Vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto
Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen, pyrkimysten toteuttamiseksi:
Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,
isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,
yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,
yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,
edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.
-----------
Täätlä lisää:
http://www.kokoomus.fi/tavoitteet/paohj.php
Maamme johtava poliittinen aate (puolustaa yksilöä ja mieliipiteen vapautta)
4
175
Vastaukset
- Tarkkailija
Minkä säännön perusteella kokoomuksen jäsen voi julkisesti asettua tukemaan sosialistien ehdokasta, entistä SETA:n puheenjohtajaa ja SAK:n juristia?
Tietääkö kukaan, onko kokoomus joutunut Halostelusta tilille eurooppalaisessa EPP-puolueessa? Miten Suomen presidenttikatastrofia on siellä käsitelty?
Johtava poliittinen aate tarvitsee kipeästi uskottavia poliittisia toimijoita. Kokoomus voinee halutessaan ryhdistäytyä milloin vain. Milloin tämä tapahtuu?- kansan ääni
päätti, ei kokoomus, kun Aho hävisi vaalit.
Aho ei ollut uskottava -se ratkaisi liikkuvien äänestäjien mielissä !
P.s. Oletko itse jäsen ?
Vastaus:
Et ole ! - Tarkkailija
kansan ääni kirjoitti:
päätti, ei kokoomus, kun Aho hävisi vaalit.
Aho ei ollut uskottava -se ratkaisi liikkuvien äänestäjien mielissä !
P.s. Oletko itse jäsen ?
Vastaus:
Et ole !Kansa päätti, mutta ero Ahon ja Halosen välillä oli niin pieni, että kokoomuslaisten jämerä tuki porvariehdokkaalle olisi taannut meille porvarillisen presidentin.
Olin jo todella hämmästynyt, kun ennen vaaleja jotkut kokoomuslaiset peräti harkitsivat kantaansa Ahon ja Halosen välillä. Ei kai tuollaista asiaa tarvitse edes miettiä, että äänestääkö porvaria vai sosialistia. Kokoomus ei kuitenkaan näytä olevan täysin porvaripuolue, joten monet miettivät asiaa, ja huolestuttavan suuri osa päätyi Halosen kannalle - mm. Sirpa Pietikäinen, joka tunki itsensä Halosen vaalitilaisuuteen ja karkeasti kiroillen ilmaisi tukensa Haloselle.
Vaalien jälkeen kokoomus on jatkanut toimintaansa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äänestäjät kuitenkin muistavat Halostelun, katsopa vaikka eduskuntavaalien tulosta ja kokoomuksen kannatusta mielipidekyselyissä.
Pidän itsekin Halostelua esillä, koska Halostelu on kaventanut valinnanmahdollisuuksiani valtiollisissa ja kunnallisvaaleissa. On kaikkien kannalta ikävää, että keskusta jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Kokoomus surkastuu ja keskusta ei pysty kehittymään, koska sen ei tarvitse. Demarit ovat kohta ajamassa ohi koko porvarileiristä.
Demareiden sisällä käydään syvällisempää keskustelua ja puolueella on esittää uskottavia ehdokkaita mihin tahansa virkaan enemmän kuin muilla puolueilla yhteensä. Siitä huolimatta demarit eivät koskaan lipeä omien ehdokkaidensa takaa. Tämä vahvistaa SDP:n ylivaltaa.
Kokoomuslaiset Halostelijat voisivat miettiä, kuka korjasi potin Halostelusta. Itse he eivät saaneet mitään. Leimautuivat vain omituisiksi hylkiöiksi. Halostelun voittaja on yksiselitteisesti ovela SDP. Onnittelut voittajalle. Sama taktiikka saattaa toimia vielä 2006 vaaleissa, ellei Katainen saa puolueeseensa ryhtiä.
Kysyit, olenko puolueen jäsen, ja vastasit kysymykseesi. Täydennän vastaustasi kertomalla, että en ole minkään puolueen jäsen, en edes SDP:n. - on kokoomus?
Tarkkailija kirjoitti:
Kansa päätti, mutta ero Ahon ja Halosen välillä oli niin pieni, että kokoomuslaisten jämerä tuki porvariehdokkaalle olisi taannut meille porvarillisen presidentin.
Olin jo todella hämmästynyt, kun ennen vaaleja jotkut kokoomuslaiset peräti harkitsivat kantaansa Ahon ja Halosen välillä. Ei kai tuollaista asiaa tarvitse edes miettiä, että äänestääkö porvaria vai sosialistia. Kokoomus ei kuitenkaan näytä olevan täysin porvaripuolue, joten monet miettivät asiaa, ja huolestuttavan suuri osa päätyi Halosen kannalle - mm. Sirpa Pietikäinen, joka tunki itsensä Halosen vaalitilaisuuteen ja karkeasti kiroillen ilmaisi tukensa Haloselle.
Vaalien jälkeen kokoomus on jatkanut toimintaansa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äänestäjät kuitenkin muistavat Halostelun, katsopa vaikka eduskuntavaalien tulosta ja kokoomuksen kannatusta mielipidekyselyissä.
Pidän itsekin Halostelua esillä, koska Halostelu on kaventanut valinnanmahdollisuuksiani valtiollisissa ja kunnallisvaaleissa. On kaikkien kannalta ikävää, että keskusta jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Kokoomus surkastuu ja keskusta ei pysty kehittymään, koska sen ei tarvitse. Demarit ovat kohta ajamassa ohi koko porvarileiristä.
Demareiden sisällä käydään syvällisempää keskustelua ja puolueella on esittää uskottavia ehdokkaita mihin tahansa virkaan enemmän kuin muilla puolueilla yhteensä. Siitä huolimatta demarit eivät koskaan lipeä omien ehdokkaidensa takaa. Tämä vahvistaa SDP:n ylivaltaa.
Kokoomuslaiset Halostelijat voisivat miettiä, kuka korjasi potin Halostelusta. Itse he eivät saaneet mitään. Leimautuivat vain omituisiksi hylkiöiksi. Halostelun voittaja on yksiselitteisesti ovela SDP. Onnittelut voittajalle. Sama taktiikka saattaa toimia vielä 2006 vaaleissa, ellei Katainen saa puolueeseensa ryhtiä.
Kysyit, olenko puolueen jäsen, ja vastasit kysymykseesi. Täydennän vastaustasi kertomalla, että en ole minkään puolueen jäsen, en edes SDP:n.Onko kokoomus edes puolue? Sen verran sekavaa
seurakuntaa siellä näyttää olevan mukana ettei
siitä ota pirukaan selvää.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389