Olen yksi niistä monista, (tälläkin palstalla kirjoittaneista), joita elämä tuntuu takovan päähän moukarilla, vieläpä kaksin käsin. Olen kuin kuningas Midas, mutta käteeni ei osu kultaa, vaan useimmiten ihan silkkaa sontaa. Mikään ei ota tuulta alleen, jos asia kuin asia vaan voi epäonnistua, minun kohdallani käy juurikin niin. Silti ponnistan aina ylös ja pudistelen pölyt päältäni ja tuumaan, että ensi kerralla sitten parempi onni. Olenko ihan täyskahjo, kun en opi kerrasta enkä sadannestakaan, vaan aina luotan, että kyllä täältä vielä joskus noustaan aurinkoon? Menenkö hautaan asti epäonnisena huppaheikkinä, joka kuvittelee, että tuon kulman takana se onni minua odottaa...??
Outo luottamus, hulluako?
Itsekin jo epäilen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.