Olen ensisynnyttäjä ja mieltäni on ruvennut huolettamaan astman ja allergioiden, etenkin ruokaallergioiden, perinnöllisyys. Itselläni ensimmäiset astma ja allergiaoireet ilmestyivät vasta 5-6 vuotiaana, mutta teini-iässä minulla oli vielä paljon ruoka-allergioita (mm. tomaatti, omena, porkkana). Nykyään kärsin pelkästään siitepölystä, pölystä ja rasitusastmasta. Lääkityksenkin olen voinut jättää pois kokonaan. Lapsen isällä ei ole allergioita tai astmaa ja on muutenkin terve.
Kyselinkisin allergisten lasten vanhemmilta, miten teidän kohdalla perinnöllisyys vaikutti vai vaikuttiko ollenkaan? Oliko etenkin vauvaikäisenä lastenne allergiat lievempiä vai vakavempia kuin mahdollisesti omanne?
Itseä ensisynnyttäjänä tietysti pelottaa kauhuskenaario, että pieni vauva on allerginen kaikella kananmunasta porkkanaan ja kaikki kokeilut aiheuttavat vakavan reaktion.
Kokemuksia astman ja allegian perinnöllisyydestä?
19
227
Vastaukset
- salapoliisina oloa
Allergioita oli silloin kun ei ollut tarkkana ruokien kanssa. Siis TÄYSIN puhdasta kotiruokaa, eikä minkäännäköistä lisäainetta, missään muodossa. Ei karkkeja yms, sillä kaikki mitä itsekin syöt menee maitoon. Siis jos haluat olla oikeen tarkkana. Elikä pahimpia olivat salakavalat lisäaineet. Mitä kevyempi tuote sen enämpi lisäaineita. Ja kun allergia saa alkunsa se leviää, ja leviää eri raaka-aineisiin, joita ei voikaan syödä. Minun lapsellani oli 7 ruoka-ainetta joista yritin laitella ruokia. Savustuspussitkin oli tarpeen, laittaessani lihaa suolan kanssa eri muotoon. Nyt lapsen lapsellani oli myös maidosta ongelmia, vatsanväänteitä, vihreää ripulia, kuivaa ihoa. Mutta onneksi tyttäreni tajusi tilanteen heti, ja oireet hävis samantien, lapsen iho on nyt sileä kuin "persikka poski", sanonta. Valitettavasti lääkärit eivät osanneet, omankaan lapseni kohdalla neuvoa edes yksityisellä puolen, vain vähän suuntaa antavia vastauksia.
- en voi syödä tota
Meillä on toinen puoli sukua allerginen, toinen ei. Kaikki mukulat perivät allergioita, valitettavasti. Heti vauvaiässä alkoivat ruoka-aineallergiat, jotka vähenivät kohti kouluikää. Leikki-iässä tulivat kuvioihin astmat. Selvitty on, kun ollaan tarkkoja syömisten kanssa. Adrenaliinipiikki on oiva apu ja turva. Varovainen saa olla kaikissa vieraissa ruokapaikoissa, kun kaikki eivät ymmärrä allergioiden vakavuutta. Nykyään vielä toitotetaan siedätyksestä niin paljon, että siihen yritetään pakottaa nekin, jotka eivät tunnu siedättyvän.
- en voi syödä tota
Lisäys: luota itseesi, jos joudut ruokatestausrumbaan. Vaadi, ettei lapselle saa syöttää muuta kuin hänelle sopivaa.
- 6+6
Suomalainen tutkimus, jossa alle 2-vuotiaalle annetaan D3-vitamiinia 30µg/vrk ja selvitetään, voidaanko lisäämällä D-vitamiinin saantia parantaa kasvua ja luuston kehitystä, vähentää tulehduksia sekä jarruttaa astmaa ja allergioita.
Eli ei kovin "myrkyllistä" voi olla ;)
http://www.hs.fi/kaupunki/D-vitamiinin vaikutus lapsiin tutkitaan/a1360300407183 - 6+6
Joka toinen astma on ALLERGIAA.
Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana ruokavalio – "Lääkärit antavat väärää tietoa"
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa
Ainakin ruokavalion muutosta kannattaa kokeilla eli viljat ja/tai maitotuotteet pois ruokavaliosta 4-6 viikoksi ja jos ei mitään muutosta huomaa, niin ottaa sitten takaisin. mm. maitotuotteissa on vaihtoehtoja lehmänmaidolle ja käsittelyssä.
Ravinnolla on merkittävä vaikutus aivan kaikkiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn.
Lääkkeitä syödään sitten tarvittaessa.
Yleensä lääkitys vähenee, kun ruokavalio ja muu elämä on kunnossa. Ja potilaskin voi paljon paremmin kuin pelkällä lääkityksellä.
Mutta kertooko lääkäri tästä mitään?
Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat rahaa.
Viljat tai maitotuotteet pois vähintään 4 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm
Tärkeä D-vitamiini tulehduksen hoidossa:
Uuden tutkimuksen mukaan runsas D-vitamiini helpottaa astmaa. Se esimerkiksi parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta.
http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=0546887
Astman oireet lievenevät ja infektiot jäävät pois. Nyt uudet tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että D-vitamiinilisä on todella tarpeen sekä lapsi- että aikuispotilaille. Mitä enemmän veressä on D-vitamiinia, sitä lievemmät ovat oireet ja sitä paremmin lääkitys auttaa, kertoivat amerikkalaisen National Jewish Health -instituutin tutkijat viime viikolla American Academy of Allergy, Asthma, and Immunology -kongressissa.
http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-auttaa-astmassa
Dear Dr Cannell: D for childhood asthma
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/16/dear-dr-cannell-d-for-childhood-asthma/
1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)
10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)
10 ng/ml = 25 nmol/L
50 ng/ml = 125 nmol/L- 6+6
On useampia tutkimuksia, joiden mukaan Omega-3 rasvahapot ja D-vitamiini voivat ehkäistä ja lievittää astman oireita.
D-vitamiini, kortikosteroidit ja luuston mineralisoituminen astmassa
Kortikosteroideilla hoidetuilla astmaa sairastavilla lapsilla D-vitamiinin puute näyttäisi liittyvän luuston huonoon mineralisoitumiseen.
Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 780:tä iältään 5 - 12-vuotiasta astmaa sairastavaa lasta yli neljän vuoden ajan. Seerumin D-vitamiinipitoisuus mitattiin kertaalleen tutkimuksen alussa. Luustontiheyttä seurattiin vuosittain DEXA:lla.
Kun (pahentuneen) astman hoidossa käytettiin myös suun kautta otettavia kortikosteroideja, osoittautui luun mineralisoituminen sitä heikommaksi, mitä useamman kortikosteroidikuurin lapset olivat saaneet. Tämä kortikosteroidiannokseen liittyvä vaikutus ilmeni erityisesti pojilla, joilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat pienet. (Tse SM ym. J Allergy Clin Immunol 2012;130:53)
""Astmaa sairastavat lapset, joiden veressä on D-vitamiinia alle 75 nmol/l, ovat alttiita pahoille astmakohtauksille, ilmenee Pittsburghin lastensairaalan tutkimuksesta. Yhdysvaltain terveysvirasto (National Institutes of Health, NIH) rahoitti tätä tutkimusta, joka tehtiin San Juanissa, Puerto Ricon pääkaupungissa, leveysasteella 18, jossa aurinko paistaa paljon ja korkealta. Tiedot tukevat muita tutkimuksia ja käytännön kokemuksia astman D-vitamiinihoidosta. Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) tulisi mitata ja nostaa 125–150 nmoliin/l. Siihen voidaan tarvita D-vitamiinia 100–150 mikrogrammaa päivässä.""
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2395
- Henna
Meillä molemmilla vanhemmilla on siitepöly- ja eläinpölyallergia ja itselläni myös astma. Valitettavasti molemmilla lapsilla on nuo kaikki :( Siitepölyjen suhteen ollaan nyt toista vuotta siedätyshoidettavana.
- vitamin d
Vitamin D plays an integral role in developing and sustaining our immune system. Dr. James Dowd talks about how the vitamin does this from fetal development on.
http://www.ihealthtube.com/aspx/viewvideo.aspx?v=1a1eaf1db21da4ad - näin meillä
Aluksi, ei D-vitamiini sentään mitään voi perinnöllisyydelle. Meillä on kolme lasta ja minulla on paha astma ja allergia. Ihan niin kuin todennäköisyys menee yhdellä on astma ja allergia. Kahdella muulla on pientä parin ruoka-aineen ja toisella siitepölyallergia, mutta ei mitään vakavampaa. Eli tuurilla menee ihan miten vaan lapsi voi olla ihan terve tai sairastaa sekä astmaa että allegiaa. Todennäköisintä on lievä allergia.
- näin meilläkin
Turun Yliopiston tutkimus: Äidin saamat probiotiit alentavat atooppisen ihottuman riskiä lapsella!
http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/uutiset/53/
Kyllä se ravinto ja varsinkin ravintoaineiden puutokset vaukuttavat siihen, saako lapsi sairauksia.
Jos on herkkyyttä viljoille ja syö niitä raskausaikana, niin altistaa syntyvät lapsen sairauksille.- Mami 26v
Mulla on 7v tytär ja 2viikko vanha poika molemmat ovat allergisia eläimille perunalle porkkanalle maidolle viljalle vehnälle kauralle hedelmille ( kaikille) ja siite pölylle. Niillä on myös astmaa (paha astma) on hirveesti lääkkeitä 7v Janica on 108cm pitkä ja painaa 16kg vaikuttavatko lääkkeet kasvuun. Vauvalla (Joona) on myös lääkkeitä ja on pikkuinen oli syntyessään 42cm ja 1897g. Lasten serkku joka on 6v hänellä ei ole mitää allergioita ja on 126cm ja 24kg. Tyttöni on kooulussa 1lk ja harrastaa cheerleaderia. Voiko hän jatkaa harrastusta kun syö niin paljon lääkkeitä tyttö on todella notkea spagaatit ja kärryn pyörät vaan vetää tosta noin.
- näin se menee
Raskausjan ravinto vaikuttaa todella paljon.
Geenit ei toimi tyhjiössä, vaan tarvitsevat aina jonkin ulkoisen tekijän.
Monesti maito ja/tai vilja on ongelma.
Molemmat ovat täysin korvattavissa eikä mitään puutoksia tule.
Maito nyt on muutenkin varsin suomalaine keksintä ja liian prosessoituna aiheuttaa ongelmia.
Maitoa ei tarvitse edes raskaan ollessa. - Älä sressaa
Meillä molemmat vanhemmat ovat allergisia. Isällä astmaa yhä ja maitorupea lapsena. Äidillä nokkosrokkoa, ruoka-aineallergioita ja allergista ympärivuotista nuhaa. Allergiat ovat testeillä todennettuja.
Meillä on kolme aikuista lasta, joista kenelläkään ei ole ollut mitään allergioita. Perheessämme on aina ollut lemmikkejä (jyrsijöitä ja tällä hetkellä kissa). Me vanhemmat kärsimme nuhasta, astmasta, ihottumista ja silmäoireista ja lapsilla ei ole mitään allergiaoireita. He ovat aina olleet todella terveitä.
Syömme kyllä hyvin ja vältämme lisäaineita.- mami 26v
Jannicalla on myös astmaa nyt just tiputuksessa. :-( Janicalla on diabbeetteskin.
- liikaa vouhotusta
Tääl rakastetaan näitä lisäravinteita. Totuus on kuitenkin se, että perinnöllisyyteen ne eivät vaikuta. Normaali terve ruokavalio ja liikunta tietysti pitävät yllä tarvittavia allergian puhkeamista ehkäiseviä tekijltö, mutta jokainen joka haluaa lapsitaan terveitä noudattaa kai itsestään selvyytenä terveitä elämäntapoja, Liioittelulla voi olla myös vakavia seurauksia. D- ja A- vitamiinit ovat rasvaliukoisia ja kertyvät yliannoksina ihmisen ja siis myös lapsen elimistöön. Yliannoksina ne siis ovat myrkkyjä ja tuhoavat mm munuaisia ja maksaa, joten ei aina kannata mennä kaikkeen vouhotukseen mukaan. Lapsi myös painaa paljon vähemmän kuin aikuinen ja sama määrä vitamiineja kuin aikuiselle saattaa olla ihan liikaa pienelle lapselle. Järki käteen näiden lisäravinteiden kanssa. D-vitamiinimyrkytys ei paranna tai estä kenenkään allergiaa.
- näin on
Ei D-vitamiini mihinkään varastoidu.
Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.
Kaikkein huonoin tilanne on maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho (suomen UVB 3-6 on liian alhainen tuottamaan lainkaan D-vitamiinia iholla) ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.
http://www.prweb.com/releases/2013/6/prweb10851751.htm
D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.
Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.
Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.
Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.
Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.
Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!
Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247
- ei suvun vika
Terveyshymy ei lähteenä ehkä kuulosta vakuuttavalta mutta turha hämääntyä siitä.
Lääkäri Rauli Mäkelä sanoo, että funktionaalisella lääketieteellä on reumasairauksien hoidossa käytettävänään aivan samanlaiset perustyökalut kuin monissa muissakin kroonisissa sairauksissa. Aivan ensimmäiseksi hän tarkistaa reumapotilaansa ruokavalion.
http://terveyshymy.fi/artikkelit/laakari-rauli-makela-reumasairauksia-voi-hoitaa-luonnonmukaisesti
Funktionaalisen lääketieteen keinoin muun muassa reumaatikkoja, astmaatikkoja ja suolisto-ongelmaisia parantava lääkäri arvostelee kollegoitaan. Moni sairaus olisi hoidettavissa, jos ruokavalion osuus niihin myönnettäisiin ja tutkittaisiin.
– Reumalääkkeet ovat periaatteessa melkoisen myrkyllisiä. On valtava voitto, jos potilas pääsee niistä eroon. Funktionaalisen lääketieteen keinoin tämä usein onnistuu. Potilaat itsekin sanovat voivansa tällä hoidolla selvästi paremmin ja terveemmin, Rauli Mäkelä sanoo.
– Mutta suolistosairauksien poliklinikoiden "viisaat" lääkärit vastaavat sanomalla, että ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä! Tämä on aivan hirveää, Mäkelä sanoo.
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa - 3+6
"Metotreksaattia sisältävien lääkevalmisteiden käyttöaiheita ovat nivelreuma sekä muut tulehdukselliset nivelsairaudet, kuten selkärankareuma ja nivelpsoriaasi. Ongelmana ovat varsin voimakkaat haittavaikutukset. Tuoreen Cochrane-katsauksen mukaan jo pieni annos foolihappoa vähentää dramaattisesti lääkityksen haittoja."
http://www.thecochranelibrary.com/details/editorial/4997591/Folic-acid-supplementation-for-rheumatoid-arthritis-patients-on-methotrexate-the.html - 5+7
New research out of Australia has found that sun exposure – independent of vitamin D levels – may have a protective association against the development of allergic disease.
http://www.vitamindcouncil.org/blog/sun-exposure-shows-protective-association-against-allergic-disease/
Proceed at your peril
https://www.vitamindcouncil.org/blog/proceed-at-your-peril/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848