Haluan kuulla teidän omakohtaisia kummittelu kokemuksia. Minulle on tapahtunut kaksi juttua, joista toisen voi laittaa mielikuvituksen piikkiin. Olin illalla sängyssäni, valot oli päällä, vanhemmat nukkui viereisessä huoneessa ja lemmikit oli kaikki minun nähtävissä. Kuulin sänkyni alta outoa ääntä. Pelästyin sen verran, etten uskaltanut katsoa. Kuulin vain askeleet sänkyni viereen. Kun uskalsin katsoa ei näkynyt mitään. Kerran, kun tulin pimeään aikaan huoneeseeni kaapin ovi pamahti auki. Säikähtihän sitä ensin, hain kuitenkin sen mitä olin tullut hakemaan. Tämä toistui toisen kerran, mutta vain eri muodossa. Menin päivällä huoneeseeni ja kaapin ovi oli auki sekä tavaroita lattialla. Sitten sanoin: 'Onko sinun pakko aukoa sitä ovea'? Ei ole sen jälkeen auennut. Looginen selitys on ilmavirrat. Välillä kuuluu askelia ja ääniä, mutta niihin tottuu helposti. Eli vastailkaa, jos on omakohtaisia tositarinoita.
*omakohtaisia kummittelu kokemuksia*
aavekummitushaamu
13681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vanha juttu:
mummoko?
21.1.2008 00:58
1960- luvulla olin palaamassa HIFK:.n lätkämatsista kotiin Helsingin Lauttasaareen.
Kävelin Mechelininkadun ylittävää siltaa nykyisen Länsiväylän suuntaan. Oli vastatuuli ja melkoinen lumipyry, naaman piti mielellään alas painettuna . Välistä tietysti täytyi katsetta hieman kohottaa, että pysyi suunnassa. Tällaisessa vaiheessa huomasin sillan alkupäässä, että n. 10 m edelläni kulki vanha, mustiin pukeutunut mummo, takinliepeet vain tuulessa hulmusivat. Totesin kävelyvauhtini mummoa nopeammaksi, joten siirryin jalkakäytävän vasempaan reunaan ja kiihdytin vielä vauhtia, jotta ohitus kävisi ripeästi. Sitten taas katse maahan ja menoksi. Sillan puolivälissä tuli mieleen, että mitähän outoa tässä on? Juu, enhän minä ollut ohittanut mummoa . Käännyin ympäri, silta oli autio ja tyhjä. Vielä tänä päivänä harmittelen, että en palannut tarkistamaan lumesta mummon mahdollisesti jättämiä jälkiä. Jälkeenpäin ajatellen selitysmahdollisuuksia on neljä: a) kummitus, b) harha-aistimus, c) elävä mummo on välittömästi katsekontaktini jälkeen hypännyt ajotielle ja lähtenyt pinkomaan pikajuoksijan vauhtia joko meno- tai tulosuuntaan d) tai hypännyt sillan kaiteen yli alas Mechelininkadulle (pudotusta n. 10m), näin ei varmasti tapahtunut, ja pikajuoksukin tuntuu epätodennäköiseltä. Mahdollista hallusinaatiota ei ainakaan mielentilan pitänyt edistää, ajatukset liikkuivat silloin nähdyn mielenkiintoisen jääkiekko-ottelun tapahtumissa. Jos kuitenkin olisi kyseessä tapaus b), niin ei syytä huoleen : tapaus oli siis 1960-luvulta ja jäänyt lajissaan ainoaksi. Muutama sekunti harhojen vallassa tänä aikana ei ole mielestäni kohtuuton määrä!”
Tapaus tuli mieleeni, kun paljon myöhemmin luin jostakin Helsingin historiasta kertovasta juttukokoelmasta Hietalahden torin vaiheilla vaikuttaneesta mustapukuisesta ”kummitusmummusta”, enpä silti rohkene väittää, että juuri tämän olisin nähnyt. Muistaakseni joku keskustelijakin alkuperäisessä keskusteluketjussa tarinasta mainitsi.
Nyt tapaus tuli uudelleen mieleeni, kun luin amerikkalaisten tutkimusryhmien selvityksiä kummittelutapahtumista. Usein kerrottiin, että jotkut tutkijat tulivat näissä ”aktiivisissa” paikoissa huonovointisiksi.
Muistan, että tuon tapauksen jälkeen oli ehkä varttitunnin ajan hieman omituinen olo, ei suinkaan pahoinvointia, ei edes päänsärkyä, mutta pää ”tuntui hiukan raskaalta” jos sen näin kuvailisi.
Minkäänlaista pelkoa en missään vaiheessa tuntenut, ihmettelin vain.
Pidin asiaa niin merkityksettömänä, etten siitä edes alkuperäisessä keskustelussa maininnut, nuo tutkijaryhmien mainintojen johdosta siitä nyt kirjoitan.
Selvyyden vuoksi mainittakoon, että alkoholilla tai muilla ”piristeillä ”
ei ole osuutta asiaan.
Näissä kummitteluilmiöissä minua kiinnostaa lähinnä tuo ”fysikaalinen” puoli, ja olen usein pohtinut ilmeisiä samankaltaisuuksia, joita löytyy parapsykologiassa ja esim. hiukkasfysiikassa ( teleportaatio, aineen muuttuminen energiaksi jne.)
---------------------------
24.1.2008 01:01
Olen myös nähnyt saman mummon.
Asuin v.72-87 Hietalahdessa. Näin pikkupoikana pariinkin otteeseen juuri kuvaamasi mummon kävelemässä Bulevardilla, molemmilla kerroilla samassa kohdassa Albertinkadun ja Fredrikinkadun välissä. Noin muuten yhdessä mustapukeisessa mummossa ei olisi mitään erikoista, mutta mummon asu näytti vähintäänkin vuosisadan alun muodilta. Sattuva yhtäläisyys sekin että ainakin toisella kerralla oli myös lumimyrsky ;)
Ja tajusin vasta pari vuotta myöhemmin nähneeni mahdollisesti kummituksen, kun koulukaverini (tästä näystäni tietämättömänä) alkoi kertomaan tarinaa "Bulevardin kummituksesta" jonka jo hänen vaarinsa oli nähnyt nuorena samoilla kulmilla. Kerrottuani nähneeni tuon kyseisen mummon lähdimme Bulevardille mummoa bongaamaan, huonoin tuloksin tietty;)
--------------------------------------------------
aloittaja
24.1.2008 22:53
Onpa
mielenkiintoista kuulla, että ”mummosta” on muillakin silminnäkijähavaintoja, ilmeisesti asiassa jotakin perää on, koska se on erilaisiin kirjallisiinkin kuvauksiin päässyt.
Muistan noissa kirjoituksissa kerrotun, että mummoa ei ensi näkemältä kummajaiseksi edes tiedostettu, usein vasta sitten kun se oudosti katosi, usein esim. niin, että ohitettuaan vaikkapa valaisinpylvään tai muun näköesteen, ei tullutkaan enää sen takaa näkyviin.
Muistan itse hieman ihmetelleeni, että mitä vanha, epämuodikkaaseen asuun sonnustautunut mummo sellaisessa lumituiskussa yksin sillalla myöhäisenä iltahetkenä vaeltaa. Sillalla kun liikkui noina vuosina hyvin vähän jalankulkijoita (ja taitaa liikkua vieläkin), enimmäkseen oli vain ajoneuvoliikennettä. Hetkeäkään en epäillyt, etteikö kyseessä olisi ollut elävä ihminen.
Mummon ”katoamistemppu” jäi sitten näkemättä, kun vastaan puhaltanut lumimyrsky pakotti katseen pysymään lähinnä omissa kengänkärjissä.
Ehkä hyvä näin, olisi siinä varmaan pulssi noussut, jos olisi mummo silmien edessä ilmaan haihtunut!
Vastauksia, kiitos. On varmaan muitakin ihmisiä, joille on sattunut jotain vastaavaa, ei pahalla.
"Kummitusmummon" lisäksi tulkoon kerrotuksi tämä, muita ei sitten olekaan; siis keskim. 1 tapaus / 30 vuotta. Harvinaista herkkua ainakin minun osaltani. Ehkä hyvä näin.
Ovenkahvasta (viittaus aik. keskusteluun)
tuli mieleen palstalla aiemmin esittämäni tapaus, jolle en selitystä ole löytänyt. Kun olen tuttujen kanssa luottamuksellisesti asiasta puhunut, olen saanut käsityksen, etteivät tällaiset ilmiöt aivan ainutkertaisia ole, niistä ei vain moni julkisesti viitsi puhua:
Kyseessä 50-luvun omakotitalo Hämeenlinnassa.. Kellarikerrokseen vievä väliovi. Oven salpa tuon ajan mallia, läpimenevä akseli, joka yhdisti kiinteästi toisiinsa kummankin puolen kääntökahvat (ei siis nuppeja), niiden alapuolella avainpesä, johon sopivalla avaimella oven sai tarvittaessa lukittua. Tapahtuma-aikaan talo toimi enää kesäasuntona, ja olin syksyllä panemassa paikkoja talvikuntoon. Suljin kellarissa vesijohdon pääsulun, ja olin sulkemassa mainittua ovea.
Se tapahtuu siten, että kahva käännetään alas, ovi vedetään kiinni, ja annetaan kahvan nousta jousen voimasta ylös, jonka jälkeen avainta kiertämällä ovi lukittuu. Toimenpiteen olen suorittanut satoja kertoja aikaisemmin, mutta nytpä kahvan alaspainovaiheessa siihen kohdistui voimakas vastakkaissuuntainen vääntö, ikään kuin toisella puolella ovea olisi haluttu estää lukitseminen. Hämmästyin, en pelästynyt. Suoritin oven lukituksen uudelleen, jolloin se onnistui normaalisti. Tiesin varmasti, että talossa ei ole ketään muuta, mutta kuitenkin avasin oven uudelleen ja kurkistin alas vievään rappukäytävään, eihän siellä ketään ollut. Ei ollut tarpeen suorittaa tarkastusta koko kellariosassa, koska rappujen alapäässä on toinen ovi joka suljetaan rappujen puolelta haa´lla, joka oli kiinni. Toistin avaamisen ja sulkemisen vielä 3... 4 kertaa, jolloin mitään epätavallista ei ilmennyt. En sentään ryhtynyt purkamaan lukkoa, koska tiesin jousivoiman niin heikoksi, ettei se alkuunkaan vastannut "kummitusvoimaa". Tätä outoa ilmiötä ei koskaan ollut aikaisemmin tapahtunut, eikä se toistunut myöhemminkään niiden n. 10 v:n aikana, jonka talo oli vielä perheen omistuksessa ennen myyntiä.
Olen jälkeenpäin miettinyt olisiko kyse jostakin yliluonnollisesta viestistä. Ainoaksi selitykseksi jäi se, että olisiko velivainaa tervehtinyt, hän kuoli liikenneonnettomuudessa n. kuukausi aiemmin.
Sen verran omituinen tapaus oli, että jälkeenpäinkin silloin tällöin "koeavailin" ovea (kun kukaan ei ollut näkemässä) mutta mitään erikoista ei koskaan enää ilmennyt.
On lapsuudestani mielessä muutama kokemus ja myös kaksi siskoani koki jotain yliluonnollista. Kyllä henkimaailma on todellisuutta.
Viime vuonna, ennen joulua iltapäivällä, istuin tässä lepolassessani ja luin netistä jotain, ehkä Iltalehteä. Kissa nukkui sikeästi vieressäni, vasemmalla puolellani lepolassen käsinojalla, pitkin pituuttaan.
Tunsin kasvoillani jäätävän kylmyyden, en siis mitään tuulta tai tuulahdusta, vaan kylmyyden, jollaista olen lämpimässä huoneessa ennenkin kokenut.
Yhtäkkiä kissa heräsi, nosti päänsä ja katsoi vasemmalle puolelle kohti seinää ja alaviistoon lattialle. Hiljalleen kissan pää alkoi kääntyä oikealle, suuntaani, ihan kuin seuraten jotain lattialla liikkuvaa.
Kun kissan katse oli suurin piirtein vasemman jalkani kohdalla, kissan pää pysähtyi ja näin kissan silmät ja niiden katseen.
Jos yhtään tunnette kissojen sielunelämää, niin ilme oli reviiritietoisen katse. Katse, joka seuraa valppaana toista lajitoveria, mutta kuitenkin ylemmyydentuntoisesti, johtuen korkeammasta tähystyspaikasta, siis lepolassen käsinojasta.
Siinä vasemman jalkani kohdalla kissan pää oli hetken pysähdyksissä, kunnes kääntyi vielä hieman oikealle, katseen seuratessa koko ajan jotain, joka eteni hiljalleen kohti huoneen vastakkaisessa kulmassa olevaa ovea.
En tiedä, mitä kissa näki ja minkä etenemistä se seurasi katseellaan?
Minä en nähnyt mitään, enkä myöskään tuntenut mitään, paitsi hetkeä ennen episodia sen jäätävän kylmyyden kasvoillani. Eikä myöskään kuulunut mitään ääntä, oli hiirenhiljaista.
Viime yönä nukuin sängyssäni kyljelläni, kasvot seinään päin.
Heräsin kesken sikeän nukkumisen siihen, kun selkääni hierottiin puristelemalla, rytmikkäästi villapuseroni läpi, yläselästä alaselkään päin. Siinä vielä silmät kiinni ajattelin, että ompa erikoinen uni, kun mitään ei näe, mutta selässä tuntuu.
Ja samalla, kun luulin vain unta näkeväni, tunsin erikoisen pitkät sormet selässäni, jotka puristuivat vasten peukaloaan ja jatkoivat rytmikästä hierontaa.
Silloin jähmetyin, hengitykseni pintaantui, pulssini kiihtyi ja siinä sekunttien sadasosissa, kun teeskentelin nukkuvaa, kävi varmaan miljoona asiaa mielessä, mutta päällimmäisenä oli, että mitä tai minkä joudun kohtaamaan, jos nyt avaan silmäni ja käännyn kohti hierojaa?
Räväytin silmäni auki, tuijotin seinää.
Hierontakin loppui kuin seinään.
Makasin ehkä pari minuuttia vielä siinä kyljelläni, katselin seinää ja tasaannutin hengitystäni.
Mitään ääniä ei kuulunut, enkä aistinut tai vaistonnut minkään läsnäoloa.
Siitä sitten pikkuhiljaa hivuttamalla rohkaistuin vaihtamaan kylkiasentoni selinmakuuksi.
Mainittakoon vielä, että vaivuin uudelleen uneen melko pian ja nukuin loppuyönkin sikeästi.
Oliko sulla aamulla selässä mitää jälkiä?
En tiedä, en huomannut edes katsoa, mutta kokemuksesta tiedän, ettei hyvästä hieronnasta jää mitään jälkiä :)
oon yöllä kuullu outoja ja kun herään aamuisin joko kädessäni, jalassani, rinnassani tai selän osassa johon käteni eivät ylety on pahoja raapimis jälkiä. Aina kun aiempi paranee niin aamulla löytyy uusi ja siis en oo niitä itse unissani tehnyt kun paikiossa joihin en ylety nitä on. On vähän outoa, kerran oli t-paitani ihan veren tahrima siis oikeesti aivan punainen ja mahassa oli pari naarmua. Varpaani vuotavat myös usein verta öisin muttei koskaan kun oon hereillä.
Olen aika vasta muuttanut kaverini kanssa aika vanhaan kerrostaloasuntoon ja on aina välillä tuntunut, ettemme ole täällä kahdestaan. Kämmpikselleni ei ole sattunut mitään outoa vaan kaikki aktiivisuus tuntuu painottuneen minun huoneeseeni, etenkin silloin, kun olen yksin kotona. Monesti olen yöllä herännyt, kun oveni on aukeamassa naristen ja jos itse sen aukaisen, ei narinaa kuulu, lisäksi oven aukaiseminen on vaikeaa, kahva on jäykkä ja sitä pitää painaa ja vetää voimalla, että aukeaa varmasti.
Olin tiskaamassa yksin kotona kun huomasin, että eräs jääkapin ovessa olleista korteista lensi maahan ja magneetti jäi paikoilleen. Testasin kauan aikaa ja magneetin pitäisi pitää korttia ihan hyvin kiinni, laitoin silti varalta toisenkin magneetin siihen.
Tässä eräänä iltana olin laittanut nukkumaan, olin melkein saanut unen päästä kiinni, kun tunsin, että hiuksiani silitetään. En hermoillut vaan tunsin oloni turvalliseksi hellästä kosketuksesta, sanoin kuiskaten "älä lopeta" ja sitten vähä vähältä silitys loppui. Se oli siis sellaista kuin höyhenellä koskettaisi, mutta tunsin sen selvästi ja tiedän olleeni hereillä.
Jos meillä kummitus asuukin, niin pahantahtoinen se ei ainakaan ole
Kiva kuulla, että joku muukin on kokenut päänsilittelyä.
Minun päänsilittelyni on myös rauhoittavaa, rentouttavaa ja lohduttavaa, aina hyväntahtoista :)
Tunti sitten kuului eteisestä, joka on seinän takana metrin päässä, kamala rojahdus. Kissamme säntäsivät ensin ja me perään, ei mitään tippunut tai kaatunut missään. Rojahdus oli kovaääninen, mutta pehmeäsointinen silti, kuin kaapista kuulunut. Kaapissa siellä ei mahdu mikään kaatumaan tai tippumaan, vaikka pitihän sekin tarkastaa.
Hiihtäessäni nuorena kavereiden kanssa, meille yllättäen ilmesty (emme heti huomanneet)i eteemme noin sadan metrin päähän hiihtäjä, jolla oli vanhan ajan hiihtovälineet (puu sukset ja banbusauvat) ja karvahattu ns. armeijan malli (oli 80-luku).vaatteena oli muistaakseni harmaa sarkapuku ja pussihousut. Hän viittoi tulemaan häntä kohti. Lähdimme hiihtämään käntä kohti todella lujaa (meillä oli lasikuitusukset yms. parhaimmat varusteet), hän vain kuroi etumatkaa suuremmaksi ja viitoi seuraamaan häntä. Hänen nopeutensa kasvoi niin suureksi, että emme enään nähneet häntä, vaikka näkyvyyttä oli satoja metrejä. Onko kukaan muu nähnyt tällaisia haamuhiihtäjiä ? Tämä tapahtui Kokkolassa Åsmuksentien päässä olevalla pellolla ja viereisellä olevalla metsä alueella. Hiihtäjan kulku oli pellonlaitaa metsään päin.