jouduttiin viralliselta (ja vielä sumenkieliseltä) taholta kuulla että ruotsinkieliset ylioppilaat pärjäävät meitä suomenkielisiä paremmin yo kirjoituksissa, varinkin kielissä oli kuulemma huomattava ero. Tämä on nyt toistunut vuodesta toiseen ja muutosta ei ole näkyvissä. Kun lisäksi ruotsinkieliset ylioppilaat useammin kirjoittavat pitkän matikan niin aina vaan se antaa etulyöntiaseman jatko opintoja ajatelleen. Ei se ainakaan minua paljon lohduta että suomenkieliset pärjäävät hieman paremmin realiaineissa, ne kun ei n.s sitten useimmilla työmarkkinoilla paljoakaan paina. Toivoisi nyt ainakin että se tuiki tärkeä englanninkieli tulisi paremmin haltuun, sitä kun varsinkin jatko opinnoissa tarvitaan. On vaikeata päästä opiskelemaan ulkomaalaisin opinahjoihin ellei sitä engelsmannien kieltä hyvänpuoleisesti hallitse. Sen tiedän hyvin itse kun Jenkkeihin pyrin opiskelemaan taloustieteitä, ekayrittämällä en sinne päässyt ja sitten kun aikanaan pääsin niin oli kyllä ekavuosi tuskainen aika. Siellä kun ei fingelska oikein riittänyt. No kyllä se sitten parin vuoden lähti menemään mutta alku oli tosi hankala. Samassa yliopistossa aloitti about samaan aikaan 6 Ruotsin ruotsalaista ja 3 suomenruotsalaista opiskelijaa ja on kai pakko myöntää että kyllä heillä se eka vuosi oli paljonkin helpompi (tai sitten olin ite sen verran tyhmempi), who knows.
Myös valmistuttuani sain huomata että kyllä siitä "svenskasta" olisi ollut tosi paljon hyötyä mutta sitä en silloin tiennyt kun jätin sen oppimisen oman oneen nojaan. Vähän ilkeämielisesti voisi sanoa että luulis että ne yo kirjoituksen arviojat voisivat hieman vetää kotiinpäin meille suomenkielisille jotta päästäisin niskan päälle noissa pärjäämismittareissa. No vitsi kuin vitsi.
Mutta summa summarum jottain tarvis tehrä.
Myös valmistuttuani sain huomata että kyllä siitä "svenskasta" olisi ollut tosi paljon hyötyä mutta sitä en silloin tiennyt kun jätin sen oppimisen oman oneen nojaan. Vähän ilkeämielisesti voisi sanoa että luulis että ne yo kirjoituksen arviojat voisivat hieman vetää kotiinpäin meille suomenkielisille jotta päästäisin niskan päälle noissa pärjäämismittareissa. No vitsi kuin vitsi.
Mutta summa summarum jottain tarvis tehrä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi pieru. Onko sun ääliön nyt näillä sivuilla tommosta svedumainonta tehdä. kai se riittää että noi hu-rrit muutenkin ovat täysin ylimielisiä ja jatkuvasti ratsastavat meittin Suomalisten yli sillä kieliosaamisella. Pitäisi laissa kieltää suomenkielen opetus heiltä koulissa jotta heistäkin tulisi yksikielisiä. Voisivat sitten keskenään höristellä tai ruottiin muuttaa. Prkle.
Onneks oi joku sumenkielisen tahon törttöily. Ois ollut pahempi jos ois ollut viralline suomenkielinen taho.
Hehe ja hojaah
Kyllä thon lääke löytyy. TÄYSkielto Hu-rrien yo kirjoituksille. Siihen se paremmus sitten lopahtaa.
Itse Freudenthal-mitalisti Paavo Lipponenko siinä tekeytyi teiniksi?