Kirjoitin vajaat kaksi viikkoa sitten siitä, kuinka persut ovat täynnä pyrkijöitä. Nämä ovat toisaalta yksinkertaisia turvenuijia tai sitten yhden asian profeettoja, jotka eivät ikinä menestyisi normaalissa järkipuolueessa, saati pääsisi edes ehdokaslistoille.
Persujen mediataidottoman turvenuijaosaston edesottamuksista olemme saanet lukea viime päivinä. Viimeisimpänä on kunnallispoliitikko, joka veisi naisilta äänioikeuden ja pakottaisi heidät kotiin vuoksiksi lapsia hoitamaan. Saa nähdä, että saammeko pian lukea vaatimuksista naisille perustettavista lastentekoleireistä, jotka tuottavat Suomeen persujen peräänkuuluttamia vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä lapsia, jotta mamuja ei tarvittaisi huoltosuhdetta paikkaamaan.
Voi vaikuttaa äkkiseltään omituiselta, että yksikään nainen lähtisi persujen kelkkaan, sillä äänestäjätkin ovat jo huomanneet persujen naisvastaisen agendan, mikä kävi ilmi viimeisimmästä puoluekannatuskyselystä.
Syy siihen, että persut houkuttelevat naispoliitikkoja, on se, että persujen riveissä pääsee ainakin tällä hetkellä varsin helposti päättäjäksi ilman kummoistakaan kompetenssia. Vanhat mantrat riittävät: Suomi suomalaisille, Missä EU, siellä ongelma jne. Tällöin on portti auki miesten lailla kovapalkkaisiin tyhjäntoimittajan ja rähinänlietsojen tehtäviin niin eduskunnassa kuin meppinäkin. Kiivettyään norsunluutorniin voikin sieltä käsin alkaa kyykyttämään köyhiä – esimerkkinä Terhon ja kumppaneiden talousteesit.
Halla-Aho on persujen miespuolinen pyrkyri, joka tienasi ennen yliopistolla 1500 euroa, kunnes huomasi markkinaraon laittamalla kaiken pahan maailmassa maahanmuuttajien, yleensä muslimien ja somalien, syyksi ja huomaten saavuttavansa kansansuosiota nahkapäiden keskuudessa. Ennen tätä suorastaan valaistumisenomaista poliittista herätystään Halla-Aho oli sivari ja vihreiden äänestäjä. Tällaisella käyttäytymiselle on kaksi selitystä: Joko Halla-Aho on persoonaltaan epävakaa ja ailahteleva tai sitten hän on ovela pyrkyri, kuten oli esim. Hitler. Tai sitten hän on molempia, kuten Hitlerkin oli.
Halla-Ahon vanavedessä valtaan pääsi muitakin pyrkyreitä, joiden joukossa on todellisia turvenuijia. Siitä, että valtaosa persuista on pyrkyreitä, kertoo se, että puolueen poliitikkojen ja kannattajien koulutustaso on matala muihin puolueisiin verrattuna. Valitettavasti näiden pyrkyrien kompetenssin puute ilmenee eduskuntatyöskentelyssä. Aluksi ei osattu painaa edes sitä äänestysnappia, mikä oli tarkoitus.
Näiden pyrkyrien joukossa on myös naisia, joista moni on ennen vallan kahvaan pääsyään ollut mm. matalapalkkaisissa terveydenhoidon töissä. Minkäänlaista valta-asemaa he eivät tule kuitenkaan saavuttamaan puolueessa. Esim. Ruohonen-Lerner jää auttamattomasti toisaalta Soinin puudeliksi ja toisaalta Halla-Aholaisten jalkoihin.
Persujen naispyrkyrit ymmärtävät aivan liian myöhään, minkä kanssa ovat tekemisissä, kunnes puolueen kannatus on riittävää ja sitten alkaa tapahtua: Abortti kielletään, päivähoitoa rajoitetaan huomattavasti pakottaen naiset hoitamaan lapsia kotona, samoin naiset pakotetaan hoitamaan vanhuksetkin kotioloissa ja lopulta naisilta viedään äänioikeus, mielipiteen ilmaisun oikeus ja kokoontumisvapaus. Kun Suomi on samaan aikaan ajettu megalamaan eurosta lähtemällä, käy elämä Suomessa varsin kurjaksi, eikä vähiten naisille.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kovaotteisen femakon on hyvä muistaa, että kaikki naiset eivät halua olla niin emansipoituneita kun eräät. Löytyy myös naisia, joiden mielestä naisen paikka on kotona ainakin jos perheessä on pieniä lapsia (mikä voi tarkoittaa kouluikäisiäkin), ja että kaikki naisetkaan eivät hyväksy esimerkiksi aborttia. Ja jotkut saattavat tosiaan ajatella, että luontainen tapa jakaa työt on että nainen tekee kotityöt ja mies elättää koko perheen.
Kaatolahkolaiset, lestat ja muut kahelit saavat olla minun puolestani nyrkin ja hellan välissä, kunhan eivät yritä pakottaa muita siihen.
Mikäli mennään siihen, että mies hoitaa palkkatyöt ja naiset ovat kotona, ei kansantaloutta saada takuulla ylläpidettyä, saati sitten kasvatettua. Mutta persuillehan kansan hyvinvointi on se ja sama, mikä tulee selväksi myös epärealistisissa EU- ja eurokannanotoissa.
Mikäli abortti kiellettäisiin, olisi elätettävänä tuhansien lastenkotilasten armeija, sillä kaikki eivät tule adoptoiduiksi. Mistä rahat tähän samaan aikaan kun pitäisi hoitaa vanhenevat ja eläköityvät ikäluokat? Mistä saadaan töitä näille lapsille kun he aikuistuvat? No, ovathan eräät persut ehdottaneet pakkotöitäkin, joten kai se ongelma sitten sillä ratkaistaisiin. Samalla lapsimäärällä voitaisiin varmaankin pistää pystyyn Karjalan palautusarmeijakin.
Jos persunainen tahtoo ihmisarvonsa takaisin ja kunnianpalautuksen arvostettujen kansalaisten joukkoon, hänen ei auta muuta kuin erota persuista. Se on ainoa vaihtoehto. Persupuolueessa perusS tiskirättejäkin arvostetaan enemmän kuin naisia.
Onko Halla-Aho tai Hakkarainen käyttänyt yhtään puhevuoroa eduskunnassa?
Istuvatko hiljaa kuin tönkkösuolatut muikut ja muualla sitten räksyttävät?
Eivätpä juuri. Halla-Aho tosin on avannut suunsa kun on ollut kyse somaleista. Mihinkään muuhun en muista kommentteja tulleen. Yhden asian mies siis, kuten on tullut todettua.
Soini jättäytyi syystäkin oppositioon. Miettikää vaikkapa nämä mainitut herrat laatimaan hallitusohjelmaa, jossa pitää ottaa huomioon talousasioita, terveysasioita, koulutusasioita jne. Tällöin pitää olla muutakin sanottavaa kuin Suomi ulos EU:sta ja somalit ulos Suomesta.
Mutta koska persujen riveistä pääsee eduskuntaan matalalla kompetenssilla niin mitäpä sitä turhia rehkimään 6000 euron kuukausipalkan ja pitkin lomien eteen. Ne äänestäjät, jotka odottavat muutakin kuin mölinää, tulevat tosin pettymään ja uskon, että tällä on seurauksensa persuille seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Soinin horinat, pelkkää tyhjien tynnyreiden kolinaa. Ne eivät tarkoita mitään eivätkä koskaan johda mihinkään toimenpiteisiin kansan hyväksi.
Aatu-Saksasta ei opita mitään?
Persumiehillä on aivan hillitön viha heitä itseään paremmin pärjääviä ja fiksumpia kohtaan, etenkin koulutettuja naisia.
Persupoijan itsetunto asuu kalja- viinapullossa. Akoilla ei niissä karvaperseäijäin keskinäisissä örvellyskuvioissa ole mitään sijaa.
Perussuomalaisten johdolla Suomi tulee palaamaan hyviksi havaittuihin perusarvoihin. Vasemmistolaisuus ja feminismi eivä enää kauaa Suomea nakerra.