poikkeustapauksiakin kyllä on.

    Äänestä

  • Pieni vinkki kirjoitti:

    Ottakaa "kuvasto" messiin kauppoihinne niin ongelmia ei synny. Itse teen aina taulukauppani Kuvaston kaavakkeita käyttäen eikä ongelmia tule. Myöskin maksusopimukset hoituvat ilman murheita eikä minun taiteilijana tarvitse niistä kantaa huolta.
    "Kuvasto" on käytännössä samanlainen edunvalvoja kuin on "Teostokin". Tosin Kuvaston "listoille" on vaikea päästä ellei täytä heidän kriteereitään jotka periaatteessa on samat kuin taidemaalariliitossakin. Poikkeustapauksiakin kyllä on.

    ...kuin edes ajattelee kuvastoa, kannattaa hyvin tarkkaan lukea kuvaston säännöt ja ehdot. Etteivät ne tule yllätyksenä!

    Äänestä

  • Ennen... kirjoitti:

    ...kuin edes ajattelee kuvastoa, kannattaa hyvin tarkkaan lukea kuvaston säännöt ja ehdot. Etteivät ne tule yllätyksenä!

    Lieneekö kysymys kuitenkin Kepun "lehmäkaupoista" , niissä taitaa maalarin osuus aikas pieneksi.

    Äänestä

  • Ennen... kirjoitti:

    ...kuin edes ajattelee kuvastoa, kannattaa hyvin tarkkaan lukea kuvaston säännöt ja ehdot. Etteivät ne tule yllätyksenä!

    ...noista "yllätyksistä"? Vai onko niitä oikeesti? ;)

    Äänestä

Nyt on taas varsinainen asiantuntija ketjun aloittajana. Myyntivoitto on myyntihinnan ylimenevä osa. Harvoin galleriamyynnissä asiakas maksaa enempää kuin hintalapussa on, huutokaupat ovat erikseen. Siellä voi saada myyntivoittoa.

Toisekseen taiteilija on tehnyt sopimuksen gallerian kanssa, jossa määritellään gallerian myyntiprovisio. Ei tuota provisiota oteta kiusanteon takia. Harva taiteilija oikeasti tajuaa, kuinka paljon aikaa ( eli siis jonkun palkkatyötä) vie näyttelyn tiedottaminen monipuolisesti ja oikea-aikaisesti, näyttelyn aikainen myyntityö ja kaikkien tiedustelujen hoitaminen sekä näyttelyn jälkeen tapahtuva jälkimyynti. Yleensä galleristi saa vaan haukut taiteilijalta kiitoksena työstään. Kartesiolainen tynnyri on varsin elävä taiteiljoiden keskuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikö näin? kirjoitti:

Telkusta kuulee tauluja myytävän suurista summista, mutta maalari on saanut vain pienen palkkion. Eikö olisi oikein, että maalari saisi itselleen puolet kustakin myyntivoitosta? Ja sijoittaja/omistaja siis kumminkin puolet. Eikö se olisi reilua? Tarvitsee maalarikin elantonsa ja hän kai ne rahat on ansainnut. Taidemaalariliitto tai jokin muu virallisempi taho voisi pitää rekisteriä taidemaalarien yhteys- ja pankkitiedoista, jotta taidemaalarin osuus myyntihinnasta olisi helppo maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu