Ehdotan uutta veroa

Ehdotan, että otettaiisin käytöön uusi vero, joka vain korvaisi jo käytössä olevan veron. Eli ei siis lisäisi yhtään veronmaksajien taakkaa. Veron nimeksi voitaisiin panna Kepulandia-veto ja se maksettaisiin kiinteistöveron tapaan kahtena eränä vuodessa.

Veroa maksettaisiin erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla veron määrä olisi keskituloisille noin 500 - 1000 euroa vuodessa eli 2-3 prosenttiyksikköä kunnallisverosta. Kepulandiassa verovelvollisuutta ei olisi kuin ehkä aivan äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Veron määrä siis vastaa vain sitä, minkä veronmaksajat joka vuosi maksavat valtionosuuksien tasaamista varten. Uusi veromuoto ja sen keräämistapa toisivat ainoastaan maksun suuruuden kunkin kohdalla päivänvaloon aivan kuten kiinteistöveronkin kohdalla.

Kepulandiaverosta voisi tulla kilpailukeino Kepulandian kunnille. Ne voisivat mainostaa tien varsilla, että muuta meidän pitäjään, täällä ei makseta Kepulandiaveroa vaan päin vastoin nautitaan sitä maksavien antamista.

Kepulla ei siis olisi ainakaan mitään syytä vastustaa tällaista veroa ja ehdottamaani verotuskäytäntöä. Päinvastoin Kepu voisi kehua Kepulandiassa aikaansaannostaan. Voitaisiin sanoa suoraan, että katsokaa etelän kaupungeissa, mutta ei meillä. Asiat ovat siis hyvin, kun Kepulandiassa ei tarvitse kerätä tällaista veroa laisinkaan. Etelän kaupunkilaisetkin voisivat kohdaltaan nähdä, kuinka paljon he panevat kotimaiseen kehitysapuun. Yhden erän voisikin yhdistää vaikka Pelastuarmeijan joulupatakeräyksen yhteyteen. Näin maksaja saisi hyvän joulumielen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Harmittaa kun en saa edes tietää

        miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
        Ikävä
        81
        1049
      2. Teköäly löytää teidät

        Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
        Sinkut
        186
        732
      3. Mikä on kaivattusi ikä?

        🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        40
        675
      4. Miesten vs naisten älykkyys

        Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
        Sinkut
        200
        661
      5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        160
        635
      6. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        100
        605
      7. Oletko kaivattusi tyyppiä

        Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
        Ikävä
        40
        517
      8. Kaipaako eräs nainen J-miestä

        Salaisuutta voisi hieman raottaa.
        Ikävä
        35
        513
      9. Pidin siitä miten

        Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
        Ikävä
        24
        498
      10. Rohkeasti mies viestiä vaan

        Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
        Ikävä
        34
        442
      Aihe