Diagnoosin olen saanut (mutta en oikein luota psykiatriini.. on välillä heitellyt vaikka millaisilla dg mutta muutellut mieltään), ja lääkityksenä lamictal ja ketipinor. ketipinoria en syö, koska en tarvitse. uni
tulee hyvin muutenkin.
Lapsuus on jättänyt pahat arvet.
Olen säännöllisen epäsäännöllisesti ollut jo varhaisteinistä (12v ->) asti masentunut. Monet, monet kerrat soitin ja varasin ajan psykologille, mutta lopulta aina peruin tapaamiset. Vasta yli parikymppisenä, hakeuduin psykiatrille todella vaikean masennuksen takia. Olin silloin todella pohjalla, itsetuhoiset ja muutkin kummalliset ajatukset täyttivät pääni. Tuntui kun olis ollut päässä miljoonia ajatuksia kerrallaan, yhdestäkään en pystynyt kunnolla saamaan otetta. Kaivautuessamme syvemmälle ongelmiin, ehdotti psykiatri kyselyä, millä arvioidaan kaksisuuntaista. Kyselyn mukaan minulla oli se, joten aloimme keskittyä enemmän kaksisuuntaisen tutkimiseen, kuin pelkästään yksisuuntaiseen debressioon. Diagnoosi minulle annettiin yhden "selvän" maniajakson perusteella, jota olen itse alkanut nyt kyseenalaistamaan. Että oliko oikeata MANIAA?
Olin silloin 18 vuotias ja juuri silloin liian paljon kasaantui sontaa mun niskaani. Sain keskenmenon, ainoa perheeni, isä ja sisko muuttivat toiseen maahan ja isä huijasi minulta satoja euroja rahaa. Muuttokin, eli lisää stressiä, sattui samaan ajankohtaan. Ja täytin juuri 18 vuotta, aika iso asia sekin elämässä. En yhtään ymmärrä mitä IHMETTÄ tapahtui silloin.. Olin ollut parisuhteessa jo kolmen vuoden ajan. Suhde oli alusta asti myrskyisä, pettämistä, pahoja riitoja, väkivaltaa. Silloin minun oli vaikea hallita tunteitani. Jos suutuin, se oli hallitsematonta raivoa. En tuntenut mitään myötätuntoa siinä hetkessä, olin niin JULMA sanoissani ja teoissani. Tosin poikaystäväni oli samanlainen.. (En ole tuon suhteen jälkeen menettänyt malttiani tai riehunut) Yhden känni-illan jälkeen eksyin pettämään poikaystävääni ja sitten koko homma lähti käsistä.. En nähnyt YHTÄÄN että teoissani olisi jotain väärää. Alkoholi alkoi maistua TODELLA paljon. Mielessäni pyöri ainoastaan baari, juominen ja seksi. Poikaystäväni hämmentyi käytöksestäni. Pidin häntä yhtäkkiä kuin kivenä kengässäni mistä piti päästä eroon. VIHASIN häntä. Roikuin baareissa tanssimassa viikonloppuisin, toisinaan viikollakin. Oikeastaan kaikki kaverisuhteeni menivät tänä aikana poikki, poikaystävä otti ja jätti, koska olin ihan "hullu ja huora". Teki kyllä mielipiteensä selväksi, sillä ennen lähtöään hakkasi minut kunnolla. Meno vain yltyi eron jälkeen, join suunnilleen joka päivä. En kykene muistamaan olinko ylivirkeä tai nukuinko vain pari tuntia yössä. Ainakin viikonloppuisin kyllä, mutta en muista oliko pitkäaikaista. Olin todella holtiton, tein järjettömiä päätöksiä ja suunnitelmia. Järjettömiä ostoksia en tehnyt, mutta rahat olivat aina loppu, syystä että ajauduin todella huonoihin piireihin ja oikeastaan jakelin rahojani muille... "lainasin" rahaa kaljaan, muiden ruokiin jne.. Muutaman kuukauden järjettömän sekoilun jälkeen takaisin maan pinnalle ja itsariyritys.
Olen niin järjettömän tuskissani siitä kaikesta pahasta mitä olen aiheuttanut.. Voiko tämä olla vaikka epävakaata? Tai joku muu.. Tuo 2-suuntanen on kyllä niin hurja dg.. :( Pelkään että satutan nykyistä miestäni vielä joku päivä. Hän ei todellakaan ansaitse sellaista!! Nyt on mieli tasaantunut todella paljon, ja oikeastaan täysin terve olo, joten päätin kysyä mielipidettänne, että olikohan minulla edes maniaa... Pelottaa tämä "terve" olo pitkästä aikaa. Onko se tyyntä myrskyn edellä... Olen todella hukassa, en luota pätkääkään identiteettini jatkuvuuteen. Miten voisin?? Jos olen nyt tämä aikuistunut, rauhoittunut, mukava ihminen, ja kuukausien, ehkä vuosien päästä muutun taas tuollaiseksi tyranniksi ja tuhoan taas kaiken ja satutan niitä joita eniten rakastan... Olikohan tuo joku teiniajan kyllästyminen, masentuminen ja että vaan touhu lipsesi käsistä, vai voiko tuo paska ihminen tulla vielä takaisin??? :(
Isälläni on myös ollut outoa käytöstä. Ollut pitkissä parisuhteissa, jotka päättyneet isäni sekoiluun ja pettämiseen. Yhtäkkiä aina vetää raha-asiat päälaelleen, eroaa, etsii uuden naisen ja kierre jatkuu.. Ei ole tietääkseni mitään dg saanut, äitiäni aina haukkuu hulluksi ämmäksi (dg epävakaa pers.)
tulee hyvin muutenkin.
Lapsuus on jättänyt pahat arvet.
Olen säännöllisen epäsäännöllisesti ollut jo varhaisteinistä (12v ->) asti masentunut. Monet, monet kerrat soitin ja varasin ajan psykologille, mutta lopulta aina peruin tapaamiset. Vasta yli parikymppisenä, hakeuduin psykiatrille todella vaikean masennuksen takia. Olin silloin todella pohjalla, itsetuhoiset ja muutkin kummalliset ajatukset täyttivät pääni. Tuntui kun olis ollut päässä miljoonia ajatuksia kerrallaan, yhdestäkään en pystynyt kunnolla saamaan otetta. Kaivautuessamme syvemmälle ongelmiin, ehdotti psykiatri kyselyä, millä arvioidaan kaksisuuntaista. Kyselyn mukaan minulla oli se, joten aloimme keskittyä enemmän kaksisuuntaisen tutkimiseen, kuin pelkästään yksisuuntaiseen debressioon. Diagnoosi minulle annettiin yhden "selvän" maniajakson perusteella, jota olen itse alkanut nyt kyseenalaistamaan. Että oliko oikeata MANIAA?
Olin silloin 18 vuotias ja juuri silloin liian paljon kasaantui sontaa mun niskaani. Sain keskenmenon, ainoa perheeni, isä ja sisko muuttivat toiseen maahan ja isä huijasi minulta satoja euroja rahaa. Muuttokin, eli lisää stressiä, sattui samaan ajankohtaan. Ja täytin juuri 18 vuotta, aika iso asia sekin elämässä. En yhtään ymmärrä mitä IHMETTÄ tapahtui silloin.. Olin ollut parisuhteessa jo kolmen vuoden ajan. Suhde oli alusta asti myrskyisä, pettämistä, pahoja riitoja, väkivaltaa. Silloin minun oli vaikea hallita tunteitani. Jos suutuin, se oli hallitsematonta raivoa. En tuntenut mitään myötätuntoa siinä hetkessä, olin niin JULMA sanoissani ja teoissani. Tosin poikaystäväni oli samanlainen.. (En ole tuon suhteen jälkeen menettänyt malttiani tai riehunut) Yhden känni-illan jälkeen eksyin pettämään poikaystävääni ja sitten koko homma lähti käsistä.. En nähnyt YHTÄÄN että teoissani olisi jotain väärää. Alkoholi alkoi maistua TODELLA paljon. Mielessäni pyöri ainoastaan baari, juominen ja seksi. Poikaystäväni hämmentyi käytöksestäni. Pidin häntä yhtäkkiä kuin kivenä kengässäni mistä piti päästä eroon. VIHASIN häntä. Roikuin baareissa tanssimassa viikonloppuisin, toisinaan viikollakin. Oikeastaan kaikki kaverisuhteeni menivät tänä aikana poikki, poikaystävä otti ja jätti, koska olin ihan "hullu ja huora". Teki kyllä mielipiteensä selväksi, sillä ennen lähtöään hakkasi minut kunnolla. Meno vain yltyi eron jälkeen, join suunnilleen joka päivä. En kykene muistamaan olinko ylivirkeä tai nukuinko vain pari tuntia yössä. Ainakin viikonloppuisin kyllä, mutta en muista oliko pitkäaikaista. Olin todella holtiton, tein järjettömiä päätöksiä ja suunnitelmia. Järjettömiä ostoksia en tehnyt, mutta rahat olivat aina loppu, syystä että ajauduin todella huonoihin piireihin ja oikeastaan jakelin rahojani muille... "lainasin" rahaa kaljaan, muiden ruokiin jne.. Muutaman kuukauden järjettömän sekoilun jälkeen takaisin maan pinnalle ja itsariyritys.
Olen niin järjettömän tuskissani siitä kaikesta pahasta mitä olen aiheuttanut.. Voiko tämä olla vaikka epävakaata? Tai joku muu.. Tuo 2-suuntanen on kyllä niin hurja dg.. :( Pelkään että satutan nykyistä miestäni vielä joku päivä. Hän ei todellakaan ansaitse sellaista!! Nyt on mieli tasaantunut todella paljon, ja oikeastaan täysin terve olo, joten päätin kysyä mielipidettänne, että olikohan minulla edes maniaa... Pelottaa tämä "terve" olo pitkästä aikaa. Onko se tyyntä myrskyn edellä... Olen todella hukassa, en luota pätkääkään identiteettini jatkuvuuteen. Miten voisin?? Jos olen nyt tämä aikuistunut, rauhoittunut, mukava ihminen, ja kuukausien, ehkä vuosien päästä muutun taas tuollaiseksi tyranniksi ja tuhoan taas kaiken ja satutan niitä joita eniten rakastan... Olikohan tuo joku teiniajan kyllästyminen, masentuminen ja että vaan touhu lipsesi käsistä, vai voiko tuo paska ihminen tulla vielä takaisin??? :(
Isälläni on myös ollut outoa käytöstä. Ollut pitkissä parisuhteissa, jotka päättyneet isäni sekoiluun ja pettämiseen. Yhtäkkiä aina vetää raha-asiat päälaelleen, eroaa, etsii uuden naisen ja kierre jatkuu.. Ei ole tietääkseni mitään dg saanut, äitiäni aina haukkuu hulluksi ämmäksi (dg epävakaa pers.)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä, että tuo "sekoiluvaihe" kesti noin vuoden. Ja en todellakaan ollut oma itseni, en sinne päinkään.
En tunnista itseäni yhtään siitä ihmisestä joka olin, enkä vieläkään löydä vastausta kysymyksille "miksi" tai "miten IKINÄ pystyin tekemään sellaisia asioita"..
Mun elämä oli kyllä samanlaista kohellusta 18-vuotiaana. Viina maistui, miehet vaihtui, kaikki rahat meni viinaan :D. Mutta kivaa oli :)
Mutta voihan tuo olla maniaa, jos muuten olet rauhallinen luonne. Ei nuo doagnoosit niin selviä ole. Toimiiko lääkitys?
Lääkitys toimii mielestäni todella hyvin! On ehkä ensimmäistä kertaa elämässä olo että olen oikeasti elossa.
Monet kerrat olen tuntenut itseni niin hulluksi että tunsin kuuluvani suljetulle, mutten kehdannut
kellekkään kertoa että asiat olivat niin huonosti.