Tarina

Aloitin seurustelmaan nuorena tyttösenä vailla huolia ja murheita. Omasta mielestäni olin tuolloin rakstunut. Ehkä olinki, kun en silloin vielä muusta tiennyt. Pian kuitenkin minulle alkoi valkenemaan, että kaikki ei ollut hyvin. Poikaystävälläni kului alkoholia yllättävän paljon. Viikollakin. Tyhjiä pulloja/tölkkejä alkoi löytymään yllättävistäkin paikoista. Ei kuitenkaan osannut vielä tuolloin ajatella, että kyse oli jostain vakavammasta.Sillä olisihan se nyt ollut todella noloa mennä kertomaan asiasta jollekkin. Puhuimme kyllä yhdessä ja kerroin huoleni hänellekkin, mutta vastaus oli aina sama. Eli että kyllä minä osaan huolehtia omasta juomisestani. Olin kuulemma turha nalkuttaja. No aika kului ja poikaystäväni meni armeijaan. Tämä aika oli minulle henkisesti todella raskasta, sillä olin tosi mustasukkainen ja ikävöin poikaystävääni. Iltavapaiden aikaan sain kännisiä soittoja, joista ei saanut mitään selvää. Mahdollisuuden tullen pää vedettiin täyteen ja sammuttiin jonnekkin... Kaikki lomatkin meni enemmän ja vähemmän kännissä. Ei ollut yhtään lomapäivää etteikö hän olisi juonut mitään. Itkin ja valitin tästä joka kerta, kun lomat tuli ja meni. Aina luvattiin, että ens lomilla sitten selvinpäin. Minä onneton uskoin aina parempaan huomiseen. No armeijasta päästyään homma jatkui samanlaisena. Ei muutosta. En uskaltanut edelleenkään puhua asiasta kenellekkään. Päivä päivältä touhu alkoi olemaan yhä kosteampaan. Vaikka hän oli töissä hän silti joi työpäivinäkin. Minä jouduin olemaan vastuussa, että hän heräsi töihin. Muutaman aamuna jätinkin tahallaan herättämättä ja hän myöhästyi töistä. Juominen alkoi olemaan sitä, että joka ilta sammuttiin alkoholin voimasta. Yöllä heräsin sitten siihen kun toinen oli kussut housuun. Siivosin kiltisti lakanat ja vaihdoin hänelle kuivat vaatteet hänen siitä mitään tietämättä. Aamulla kaikki oli taas hyvin. Vähitellen otin asian puheeksi hänen sisarusten kanssa, mutta koska perheessä toinen vanhemmista oli käynyt läpi alkoholi helvetin, asia oli tabu. Ja olin vain valehteleva miniä, joka liiottelee. Vuosia vieri ja asiaan ei tullut muutosta. Elin kai tuolloin niin silmät sujettuina ja turrana, etten uskaltanut lähteäkkään. Tiesin kuitenki, että hän joi joka päivä ja ajoi autollakin kännissä. Suhteemme oli hyvin myrskyisä ja jopa väkivaltainenkin. Lähdin opiskelemaan ja tapasin minua parikymmentä vuotta vanhemman naisen joka oli samalla luokalla. Hänellä oli sama tilanne. Hän oli kuitenkin kestänyt kymmeniä vuosia samaa hommaa, ilman muutoksia. Tältä naiselta sain voimaa ja uskalsin avata silmäni. Alkoholismi oli sairaus ja minä en voinut sitä yksin parantaa. Tajusin, että pilaan oman elämäni jos jään tähän. Jaksoin kuitenkin vielä vuoden verran. Viimeinen pisara oli kuitenkin kun jouduin sairaalaan leikkaukseen ja poikaystäväni/mieheni tuli minua sitten hakemaan, hän oli kännissä. Ajoi ratsiaan ja menetti kortin. Olin niin vihainen ja pettynyt. Päätin, että kun paranisin toimenpiteestä, lähden. Meni kuitenkin vielä viikkoja, ennen kuin mitään tapahtui. Oli uusivuosi, takoitus oli olla ihan selvinpäin kotona, mutta kaverit houkutteli juhlimaan. Lähdimme juhlimaan, joimme pidimme hauskaa, kunnes hän sammui illalla jo ennen kahdeksaa. Ja tietysti hän oli kussut housuun. Vieraassa paikassa. Olin ihan raivona ja häpeissään. Päätin, että minähän en jää tähän suhteeseen enään. Mietin pakokeinoa. Päätin mennä toisen miehen sänkyyn., vain kosto mielessä. Olihan hän aiheuttanut minulle niin paljon mielipahaa. Näin ajattelin, kadun tuota tekoa paljon, mutta ehkä ilman sitä en olisi päässyt irti hänestä. Meni pari päivää ennen kuin kerroin hänelle. Ajattelin, että hänen on helpompi olla kuin hän saa jättää minut eikä päin vastoin. Muutin pois yhteisestä asunnosatamme ja aloin elämään omaa elämää. Välillä soiteltiin ja nähtiinkin. Hän ei ollut koskaa selvinpäin vaikka tuli autolla paikalle. Ei mennyt kovin kauaankaan kun kuulin, että hän oli juonut työpaikkansa ja korttinsakkin uudemman kerran. Minulla kävi niin sääliksi tätä ihmisrauniota. Vitsailin kaverillenikin tästä, että ei varmaan mene kauan kuin kuulen, että hän on juonut itsensä hengiltä. No ei mennyt. Suru-uutinen saapui eräänä kauniina kesäpäivänä. En voinut uskoa sitä todeksi. Minut valtasi samantien hirveä syyllisyyden tunne joka ei ole haihtunut vieläkään, vaikka hänen kuolemasta tulee kohta kolme vuotta. Jos olisin voinut tehdä enemmän ja auttaa, olla vaikka enemmän tekemisissä, vaikka joka kerta kun näimme minulle tuli niin pahan olo, että en halunnnut enään nähdä häntä. Olisin vain toivonut hänelle kaikkea hyvää kaikesta huolimatta. Hän vaan ei ollut enään oma itsenä vuosikausiin. Toivon että hän on saanut rauhan siellä jossain. Lepää rauhassa.