Miksi pitäisi yrittää jaksaa yhtään mitään tai parantua, kun elämä päättyy kuitenkin kuolemaan? Ja vastaukseksi ei kelpaa että voi nauttia elämästä niin pitkään kuin sitä riittää, koska se ajatus on esitetty minulle jo ainakin sata kertaa ja joka kerta se kuulostaa vain yhä enemmän sonnalta. Ei niillä vuosilla ole mitään tarkoitusta.
Miksi pitäisi jaksaa?
towardthebrightlight
40500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Samaa mieltä. Ei kaikki kykene nauttimaan elämästä. Joillekin elämä on yhtä tuskaa, toivottomuutta. Ei kaikki parane. Joillekin tämä on vaikea ymmärtää. "Elämä on Lahja!" ym. liirumlaarumia. Juuri tästä syystä kannatan eutanasiaa kaikille sitä haluaville. Parempi vaihtoehto kuin itsemurha/yritys, josta voi pahimmassa tapauksessa jäädä vihannekseksi eikä kuolekaan.
Inhoan paistaa se aurinko risukasaankin ja "kevät koittaa" -puheita. Pelkkiä latteuksia.
Entä nämä klassikot:
-ota itseäsi niskasta kiinni!
-jokaisella on elämässään vaiheita jolloin ei ole iloinen.
-Se on vaan omasta asenteesta kiinni
-Niin se vain nyt on.
-jos ajattelet että elämä on paskaa, niin se ihan varmaan on.
-paista pullaa ja pese ikkunoita
-hymyile ja elämä hymyilee kanssasi.
-kaikkein paras: elä ihan vaan toisten kiusaksi, ja itsemurhaajat on raukkoja.
Itse elän ainakin muiden kiusaksi. :D
Niin minäkin. Ja jos sairaaloinen olemukseni ja käytökseni häiritsee terveitä niin siitä saan vain iloa itselleni.
Elämä on täyttä paskaa. Se on silkka totuus ja haluun päästä tästä pois. Oon saanu jatkuvaa kommentoimista mun neuvojen pyyntelemisiin että "jeesus pelastaa" "jumala rakastaa sinua" "kuuntele näitä saarnoja ja elkä valaistut" -.-
täysin turhaa lässytystä mielestäni...
Elämä on täyttä paskaa. Se on silkka totuus ja haluun päästä tästä pois. Oon saanu jatkuvaa kommentoimista mun neuvojen pyyntelemisiin että "jeesus pelastaa" "jumala rakastaa sinua" "kuuntele näitä saarnoja ja elkä valaistut" -.-
täysin turhaa lässytystä mielestäni...
Minulle nyt tuli hyvä mieli näistä vastauksista... Joo sitä kyllä kuulee ihan hoitohenkilökunnaltakin että "tunteitaan ei voi muuttaa mutta asennettaan voi", mutta anteeksi vaan mutta MIKSI PITÄISI? Se on vaivalloisempaa kuin se että ei tee mitään. No, mutta jos sen myötä elämästä tulee nautittavampaa, niin eikö se sitten ole sen arvoista? No EI OLE, vedä käteen. Siis ei tähän kysymykseen saa "normaalien ihmisten" puolelta sellaista vastausta mikä minulle kelpaisi. He ovat nähneet niin monia ihmisiä jotka ovat toipuneet, no juu juu, mutta mitä tekemistä sillä minun kanssani on? Vedä käteen.
Minulla on parempia ja huonompia kausia, välillä on erittäinkin hyvä mieli, ja silloin ei kaipaa mitään erityistä syytä elämiseen. Mutta sitten kun on huonompi mieli niin ei ne hyvät kaudet näytä sen arvoisilta.
Minä vaan en mitenkään pääse yli siitä että viime kädessä mikään ei ole minkään arvoista. Viime kädessä koko ihmislaji kuolee ja maapallo tuhoutuu ja koko universumi tuhoutuu, joten onko sillä muka kärpäsen kakan verran väliä mitä minä tein tai miltä minusta tuntui? Vaikka voittaisin kaikki Nobelin palkinnot ja minut julistettaisiin pyhimykseksi ja minua palvottaisiin jumalana jne, niin viime kädessä sillä ei ole mitään väliä. No enkö sitten vain voisi nauttia siitä että aamuaurinko paistaa kauniisti kun seisoskelen parvekkeella tupakalla? Enkö voisi nauttia siitä hyvästä tunteesta mikä tulee kun auttaa toista ihmistä? En. Sori vaan että olen itsekäs ja epäkiitollinen patka, osoitit sen minulle juuri jos en muka muuten sitä tiennyt. Vedä käteen.
Ha ha, minua naurattaa kun itse luen tätä koska näen siinä masentuneelle ihmiselle tyypillisen virheellisen logiikan, mutta sori vaan, minullehan juuri sanottiin että tunteissa ei ole koskaan mitään väärää, joten miksi en voisi tuntea näin? Taidanpa aikani kuluksi vetää käteen, hyvää päivänjatkoa.
Kyllä on olemassa Jumala joka on kaiken luonut. Eräs amerikkalainen nainen kertoi kuolleeensa kliinisesti ja olleen kuollena puoli tunta. Hänen kertoman mukaan meidän sielumme on ollut jo olemassa maailman luomisesta alkaen ja me itsekukin olemme valinneet elämänkokemuksen kärsimyksineen ennen synymistämme tänne.Sitä vain ei vain nyt muista ruumiissa eläessä. Siiten kuoleman jälkeen tuo ennen synytmääkin oleva jakso tulee muistiin. Me olemme vain täällä oppimassa tulevaa ikuisuutta varten. Elämä on täällä lahja ja mahdollisuus. Jeesus Kristus on silta Jumalan yhteyteen.
Huomenta!
Sairastuin n. kaksikymmentä vuotta sitten aivohalvakseen ja sen jälkeiseen syvään masennukseen.
Liikuntakykyni/puhekykyni palautui ja alkoi masennuksestani nousu....
Pitkä oli toipumiseni ja aika ajoin mielenalakulo pilkistelee.....
Saan tuntea aivan oman mieleni mukaan mutta mieluisin tunne on että elän ja eläminen on mielekästä.....siihen voin itse niin paljon vaikuttaa.
Käytän itse sanontaa itsestäni et`: "paistaa se aurinko risukasaankin".....niinkuin tänäkin aamuna.
Päivä kerrallaan.....hyvää jatkoa sinulle ketjun aloittaja
Ei tarvitse jaksaa. Kunhan et aiheuta ongelmia muille ja selvität tasan tarkkaan kaikille läheisillesi miksi haluat kuolla. Juttelet kaikkien kanssa selväksi, ettei kenenkään tarvitse kokea samaa henkistä paskaa kuin sinä. Eli katsot, ettet tartuta tai anna perintönä masennustasi kenellekään.
En uskonut, että joskus voisin vielä nähdä asioita hyvässä valossa. Näin kuitenkin kävi. Sain aluksi ihan zombilääkkeen. Se todellakin katkaisi ne kamalat masennusajatukset. En kyllä tainnut ajatella mitään muutakaan...Säpsähtelin, tuijottelin, valvoin, sydän löi kahtasataa, tunsin itseni kuolaavaksi turraksi ääliöksi. Ihme että jatkoin sen lääkkeen syömistä, niin kamala alku oli. Ei ollut mitään menetettävääkään.
Sitten ne vaihdettiin sopivampaan, ja noi kamalat sivuoireet hävisivät. Samoin oli se musta kiertävä kehä kaikonnut jonnekin. Olin vieläkin henkisesti väsynyt, mutta aivan eri tavalla. Muutamassa viikossa oloni parani. Ei enää tehnyt mieli lopettaa tätä kaikkea. Ennemminkin sellainen "no, katsotaan nyt" ja "ehtii sitä kuolla myöhemminkin, vaikka huomenna jos siltä silloin tuntuu".
Olen puolentoista vuoden päästä edelleenkin siinä "ehtii sitä kuolla huomennakin" -vaiheessa. Tai ei, huomenna teen 15 km hiihtolenkin, katsotaan sitten loppuviikosta...
Inhoan yli kaiken itsemurha on Itsekästä / raukkamaista -puheita. Itsekästä on vaatia, että kärsivän ihmisen on pakko elää muiden mieliksi vaikka ei jaksaisi.
Tuossa tulikin jo noita ns. terveiden raivostuttavia sanontoja. Mitä olette mieltä sanonnasta "Asioilla on tapana järjestyä"?
Siis mitä h-vettiä, jokainen ennen pitkää sairastuu ja/tai kuolee. Sitä ennen yleensä kärsitään enemmän tai vähemmän. Mikä siinä lopulta järjestyy? Kehon molekyylit mullaksiko? Onko älyttömämpää itsepetossanontaa.
Kyllä ne kaikki vaan järjestyy. Mieti mitä kaikkea olet ajan myötä murehtinut. Myöhästymistä, laskujen maksua, opiskelujen keskeyttämistä, potkujen saamista, mies- tai naisystävän pettämistä, ikävien juorujen leviämistä, viikko sitten keskiviikkona unen saamista... Aina kun on tullut lisää p*skaa niskaan, vanhat ongelmat ovat unohtuneet. Eli asioilla on tapana järjestyä.
Kyllä ne sunkin ongelmasi vetävät suoriksi, kun heität veivisi. Ei niitä sun murheitasi viitsi kukaan toinen kantaa. Jokaisella omansa.
No prskeles. Täällähän alkoi jo olla kunnon synkistelyäkin.
Unohditte vielä listasta tän - mitä olet tehnyt itse asioiden muuttamiseksi sen
ainaisen täällä marisemisen sijaan? S*atana.
Paremmassa kunnossa olevat ei ymmärrä sitä, missä syövereissä jotkut toiset
jo seilaa. Että oikeasti sillä ei ole enää mitään väliä vaikka huomenna kaikki loppuiskin jo, kansi kiinni ja näkemiin.
Ite en ole ainakaan vielä siinä hapessa että alkaisin jotain sen suuntaista
tekemällä tekemään. Mutta jos se vaikka ens vuonna mätkähtäis - tai huomenna -
se iso asteroidi tänne ja kaikki loppuis, niin ei mulla jäis kyllä mitenkään
isommalti harmittamaan viime hetkinä.
Enkä jäis täältä mitään tai ketään kovin paljoa kaipaamaankaan,
ei ole nääs mitään elämisen arvoista elettyä elämää takanapäin kovinkaan
kummoista ja ei enää tahdo jaksaa etiäpäinkään kurkotella uusiin ulottuvuuksiin.
Oli ne oikeessa sen logon keksijät - Shit happens.
Niinhän se on eläinmaailmassa että heikot poistuu ja paras AA ryhmä jää tänne vielä jatkamaan elämää. Jokainen täys ikäinen tekee omat valinnat, kuten haluaa.
Aivan, olet oikeassa. Masentuneet ovat vain geneettistä pohjasakkaa, ja eristäytyminen, jaksamattomuus ja itsemurha ovat luonnon keinot suojella ihmiskuntaa haitalliselta ainekselta.
Hahahaha. Ihan mielenkiintoinen näkemys, tosin se että mielenterveysongelmat eivät johdu geeneistä. Yleensä mielenterveysongelmien syynä on vaikeat olosuhteet lapsuudessa ja nuoruudessa, elämänvastoinkäymiset ja sen kautta kehittyneet persoonalliset epävakaudet. Huonoa säkäähän tuo loppupeleissä on jos joku saa huonot kortit jo pelin alussa. Eikä sillä ole mitään tekemistä geenien kanssa. Tosin geeneillä todella suuri merkitys jos paranee mielenterveysongelmista. Se kertoo henkisestä vahvuudesta ja synnynnäisestä älykkyydestä. Näin se yhteiskunta jalostaa meitä. :)
Usein masentuneet ihmiset ovat niitä kaikkein harmittomimpia ihmisiä muille eli hyvin usein enemmän harmia niistä "terveistä" ihmisistä on tässä yhteiskunnassa toisille ihmisille. Tämä on ainakin minun käsitykseni näin masentuneena ihmisenä. En toki väitä etteikö mun masennuksesta olisi paljon harmi muillekkin mutta itse tässä eniten kärsin.
Minulle on sanottu "ryhdistäydy ja nauti elämästä!"
Luo joku tavoite elämällesi. Kaikilla on jokin haave tai päämäärä elämässä mihin pitää tähdätä. Mieti mikä se on ja tee kaikkesi että pääset tähän tavoitteeseen.
Ei siihen tavoitteeseen aina heti pääse mutta pikkuhiljaa hyvää tulee.
Ehkä siksi että elämä olis edes vähän siedettävämpää ennenkuin kuolee.
Aloittajalle: pitää jaksaa jotta pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ha ha, minä olen jo työkyvyttömyyseläkkeellä.
homous on syntiä ja elloksen mainoksen akka on aivan tolkuttoman ärsyttävän näköinen ja ruma
hei te jotka ette ole työssä/opiskelemassa: onko antaa vinkkejä, kuinka vapautua syyllisyyden taakasta mitä tuntee, kun on hyödytön?
Silloin ei ole hyödytön vaan vapaa! Turha siis tuntea syyllisyyttä.
Kannattaa käydä tutustumassa oheiseen linkkiin http://www.masennussattuu.fi/ .
Kelan kautta voi saada myös kuntoutuspsykoterapiaa, josta löydät tietoa http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/251110101808SV
Kelan kautta on mahdollisuus päästä myös kuntoutukseen, josta saa vertaistukea ja vinkkejä masennuksen omahoitoon. Kannattaa käydä katsomassa millaisia kursseja on tarjolla http://asiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication .
Masennuksesta toipuminen on vuosien prosessi. Olennaista toipumisessa on oppia olemaan itselleen armollinen eikä vaatia itseltään liikaa. Kukaan muu ei pidä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistasi huolta kuin sinä itse.
Hei Anja20
Onhan kelalla tarjota vaikka mitä, mutta minkäs teet kun psykiatri ei kirjoita lähetettä mihinkään?
Miten odotinkaan työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä, mutta hoitava psykiatri ajaa minut työttömäksi.
Vaihdanko psykiatria? Vai odottaako minua vain hauta?
Ilmeisesti pointti meni täysin yli hilseen? KUN EI HUVITA TOIPUA. Ja tuota armollisuuslässytystäkin on jo saanut kuulla ihan tarpeeksi, ANTEEKSI NYT VAAN että teen senkin väärin. Ja tuo on nyt vain loukkaavaa että annat linkin tuohon mikkihiiritasoiseen masennussattuu-sivustoon, luuletko oikeasti että me jotka ollaan sairastettu jo vuosikausia ei tiedetä noita asioita?
Masennussattuusivusto on kaupallisissa tarkoituksissa perustettu, joiden ylläpitäjät tahtovat käyttää masennuksesta kärsiviä hyväkseen. Aivan kuin joku ei tänäpäivänä tietäisi, miltä masennus fyysisesti tuntuu oltuaan 30 vuotta tutkijalääkärien koekaniineina.
Ei kait jos niille ei sellaista tee..siis tarkoitusta
käy nyt kuitenkin ensin Riossa karnevaaleilla ja mieti sitten uudestaan
miksi pitäius jaksaa.
kiitos ADd fewq.
Aina valitettavasti löytyy niitä "se kuka ei työtä tee ei pidä syödä". Painukoot jorpakkoon. En aio lopettaa syömistä.
mun elämä kestää 24 tuntia kerrallaan... 35 vuotta takana ja toivottavasti ei paljoa edessä .... elän niin kauan kuin on tarkoitus tappamatta itseäni , lapset tarttee isää , vaikka olen pelkkä raato
Vastaus sulle. Käutä kuolemaa hyväksesi, kuulostaa hullulta, mutta ajattele. Jos me kaikki kuolemme niin tai näin, NIIN miksi en saisi nauttia ja uskaltaa tässä elämässä. Haluat treffeille ja pelkäät epäonnistumista ? So what, kukaan ei vaadi sua tilille sadan vuoden päästä. Kukaan ei edes tiedä kenen terffit kosahti sata vuotta siiten ja ketä kiinostaa ? Me olemme täällä elääksemme, niin yksinkertaista. Luovu ajatuksesta sen järjellisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta, oikeaa vastausta ei ole. Kuolema on kaveri olkapäälläsi, joka antaa sinulle loppupeleissä aivan kaiken anteeksi. Olisko tuo hyvä vastaus ?
Tämä on hyvä vastaus. Ongelma vaan on se että kun voimat on niin vähissä ettei oikein ole poweria sellaiseen heittäytymiseen. Nytkin olisi nälkä mutta kun ei mitenkään viittisi mennä keittiöön asti. Ei minun mitään ruokaa tarttisi laittaa, voisin vaikka ottaa juustopakkauksen ja syödä suoraan siitä. Mutta kun pureskeleminenkin tuntuu vähän liian suurelta vaivalta. Kyllä minulla on jotain ideoita mitä haluaisin tehdä, asioita joita haluaisin yrittää, mutta sitten käytännössä ei voimat riitä. Ja sitten se toivo taas karkaa.
Millä ehdoilla suostut jatkamaan ja kuinka kauan?
Jos ehdot täyttyvät, jatkat - jos eivät täyty joko muutat jotain tai pyrit tilaan jossa ehdot täyttyvät ja jatkat - tai lopetat.
Yleensä puuttuva pointti on se että lopettaminen on itseasiassa helvetin vaikeaa - paitsi siis ilman suoraa itsemurhaa. "Jaksaminen" ja ennenkaikkea sen loppuminen johtaa kierteeseen joka tuntuu PAHEMMALTA kuin se mitä nyt koet, jopa siihen saakka että olet sairaalanauriina vuosikymmenen tai kaksi - koska voit lopettaa Elämästä - mutta et lopeta fyysistä olemista ja fyysiseen olemiseen kuuluu myös henkinen oleminen, valitettavasti.
Vaihtoehdost joista vain ensimmäistä yleensä tarjoillaan ovat suunnilleen seuraavat:
1) Pyrit eteenpäin kohti asioita joista pidät ja jotka saavat elämän tuntumaan elämältä.
2) Roikut nykyisessä olotilassasi.
3) Vajoat alemmas, mutta fyysinen elämäsi ei lopu (sensijaan ajaudut kauemmaksi kakkosesta ja ykkösestä, melko todennäköisesti tiloihin joista et voi palata).
4) Onnistunut Itsemurha
Liian monet todellakin uskottelevat että elämä on kivaa ja pitää jaksaa. Tämä varmaankin johtuu siitä että oikeastaan muuta vaihtoehtoa edes suunnilleen pärjäillä ei ole. Monet ns. pärjäävät ihmiset ovat "hyvän elämänsä vankeja" - ja joutuvat suorittamaan tuota elämää suurella vaivalla - jopa itseuhraamisella. Jotkut pääsevät - tai ovat eläneet - tietynlaisessa viattomassa pärjäämisen ajatuksessa jossa toimiva elämä on itsestäänselvyys - ja heidän tietoisuuteensa ei mahdu sellaiset asiat kuin ihmiselämän turhuus ja asioiden ja pyrkimisen kokeminen turhaksi. Miten selittää kivuttomalle tuskaa?
Osa ihmisistä kääntyy pois tuskasta vaikka tunnistavatkin sen. Yksi suorittaa ammattiaan koko elämänsä sisältönä ja suosittelee samaa muillekin. Toinen juo viinaa koska elämä on liian kurjaa selvinpäin - ja kyky elää elämää on kadonnut jo kauan sitten. Kolmas tarrautuu parisuhteeseen ja elää elämäänsä ei-vapaana, täysin riippuvaisena jonkun toisen ihmisen läsnäolon tuomasta tarkoitukesta elämälle.
Olen joskus sanonut että "Antakaa minulle yksi järkeenkäypä asia joka on niin tärkeä että sen puolesta voisi vaikka kuolla - niin sitä todeksi tehdessäni minä ELÄN."
Ja kyllä, olet aivan oikeassa. Jäljellä olevien vuosiesi määrällä ei ole hevonvitunkaan merkitystä.
Jäljellä olevien sekuntiesi laadulla sensijaan on, eikö niin?
Jäljelläolevat sekunnit tulevat joka tapauksessa jossain määrin huonontumaan iän myötä, kun todennäköisesti tulee lisää sairauksia ja fyysinen kunto pakostakin jossain iässä alkaa pettää. Viime kädessä sitten makaa vaipoissa vanhustensairaalassa ymmärtämättä missä on eikä kenelläkään ole aikaa tai halua selittää. Parempi olisi jos pystyisi lopettamaan elämänsä aikaisemmin jollain miellyttävämmällä tavalla.
Mutta se on kyllä ihan hyvä huomio että alemmas ei kannata vajota jos asialle jotain voi, koska sitten joutuu sairaalaan ja menettää kaiken vapauden - myös vapauden lopettaa elämänsä. Yksi asia mikä minua pitää hengissä on tieto siitä, että nimenomaan *voin* lopettaa elämäni jos haluan, koko ajan on olemassa vaihtoehto lähteä pois jos alkaa tuntua täysin mahdottomalta. Joskin kokemuksesta tiedän että kuoleminen on kyllä pirun vaikeaa, ei se meikäläiseltä ole onnistunut vaikka yhtä sun toista on tullut kokeiltua. Ja ihan hirveän monissa tavoissa on se riski että vain vammautuu jotenkin vaikeasti sen sijaan että kuolee ja sehän sitten olisi täysin pashka juttu. Taidan tällä hetkellä tyytyä roikuskelemaan tässä missä olen. Jos jostain syystä alkaa mennä paremmin niin kyllä sekin kelpaa.
"Jäljelläolevat sekunnit tulevat joka tapauksessa jossain määrin huonontumaan iän myötä"
Kyllä, täysin totta. Tosin kysymys fyysissä kunnossa ei ole että pystytkö hyppäämään korkeutta saman verran kuin nuorempana pystyit, vaan että pystytkö tekemään niitä asioita jotka saavat olosi tuntumaan hyvältä? ... Ei ole ihan sattumaa että etenkin 40 miesväki kuluttaa sitä viagraa kovasti. Kun ikä vie fysiikkaa niin sitä tunkataan keinotekoisesti; lopputulos kuitenkin on orgasmi joten tämä kelpaa.
Eli kyse ei ole vain rappeutumisesta, vaan siitä että rappeutuminen ei estä kaikkea hyvää - ja että rappeutumista voi kompensoida suoraan tai epäsuoraan. Ei sattumalta puhuta "aikuisiän seestymisestä" - toisin sanoen, se on sitä että aletaan nauttia toisista asioista kun toisia ei enää jaksa jahdata takaa niinkuin nuorena.
Eli siis - lähtöpisteen määrittää nykyhetki jossa merkityksekästä on jäljellä olevien sekuntien laatu. Takaraja tässä tapauksessa olisi se hetki kun fyysinen/henkinen kunto tipahtaa sellaisen tason alle jota et enää halua kokea.
Jos olet nyt suunnilleen nelikymppinen niin pystyt vielä kohottamaan/korjaamaan peruskuntoasi jonkin aikaa, ts. ylläpitää kykyäsi siirtyä paikasta A paikkaan B tarkoituksena että paikka B on parempi kuin paikka a, olkoon se paikka B sitten telkkarin edusta, internet, lähipub tai harrastus tai vaikka kauppa ja karkkihylly.
Voin heittää oletuksen että parasta ennen päivä on ihmisellä noin kuusviitosena, jonka jälkeen homma alkaa mennä vitun hankalaksi. Tokihan jotkut sinnittelevät hyvinkin kauan, mutta oletan että sinulla ei kiinnostusta ole salliseen. Ei minullakaan, en ole koskaan ajatellut tunkata loppuelämääni väkisin pidemmäksi.
Eli nykyhetki on sekunti 0 - mennyt aika ei tee mitään muuta kuin määrittää sen mikä nykyhetki on. Menneisyyttä ei tarvi pohtia, sille ei voi mitään. Nykyhetki sensijaan on sekä rajoittava - että mahdollistava.
Väistämätön piste jolloin ikä vie lopulta tilaan jossa ei voi saavuttaa vaan alkaa menettämään on siis sinulla arviolta 65 ikävuoden tietämissä. tuon perusteella sinulla on 769 miljoonaa sekuntia jotka voit yrittää elää paremmin, tunkata niitä onnistuneesti huolimatta että menetät potentiaaliasi iän karttuessa.
Jos vaihtoehdot on:
1. yrittää saada elämään jonkinlaista laadunkokemusta (mikä ikinä onkaan sisäinen referenssisi tässä minkä koet laaduksi)
2. Pysyä nykytilassa nykytoimin
3. Rappeutua ja lyödä läskiksi
Niin mikä noista kannattaa? Väitän että kakkonen ja kolmonen ovat täysin turhia. Ne voidaan korvata suoraan valinnalla "Miksei kuolla jo nyt" eli itsensä lopettamisella.
Aika vähän jää vaihtoehtoja siitä mikä voi toimia. "Vapaa tahto"... bullshit. Hyvä elämä on loogisesti "pakko" rakentaa, se on "pakko" valita tai koko hommassa ei ole mitään pointtia ja voi todellakin lopettaa samantien. Se mitä ihmiset odottavat on että heiltä poistuu vastuu omasta elämästä, että heidän ei tarvi pyrkiä, se kuitenkaan ei ole toimiva ratkaisu koska se ei loogisesti voi toteutua, elämä on elettävä itse, sen sanoo järki.
Eikä sinua pidä pystyssä se tieto että voit lopettaa elämäsi halutessasi. Oikeasti sinua pitää pystyssä se ymmärrys että sinulla on potentiaali kokea parempaa elämää - vaikka sitä parempaa elämää ei olisikaan kuin ääriviivana josta puuttuu sisältä - ja tieto elämän loppumisen mahdollisuudesta on vain lohdullinen asia koska tietää että kärsimykseen on lopullinenkin ratkaisu jos sitä tarvitaan.
Niin sitä itsekin ihmettelen miksi pitäisi jaksaa ja tavoitella jotakin. Kun ketään tuskin kiinnostaa olenko olemassa vai en. Seksi ja parisuhde näyttää olevan tärkeimpiä elämässä saavutettavia asioita ja kun niitä ei saa on aivan mätä epäkelpo ihminen. On vaan tuskaa olla olemassa kun päivät toistaa samaa kaavaa eikä mikään koskaan muutu. Kun on kerran hylätty ja vihattu ei kukaan tule tykkäämään.
Koska sinä et ole normaalissa tilassasi etkä enää muista miltä se tuntuu kun vain on ja se riittää.