Kiusaaminen->Masennus

Juu, kiusaaminen aiheutti jonkinlaisen sosiaalisten tilanteiden pelon josta myöhemmin seurasi masennusta.

Masennus johtuu välittäjäaineiden epätasapainosta.

En luule vaan tiedän. En joutunut kiusatuksi koulussa vaan kotona ja joudun edelleen jos olen lapsuuden perheen kanssa tekemisissä.

Olisikin kaiken kiusaamistermien lisäksi otettava käyttöön vielä yksi, kotikiusattu ;) Luulempa että se on se yleisin paikka... ja sieltä päätyy ihmisiä sitten eri tahoille kiusaamaan muita.

Kyllä sinun tilanteessa syyt suuelta osin johtuu kiusaamisesta. Sinulla on varmaan alitajuntaan kätkettyä vihaa ja häpeää, jota olet joutunut panttaamaan vuosien varrella. Sinun kanntaa nyt jotenkin käsitellä noita patoumia ja sada itsetuntosi nousemaan. Kiusaaminen ei ole tehnyt sinusta yhtään vähempiarvoista ihmsitä viakka voit josksu tuntea niin. Nuo kiusaajat oat sen sijaan olleet kasvamattomia ja epäkypsiä ihmisiä. Terapiasta olisi sinulle apua.

Siis tarkoittaako tuo, ettei masennuksesta voi tällä Masennus- aiheisella palstalla keskustella yleisellä tasolla, kun tuossa aloituksen sisällössä oletetaan, että kaikki lukijat keskusteluun kommentoivat olisivat masentuneita?

Ei, minulla ainakaan aikoinaan en usko silloisen vuosikymmenten takaisen masennukseni johtuneen mistään muusta, kuin koulukiusaamisesta. Se masennus kuitenkin loppui heti, kun sai positiivisia korvaavia kokemuksia hyvistä ihmissuhteista ja aitoja ystäviä. Vaihdoin kerran kauan kauan sitten alaikäisenä koulua pois sellaisesta koulusta,missä esiintyi koulukiusaamista, mihin koulun johto ei puuttunut ja siinä loppui masennuskin. Suosittelisinkin kaikkia kiusattuja vaihtamaan kaverit ja sosiaaliset piirinsä fiksumpiin empatiakykyisten ihmisten kaveriporukoihin, niin koulukiusaamisen kohteena oleminen menettää merkityksensä, eikä sellaisissa ikävissä kokemuksissa enää myöhemmin tarvitse rypöä. Kiusatuille olisi tärkeää sellaisten seura, jotka hyväksyvät aidosti.

Taidat olla aika nuori ihminen vielä, tekstisi perusteella...

Mitä minä koulukiusaajatyyppisistä ihmisistä ajattelen, niin ne oli ainakin mun lapsuudessa enemmänkin luonteenkuvaltaan "omahyväisiä" ts. jotenkin sellaisia,että varmaan ihan oikeasti pitivät itseään ns. "parempana ihmisenä", kuin minua, mutta aikuisiällä sellaiselle asialle voi vain naurahtaa. Jos ihminen on sielultaan pieni, ihminen on sielultaan pieni, eikä kukaan voi vaikuttaa kuin omaan käytökseensä ja pitää tai ainakin yrittää pitää huolen siitä, ettei itse kiusaa. Sen minulle ainakin koulukiusaamisen kohteena oleminen kuitenkin jätti sieluuni jälkeä,että en aidosti tunne mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä niiden ihmisten kuulumisia ja elämää kohtaan, jotka minua kiusasivat koulussa lapsena; en vihaa heitä, mutta en tunne mitään muutakaan tunteita tai kiinnostusta heitä kohtaan, vaan elän ja annan muidenkin elää. Inhoa tietysti on vaikea peittää, jos joku vastenmielinen entinen koulukiusaaja tulee kyselemään kuulumisiani, mutta silloin häpeän enemminkin omaa inhon tunnettani, enkä siinäkään ajattele heitä. Onneksi ne koulukiusaajat aika vähän mua kuitenkin on aikuisiällä lähestyneet: varmaan itsekin tietävät, ettei mulla ole mitään mielenkiintoa heidän elämäänsä kohtaan, ja että haluan ainoastaan,että he jättävät minut rauhaan ja elävät omaa elämäänsä kaikki, jotka minua joskus ovat kiusanneet.

Se mikä mulla käy sääliksi, on jos aikuiset ihmiset vielä vuosien päästä kiusaamiskokemuksistaan ovat täynnä pilkanhalua joskus vuosia sitten kiusaamiansa kohtaan, tai jos ajattelevat kiusaamiskäytöstään ylpeydellä, koska sellainen on sairasta. Tosin pakko on myöntää, että jos itse joskus olisin asemassa, missä voisin vaikuttaa vaikkapa siihen, että kuka jossakin saa jonkun työpaikan, en ikinä palkkaisi mitään ihmistä, jonka muistaisin koulukiusaajana, että sen verran varmaan näpäyttäisin. Ja jos mun joku ystävä olisi palkkaamassa ihmisiä työpaikkaan, vinkkaisin mahdollisuuden tullen, että "ei tota, toi räki mun päälle kun mä olin 13- vuotias, ja heitteli mua makkarankuorilla ja huuteli ja häiriköi ja pelotteli jatkuvasti luokassa"...

Taitaa tää olla aika nuorten kirjoittajien palsta, tämä Masennus- palsta, koska vaikea uskoa, että tälle kirjoittaisi aikuiset ihmiset.

Itselleni tuli ihmispelkoa minkä takia en uskaltanut enää olla ulkona
ja sitten tuli porukka jo omakotitalon pihalle heittelee kananmunilla taloo
ja huutelemaan ja en tiiä mikä meni mutta ammuin sitten pienoiskiväärillä
yhtä niistä selkää kaksi kertaa ja huusin että jos vittuilu ei lopu nii tapan vielä ne kaikki. Ainakaan ei ole vittuilua tullut vähään aikaan.

Vaikka on kiusattu niin on minuakin koulussa ja ei niitä kavereita ollut. En ole jäänyt kuitenkaan noiden traumojen vangiksi, mutta kyllä ne on vaikuttaneet elämääni nuorena ja jopa ohjailleet tehdessä tärkeitä valintoja. No kuka tieää, olisinko sitten onnellisempi korkeammin koulutettuna eläessäni jossain ruuka-Suomen kaupungissa. Se että minua kohdeltiin lapsena ja nuorena huonosti on muovannut minusta empaattisen ja toiset huomiion ottavan ihmisen. On saanut paljon tehdä töitä itsenä eheyttämiseksi ja emme tule täällä koskaan valmiiksi.
Viha ja padottu paha pitää käsitellä tunteina ja asioina, mutta ei saa jäädä vellomaan vihassa ja itsesäälissä.
Hyvä jos on voimaa ja mahdollista näyttää kiusaajille "närhen munat"niin kuin sinä ilmakiväärillä, mutta aina ei kisattu pysty noin tekemään. No täysiä kahleitahan tuollaiset rähjääjät ovat.
Olen tullut tulokseen että pahimpia kiusaajia ovat narsistisesti häiriintyneet henkilöt. Ei he yleenä muutu, jos on pakko perääntyä, he vaihtavat vain kohdettaan.

Kyllä uskon. Kiusaajaryhmiä on erilaisia. Koulussa luokkakaverit, työssä työkaverit, kotona perhe, suvussa sukulaiset, lastentarhassa lapset jne.

Jospa maailman psykiatrian ja psykologian tutkijat voisivat ottaa tämän asian ihan omakseen ja tuoda tätä kiusaamisasiaa esille paljon enemmän niin kuin tutkimustuloksia kiusattujen ihmisten aivoista ja aivotoiminnoista. Niin kuin ottaisivat avoimesti esille, millaisia masentuneita kiusatuista, kiusaajaryhmä tai ihminen millainen vaan, tulee sitten kiusaamisen uhreina ja joutuvatko kiusatut kärsimään koko ikänsä masennuksesta.

Kun on totta sekin, niin toisille masentuneille ei ole mitään hyötyä masennuslääkkeistä, mutta keskusteluhoito auttaisi. Kenelle sitten mikäkin auttaa, riippuu ihmisestä.

Sukukiusattuna voin vaan mainita, niin on todella rankkaa ja kun yli neljäkymmentä vuota on jo ollut sukukiusattuna niin ihan loppu kohta.

Tutkimusten mukaan kiusaaminen voi aiheuttaa masennusta. Ehkä sen vuoksi itsekin olen ollut masentunut elämäni aikana. Se on heikentänyt toimintakykyäni. Ei ole huvittanut oikein mitään. Jos olen saanut töitä, ne ovat olleet ulkomailta ja sielläkin olen sinnitellyt. Muutamia sellaisia muutaman kuukauden kestäneitä töitä, joissa siellä myös kiusattiin.

Kyllä minä olin yläkoulussa luokallani se ulkopuolinen jota kukaan ei halunnut parikseen.Välitunnit olin yksin ja toivoin että koulu loppuisi pian.Pojat matki ja naureskeli ja tytöt ivasivat.Kiusaaminen lähti oikeastaan siitä että en totellut luokan päsmäriä ja sekös otti koville niin että piti koko luokka käännyttää minua vastaan.Kun viimeinen koulupäivä koitti ja muut jäivät ottamaan kuvia ja halaamaan,minä poistuin vikkelään pois ja se fiilis ettei koskaan teitä tarvi nähdä.Masennus vyöryi myöhemmin päälle mutta siitäkin on selvitty ja elämä on hyvää nykyään.Kumma juttu,kuulin vuosia sitten ettei kaikilla tyypeillä ole elämässä mennytkään ruusuisesti,se karmanlaki on totta.