eli sopiiko taistelukala ja yulipyrstö samaan akvaarioon? (100l) akvaariossa lisäksi on 10 neontetraa 10 mustaneontetraa 4imupartamonnia (
apua kalaharrastajat!
2
217
Vastaukset
- Skinkki
Ensinnäkin suosittelisin platyjen antamista pois, sillä ne eivät viihdy tetrojen kanssa pehmeässä vedessä. Muuten kalasto kuulostaa ihan hyvältä, paitsi että ne ovat liian pienessä tilassa. Anna ne kaksi partista ja platyt pois ja ota tilalle vaikka 2 perhoskirjoahventa (Papiliochromis ramirezi). Ainakin omien kokemuksieni mukaan ne ovat todella rauhallisia kirjoahveniksi, eivätkä hätyyttele muita kaloja. Taistelukala ja tulipyrstö sopisivat varmaankin ihan hyvin yhteen, mutta tulipyrstölle sinun akvaariosi on auttamattakin aivan liian pieni.
- Lehtinen
Tulipyrstölle allas on liian pieni joten se ekana pois.
Allas on myöskin aika pieni kahdelle tetraparvelle joten toinen tai toinen mielellään pois.
Tähän altaaseen vaan yksi partamonni, kahdelle hiukan liian ahdas.
Platyt pois äkkiä.
Eli siis, jätä altaaseen taistelukala, jompikumpi tetraparvi ja yksi partamonni.
toisaalta, taistelukala vaatii lämpimämmän veden kuin tetrat joten nekään eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä. Mutta jos laitat lämpötilan (onhan sinulla lämmitin?) 25 asteeseen niin sen pitäisi olla melko sopiva kaikille- sopivinta mahdollista ei voi saada koska taistelukala viihtyy 27 asteisessa vedessä ja tetrat taas 23 asteisessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380