Kerron tämän tueksi niille jotka ovat alamaissa.
Vajaat kolme vuotta sitten sydänsairas vaimoni sairastui vielä rintasyöpään. Hän kesti asian paremmin kuin minä, hänen miehensä. Hän parantui aika pienen operaation jälkeen, koska syöpä oli alullaan. Minulle jäi kuitenkin pelko kytemään, se oli alkavaa ahdistusta, johon en saanut apua. Nyt ymmärrän, että olisin tarvinnut ainakin terapiaa.
Sitten sairastuin itse. Tehtiin sydänoperaatio. Olin välillä huonossa kunossa, pelkäsin kuolemaa.
Kivut jatkuivat ja jatkuivat. Syytä ei löytynyt moneen kuukauteen. Tein monta ambulanssimatkaa sairaalan päivystykseen. Viimein lääkäri sanoi että syy voi olla aortassa. Hän oli oikeassa, aortasta löytyi repeämä. Se oli taas kylmää vettä niskaani. Vielä enemmän sitä tuli kun kirurgi sanoi ettei sitä voi leikata, repeämä on niin pahassa paikassa. Verenpaine oli saatava nopeasti ja pysyvästi mahdollisimman alas. Mutta painepa ei laskenut lääkityksestä huolimatta. Syytä haettiin munuaisista. Löytyi kasvain lisämunuaisesta -lisää kylmää vettä niskaan. Monien kokeiden jälkeen todettiin että se oli hyvänlaatuinen kasvain. Sain lisälääkkeet ja pääsin kotiin.
Vaimoni oli odottanut lähes 2 vuotta siirrännäistä. Nyt tuli tieto sopivan siirrännäisen löytymisestä. Leikkaus oli vaikea. Olin jännityksestä aivan hukassa. Minusta ei ollut hänen luokseen Hgin Meilahteen koska oli pelko verenpaineeni noususta ja aortan lopullisesta repeämisestä. Kiduin kotona pelkojeni kanssa. Fyysiset tuskat ja psyykkinen paine olivat musertaa minut. Jouduin sairaalaan taas ambulanssilla fyysisten kipujeni kanssa. Samaan aikaan tuli tieto vaimoni voinnin nopeasta huononemisesta, tarvittiin uusi hätäleikkaus. Olimme molemmat teho-osastoilla, eri sairaaloissa.
Eräs hoitaja sanoi minulle että kipuni voivat ainakin osittain johtua psyykkisistä syistä. Psykiatri kävi luonani osastolla ja sain kevyen Cipralex-lääkityksen, se auttoi hieman.
Pääsin kotiin. Yöt olivat kamalia yksinään talossa, pelkäsin koko ajan soittoa Meilahdesta. Imovanen avulla nukahdin muutaman tunnin.Aamulla kaikki oli mustaa, kamppailin etten muserru.
Tilanne alkoi parantua kun vaimoni vointi koheni. Kun hän pääsi 8 viikon kuluttua kotiin, oloni parani lisää. Sitten tuli takaisku kun yritin heittää lääkitykseni pois, jouduin taas vastakkain pelkojeni kanssa. Sain onneksi keskusteluapua, terapian tapaista, mutta eniten auttoi lääkitykseni tehostaminen, Cipralex nostettiin 20 milliin.
Nyt vajaan vuoden päästä tapahtuneesta olen pudottanut lääkityksen 10 milliin ja pärjään. Aortani on kirugin mukaan alkanut arpeutua. Vaimoni voi hyvin. Uskon kaiken menevän nyt hyvin. Kiitos hyvän lääkkeen, elämä hymyilee.
Tiedän nyt, että jossakin on ihmien henkisen kestokyvyn raja. Vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi olla luja, joskus henkinen kantti voi pettää. On yritettävä tarkkailla itseään ja varottava, ettei vaadi itseltään liikaa. Jos tulee elämän pakkotilanne niin kuin minulla tuli, kun voimat eivät riitä, on pyydettävä, haettava, vaadittava apua. On hyviä lääkäreitä ja lääkkeitä, joiden avulla vaikeudet ovat voitettavissa.
Sitä vain ihmettelen, miksi meni niin kauan ennen kuin todellinen diagnoosi saatiin tehdyksi. Siksikö, että lääkärit vaihtuivat eikä kenelläkään ollut aikaa perehtyä kunnolla tapaukseeni. Tarvittiin fiksu ja empaattinen sairaanhoitaja, joka ymmärsi millaisen avun tarpeessa olin.
Vajaat kolme vuotta sitten sydänsairas vaimoni sairastui vielä rintasyöpään. Hän kesti asian paremmin kuin minä, hänen miehensä. Hän parantui aika pienen operaation jälkeen, koska syöpä oli alullaan. Minulle jäi kuitenkin pelko kytemään, se oli alkavaa ahdistusta, johon en saanut apua. Nyt ymmärrän, että olisin tarvinnut ainakin terapiaa.
Sitten sairastuin itse. Tehtiin sydänoperaatio. Olin välillä huonossa kunossa, pelkäsin kuolemaa.
Kivut jatkuivat ja jatkuivat. Syytä ei löytynyt moneen kuukauteen. Tein monta ambulanssimatkaa sairaalan päivystykseen. Viimein lääkäri sanoi että syy voi olla aortassa. Hän oli oikeassa, aortasta löytyi repeämä. Se oli taas kylmää vettä niskaani. Vielä enemmän sitä tuli kun kirurgi sanoi ettei sitä voi leikata, repeämä on niin pahassa paikassa. Verenpaine oli saatava nopeasti ja pysyvästi mahdollisimman alas. Mutta painepa ei laskenut lääkityksestä huolimatta. Syytä haettiin munuaisista. Löytyi kasvain lisämunuaisesta -lisää kylmää vettä niskaan. Monien kokeiden jälkeen todettiin että se oli hyvänlaatuinen kasvain. Sain lisälääkkeet ja pääsin kotiin.
Vaimoni oli odottanut lähes 2 vuotta siirrännäistä. Nyt tuli tieto sopivan siirrännäisen löytymisestä. Leikkaus oli vaikea. Olin jännityksestä aivan hukassa. Minusta ei ollut hänen luokseen Hgin Meilahteen koska oli pelko verenpaineeni noususta ja aortan lopullisesta repeämisestä. Kiduin kotona pelkojeni kanssa. Fyysiset tuskat ja psyykkinen paine olivat musertaa minut. Jouduin sairaalaan taas ambulanssilla fyysisten kipujeni kanssa. Samaan aikaan tuli tieto vaimoni voinnin nopeasta huononemisesta, tarvittiin uusi hätäleikkaus. Olimme molemmat teho-osastoilla, eri sairaaloissa.
Eräs hoitaja sanoi minulle että kipuni voivat ainakin osittain johtua psyykkisistä syistä. Psykiatri kävi luonani osastolla ja sain kevyen Cipralex-lääkityksen, se auttoi hieman.
Pääsin kotiin. Yöt olivat kamalia yksinään talossa, pelkäsin koko ajan soittoa Meilahdesta. Imovanen avulla nukahdin muutaman tunnin.Aamulla kaikki oli mustaa, kamppailin etten muserru.
Tilanne alkoi parantua kun vaimoni vointi koheni. Kun hän pääsi 8 viikon kuluttua kotiin, oloni parani lisää. Sitten tuli takaisku kun yritin heittää lääkitykseni pois, jouduin taas vastakkain pelkojeni kanssa. Sain onneksi keskusteluapua, terapian tapaista, mutta eniten auttoi lääkitykseni tehostaminen, Cipralex nostettiin 20 milliin.
Nyt vajaan vuoden päästä tapahtuneesta olen pudottanut lääkityksen 10 milliin ja pärjään. Aortani on kirugin mukaan alkanut arpeutua. Vaimoni voi hyvin. Uskon kaiken menevän nyt hyvin. Kiitos hyvän lääkkeen, elämä hymyilee.
Tiedän nyt, että jossakin on ihmien henkisen kestokyvyn raja. Vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi olla luja, joskus henkinen kantti voi pettää. On yritettävä tarkkailla itseään ja varottava, ettei vaadi itseltään liikaa. Jos tulee elämän pakkotilanne niin kuin minulla tuli, kun voimat eivät riitä, on pyydettävä, haettava, vaadittava apua. On hyviä lääkäreitä ja lääkkeitä, joiden avulla vaikeudet ovat voitettavissa.
Sitä vain ihmettelen, miksi meni niin kauan ennen kuin todellinen diagnoosi saatiin tehdyksi. Siksikö, että lääkärit vaihtuivat eikä kenelläkään ollut aikaa perehtyä kunnolla tapaukseeni. Tarvittiin fiksu ja empaattinen sairaanhoitaja, joka ymmärsi millaisen avun tarpeessa olin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.