... MTV 3:n sivuilla käsittelee uuden komission kokoonpanoa ja arvioi eri komissaarien tehtäviä. Hupaisaa on, ettei hän edes mainitse Rehnin postia. Samainen Teija myös aloitti toisaalla alkoi puhua siitä, että tuleva unionin ulkoministeri vie osan laajentumiskomissaarin tehtävistä.
Tämä Teija yhtenä lipposhenkisistä asiantuntijoista vain haluaa vähätellä Rehnin salkkua. Lisään tuohon vastaukseksi Teijalle tuolla alempana jo julkaistun juttuni:
Laajentumiskomissaarin tehtävään voidaan valita vain sellainen, joka tuntee EU:n läpikotaisin ja jolla on myös hyvä kokemus demokraattisen maan sisäpolitiikasta. Olli Rehn täyttää nämä ehdot. Hän on ollut europarlamentin jäsen ja lisäksi 5 vuotta komissaarin kabinettipäällikkönä. Kotimaassa on hän on ollut parlamentin jäsen ja suuren puolueen varapuheenjohtaja. Myös talouspoliittinen tohtorin arvoinen koulutus ja pääministerin taloupoliittisena avustajana toimiminen lisää hänen meriittejään tuohon komissaarin virkaan. Näin paikalle ei kelpaa kuka tahansa komissarien joukosta.
Laajentumisesta vastaava komissaari joutuu neuvottelemaan sopimuksen jäseneksi pyrkivän kanssa, jossa käydään läpi kaikki mahdolliset elämänalueet. Komissaari joutuu opastamaan kanditaattia siirtymävaiheessa kehittämään maataan unionionin hyväksymään tasoon. Vain Rehnin tapainen monipuolinen lahjakkuus pystyy siihen.
Lisäksi nykyiset potentiaaliset uudet jäsenmaat ovat vaikeita tapauksia, Bulgaria, Romania, Turkki ja Balkanin maat. Rehnin valintaan on juuri tuohon tehtävään on vaikuttanut myös Suomen neutraali ja maantieteellisestikin kaukainen asema noihiin uusiin jäsenkanditaatteihin nähden.
Tuskin Rehnin komissaariaikana unioniin mitään ulkoministeriä tulee. Uusi perustuslaillinen sopimus kaattuu varmasti ainakin yhdessä maassa kansanäänestyksessä. Sopimus ei astu voimaan ennen kuin se on ratifioitu jokaisessa jäsenmaassa. Sitten aloitetaan uudet neuvottelut ... Sitä paitsi, vaikka tuo ulkoministeri tulisikin, ei se Rehnin kohdalla merkitse muuta kuin esimiesjärjestelmän muuttumista. Tuskin tuo ulkoministeri ryhtyy itse neuvottelemaan jäsenyyssopimuksia.
Joku on moittinut Rehnin salkkua siksi, ettei siitä ole hyötyä Suomelle. Jos noin olisi, tarkoittaisi se sitä, että laajentumisesta ei ole Suomelle hyötyä. Jos me alkaisimme vastustaa laajentumista, merkitsisi se luopumasta unionin perusajatuksesta tulla kaikkien eurooppalaisten kansojen yhteisöksi.
Teija Tiilikaisen kolumni ...
31
646
Vastaukset
- Reino Linjala
Älä viitsi Oiva.
Totuus on, että Olli Rehn on kevytkomissaari ja hänen salkkuaan tullaan keventämään kun EU:n ulkoministeri ottaa osan hänen tehtävistään.
Rehn oli komissiossa eräänlainen jakojäännös, jolle piti järjestää edes joku salkku. Hän on komission kuopus ja hänen kokemuksensa on kaikista komissaareista ylivoimaisesti ohuin.
EU-komission puheenjohtaja tiesi tarkkaan, että nyt aloittavan komission aikana EU ei laajene. Siten oli laajentumiskomissaariksi mahdollista ottaa tämä broileri.
Ei Olli Rehn kevytkomissaarista miksikään muutu, vaikka Oiva kuinka selittelee.- Kyllä
No antakaa aikaa Ollille.
Ainakin sujuvampi puhe kuin Lipposella.
Lopettakaa Lipposnuolijat jo lopultakin tuo kaunailu ja tukekaa reilusti Ollia, niin kuin rehti ihminen tekee. - EU:n käytävät
Kyllä kirjoitti:
No antakaa aikaa Ollille.
Ainakin sujuvampi puhe kuin Lipposella.
Lopettakaa Lipposnuolijat jo lopultakin tuo kaunailu ja tukekaa reilusti Ollia, niin kuin rehti ihminen tekee.Olli Rehnin osaamattomuutta naureskellaan yleisesti EU:n käytävillä.
Tässä tapauksessa Kepun jäsenkirja oli tärkeämpi meriitti kuin osaaminen. - Oiva Härkönen
EU:n käytävät kirjoitti:
Olli Rehnin osaamattomuutta naureskellaan yleisesti EU:n käytävillä.
Tässä tapauksessa Kepun jäsenkirja oli tärkeämpi meriitti kuin osaaminen.Oletko käynyt kuuntelemassa tuota naurua? Juurihan avauksessani kirjoitin, että Olli on tuntee unionin perusteellisesti ja sen lisäksi demokraattisen maan politiikan. Mitä hän ei osaa tuossa tehtävässä tarvittavaa? Olisikohan sittenkin pitänyt nimittää Jäätteenmäki, hänellä on ilmeisesti kaipaamaasi ministeri- ja pääministerikokemusta? Ei olisi pitänyt, hän ei tunne unionia eikä ulkopolitiikkaakaan niin kuin Rehn.
- rpu
miten raskasta salkkua jaksaisit kantaa?
- Pekka Peitsi
Oiva Härkönen kirjoitti:
Oletko käynyt kuuntelemassa tuota naurua? Juurihan avauksessani kirjoitin, että Olli on tuntee unionin perusteellisesti ja sen lisäksi demokraattisen maan politiikan. Mitä hän ei osaa tuossa tehtävässä tarvittavaa? Olisikohan sittenkin pitänyt nimittää Jäätteenmäki, hänellä on ilmeisesti kaipaamaasi ministeri- ja pääministerikokemusta? Ei olisi pitänyt, hän ei tunne unionia eikä ulkopolitiikkaakaan niin kuin Rehn.
Komissaariksi olisi pitänyt nimittää Esko Aho, Paavo Lipponen tai Sauli Niinistö.
Heillä olisi ollut mahdollisuus saada todellista vaikutusvaltaa komissiossa.
Kenties Paavo Lipponen olisi ollut tästä kolmikosta se vahvin ja uskottavin.
Olli Rehnin nimitys edusti vanhaa perikepulaista jäsenkirjaan perustuvaa nimityskulttuuria pahimmillaan. - Mutta
Pekka Peitsi kirjoitti:
Komissaariksi olisi pitänyt nimittää Esko Aho, Paavo Lipponen tai Sauli Niinistö.
Heillä olisi ollut mahdollisuus saada todellista vaikutusvaltaa komissiossa.
Kenties Paavo Lipponen olisi ollut tästä kolmikosta se vahvin ja uskottavin.
Olli Rehnin nimitys edusti vanhaa perikepulaista jäsenkirjaan perustuvaa nimityskulttuuria pahimmillaan.Lipponen änkyttää ja Niinistöllä on puhuminen vaikeaa ja sanojen muodostaminen tuottaa vaikeuksia.
Aho olisi ollut ainoa vaihtoehto.
Mutta kyllä Olli pärjää hyvin. - ;-)
Oiva Härkönen kirjoitti:
Oletko käynyt kuuntelemassa tuota naurua? Juurihan avauksessani kirjoitin, että Olli on tuntee unionin perusteellisesti ja sen lisäksi demokraattisen maan politiikan. Mitä hän ei osaa tuossa tehtävässä tarvittavaa? Olisikohan sittenkin pitänyt nimittää Jäätteenmäki, hänellä on ilmeisesti kaipaamaasi ministeri- ja pääministerikokemusta? Ei olisi pitänyt, hän ei tunne unionia eikä ulkopolitiikkaakaan niin kuin Rehn.
Oiva hyväksyy jonkun muun olevan PÄTEVÄMPI kuin Anneli. Onkohan olympiakisat aiheuttaneet dopingannostelussa tauon.
- Kauppateknikko
;-) kirjoitti:
Oiva hyväksyy jonkun muun olevan PÄTEVÄMPI kuin Anneli. Onkohan olympiakisat aiheuttaneet dopingannostelussa tauon.
oikein konkreettisesti miten täällä pitää keskustella.
Nälvimällä muita kirjoittajia.
Oikein hyvä. - ;-)
Kauppateknikko kirjoitti:
oikein konkreettisesti miten täällä pitää keskustella.
Nälvimällä muita kirjoittajia.
Oikein hyvä.nälvintä tällä palstalla on suotu vain kepulaisille.
- Kauppateknikko
;-) kirjoitti:
nälvintä tällä palstalla on suotu vain kepulaisille.
sanotaan jossakin viisasten sanonnoissa.
- Oiva Härkönen
;-) kirjoitti:
Oiva hyväksyy jonkun muun olevan PÄTEVÄMPI kuin Anneli. Onkohan olympiakisat aiheuttaneet dopingannostelussa tauon.
... että olen monesti näillä palstoilla sanonut, että me saimme Vanhasesta paremman pääministerin kuin mitä Anneli oli.
Mutta minä en hyväksy sitä likaista peliä, millä hänet kaadettiin. Sehän tapahtui Lipposen käynnistämän, Erkon lehdistön ja Kokoomuksen tukeman valheellisen ajojahdin avulla. Jos hän olisi osottautunut kykenemättömäksi, olisi normaali parlamentaarinen demokratia hoitanut asian. - Kyllä
Oiva Härkönen kirjoitti:
... että olen monesti näillä palstoilla sanonut, että me saimme Vanhasesta paremman pääministerin kuin mitä Anneli oli.
Mutta minä en hyväksy sitä likaista peliä, millä hänet kaadettiin. Sehän tapahtui Lipposen käynnistämän, Erkon lehdistön ja Kokoomuksen tukeman valheellisen ajojahdin avulla. Jos hän olisi osottautunut kykenemättömäksi, olisi normaali parlamentaarinen demokratia hoitanut asian.Demarien toverituomioistuin kaatoi Annelin. Se ei ollut demokratiaa, vaan Lipposen diktatuuria.
- lautapoika
Oiva Härkönen kirjoitti:
... että olen monesti näillä palstoilla sanonut, että me saimme Vanhasesta paremman pääministerin kuin mitä Anneli oli.
Mutta minä en hyväksy sitä likaista peliä, millä hänet kaadettiin. Sehän tapahtui Lipposen käynnistämän, Erkon lehdistön ja Kokoomuksen tukeman valheellisen ajojahdin avulla. Jos hän olisi osottautunut kykenemättömäksi, olisi normaali parlamentaarinen demokratia hoitanut asian.että Anneli valehteli!
Älä enää edes kysy, missä kohtaa hän valehteli, jotta voisit tarkemmin hänen valeitaan tutkiskella!
Älä kysy siitä syystä, että Sinulle on aiemmin jo siteerattu niin monesti Annelin ristiriitaisia lausuntoja sanasta sanaan, etkä ole niitä kommentoinut!
Tekosyitä kyllä olet kehitellyt siihen, miksi et kommentoi kysymyksiä, joihin et osaa vastata munaamatta itseäsi enempää kuin olet tähän saakka onnistunut munaamaan!
Omalla nimelläsi, hehheehh. - viitsii
lautapoika kirjoitti:
että Anneli valehteli!
Älä enää edes kysy, missä kohtaa hän valehteli, jotta voisit tarkemmin hänen valeitaan tutkiskella!
Älä kysy siitä syystä, että Sinulle on aiemmin jo siteerattu niin monesti Annelin ristiriitaisia lausuntoja sanasta sanaan, etkä ole niitä kommentoinut!
Tekosyitä kyllä olet kehitellyt siihen, miksi et kommentoi kysymyksiä, joihin et osaa vastata munaamatta itseäsi enempää kuin olet tähän saakka onnistunut munaamaan!
Omalla nimelläsi, hehheehh."Heh-heh- he." Sinullahan on aivan Kepuliwiljamin nauru.
- Jorma Laitinen
lautapoika kirjoitti:
että Anneli valehteli!
Älä enää edes kysy, missä kohtaa hän valehteli, jotta voisit tarkemmin hänen valeitaan tutkiskella!
Älä kysy siitä syystä, että Sinulle on aiemmin jo siteerattu niin monesti Annelin ristiriitaisia lausuntoja sanasta sanaan, etkä ole niitä kommentoinut!
Tekosyitä kyllä olet kehitellyt siihen, miksi et kommentoi kysymyksiä, joihin et osaa vastata munaamatta itseäsi enempää kuin olet tähän saakka onnistunut munaamaan!
Omalla nimelläsi, hehheehh....Anneli Jäätteenmäen ja kepun jättipottivaalivoitto.
Nuo Wiljamit eivät näy toipuvan millään, vaikka vaaleista on kulunut jo 1,5 vuotta.
Älkää nyt kuitenkaan itsellenne mitään lopullista tehkö, kyllä se aurinko vielä teidänkin risukasaan paistaa. - Lautapoika
viitsii kirjoitti:
"Heh-heh- he." Sinullahan on aivan Kepuliwiljamin nauru.
enkä myöskään "Wiljami".
Minua ärsyttää Oivassa se että Hän ei yksinkertaisesti suostu myöntämään selviä asioita, kuten sitä, että Anneli valehteli!!!
Ja, koska Hän ei tällaista täysin selvää asiaa myönnä, siitä seuraa se, että hänen muihinkin, ehkäpä asiapitoisiinkin mielipiteisiinsä, suhtaudutaan siltä pohjalta, että "Oiva on Oiva", ei sen juttuja kannata ottaa vakavasti!
Miksi Oiva on niin kepulimaisen yksisilmäinen tuon politikointinsa suhteen?
Pientä objektiivisuutta ja huumoria, niin Oivaakaan ei ivattaisi niin kuin nyt tehdään!
Ja sillehän minä en mitään voi, että rakennusinsinööri Oiva ei koskaan oppinut muuttamaan tuumia millimetreiksi!
Ehkäpä se kertoo jotain myös Hänen luutuneista asenteistaan politiikan ja kepun suhteen!
Vai mitä, Oiva, itse arvelet? - Kukkia mekossa
Jorma Laitinen kirjoitti:
...Anneli Jäätteenmäen ja kepun jättipottivaalivoitto.
Nuo Wiljamit eivät näy toipuvan millään, vaikka vaaleista on kulunut jo 1,5 vuotta.
Älkää nyt kuitenkaan itsellenne mitään lopullista tehkö, kyllä se aurinko vielä teidänkin risukasaan paistaa.ota koville Annelin valehtelemalla hankittu "jättipottivaalivoitto".
Minun elämäni on jatkunut suunnilleen samanlaisena kuin ennen Annelin valehtelemalla hankittua "jättipottivaalivoittoakin".
Annelillehan se "jättipottivaalivoitto" sen sijaan aiheuttikin enempi kuin vähempi tapahtumia tavalliseen elämänkulkuun!
Ensin oltiin niin pääministeriä, että.
Sitten pyydettiin eroa pääministerin virasta, voi voi.
Sitten ihmeteltiin, miksi puoluetoverit hänet hylkäsivät (vaikka Oiva väittikin talvella Annelin itse sitä pyytäneen!!)
Mutta eipä hätää!
Sitten kaikki Lipposvihaajat ja muut arvostelukyvyttömät kansalaiset kävivät vaaliuurnille ja äänestivät valehtelevan ja kielitaidottoman marttyyriAnnelin säälistä EU-parlamenttiin.
Siellä hänet sitten noteerattiin niin merkittäväksi henkilöksi, että kylähullu Hollantilainen valittiin kvestoriksi Annelin sijasta.
- Ratamo
"Teija Tiilikaisen kolumni MTV 3:n sivuilla käsittelee uuden komission kokoonpanoa ja arvioi eri komissaarien tehtäviä. Hupaisaa on, ettei hän edes mainitse Rehnin postia. Samainen Teija myös aloitti toisaalla alkoi puhua siitä, että tuleva unionin ulkoministeri vie osan laajentumiskomissaarin tehtävistä.
Tämä Teija yhtenä lipposhenkisistä asiantuntijoista vain haluaa vähätellä Rehnin salkkua."
Onhan se surullista, kun asiantuntijat eivät osaa arvostaa Kepun kentän syvästi kunnioittamaa Reppana-Rehniä.- Jo vain.
Mutta jos kuka on reppana. On Lipponen. Lipposesta vasta nauretaan käytävillä ja kujilla.
Olli on jonakin päivänä vielä kysyttyä tavaraa asiantuntemuksellaan- - rpu
mietin täällä millainen reppana mahdat olla
- :-(
että monellakaan on Olli Rehniä vastaan. Mutta monella on varmaan sitä salaa tehtyä sopimusta vastaan, jossa asia sovittiin jo Liikasen pankkinimityksen yhteydessä. "Sulle-mulle"-systeemi toimiin punamullassa.
- Näinhän
Vai mitä.
- Tahdon olla sulle hyvin hellä
Miksi Oiva noin hellästi Olli-pojusta puhuu? Oletteko läheisiä?
- Ja jaksaa
Vaahdota.
Kun eivät ymmärrä mitään on helppo vaahdota.
Kateelliset ketkut kieroilee ja valehtelee. - rpu
Ja jaksaa kirjoitti:
Vaahdota.
Kun eivät ymmärrä mitään on helppo vaahdota.
Kateelliset ketkut kieroilee ja valehtelee.sinä se vasta käyt sivistynyttä sananvaihtoa !!
- Käytän
rpu kirjoitti:
sinä se vasta käyt sivistynyttä sananvaihtoa !!
Eivät ymmärrä fiksua keskustelua.
- rpu
Käytän kirjoitti:
Eivät ymmärrä fiksua keskustelua.
aha - vai niin
- K.K.Korhonen
Onnittelen, Oiva! Sait melkoisen joukon ihailevia seuraajia. Ja, ah, miten tasokkaita, nuo "saatanan kusipäistä", "raukoista ja reppanoista" yms. tutuilla keputermeillä ja tunnetulla kepusivistyneisyydellä puhuvia. Olet varmaan ylpeä joukoistasi?
Jutustasi en onnittele. Siinä tähän asti enimmäkseen Paavo Lipposeen ja Erkon mediaan suuntautunut harhaisuutesi saa uuden ja uskomattoman kohteen, puolustusministeriön arvostettuna tutkijana ja sittemmin laajemmissakin ympyröissä tunnetuksi ja tunnustetuksi tulleen, puolueettoman tiedenaisen.
Nyt limbosi meni jo alle kaikkien rimojen! Mutta onhan Sinulla mahdollisuus panna vielä paremmaksi: luulenkin, että ruokahalusi on kasvanut syödessäsi ja seuraava kohteesi tulee olemaan Matti Vanhanen, joka näkyy olevan sitä mieltä, että kansanäänestystä EU:n perustuslaista ei tarvita. Muistaakseni Sinä olet esittänyt toisenlaista mielipuolta.
Toteat:
>> Hupaisaa on, ettei hän edes mainitse Rehnin postia. Samainen Teija myös aloitti toisaalla alkoi puhua siitä, että tuleva unionin ulkoministeri vie osan laajentumiskomissaarin tehtävistä.- rpu
miten kaikki diletantit tällä saitilla luulevat
kykenevänsä arvioimaan onko Ollin salkku kevyt
vai raskas ja onko siitä hyötyä Suomelle vai ei
Ihmisillä näyttää olevan kova tarve sanoa
"mielipide" vaikka MIELIPIDE edellyttää faktojen
tuntemista ja päättelykykyä
mutta kun ei ole juuri nyt pihatöitä... - K.K.Korhonen
rpu kirjoitti:
miten kaikki diletantit tällä saitilla luulevat
kykenevänsä arvioimaan onko Ollin salkku kevyt
vai raskas ja onko siitä hyötyä Suomelle vai ei
Ihmisillä näyttää olevan kova tarve sanoa
"mielipide" vaikka MIELIPIDE edellyttää faktojen
tuntemista ja päättelykykyä
mutta kun ei ole juuri nyt pihatöitä...Jos minulle puhuit, niin kysyn: mitä tarkoitat tuolla? Minä ainakaan en puhunut Rehnin salkun painosta yhtään mitään, totesin vain hänen postinsa luonteen ja toteamukseni on varmasti totuudenmukainen.
Juttuni kärki oli siinä, että salaliittoteorioiden vankkumaton ystävä Oiva H löysi nyt uuden ja minusta aivan uskomattoman kohteen harhoilleen.
Olen toki diletantti eli harrastelija niin politiikassa kuin historiassakin, mutta varsinkin viimemainitussa vakava ja pitkäaikainen harrastaja. Tuo harrastaminen on tuottanut melkoisesti tietopohjaa ja saanut myös ajattelemaan asioita ja herättänyt mielipiteitä joita esitän usein täälläkin. Pyrin myös perustelemaan mielipiteeni - erikoista täällä - ja siksi jutuistani tulee usein pitkiä.
Mitä ihmettelemistä siinä on, jos me diletantitkin täällä otamme kantaa asioihin? Sinä esiintynet vain kysymyksissä, joissa olet professionaalinen. Ja ammattilaisuutesi alue on hämmästyttävän laaja, kun asiaan kuin asiaan puutut. Mutta melko hyvin pystyt aina nuo ammattilaisen tietosi salaamaan meiltä muilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380