Tiedote peruskoulun ja lukion oppilaille

Suomen koululaitos huijaa teitä ja valehtelee teille - joka päivä.

Mikäli teidän oppikirjoista ei löydy edes yhtä mainintaa tai viitettä maailman mahtavimman Rothschild suvun ennennäkemättömästä taloudellisesta ja poliittisesta vallasta ja omaisuudesta joka on suurempi kuin koko EUn yhteenlaskettu bruttokansantuote voidaan tällaiset nk. oppikirjat repiä kappaleiksi tai polttaa takassa.

Silloin teidän kuuluisi ymmärtää miten teitä kusetetaan.

Suomen koululaitos on aivopesulaitos joka muokkaa nuorista yhteiskunnan liukuhihnalle kuuliaisia robotteja. Eivätkä mitkään Pisan pissapisteet voi tätä tosiasiaa muuksi muuttaa.
17246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ja sinä muka kokenut opettaja? Ei ainakaan uskoisi tuolla tekstillä..

Äänestä
  • 9-12 vuotta opiskelua eikä mitään tolkkua.

    Silmät kiinni, korvat ummessa ja suu supussa.

    Näennäistä oppimista äärimmileen viedyssä poliittisen korrektiuden laitoksessa.

    12 vuoden jälkeen ei edes alkeellisinta tietoa tai ymmärrystä siitä mitä valta on, kenelle se kuuluu, ja mitä se maksaa.

    Koulussa ei voi olla rehellisesti suomalainen jolla on oma henkilökohtainen mielipide asioista. Mielipiteillä ei ole merkitystä. Vain sillä on väliä että pysyy linjassa virallisen indoktrinoinnin kanssa.

    Mielipiteillä ei ole merkitystä. Mielipide on vain tyhmän oppilaan luulo, ajatus, tai harhaoppi. Kuvitelma siitä että voisi olla oikeassa ja järjestelmä väärässä.
    Näin koululaitos opettaa.

    Opettajat kuvittelevat että he tietävät . Mutta he eivät tiedä. Heillä ei ole vastauksia.

    Ei ole aikaa eikä tilaa ajatusten vaihdolle. Omien ajatusten tuominen ei sovi opetusohjelman eikä virallisen linjan kanssa.

    Koulu ei tee nuoresta itsevarmempaa.

    Koulu ei kannusta pitämään puolia ja puolustamaan oikeutta. Edes oikeutettua näkemystä.

    Ylioppilastutkinto on naurettava vedätys. Harhakuvitelma yleissivistyksestä.
    Jopa dementikko osaa kirjoittaa ylioppilaaksi, pimeässä huoneessa. Onko lopulta merkitystä onko se Laudatur vai Approbatur. Ei mitään väliä.

    Suomalainen koululaitos on säälittävä vedätys, huono näytelmä. Se on täynnä pahaa oloa koska totuutta ei saa sanoa ääneen.

    Sekä opettajat että oppilaat ovat suomalaisen koululaitoksen sekä laajemmin suomalaisen holhous ja sossuyhteiskunnan kyykytyksen subjekteja joille jaetaan mitaleja ja stipendejä siitä että ovat tulleet ensimmäisenä poliisivaltion maaliin.

    9-12 vuotta heitetty hukkaan. Keskiolut pois kaupasta ja ulkonaliikkumiskielto.

    Kuka opettaja uskaltaa tarjota koulussa olutta ruuan kanssa. Opetetaan käyttämään alkoholia.

    Kuka uskaltaa sanoa ruman sanan - totuuden koulun keskusradiossa koulun tyhjänpäiväisestä paskasta.

    Äänestä

On kiva olla eri mieltä ja "tietää" asioita.

Mutta ei sillä elätetä jälkeläisiä (eikä vanhempia).

Helppo valinta?

Äänestä
  • Koululaitoksen ylläpitämä karsina muokkaa ja kasvattaa lapsista statisteja.
    Robottimaisia sivuosan esittäjiä epäonnistuneessa näytelmässä.

    Äänestä

No missä maassa sitten on tälläinen teidän haluama koulujärjestelmä?

Tai millainen se järjestelmä sitten pitäisi olla?

Äänestä

On käytännössä mahdotonta muuttaa tätä järjestelmää ellei maahan saada täysin uutta perustuslakia.

Perustuslaki onkin sellainen laki jonka ylitse ei kävellä.

Äänestä

Enpä sitten haluaisi tietää, millaisia muun maailman koulut ovat.

Äänestä
  • Älkää yrittäkö matkia tai muovata itseänne sellaiseksi mikä ei ole aitoa.

    Äänestä

Miettikää myös ihan perusasioita.

Kun te saavutatte täysikäisyyden, täytätte 18 vuotta, niin mitä eväitä tulevalle elämäntaipaleelle OIKEASTI koululaitos on teille antanut.

Moni teistä on siitä 18 vuodesta viettänyt koulunpenkillä 12 vuotta! On präntätty paljon kaikenlaista tietoa päähän. Mitä tietoa? Ketä varten? Onko teillä siitä nyt hyötyä?

Yli 90% siitä kaikesta mitä on nuo kaikki vuodet präntätty koulussa on unohdettu siinä vaiheessa kun lopputodistus on kädessä.

Äänestä
  • Riippuu jonkunverran henkilöstä, työstä tai jatko-opiskulusta mitä käyttää. Se on suureltaosin totta mutta se loppu 10 % antaa hyvät eväät jos sitä osaa oikein hyödyntää.

    Äänestä

Opetuksen asiantuntijat jo myöntävät:

Yli 90% kaikesta opiskelusta hukkaan heitettyä.

Erittäin kallista ja turhaa.

Äänestä
  • Oikeassa olette. Lapset voidaan laittaa solmimaan mattoja nelivuotiaina. Paimeneen voi mennä kuusivuotiaana, tiiliä tekemään tai kankaita värjäämään kahdeksanvuotiaana. Kymmenen- kaksitoistavuotiaana on täysin pätevä jo rakennus- ja tehdastöihin. Luku- ja kirjoitustaitoa tarvitsevat tosissaan hyvin harvat etenkin nykyisen visuaalisen tiedonvälityksen aikana.

    Näin työuria voidaan jatkaa koulut sivuuttamalla 15-20 vuotta jo alkupäästä. Ehdotankin, että ihminen velvoitettaisiin työelämään jo nelivuotiaana. Tuonikäisen palkaksi riittäisi euro päivässä, mikä parantaisi yritysten kilpailukykyä merkittävästi.

    Äänestä

  • moni ei tiedä vielä peruskoulussä mikä on hyvä ammatti, moni ei vielä lukiossakaan. uusien oppiaineded ja niiden syventymisen (tai väellä pakottamisen) kautta sitten se oma juttu yleensä löytyy.

    toki koen itsekin kaiken maailman yläaste ajan lintujen/kasvien ties mitä lie luontopaskan ulkoopettelun turhaksi, kuten uskonnon myös ja monia muita mutta minkäs teet, joku ehkä ei (ehkä se 1%).
    en toki laittaisi vastaan jos koulua painotettaisiin enemmän kielien ja matemaattisesten aineden suuntaan. koen ne tuhat kertaa tärkeämpinä kuin jonkun mesopotamian valtakauden tai keskiajan tyylisuunnat (HIS).
    mutta joo ne on kestettävä, muutosta ei näy.

    Äänestä

  • Abiiie. kirjoitti:

    moni ei tiedä vielä peruskoulussä mikä on hyvä ammatti, moni ei vielä lukiossakaan. uusien oppiaineded ja niiden syventymisen (tai väellä pakottamisen) kautta sitten se oma juttu yleensä löytyy.

    toki koen itsekin kaiken maailman yläaste ajan lintujen/kasvien ties mitä lie luontopaskan ulkoopettelun turhaksi, kuten uskonnon myös ja monia muita mutta minkäs teet, joku ehkä ei (ehkä se 1%).
    en toki laittaisi vastaan jos koulua painotettaisiin enemmän kielien ja matemaattisesten aineden suuntaan. koen ne tuhat kertaa tärkeämpinä kuin jonkun mesopotamian valtakauden tai keskiajan tyylisuunnat (HIS).
    mutta joo ne on kestettävä, muutosta ei näy.

    Kieliä ei opita koulussa, ainakaan puheen tuottamisen osalta. Eikä matematiikankaan lisäämisestä kaikille mitään sanottavaa hyötyä mielestäni olisi, enemmänkin oppilaat tulisi jakaa tasoryhmiin, jotta hitaammin oppivat eivät olisi riippakivinä lahjakkaammille.

    Mitä eläinten ja kasvien opetteluun tulee, mielestäni juuri ne ovat luonnontieteiden puolella tärkeimpiä opeteltvia asioita. Sanotaan mitä sanotaan, kyllä ihmisen pitää oma luonnonympäristönsä tuntea. Mutta ainakaan itselleni ei enää yläasteella mitään tuollaista enää opetettu. Luonnontuntemus jäi sinne ala-asteelle, eikä ne asiat enää kovin hyvin ole mielessä.

    Se turha humanismip*skakin täyttää tehtävänsä, jos antaa oppilaille edes jonkinlaisen ylessivstyksellisen pohjan, etteivät ole ihan täysin TV:ssä kierrätettävien "dokumenttien" ja netin hajatiedon varassa.

    Yleisemmällä tasolla sanoisin, että koululaitoksessa on paljonkin mätää, mutta onhan se opettanut tämänkin palstan "kriitikot" kirjoittamaan, jotta he voivat jauhaa täällä koulutuksen turhuudesta ja tuntea itsensä tärkeiksi. Saavat sisältöä elämäänsä. Jos "systeemi" olisi jollain vaikeasti määritettävällä tavalla "parempi", heidän pitäisi etsiä jokin muu valituksen ja kritisoinnin kohde.

    Äänestä

  • Yhteiseksi hyödyksi kirjoitti:

    Oikeassa olette. Lapset voidaan laittaa solmimaan mattoja nelivuotiaina. Paimeneen voi mennä kuusivuotiaana, tiiliä tekemään tai kankaita värjäämään kahdeksanvuotiaana. Kymmenen- kaksitoistavuotiaana on täysin pätevä jo rakennus- ja tehdastöihin. Luku- ja kirjoitustaitoa tarvitsevat tosissaan hyvin harvat etenkin nykyisen visuaalisen tiedonvälityksen aikana.

    Näin työuria voidaan jatkaa koulut sivuuttamalla 15-20 vuotta jo alkupäästä. Ehdotankin, että ihminen velvoitettaisiin työelämään jo nelivuotiaana. Tuonikäisen palkaksi riittäisi euro päivässä, mikä parantaisi yritysten kilpailukykyä merkittävästi.

    Miksi asetat työelämän ja koulun toisiaan vastaan?

    Tuo sarkastinen kommentti orjatyöhön lapsena ei anna mitään vastauksia tai argumentteja surkean koululaitoksen tilaan, ja miten sitä on muutettava.

    Äänestä

  • Abiiie. kirjoitti:

    moni ei tiedä vielä peruskoulussä mikä on hyvä ammatti, moni ei vielä lukiossakaan. uusien oppiaineded ja niiden syventymisen (tai väellä pakottamisen) kautta sitten se oma juttu yleensä löytyy.

    toki koen itsekin kaiken maailman yläaste ajan lintujen/kasvien ties mitä lie luontopaskan ulkoopettelun turhaksi, kuten uskonnon myös ja monia muita mutta minkäs teet, joku ehkä ei (ehkä se 1%).
    en toki laittaisi vastaan jos koulua painotettaisiin enemmän kielien ja matemaattisesten aineden suuntaan. koen ne tuhat kertaa tärkeämpinä kuin jonkun mesopotamian valtakauden tai keskiajan tyylisuunnat (HIS).
    mutta joo ne on kestettävä, muutosta ei näy.

    Kaikista oppiaineista saa kiinnostavan ja motivoivan jos opetus suoritetaan siten että oppilas saa kokea että asia avautuu hänelle. Ja kun oppilas kokee ja tuntee että hän pääsee jyvälle asiasta.

    Lintuja ja sieniä pitää mennä bongaamaan metsään. Ei niitä siellä luokkahuoneessa kasva tai elä. Jopa akvaariossa on enemmän tilaa kuin luokkahuoneessa.(mun oma metafora)

    Eikä riitä että siellä metsässä käydään yksi kerta peruskoulun aikana bilsan ja maantiedon tunnilla. Siellä täytyy käydä usein.

    Historia on niin mielenkiintoinen aine että on sääli että se menee suurelta osin hukkaan epäaidon, epäonnistuneen koululaitoksen takia. Lisäksi
    historianopetusta ohjaa ajassamme vallitseva sen hetkinen poliittis-taloudellinen nomenklatura. Mikä tekee aidon, totuudenmukaisen historian opetuksen vaikeaksi. Se saattaa tehdä opettajasta entisen opettajan.

    Valitettavasti määritelmää sanalle nomenklatura ei löytynyt.
    http://suomisanakirja.fi/nomenklatura

    Englannissa oli muistaakseni tehty tutkimus joka paljasti että huomattava osa
    nuorista tytöistä ei osannut keittää kananmunaa. Näin huonosti ei asiat Suomessa vielä toivottavasti ole. Kotitalous on tärkeä oppiaine!
    Ja myös tästä oppiaineesta saa erittäin motivoivan ja jopa hauskan jos niin halutaan.

    Fysiikka ja kemia. Valitettavasti nämäkin menevät vessasta alas kirjaimellisesti koulussa. Mielenkiintoiset oppiaineet eikä mitään ole tallessa kun lopputodistus on kädessä. Veiston oppitunnilta saa sentään jotain kotiin vietäväksi. Koulu ei tietenkään saa tehdä oppilaista terroristeja, mutta tämäkin oppiaine voisi olla motivoiva ja jopa hauska. Olisi joka kerta kiva mennä oppimaan oikeasti uutta ja jännittävää.

    Nykyisen koululaitoksen arvosanaksi tulee 6-

    Äänestä

- Mitkä ovat oikeutesi?

- Jos sinulla on sellaisia niistä kyllä ilmoitetaan sitten kun siihen on tarvetta.

- Milloin ilmoitetaan?

- Taloustiedon oppikirjassa.

- Mitä talous on?

- Se on sitä kun Suomeen on rakennettu kalliisti homekouluja veronmaksajien rahoilla ja nyt ne joudutaan purkamaan tai tekemään kallis remontti.

- Sitäkö kutsutaan kansantaloudeksi? Onko kyse taloudenpidosta?

- No, tavallaan. Huonosta taloudenpidosta.

- Pankista saa rahaa. Niin luki kirjassa.

- Niinpä...ruokatunti.


Ja sitten syömään kakkaruokaa - laitoksen ulkoistettua mättöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokenut opettaja kirjoitti:

Suomen koululaitos huijaa teitä ja valehtelee teille - joka päivä.

Mikäli teidän oppikirjoista ei löydy edes yhtä mainintaa tai viitettä maailman mahtavimman Rothschild suvun ennennäkemättömästä taloudellisesta ja poliittisesta vallasta ja omaisuudesta joka on suurempi kuin koko EUn yhteenlaskettu bruttokansantuote voidaan tällaiset nk. oppikirjat repiä kappaleiksi tai polttaa takassa.

Silloin teidän kuuluisi ymmärtää miten teitä kusetetaan.

Suomen koululaitos on aivopesulaitos joka muokkaa nuorista yhteiskunnan liukuhihnalle kuuliaisia robotteja. Eivätkä mitkään Pisan pissapisteet voi tätä tosiasiaa muuksi muuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu