Avopuolisooni täsmää niin moni asia tältäkin palstalta.
Kyllästyin siihen, että avomieheni haukkui minua, ajoi minut parikin kertaa pois kotoa pimeään yöhön.
Miksi hän ajoi pois, syynä oli väärällä tavalla perheenjäsenille sanomani lause. Asiasisältö pysyi samana, mutta kuulemma minun tavallani sanottuna se oli ilkeää v;ttuilua ja tahallista riidanhaastoa.
Kun hän ajoi minut iltayöllä pois, huusi hän perään, että "Pysy poissa!" ja avomiehen lapsi (mies on yksinhuoltaja) näki kaiken. Menin ystäväni luo ja olin siellä yön, toisenkin. Kun menin kotiin, alkoi hirveä syyttely siitä, missä olen ollut jne. Sitten alkoi kukkien ja lahjojen ostelu, kehuminen ja mielistely. Kaikki oli paremmin kuin koskaan. Sitten taas jäätäviä kylmiä kausia, kun en tiennyt, mistä kiikastaa. Sitten taas räjähti, milloin mistäkin (en ollut soittanut, olin soittanut, kertonut tai jättänyt kertomatta) ja miehen syytön lapsi vedettiin näihin räjähdyksiin mukaan. Mies saattoi sanoa "Mattikin on samaa mieltä" jne. Jos sanoin, että eiköhän Matti voi muodostaa itse oman käsityksensä, riitaisa mylvintä kohosi uusiin sfääreihin siksi, että minä vedän "Matin" mukaan itseaiheuttamiini konflikteihin. Toisinaan "Matti" komppasi isänsä sanoja, mikä on lapselle kai ihan luontaista. En koskaan ole itse ottanut "Mattia" mukaan näihin ongelmien käsittelyihin, ja olen pyrkinyt miehellekin sanomaan, että säästäisi purkauksensa niihin hetkiin, kun "Matti" ei ole kuuloetäisyydellä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska minähän olen aina se, joka kettuilen ja aiheutan ongelmat aivan tyhjästä.
Aloin pikku hiljaa epäilemään omaa mielenterveyttäni. Mitä tein? Ryhdyin salaa nauhoittamaan keskustelujamme, ihan normaaleistikin alkavia keskusteluja, koska ne usein päättyivät hyvin outoihin haukkuryöppyihin yms. ja siihen, että minä yritän liennyttää räyhäävää miestä, tietämättä oikein, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin. Myöhemmin, ehkä parin päivän jälkeen, kuuntelin nauhoitteita ja totesin, että kyllä, kyllä minä oikeasti olen rauhaa rakastava, eikä keskusteluistamme voi parhaalla tahdollakaan sanoa että ne olisivat minun riidan haastamistani. Usein keskustelut päättyivät siihen, että ahdistava kaaos vain ryöpytetään päälleni. Pari nauhoitetta annoin ystävällenikin kuunneltavaksi, joka totesi myös, että ihan tervettä touhua ei ole.
Hankin pienen vuokra-asunnon, jonka hankin siksi, että mies ei anna minun työskennellä kotona ja tarvitsen työskentelytilaa. Arvatenkin asunnon hankinta nosti hurjan haloon haukkuineen ja tappouhkauksineen. Miten ihanalta tuntuikaan päästä nukkumaan omaan rauhaan :) Nyt avomieheni kuitenkin on taas mitä ihanin ihminen, ikävöi ja lässyttää. Olen jo hakenut kaikki tavarani hänen luotaan yhtä isompaa tavaraa lukuunottamatta. En ole vielä sanonut, että haluan lopettaa suhteen oikeasti.
Pelkään, mitä siitä seuraa.
Olen kuitenkin nyt onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tajuan, miten paljon energiaa vei olla hänen kanssaan, siis ihan pelkkä kotona oleminen.
Arveluttaa kuitenkin se, että mies on muutamia kertoja maininnut minulla olevan seuraavia ominaisuuksia: itsetunnoton luuseri, otan liikaa itseeni, hermoheikko, huumoritajuton, säikky, yliherkkä, marttyyri, epäaito, "en ole sydämelläni mukana suhteessa", hyväksikäyttäjä, ilkeä, itsekeskeinen, enkä kestä itseeni kohdistuvaa kritiikkiä, ja että minua saa pelätä (?????), joskus on yhtäkkiä kesken huutonsa huutanut minulle, että "Älä lyö!" vaikka en todellakaan koskaan ole lyönyt ketään. Sen hän perustelee sillä, että näytän niin hullulta, että hän on ihan varma, että lyön ihan kohta. ???? Pelkään, että hän menee puhumaan näitä asioita jollekin muille, siis ihan perättömiä juttuja?
En kuitenkaan koskaan ole tehnyt pahaa kärpäsellekään ja tiedostan, että kiltteyttäni käytetään/käytettiin hyväksi.
Nyt mietin, että kun en ole enää aktiivisesti miehen luona, miehellä on silmiinpistävän paljon sosiaalisuutta ympärillään, siis vähintään pari vierailijaa per arki-ilta (esim. tuttavaperheitä lapsineen, sisar perheineen, äiti, naapuri, kaveri, ihan kuka tahansa kelpaa), onko tämä jokin tarve täyttää se sosiaalinen tyhjiö, joka minun lähtemisestäni seurasi? Olenhan aina ollut hänelle sopiva yleisö ja läsnäolija, jonka kautta voi kanavoida milloin mitäkin kummallisuutta.
Kyllästyin siihen, että avomieheni haukkui minua, ajoi minut parikin kertaa pois kotoa pimeään yöhön.
Miksi hän ajoi pois, syynä oli väärällä tavalla perheenjäsenille sanomani lause. Asiasisältö pysyi samana, mutta kuulemma minun tavallani sanottuna se oli ilkeää v;ttuilua ja tahallista riidanhaastoa.
Kun hän ajoi minut iltayöllä pois, huusi hän perään, että "Pysy poissa!" ja avomiehen lapsi (mies on yksinhuoltaja) näki kaiken. Menin ystäväni luo ja olin siellä yön, toisenkin. Kun menin kotiin, alkoi hirveä syyttely siitä, missä olen ollut jne. Sitten alkoi kukkien ja lahjojen ostelu, kehuminen ja mielistely. Kaikki oli paremmin kuin koskaan. Sitten taas jäätäviä kylmiä kausia, kun en tiennyt, mistä kiikastaa. Sitten taas räjähti, milloin mistäkin (en ollut soittanut, olin soittanut, kertonut tai jättänyt kertomatta) ja miehen syytön lapsi vedettiin näihin räjähdyksiin mukaan. Mies saattoi sanoa "Mattikin on samaa mieltä" jne. Jos sanoin, että eiköhän Matti voi muodostaa itse oman käsityksensä, riitaisa mylvintä kohosi uusiin sfääreihin siksi, että minä vedän "Matin" mukaan itseaiheuttamiini konflikteihin. Toisinaan "Matti" komppasi isänsä sanoja, mikä on lapselle kai ihan luontaista. En koskaan ole itse ottanut "Mattia" mukaan näihin ongelmien käsittelyihin, ja olen pyrkinyt miehellekin sanomaan, että säästäisi purkauksensa niihin hetkiin, kun "Matti" ei ole kuuloetäisyydellä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska minähän olen aina se, joka kettuilen ja aiheutan ongelmat aivan tyhjästä.
Aloin pikku hiljaa epäilemään omaa mielenterveyttäni. Mitä tein? Ryhdyin salaa nauhoittamaan keskustelujamme, ihan normaaleistikin alkavia keskusteluja, koska ne usein päättyivät hyvin outoihin haukkuryöppyihin yms. ja siihen, että minä yritän liennyttää räyhäävää miestä, tietämättä oikein, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin. Myöhemmin, ehkä parin päivän jälkeen, kuuntelin nauhoitteita ja totesin, että kyllä, kyllä minä oikeasti olen rauhaa rakastava, eikä keskusteluistamme voi parhaalla tahdollakaan sanoa että ne olisivat minun riidan haastamistani. Usein keskustelut päättyivät siihen, että ahdistava kaaos vain ryöpytetään päälleni. Pari nauhoitetta annoin ystävällenikin kuunneltavaksi, joka totesi myös, että ihan tervettä touhua ei ole.
Hankin pienen vuokra-asunnon, jonka hankin siksi, että mies ei anna minun työskennellä kotona ja tarvitsen työskentelytilaa. Arvatenkin asunnon hankinta nosti hurjan haloon haukkuineen ja tappouhkauksineen. Miten ihanalta tuntuikaan päästä nukkumaan omaan rauhaan :) Nyt avomieheni kuitenkin on taas mitä ihanin ihminen, ikävöi ja lässyttää. Olen jo hakenut kaikki tavarani hänen luotaan yhtä isompaa tavaraa lukuunottamatta. En ole vielä sanonut, että haluan lopettaa suhteen oikeasti.
Pelkään, mitä siitä seuraa.
Olen kuitenkin nyt onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tajuan, miten paljon energiaa vei olla hänen kanssaan, siis ihan pelkkä kotona oleminen.
Arveluttaa kuitenkin se, että mies on muutamia kertoja maininnut minulla olevan seuraavia ominaisuuksia: itsetunnoton luuseri, otan liikaa itseeni, hermoheikko, huumoritajuton, säikky, yliherkkä, marttyyri, epäaito, "en ole sydämelläni mukana suhteessa", hyväksikäyttäjä, ilkeä, itsekeskeinen, enkä kestä itseeni kohdistuvaa kritiikkiä, ja että minua saa pelätä (?????), joskus on yhtäkkiä kesken huutonsa huutanut minulle, että "Älä lyö!" vaikka en todellakaan koskaan ole lyönyt ketään. Sen hän perustelee sillä, että näytän niin hullulta, että hän on ihan varma, että lyön ihan kohta. ???? Pelkään, että hän menee puhumaan näitä asioita jollekin muille, siis ihan perättömiä juttuja?
En kuitenkaan koskaan ole tehnyt pahaa kärpäsellekään ja tiedostan, että kiltteyttäni käytetään/käytettiin hyväksi.
Nyt mietin, että kun en ole enää aktiivisesti miehen luona, miehellä on silmiinpistävän paljon sosiaalisuutta ympärillään, siis vähintään pari vierailijaa per arki-ilta (esim. tuttavaperheitä lapsineen, sisar perheineen, äiti, naapuri, kaveri, ihan kuka tahansa kelpaa), onko tämä jokin tarve täyttää se sosiaalinen tyhjiö, joka minun lähtemisestäni seurasi? Olenhan aina ollut hänelle sopiva yleisö ja läsnäolija, jonka kautta voi kanavoida milloin mitäkin kummallisuutta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstissäsi on monta asiaa, mitkä sulkee narsistin pois kuvioista, mutta ihan selvästi hänellä on joku vakava mielenterveysongelma. Hän saattaa hyvinkin olla narsistiakin vaarallisempi ja siinä, missä narsisti jättäisi rauhaan ymmärrettyään lähteen kuivuneen, niin tämä voi roikkua perässäsi maailman tappiin.
Diagnoosilla ei ole väliä, sillä kyseessä on psyykkisesti sairas yksilö ja oman etusi tähden, sinun on syytä katkaista kaikki välit häneen kun teillä ei ilmeisesti ole yhteisiä lapsia tai mitään.
Jos jotain pitäisi sanoa, niin veikkaisin "alkavaa" dipolaarista (eli kaksisuuntaista), siihen nuo kertomasi jutut viittaisi aika vahvasti. Jos hänellä ei ole diagnoosia tai lääkitystä, niin... oman turvallisuuden takia kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.