Vanhanen listan lähtökohtana on se, että brittien älykkyysosamääräksi on asetettu arvo 100. Sen ylittävät kansat ovat siis brittejä älykkäämpiä, alittavat vähemmän älykkäitä. Suomalaisten älykkyysosamäärä on listalla 97, jolla jäädään jälkeen esimerkiksi amerikkalaisista ja ruotsalaisista.
Maailman älykkäin kansa asuu Vanhasen mukaan Hong Kongissa.
Kyseenalaista listauksessa on tosin se, että 185 kansan älykkyystestejä ei ole tehty samalla testillä eikä samana ajankohtana. Myös testattujen väestöryhmien koostumus vaihtelee.
Osalla kansoista Vanhasen antama keskimääräinen älykkyysosamäärä perustuu lisäksi vain yhteen testiin, toisilla taas useamman eri testin keskiarvoon.
Esimerkiksi suomalaisten saavuttama älykkyysosamäärä perustuu kahteen testiin. Toinen tehtiin vuosikymmeniä sitten 7-vuotiaille koululaisille, toinen 80-luvun alussa 120 aikuisen ryhmälle.
107
Hong Kong
106
Etelä-Korea
105
Japani
104
Pohjois-Korea
Taiwan
103
Singapore
102
Itävalta
Saksa
Italia
Hollanti
101
Luxemburg
Ruotsi
Sveitsi
100
Belgia
Kiina
Uusi-Seelanti
Britannia
99
Unkari
Puola
98
Australia
Tanska
Ranska
Islanti
Mongolia
Norja
Yhdysvallat
97
Kanada
Tsekki
Viro
Suomi
Latvia
Liettua
Espanja
96
Argentiina
Valko-Venäjä
Venäjä
Slovakia
Vietnam
Uruguay
Ukraina
95
Malta
Moldova
Portugali
Slovenia
94
Israel
Romania
93
Armenia
Bulgaria
Chile
Georgia
Irlanti
Kazakstan
Makedonia
Salomon-saaret
Jugoslavia
92
Brunei
Kypros
Kreikka
Malesia
91
Costa Rica
Thaimaa
90
Albania
Kroatia
Peru
Turkki
89
Kambodza
Kolumbia
Indonesia
Laos
Surinam
Venezuela
87
Azerbaidzan
Brasilia
Irak
Jordania
Kirgistan
Meksiko
Länsi-Samoa
Syyria
Turkmenistan
Tonga
Tadzikistan
Uzbekistan
86
Burma
Libanon
Filippiinit
85
Bolivia
Kuuba
Marokko
Panama
Paraguay
84
Algeria
Dominikaaninen
tasavalta
El Salvador
Fidzi
Guyana
Honduras
Iran
Kiribati
Libya
Marshallsaaret
Mikronesia
Nicaragua
Papua-Uusi Guinea
Puerto Rico
Vanuatu
Tunisia
83
Afganistan
Bahrain
Belize
Egypti
Kuwait
Oman
Saudi-Arabia
Arabiemiraatit
Jemen
81
Bangladesh
Intia
Malediivit
Mauritius
Pakistan
Seychellit
Sri Lanka
80
Ecuador
Trinidad ja Tobago
79
Komorit
Guatemala
Madagaskar
78
Bahama
Barbados
Bhutan
Kap Verde
Nepal
Qatar
77
Sambia
75
Antigua ja Barbuda
Dominica
Grenada
Saint Kitts & Nevis
Saint Lucia
Saint Vindent ja
Grenadiinit
74
Mauritania
73
Kongo
Uganda
72
Botswana
Tsad
Haiti
Jamaika
Kenia
Lesotho
Mosambik
Namibia
Etelä-Afrikka
Sudan
Swazimaa
Tansania
71
Norsunluurannikko
Ghana
Malawi
70
Burundi
Kamerun
Ruanda
69
Angola
Benin
Mali
Togo
68
Keski-Afrikan
tasavalta
Djibouti
Eritrea
67
Burkina Faso
Niger
Nigeria
66
Gabon
Guinea
Guinea-Bissau
Zimbabwe
65
Zaire
Gambia
Liberia
Senegal
64
Sierra Leone
63
Etiopia
59
Päiväntasaajan
Guinea
Lähde: Lynn & Vanhanen - IQ and the Wealth of Nations
Vanhanen pitää suomalaisia tyhmänä.
23
483
Vastaukset
- Ei kaikkia.
Tosi on.
- dosentti
...johtuu siitä, että Vanhanen kepulaisena tutki vain omiaan. Demareita siinä joukossa ei ollut.
- Joopa joo
dosentti kirjoitti:
...johtuu siitä, että Vanhanen kepulaisena tutki vain omiaan. Demareita siinä joukossa ei ollut.
Muista demariörvelö. Matti Vanhanen on niin fiksu mies, ettei mene ketään nimittelemään ja arvostelemaan. Kaikki herja kirjoitukset on demariörvelöiden. Ja sen huomaa.
- demariörvelö
Joopa joo kirjoitti:
Muista demariörvelö. Matti Vanhanen on niin fiksu mies, ettei mene ketään nimittelemään ja arvostelemaan. Kaikki herja kirjoitukset on demariörvelöiden. Ja sen huomaa.
Matti Vanhanen voi ollakin melko fiksu, ja on hänen isänsäkin toki fiksumpi kuin sinä keputorvelo.
- Kaikki herja kirjoitukset on demariörvelöiden. Ja sen huomaa.
Tuo nyt ei pidä paikkaansa. Olen pannut merkille, että demariörvelöt puhuvat ja kirjoittavat hyvää suomen kieltä. Eivät sellaista, kuin noissa herjakirjoituksissa (huom. yhteenkirjoitettuna, vert. omaasi!)
- Keskustaporvari
Sinulta on ilmeisesti jäänyt lukematta Suomi 24 palstan säännöt?
Kullakin palstalla tulee keskustella sille kuuluvasta aiheesta.
Tämä sinun tänne tunkema aihe kuuluu "Tiede" palstalle.
Tällä palstalla olisi tarkoitus keskustella keskustan politiikasta.- pösilö
Jotenkin tuntuu siltä että tällä palstalla ei ole puhuttu Keskustan politiikasta enää aikoihin.
Kaikenmaailman hörhöt vain huutelevat (ääliömäisiä) ajatuksiaan.
Auttaisikohan kirjautumispakko asiaan?
- dosentti
Kyllä tuo suomalaisten huono sijoitus pitää paikkansa. Tiedän, että Vanhanen kepulaisena haastatteli ja tutki vain omiaan.
- Keskustaporvari
Mistä ihmeestä sinä Tatu Vanhasen poliittisen suuntautuneisuuden tiedät?
Muutenkin tämä keskustelu kuuluisi "Tiede" palstalle eikä tänne.
Täällä kuuluu keskustella keskustan politiikasta. - Putkinen
Keskustaporvari kirjoitti:
Mistä ihmeestä sinä Tatu Vanhasen poliittisen suuntautuneisuuden tiedät?
Muutenkin tämä keskustelu kuuluisi "Tiede" palstalle eikä tänne.
Täällä kuuluu keskustella keskustan politiikasta.Matti Taneli
- Obs1
Keskustaporvari kirjoitti:
Mistä ihmeestä sinä Tatu Vanhasen poliittisen suuntautuneisuuden tiedät?
Muutenkin tämä keskustelu kuuluisi "Tiede" palstalle eikä tänne.
Täällä kuuluu keskustella keskustan politiikasta.että keskustaporvari, joka kirjoitusten perusteella on kantakirjakepulainen, ei tätä tiedä. Kuten tällä saitilla on moneen kertaan todettu, on hän ollut mukana jopa kirjoitettessa Kepun ohjelmaa. Pojan etunimetkin todistavat, että hän oli Kekkosen uskollinen ihailija. Jostan luin, että hän Kepun jossain puoluekokouksessa (siinä, jossa Matti hävisi puheenjohtajakilvan), tuki poikaansa kantamalla kylttiä, jossa luki Värikäs Vanhanen. Varmuuden vuoksi vielä totean, ettei minulla ole mitään Tatua vastaan.
- Keskustaporvari
Obs1 kirjoitti:
että keskustaporvari, joka kirjoitusten perusteella on kantakirjakepulainen, ei tätä tiedä. Kuten tällä saitilla on moneen kertaan todettu, on hän ollut mukana jopa kirjoitettessa Kepun ohjelmaa. Pojan etunimetkin todistavat, että hän oli Kekkosen uskollinen ihailija. Jostan luin, että hän Kepun jossain puoluekokouksessa (siinä, jossa Matti hävisi puheenjohtajakilvan), tuki poikaansa kantamalla kylttiä, jossa luki Värikäs Vanhanen. Varmuuden vuoksi vielä totean, ettei minulla ole mitään Tatua vastaan.
En sentään ole kantakirjakepulainen. En ole puolueen jäsen, enkä edes kaikissa vaaleissa keskustaa äänestänyt.
Myös kokoomuksen ehdokas on saanut joskus ääneni.
Mutta olenko väärässä väittäessäni tämän keskustelun olevan väärällä palstalla? - Obs1
Keskustaporvari kirjoitti:
En sentään ole kantakirjakepulainen. En ole puolueen jäsen, enkä edes kaikissa vaaleissa keskustaa äänestänyt.
Myös kokoomuksen ehdokas on saanut joskus ääneni.
Mutta olenko väärässä väittäessäni tämän keskustelun olevan väärällä palstalla?Olen sitä mieltä, että oli yleensä väärin nostaa tästä poliittinen keskustelu. Nämä ovat vanhoja tuttuja asioita. Paremmin niihin voi tutustua esim. Yrjö Ahmavaaran kirjassa Hyvinvointivaltion tabut. Se nyt kuitenkin on monille palstan kirjoittajille liian vaativa kirja. Minä en ole tätä keskustelua aloittanut. Olen siihen jossain määrin regoinut, kuten sinäkin.
- dosentti
Keskustaporvari kirjoitti:
Mistä ihmeestä sinä Tatu Vanhasen poliittisen suuntautuneisuuden tiedät?
Muutenkin tämä keskustelu kuuluisi "Tiede" palstalle eikä tänne.
Täällä kuuluu keskustella keskustan politiikasta.Eikö keskustaporvari ole seurannut keskustalaista politiikkaa sen vertaa, että tietäisi Tatu Vanhasen olleen siinä melkoinen vaikuttaja menneinä vuosikymmeninä. Tuskin hän viime vuosina on puoluekantaansa vaihtanut, kun oma poika on noussut puolueen puheenjohtajaksi.
Alla on linkki Keskustan periaateohjelmien historiaan. Siitä pieni pätkä tässä:
" Vuonna 1960 ohjelmaa uudistamaan asetettiin laaja toimikunta. Sitä johti Virolainen ja sihteerinä toimi Tatu Vanhanen. Toimikunnassa oli edustettuna koko puolueen mielipidekirjo uudistusmielisistä vanhoihin luokka-agraristeihin. Tämä takasi sen, että keskusteluja käytiin ja kompromisseja tehtiin paljon. (Hokkanen 2002, 288). Ohjelmaluonnos kiersi perusjärjestöjen ruodittavana, mutta muutosesitykset jäivät varsin vähäisiksi eikä ohjelmaprosessi herättänyt juurikaan julkista keskustelua. Kenttäkyselystä huolimatta ohjelma laadittiin varsin elitistisesti, kuten myöhemmin vuoden 1968 ohjelmakin. (Aarnio 1998, 99 ja 119)."
Keskustan periaateohjelmat (historia):
http://www.keskusta.fi/keskusta/aate/artikkelit/?article_id=8495&Keskusta_Session=522f8af88ff0117cdb4e6bff9f63968d - tosentti
dosentti kirjoitti:
Eikö keskustaporvari ole seurannut keskustalaista politiikkaa sen vertaa, että tietäisi Tatu Vanhasen olleen siinä melkoinen vaikuttaja menneinä vuosikymmeninä. Tuskin hän viime vuosina on puoluekantaansa vaihtanut, kun oma poika on noussut puolueen puheenjohtajaksi.
Alla on linkki Keskustan periaateohjelmien historiaan. Siitä pieni pätkä tässä:
" Vuonna 1960 ohjelmaa uudistamaan asetettiin laaja toimikunta. Sitä johti Virolainen ja sihteerinä toimi Tatu Vanhanen. Toimikunnassa oli edustettuna koko puolueen mielipidekirjo uudistusmielisistä vanhoihin luokka-agraristeihin. Tämä takasi sen, että keskusteluja käytiin ja kompromisseja tehtiin paljon. (Hokkanen 2002, 288). Ohjelmaluonnos kiersi perusjärjestöjen ruodittavana, mutta muutosesitykset jäivät varsin vähäisiksi eikä ohjelmaprosessi herättänyt juurikaan julkista keskustelua. Kenttäkyselystä huolimatta ohjelma laadittiin varsin elitistisesti, kuten myöhemmin vuoden 1968 ohjelmakin. (Aarnio 1998, 99 ja 119)."
Keskustan periaateohjelmat (historia):
http://www.keskusta.fi/keskusta/aate/artikkelit/?article_id=8495&Keskusta_Session=522f8af88ff0117cdb4e6bff9f63968dMissä on Keskustapuolue tuonut esille rasistiset periaatteet.
Lopeta demaritosentti valehteleminen ja kieroilu.
Keskusta on turvallinen ja paras. - dosentti
tosentti kirjoitti:
Missä on Keskustapuolue tuonut esille rasistiset periaatteet.
Lopeta demaritosentti valehteleminen ja kieroilu.
Keskusta on turvallinen ja paras.Vastasin Keskustaporvarille, ja nimenomaan hänen kysymykseensä Tatu Vanhasesta, en Keskustasta. Sinun kanssasi minä en voi keskustella, meillä ei ole yhteistä kieltä ja me ajattelemmekin eri elimillä.
- Niin
dosentti kirjoitti:
Vastasin Keskustaporvarille, ja nimenomaan hänen kysymykseensä Tatu Vanhasesta, en Keskustasta. Sinun kanssasi minä en voi keskustella, meillä ei ole yhteistä kieltä ja me ajattelemmekin eri elimillä.
Jo vain.
- rpu
pelaaminen ei johda aina järkevään tulokseen
jos massa on kaksi asukasta, joista toinen
tienaa 1000 euroa ja toinen 10.000 euroa
voidaanko sanoa, että keskimääräinen tulotaso
on 5.500 euroa?- Matemaatikko Mutikainen
Ja se on myös oikea vastaus.
- rpu
Matemaatikko Mutikainen kirjoitti:
Ja se on myös oikea vastaus.
sanon, että keskimääräinen tulotaso on 5500 euroa
niin, mitä se kertoo näiden kahden kansalaisen elintasosta? - eri asia,
rpu kirjoitti:
sanon, että keskimääräinen tulotaso on 5500 euroa
niin, mitä se kertoo näiden kahden kansalaisen elintasosta?mutta kysyit, voidaanko sanoa, että keskimääräinen tulo on 5500 euroa. Voidaan tietysti sanoa, vaikka ei sillä olekaan mitään informaatioarvoa.
- mATEMAATIKKO mUTIKAINEN
rpu kirjoitti:
sanon, että keskimääräinen tulotaso on 5500 euroa
niin, mitä se kertoo näiden kahden kansalaisen elintasosta?Se kymppitonnin tyyppi on työvoimaministeri Filatov ja se toinen on Siwan kassa.
- rpu
mATEMAATIKKO mUTIKAINEN kirjoitti:
Se kymppitonnin tyyppi on työvoimaministeri Filatov ja se toinen on Siwan kassa.
mukaan molemmat tienaavat 5500
- rpu
Matemaatikko Mutikainen kirjoitti:
Ja se on myös oikea vastaus.
hieman osoittaa, miten vähän merkitsevät
ÄO:n keskiarvot
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243