Kaksi huppupäistä tummatukkaa hyökkäili eilen tyrkyttämässsä kiikareita S-marketin pihassa. Tuppautuivat törkeästi iholle eivätkä millään uskoneet kun sanoi ei. Kannattaa varoa, saattavat samalla pölliä jotakin kaupassakävijöiltä. Poliisihan ei ota näihin kantaa elleivät käy väkivaltaisiksi.
Vastaukset 7
- Kaveri oli ostanut
Ei kannata alkaa heidän kanssa kauppoihin, kiikarit ovat leluja.
- iin kulkija
Kannattaa ottaa selvää, minkälaisella autolla liikkuvat ja ilimottaa rekkari hälytyskeskukseen polliiseja varten!
- Meni bonukset..
Olisit näyttänyt S-korttia olisit varmaan saanut isommat plussapisteet, kui Turvasta.
- Missähän virkavalta
Näin että jopa tunkeutuivat autoihin väkisellä istumaan.
- turvan asiakas
mulle kans yritti joku vuosi sit pari tummaveristä kaveria väkisellä kaupata silloisen turvan pihalla ja kassaneiti tuli ajamaan häntä pois ja tämä mutiainen alkoi pistää hanttiin niin sanoin vain että soita poliisi niin johan ählämi suuttui. samaan aikaan toinen porukka torilla yritti samaa hommaa ja kohta porukka katosi kun useampi kaveri alkoi uhkailemaan poliisilla jos ei kaupustelu lopu.
- MertsukkaII
Minä myös näin nämä kaverit. Tummille sattui vain vähän hassusti, sillä pihaan ajoi tumma farmari mersu ja kaverit menivät heti auton ikkunalle. Väkisin yritti tuupata tavaraa sisälle ja meuhkasi kun ei ottanut tavaraa vastaan, niin mersumies nousi autosta ja otti rinnuksista tätä kaveria ja nakkasi ketoon. Kyllä mummua nauratti kun kaapin kokoinen kaljupää heivasi filunki tyrkyttäjän pois edestä.
- Huolestuttaa
Olin myös kaupalla silloin. Mies meni ostamaan viiniä ja kimppuun kävi se paksumpi eikä millään meinannut luovuttaa. Minä jäin autoon ja laitoin ovet lukkoon kun kiersivät läheltä ihankuin etsien pöllittävää.
Kohta poliisit löytyy vain Oulusta ja sieltä kestää aikaa tulla meille Iihin että semmosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591170
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571098Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7950- 96920
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27721Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192666- 71649
- 30620