Mun poika on juuri sellanen. Mikään ei kelpaa, mitään ei halua tehdä.
Mustapaidoista vähän innostuu ja kesäheiloista. Mutta kun ei ole rahaa
kort suihin.
Mustapaidoista vähän innostuu ja kesäheiloista. Mutta kun ei ole rahaa
kort suihin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minä taas ajattelen että elämä on ohi, kun on saanut aikaan kiljukaulaisen kakaran.
H.
Seuraavaan putoukseen " Kiljukaulainen kakara "
Noissa sketsihahmoissa ihan sama kuin kaikissa elokuvarooleissa tai missä tahansa. Ei niitä tyhjästä päästä keksitä. Kaikille on esikuvansa, jos ei yksi niin monta. Siihen kai se viehätys perustuukin. Kaikki on todellisesta elämästä lähtöisin, tuttuja normaalielämästä, esitettyinä karikatyyreinä tai jotain. Korostetaan joitain piirteitä ja kas, oma "hahmo".
Tämän vuoden Putous ei ole oikein innostanut. Hyvä edelleen, mutta näyttelijät samoja kuin ennen. Ei ehkä suoraan toista itseään, mutta tuoreuden takia ainakin osa porukoista olisi pitänyt vaihtaa. Hyvää viihdettä, näyttelijöiden hahmot uusia, maneerit alkavat olemaan liian tuttuja ja kuluneita. Tokikin kaikki erittäin taitavia.
Parasta käsikirjoitus.
Olemassa yks kotimainen telkkariohjelma, mikä puolestaan koko ajan paranee vanhetessaan. "Pasila". Äärettömän tiukaa satiiria. Ja siinä koko ajan samat hahmot, siis piirros sellaiset. Putouksessa eri tyyppinen juttu, se kuitenkin jonkinlainen näyttelijöiden brändeihin perustuva, siis kuluva, Pasila perustuu kokonaisuudessaan kässäriin, kuten kaiken pitäisikin perustua. Ilmiasu eri asia kuin sisältö. Ei hassu pukeutuminen klovnia hauskaksi tee.
=DW=
Suosikkini on alusta asti ollut ( Anna, Hanna vai Sanna ) -Raipe Helmistä mukaeleva Armi.
Seuraavaksi toivon putoavan Sikiön.
Jaa, nytkö näin?
Raipe Helminen on ollut munkin suosikki, Veli Sikiö on niinkuin "vastarannan kiiski",
mitään ei halua, mistään ei tykkää. Mut hyvä kuitenki. Seuraavaksi haluaisin putoavan Samppa Linnan. Oon jo kurkkua myöte täynnä Hirviniemee, vaikka entinen riihimäkeläinen olenkin. Sillä menee aina noi jutut "hiuka yli", jää levy päälle..
Pidin myös tästä Taxfrii tyypistä...Harmi, et jo putos.
Mut eihän kaikki voi samoista tykätä, makuasioista ei kannata kiistellä...
Riku on valinnu Velille vähän samanlaisen äänen ku Vili Vilperissä oli sillä Väpällä
Surkeita hahmoja, näyttelijät vaihtoon, uudet tilalle.
Kyllästyttää jo samat naamat kaikessa.
Eikö löydy vähemmän kuluneita tillle, vaiko vain tuttuus on pääasia?
putouksen veli sikiö.
Ulkopuolisena voin vain arvailla mistä on kyse. ;)
aikoihin,,,,
koko ohjelma on alaarvoinen, en voi kattoa, yritin taas, mutta piti kääntää kanava muualle,
Voihan että.... " Raipe " tipahti, Samppä Linnaa toivoin, ärsyttävintä roolia miehestä Aku esittää.
Putouksen lumo on juurikin näyttelijöissä, Hissua siihen aina kaipaan mukaan, sehän ei olisi enää sama jos porukkaa vaihdettaisiin.
Kovin on kapea näyttelijäkaartimme, jos joka paikassa on vain alle kymmenen naamaa.
Hissua enemmän tykkäisin koirulistaan.
Joku kaipaili Martti Suosaloa, epäilen, lähtisikö ohjelmaan.
Toivon mukaan ei, mainoksissa on jo läjä ääniään.
Suosalo on hyvä näyttelijä sellaisiin rosoisiin rooleihin, yhteen aikaan oli joka jutussa ...meni jotenkin mielenkiinto koko ukkoon:)
Hissulla on aina koiruli mukanaan, Kanavalla Max tulee kalastusohjelmia jossa mm. Hissu ja pikkukoirakin on mukana...ja koirulilla on asianmukaiset pelastusliivit yllänsä, Hissu kanniskelee sitä käsimutkassaan ei se paljoakaan tepsuttele irtonaisena :)) Siinä jos missä aistii ruudun läpikin molemminpuolisen rakkauden.
Kenraali Pancho on ihana, ihanampi kuin kalakaverinsa. Muutaman ohjelman olen tiirannut.
Meidänkin kullalla oli samanlaiset veneilyliivit, nyt on enää ne liivit, you know.
Naamat kuluu, moni ennen niin kiinnostava näyttelijä on ylikuluttanut itsensä, ja jäljelle jää vain kyllästys. No, raha kai senkin perimmäinen syy on.
Totta, muuten, Martti Suosalo on jokaisen suomalaisen näköinen, kulunut sanonta sekin, tosin. :))
Hokasin...;) No, meitin muistoja ei kukaan voi viedä... pikkuiset lelut on meilläkin ´rivissä´ paikallansa - ei vain ole sitä joka ne levitti...;)
Pitkät mutta rakkaat olivat yhteiset vuodet, teillä vielä pidemmät... muistelisin..kaipaus on suuri.
http://www.iltasanomat.fi/putous/art-1288540975697.html?pos=ok-nln