Siinä unessa joka ei lopu
koskaan,
Siinä unessa olemme vain me kaksi. Sinä ja Minä.
Siinä unessa olemme aina
ikuisesti nuoria ja tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia..
Siinä unessa kaupungimme ei ole
muuttunut, vanha hotelimme on edelleen
samassa paikassa suuren tuulisen torin laidalla,
aivan lähellä sitä toria,
jonka yläpuolella taivas on aina
tummansininen ja tähdet niin korkealla.
Taivoitettamattomissa..
Pään päällä, siinä unessa,
Portittien läpi muurien sisälle, on niin helppo kulkea..
Siinä unessa
aistin kaiken menneen ajan.
Joka ei koskaan tulisi enää takaisin.
Siinä unessa
nousen aina kuluneita kivisiä portaita joiden kaiteet
ovat paksusta takoraudasta taivutetut,
matot punaiset ja kuluneet,
ovet tumman ruskeat ja painavat..
ja se tuoksu tässä vanhassa rakennuksessa jonka seiniä koristavat vanhat kultareunaiset isot peilit.. sellainen joka ei koskaan
enää tulisi mutta, joka aina pysyisi..
ja sinä nauraisit minulle kuinka kannan korkokenkiäni
käsissäni. Äitini hääkenkiä jotka olivat minulla
lainassa. Ne ovat niin korkeatkantaiset ja niiden kärjet
on pyöreät..- miksi otat mukaasi kengät joilla
et voi kävellä. Kysyt.
Etkö ymmärrä pitkän hameen kanssa katso nyt...
lenkkarit jalassako? lähtisin kanssasi hienoon
ravintolaan..kuuntelemaan sitten vielä oopperaa..älä hupsi..
En pidä tästä huoneesta.
En sen painavista ja uhmakkaasta
vanhasta sisustuksesta..
Vetoisesta korkeasta ja tuhruisesta ikkunasta..
kummallista painavista samettiverhoista jotka
olivat olleet liian kauan ikkunan edessä,
estääkseen sen vähäisen valon..joka voisi
edes joskus tulla sisään..
En karheista vuodevaatteista..
En ruskeista rumista tapeista...
En...
Mutta, sinusta minä pidän.
Pidän siitä kuinka otat minut syliisi..
Pidän siitä kuinka totisesti rakastat minua.
Pidän siitä kaikesta, kuinka silität hiuksiani..
Pidän siitä hiljaisuudesta joka sulkee meidät
pehmeydellään...kiinni hetkeksi toisiimme..
Varmuudestasi kaikesta tästä minä pidän....Siinä unessa..
minua eivät pelota oudot nimet, ei oudot kyyrkiset
kirjaimet, eivät toinen toistaan oudoimmat ja koristeelliset hienoa hiennoimmat metropysäkit..jota ajaisi vanhat kolisevat vaunut joissa ihmisiä tungessi ulos ja sisään ja josta ei koskaan saisi vapaata istumapaikkaa ja ajaisi kummallista ympyräänsä..alati...pysähtymättä oikeastaan koskaan..
ja me palaisimme aina takaisin...samaan paikkaan...mistä olisimme nousseet pääsemättä koskaan perille..
Siinä unessa toimi kummallinen valuutta.
Ja puhe...en saanut selvää...kieli oli niin outo
Siinä unessa oli kaikki se varmuus.
Jota yhä kaipaan..
Siinä unessa oli niin paljon tuttua..ja
kuitenkin joku minussa tiesi...sen olevan
unta..
Sen automatkan jonka teimme vuorelle,
ne tumman punaiset neilikat jotka minulle kävit ostamassa,
jotka jätin merkiksi muurille palaisin takaisin jonakin päivänä minä palaisin.....joiden uskon siiinä pysyvän..aivan kuin se olisi luonnollista ja itsestään selvää..neilikat eivät kuihtuisi...ne pysyivät aina tuoreina..koska minä jätin ne siihen merkiksi....niiden täysi olla siinä kun vielä palaisin..minä olin niin päättänyt...palata...
rRnnettä joka ei koskaan muuttuisi vaan olisi aina tumman vihreä ja maisema..joka pysyisi iäi samanlaisena.. se joki joka mutkitteli...hiljaa..verkalleen...aivan kuin vesi ei olisi liikkunut...
Siinä unessa oli jotain joka kutsui
minua palaamaan...
Nousemaan junaan...asemalla.
Lähtemään takaisin taaksepäin..
Ja kuitenkin tietäen.
Polkua sinne en löytäisi enää..
Ja nyt kun olet poissa viereltäni..
jossakin..
Ja olen liian vanha kysymään enää
missä kuljet...milloinkin..
Siinä unessa kuitenkin pysyt muuttomattomana.
Se oli hyvä uni.
Tsau:Friidu
koskaan,
Siinä unessa olemme vain me kaksi. Sinä ja Minä.
Siinä unessa olemme aina
ikuisesti nuoria ja tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia..
Siinä unessa kaupungimme ei ole
muuttunut, vanha hotelimme on edelleen
samassa paikassa suuren tuulisen torin laidalla,
aivan lähellä sitä toria,
jonka yläpuolella taivas on aina
tummansininen ja tähdet niin korkealla.
Taivoitettamattomissa..
Pään päällä, siinä unessa,
Portittien läpi muurien sisälle, on niin helppo kulkea..
Siinä unessa
aistin kaiken menneen ajan.
Joka ei koskaan tulisi enää takaisin.
Siinä unessa
nousen aina kuluneita kivisiä portaita joiden kaiteet
ovat paksusta takoraudasta taivutetut,
matot punaiset ja kuluneet,
ovet tumman ruskeat ja painavat..
ja se tuoksu tässä vanhassa rakennuksessa jonka seiniä koristavat vanhat kultareunaiset isot peilit.. sellainen joka ei koskaan
enää tulisi mutta, joka aina pysyisi..
ja sinä nauraisit minulle kuinka kannan korkokenkiäni
käsissäni. Äitini hääkenkiä jotka olivat minulla
lainassa. Ne ovat niin korkeatkantaiset ja niiden kärjet
on pyöreät..- miksi otat mukaasi kengät joilla
et voi kävellä. Kysyt.
Etkö ymmärrä pitkän hameen kanssa katso nyt...
lenkkarit jalassako? lähtisin kanssasi hienoon
ravintolaan..kuuntelemaan sitten vielä oopperaa..älä hupsi..
En pidä tästä huoneesta.
En sen painavista ja uhmakkaasta
vanhasta sisustuksesta..
Vetoisesta korkeasta ja tuhruisesta ikkunasta..
kummallista painavista samettiverhoista jotka
olivat olleet liian kauan ikkunan edessä,
estääkseen sen vähäisen valon..joka voisi
edes joskus tulla sisään..
En karheista vuodevaatteista..
En ruskeista rumista tapeista...
En...
Mutta, sinusta minä pidän.
Pidän siitä kuinka otat minut syliisi..
Pidän siitä kuinka totisesti rakastat minua.
Pidän siitä kaikesta, kuinka silität hiuksiani..
Pidän siitä hiljaisuudesta joka sulkee meidät
pehmeydellään...kiinni hetkeksi toisiimme..
Varmuudestasi kaikesta tästä minä pidän....Siinä unessa..
minua eivät pelota oudot nimet, ei oudot kyyrkiset
kirjaimet, eivät toinen toistaan oudoimmat ja koristeelliset hienoa hiennoimmat metropysäkit..jota ajaisi vanhat kolisevat vaunut joissa ihmisiä tungessi ulos ja sisään ja josta ei koskaan saisi vapaata istumapaikkaa ja ajaisi kummallista ympyräänsä..alati...pysähtymättä oikeastaan koskaan..
ja me palaisimme aina takaisin...samaan paikkaan...mistä olisimme nousseet pääsemättä koskaan perille..
Siinä unessa toimi kummallinen valuutta.
Ja puhe...en saanut selvää...kieli oli niin outo
Siinä unessa oli kaikki se varmuus.
Jota yhä kaipaan..
Siinä unessa oli niin paljon tuttua..ja
kuitenkin joku minussa tiesi...sen olevan
unta..
Sen automatkan jonka teimme vuorelle,
ne tumman punaiset neilikat jotka minulle kävit ostamassa,
jotka jätin merkiksi muurille palaisin takaisin jonakin päivänä minä palaisin.....joiden uskon siiinä pysyvän..aivan kuin se olisi luonnollista ja itsestään selvää..neilikat eivät kuihtuisi...ne pysyivät aina tuoreina..koska minä jätin ne siihen merkiksi....niiden täysi olla siinä kun vielä palaisin..minä olin niin päättänyt...palata...
rRnnettä joka ei koskaan muuttuisi vaan olisi aina tumman vihreä ja maisema..joka pysyisi iäi samanlaisena.. se joki joka mutkitteli...hiljaa..verkalleen...aivan kuin vesi ei olisi liikkunut...
Siinä unessa oli jotain joka kutsui
minua palaamaan...
Nousemaan junaan...asemalla.
Lähtemään takaisin taaksepäin..
Ja kuitenkin tietäen.
Polkua sinne en löytäisi enää..
Ja nyt kun olet poissa viereltäni..
jossakin..
Ja olen liian vanha kysymään enää
missä kuljet...milloinkin..
Siinä unessa kuitenkin pysyt muuttomattomana.
Se oli hyvä uni.
Tsau:Friidu
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lukijalle....huomaan muutamia kirjoitusvirheitä;)) koneeni hieman takkuilee...yritin korjata mutta, ei onnistunut...anteeksi.
Tsau:Friidu
Vahva ja mielenkiintoinen
Runo vuodelta 2013, tai uni. T.lle terveisiä. Minusta siinä on surua, jota ei ehkä ymmärretä.