Onko reuma näin vaikea diagnosoida?

pistää vähän kiehuma

Miehelläni on ollut epämääräisiä ja usein vaikeitakin kipuja noin 1,5 vuoden ajan. Saman ajan hän on juossut lääkäreillä, sisätautilääkärillä, ortopedillä, fysiatrilla ja kolmella eri reumatologilla. Ensimmäinen reumatologi ei löytänyt mitään. Seuraava teki diagnoosin täysin varmasta selkärankareumasta. Kelan vaatimuksesta hän meni vielä kerran lääkärille, joka ei löytänyt viitteitä selkärankareumasta, mutta totesi fibromyalgian löytäen 18 kipupistettä. Minun järkeni mukaan tämä tarkoittaa sitä, että vähintään kaksi näistä reumatologeista on tehnyt melkoisen virheen. Voivatko lääkärit siis tehdä näin? Ihan vaan arvalla heittää jonkun diagnoosin ja jos menee metsään niin vastuun kantaa potilas joka on hyvässä uskossa syönyt vääriä lääkkeitä. Esimerkiksi solunsalpaajalääke Trexan on yksi sellainen, jonka turhaan syöttäminen on mielestäni todella törkeää.

16

4180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoitamaton Hotti

      Kyllä voi käydä. Sinänsä miehesi tilanne on oikein hyvä, että vain 1,5 vuoden kipuilun jälkeen on edes jokin diagnoosi. Harmi, että se on väärä... Itse olen valitellut nivelkipuja kuutisen vuotta, eikä mihinkään ole tullut mitään selvyyttä. Enää en pysty mm. kävelemään kuin lähikauppaan ja selkä on kuin tulessa joka päivä:( Ainoa, mitä lääkäriltä saa on kipulääkekuuri toisensa jälkeen. Rtg-kuvaukseen on mahdotonta päästä.

    • Kosti Kordinen

      Eikö yhteiskunnalle tulisi halvemmaksi hoitaa ihmisen tilanne esimerkiksi reumassa remissioon niin pian kuin suinkin? Siis nyt kun puhutaan säästöistä missä samalla poliitikot jankuttavat laadukkaasta terveydenhuollosta. Täälläkin tilanne pääsi käsistä vain siksi että kätöseen iskettiin särkylääkkeitä vaikka oireet laukkasi nopeemmin kuin pienet siat kesällä ruohikossa. Sitten kun ne nivelet menee pee*askaksi nin ei niiden korjaukseen ole varaa kuin nallella eikä niitä operoida yleisen terveydenhuollon puolella. Sitten tuosta juoksuttamisesta eri paikoissa kun ja jos lääkärit (julkisen terveydenhuollon) keskittyisivät siihen ihmiseen sen tietokoneen sijaan ja kuuntelisivat. Ihminen tulee aina uudelleen takaisin jos on kipeä ja se kaikki maksaa sitten toiset juoksevat muualle kun eivät löydä apua ensimmäiseltä ja sekin kaikki maksaa. Niin että...

    • JohnnyPuma

      1,5 vuotta on todellakin ja valitettavasti lyhyt aika kun odotellaan selkäreumadiagnoosia. Itselläni ensimmäisiä oireita oli jo 90-luvun lopulla ja diagnoosin sain 2007. Ja siinä vaiheessa sen diagnoosin olisi tehnyt kuka tahansa joka olisi lääkärikirjaa R-kirjaimen kohdalta selaillut. Sen verran selkeät oireet olivat.

      Reuman diagnosointi on ala-arvoista! Yleislääkäreiden tiedot etenkin selkäreumasta ovat järkyttävän heikot. Etenkin nuoria miehiä tämä tauti invalidisoi joka vuosi. Ja useimmiten täysin turhaan, sillä tehokkaita lääkkeitä on olemassa. Itse kuulun juuri tähän kategoriaan. Toinen nilkkani on uhrattu juurikin tällä jahkailun ja saamattomuuden alttarilla. Hauskinta tässäkin on että toinen nilkkani on jo vaurioitunut samalla tavalla vuosia ennen mutta silti vaan katsellaan vierestä kun liikuntakyky heikentyy pysyvästi.

      • turhautunut

        Heippa!Mulla on ollu n.6 vuotta epämääräisiä nivelkipuja sormissa,ranteissa,kyynärpäissä olkapäissä,polvissa ja nilkoissa.Crp on 21 ja leukosyytit viimeksi 9,5,2011 ne oli 11.
        Reumafaktoria ei löydy.Oon hemmetin väsynyt jatkuvasti,eikä näille oireille löydy mitään syytä.Buranaa saa syödä jatkuvasti,joskin vältän lääkkeiden syöntiä jollei ole ihan pakko.
        Tää on niin turhauttavaa,kun ei tiedä mikä on.Lääkäri epäili nivelreumaa,kunes reumafaktori näytti negaa.Ei siis voi olla reuma.Oon kyllä lukenut,ettei sitä löydy läheskään kaikilta..Vika lienee päässä,vaikkei"hulluus"nostakaan crp:tä ja leukosyyttejä.


      • sellaistaseonnykyään
        turhautunut kirjoitti:

        Heippa!Mulla on ollu n.6 vuotta epämääräisiä nivelkipuja sormissa,ranteissa,kyynärpäissä olkapäissä,polvissa ja nilkoissa.Crp on 21 ja leukosyytit viimeksi 9,5,2011 ne oli 11.
        Reumafaktoria ei löydy.Oon hemmetin väsynyt jatkuvasti,eikä näille oireille löydy mitään syytä.Buranaa saa syödä jatkuvasti,joskin vältän lääkkeiden syöntiä jollei ole ihan pakko.
        Tää on niin turhauttavaa,kun ei tiedä mikä on.Lääkäri epäili nivelreumaa,kunes reumafaktori näytti negaa.Ei siis voi olla reuma.Oon kyllä lukenut,ettei sitä löydy läheskään kaikilta..Vika lienee päässä,vaikkei"hulluus"nostakaan crp:tä ja leukosyyttejä.

        Reumafaktori saattaa näyttää nollaa vaikka tauti muhisi ja laukkaisi eteenpäin invalidisoiden nivelet samalla liikkumisen koko ihmisen. Mulla on Polymyalgia siellä kysymysmerkin takana tosin kaikki oireet voivat viitata myös Neurosarkoidoosiin molemmissa on aika lailla sama lääkitys. Sitten on tuo kilpparin vajaatoiminta minkä lääkitys sotii kortikosteroideja vastaan ja mitä sitäkin on viritettävä ja sitten on muukin lääkitys mikä sekin sotii kortisonia vastaan ja kaikesta joutunut ottamaan itse selvää ja viritettävä. Jos selaa nettiä kaikki reumanhoito näyttää ulospäin sellaiselta missä tauti todetaan ihminen lähetetään reumatologille ja sieltä takaisin julkiselle jossa taudin kulun toimintaa säädellään siis jos se on todettu ja kaikki menee hienosti ja hyvin. Todellisuudessa siis tässä nykysuomen todellisuudessa asiat ei kulje kuten naistenlehdissä tosin en naistenlehtiä lue mutta menee esimerkistä. Terkkarin koneisto on kankea ja vaikea - yksityisellä asiat sujuu muttei köyhällä ole varaa hoidattaa siellä vakavampaa tautia mikä vaatii kontrolleja ja lausuntoja. Mikä avuksi on ottaa asioista selvää nokka kiinni hakusanoihin; Duodecim, artikkeleissa reumasta (reuma), kortisonista, (kortisoni) kortikosteroideista (kortikosteroidi sivuoireet), prednison prednisoloni lisäoireet, oireet liittää lopuksi hakuun sana; keskustelu. Noin oon tehnyt paljon on takana ja paljon edessä opittavaa. Sitten täytyy tietty päästä poppamiehen puheille...


    • mummikin

      Vaikka reumafaktori näytti sinulla negaa, niin yritä saada otetuksi tuo uusi ja ilmeisesti herkempi tutkimus nivelreuman toteamiseksi, joka on sitrulliinivasta-aineiden mittaaminen (S-CCPAb). Tämäkin testi mittaa elimistössä syntyneitä vasta-aineita omia kudoksia kohtaan. Arvo on selvästi koholla useimmilla nivelreumapotilailla, mutta ei kaikilla. Muissa sidekudostaudeissa sitrulliinivasta-aineita ei yleensä synny, joten tässä mielessä koe on tarkempi kuin reumafaktori. Sitrulliinivasta-aineiden viitearvot ovat: terveellä alle 7 U/ml (yksikköä millilitrassa), epävarma alue 7–30 U/ml ja selvästi koholla yli 30 U/l.
      Itselläni reumafaktori oli hieman koholla, mutta S-CCPAb oli yli 300, jolloin nivelreumadiagnoosi oli varma!

    • kivuista kärsivä

      Samoja kokemuksia minulla. Lääkäreillä ja fysiatrilla hypätty. Ei mitään.
      Reumalääkäri sanoi minulle että oireet ja löydökset sopivat selkärankareumaan, mutta olen liian vanha ja nainen!
      Hänen mielestään nainen voi sairastua vain maksimissaan 12 vuoden ikäisenä!
      :O

    • Reumaräähkä

      Juu tuntuu, että nuo reumalääkärit oikein panttaa sitä diagnoosia. Se on kyllä puppua, ettei reuma voi löytyä vanhempanakin. Sehän on voinut muhia nuoresta lähtien ja äityy vasta vanhemmalla iällä. Rtg-kuvissahan muutokset eivät näy kuin vasta, kun ovat edenneet pidemmälle eikä magneettikuvaan pääse kuin sattuman kautta.

      Toinen, mitä lääkärit tykkäävät kytätä on tulehdusarvot ja reumatekijät, vaikka ei niidenkään tarvitse olla koholla vaikka reuma onkin. Saisivat opetella ottamaan potilaat kokonaisuutena oireine kaikkineen eikä aina vaan tuijottaa lab.arvoja ym. lääkärin käsikirjassa mainittuja kriteereitä:)

    • on se

      Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana ruokavalio – "Lääkärit antavat väärää tietoa"
      http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa


      Reumaa ja niveltulehduksia sairastaa lähes 100 000 suomalaista. Perinteisen lääketieteen rinnalle on kehitelty monipuolisia luonnonmukaisia hoitomuotoja, jotka ovat kaikkien ulottuvilla. Ne ovat turvallisia ja myrkyttömiä tavanomaisiin hoitomuotoihin verrattuna.
      http://kirja.elisa.fi/ekirja/reuma-ja-niveltulehdukset-luonnonmukainen-hoito


      Viljojen mahdolliset haitat!
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm


      Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.

      C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

      C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
      D-vitamiinia 50-125µg / vrk
      Magnesium (sitraattia) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1
      Omega-3 rasvahappoja

      D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä.

      Muut saa todella edullisesti esim. Citymarketin luontaistuotehyllystä.

      Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

      Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina.

      Huonoin tilanne on afrikkalaista syntyperää olevilla maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on lähes läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.

      D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

      Miksi Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 7,5-10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

      Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

      Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l.

      Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

      Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

    • ap.

      No niin, miehelläni tilanne etenee taas hieman. Uusin reumalääkäri vaikuttaa pätevältä ja on kiinnostunut nuoren ihmisen elämästä. Lopullinen diagnoosi ei ole vielä selvillä, eikä ehkä selviä vielä hetkeen. Kortisoni on auttanut nivelten turvotukseen ja kipuun, joten nyt se puretaan pikku hiljaa, ärsytetään niveliä ja sitten kun tilanne on riittävän huono, tutkitaan ultralla. Lääkärin puheista ymmärsin että tarkoituksen on saada tulehdus kiinni. Tämä ilmeisesti auttaa diagnoosissa eteenpäin.

      Työn suhteen tuli kovat notulit: vuorotyö on ehdottomasti pannassa, työ ei saa olla liian stressaavaa, se ei voi olla fyysisesti kovin raskasta, mutta ei myöskään pelkkää istumatyötä. Miehelläni on kaupallinen sekä sosiaalialan koulutus. Tähän astiset työt ovat olleet kolmivuoroa, joten muutoksia on edessä. Ärsyttää vaan hänen asenteensa. Hän ei tunnu ymmärtävän että tässä maailman taloudellisessa tilanteessa, pienessä kaupungissa ja noin suurten työolosuhdevaatimusten kanssa ei voi kovin paljoa nirsoilla. Hänen ajatuksensa tuntuu olevan se, että jos paikka ei ole ihan just viimisen päälle sellainen kuin hän haluaisi, niin ei sinne kannata edes pistää hakemusta. Minusta työtä hakiessa kannattaa pistää hakemuksia kaikkiin vähänkin sopiviin, vaikkei niin kiinnostaisi tai olisi edes riittävää pätevyyttä. Hain kerran yhteen työpaikkaan vitsillä, pääsin töihin ja olin siellä melkein neljä vuotta. Vaan nytpä eksyin aiheesta.

      Tämä on siis tilanne 1,5 vuoden ja kahdeksan lääkärin jälkeen. Ja kyllä olisi muutama ruma sana sanottavana niin julkisesta kuin yksityisestäkin terveydenhuollosta. Toisaalta taas täytyy todeta, että monet lääkärit tuntuivat pitävän toivon luomista hyvin tärkeänä. Totta kai se johti välillä pettymyksiin, mutta oli hirveän huojentavaa kun sisätautilääkäri sanoi äänen sen mitä olimme molemmat hiljaa mielessämme pohtineet, ettei tauti ole mikään henkeä uhkaava.

      Ja vitamiinivaltion suurlähettiläälle tiedoksi että meillä syödään kyllä vitamiineja ja D-vitamiiniarvot on mitattukin (olivat reippaasti satasen paremmalla puolella). Reumasairaudet ovat kuitenkin sellaisia, ettei niitä voi vitamiineilla ja hyvällä tahdolla parantaa. Ne ovat tarpeellisia, mutta ne eivät ole lääkkeitä. Tietoa on hyvä jakaa, mutta hössötys ei saa mennä liiallisuuksiin. On olemassa valitettavia tapauksia, joissa lääketieteelliset hoidot on jonkun epäpätevän tahon suosituksesta korvattu esimerkiksi valtavilla vitamiiniannoksilla sillä seurauksella, että potilaan tila on päässyt selvästi heikentymään. Kultainen keskitie on yleensä paras tie ja äärimmäisyydet johtavat harhateille. Vaan taas eksyin aiheesta, se on kuulkaas niin että kun ajatusten Tonava lähtee virtaamaan, sitä ei hevillä pysäytetäkkään.

      Eli eipä muuta kuin eteen päin sano mummo lumessa. Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville, muistakaa että terveyteen kannattaa satsata, joskus myös rahaa. Ja sitten tulee se tärkein vinkki, jolla olen elämässä päässyt eteenpäin: Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Ikinä.

      • 6+6

        "Ja vitamiinivaltion suurlähettiläälle tiedoksi että meillä syödään kyllä vitamiineja ja D-vitamiiniarvot on mitattukin (olivat reippaasti satasen paremmalla puolella)."

        Oikein hyvä juttu, koska kuuluu ollakkin yli 100 nmol/l.

        Suutin osa suomalaista ei saa riittävästi D-vitamiini ja se lisää sairastumista.

        Jopa epäillään, että reuma puhkeaa D-vitamiinin puutteen takia.

        Myös Omega 3 rasvahapot ovat tärkeitä tulehduksen hoidossa.

        Kannattaa valita laadukas valmiste.

        Muista vitamiineja kannattaa syödä luonnollisessa muodossa ja viljat pois ehottomasti.

        http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

        Reuma ei aina näy kokeissa.

        Voi mennä vuosia.

        Lääkärit ei aina tiedä ja eikö edes välitä.


      • ap.
        6+6 kirjoitti:

        "Ja vitamiinivaltion suurlähettiläälle tiedoksi että meillä syödään kyllä vitamiineja ja D-vitamiiniarvot on mitattukin (olivat reippaasti satasen paremmalla puolella)."

        Oikein hyvä juttu, koska kuuluu ollakkin yli 100 nmol/l.

        Suutin osa suomalaista ei saa riittävästi D-vitamiini ja se lisää sairastumista.

        Jopa epäillään, että reuma puhkeaa D-vitamiinin puutteen takia.

        Myös Omega 3 rasvahapot ovat tärkeitä tulehduksen hoidossa.

        Kannattaa valita laadukas valmiste.

        Muista vitamiineja kannattaa syödä luonnollisessa muodossa ja viljat pois ehottomasti.

        http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

        Reuma ei aina näy kokeissa.

        Voi mennä vuosia.

        Lääkärit ei aina tiedä ja eikö edes välitä.

        Mun miehellä oli ensimmäisessä mittauksessa arvot joku 96 ja lääkäri sanoi silloin että ne vois olla matalemmatkin. Mitähän mahtoi sillä tarkoittaa, ei ainakaan käskenyt vähentää purkkivitamiinin syömistä. Tai jos se vaan tarkotti että ei ne nyt häävit ole mutta voi olla huonomminkin. Sen jälkeen onkin syöty vähän enemmän. Tietysti ihan sitä 100 mikrogrammaa on aika mahdoton saada ravinnosta joten purkkiin on pakko välillä turvata. Viljattomuutta kokeiltiin viime vuonna, miehellä ei tehnyt mitään ja mun maha suorastaan vaati kaurapuuroa. Nyt sit syödään taas monipuolisesti kaikkea.


    • Ulla-Kaisa

      On. Minulla kesti diagnoosin saaminen 15 vuotta.

    • amazooni2

      Lääketiede on niin kehittynyttä että voi videä 10 vuotta enennkuin selkärankareuman saavat diagnosoitua.

      MSM:ää voi kokeilla. Noi tulee edullisestu UK:sta, ilman postikuluja kun ostos yli 25.

      MSM
      http://www.amazon.co.uk/gp/product/B000NRXNRC/ref=sr_1_6?ie=UTF8&tag=wenn-21

      D
      http://www.amazon.co.uk/gp/product/B002LC1INI/ref=sr_1_6?ie=UTF8&tag=wenn-21

      K
      http://www.amazon.co.uk/gp/product/B004GW4S0G/ref=sr_1_6?ie=UTF8&tag=wenn-21

      Kaikkee voi kokeilla.
      Sellanen hyväystävä eli kangaspussi jossa vehnänjyviä sisällä ja lämmitys mikrossa, vi auttaa jos lämpö tuntuu hyvältä.

    • Hermonsamenettänyt

      Ei ...TTU!!! Häipykää ...vettiin te kaikki vitamiini- ja lisäravinnehihhulit!!! Ärsyttää lukea joka hiton topicista samaa litaniaa mainostamistanne paska-aineista. Mikään tauti ei parane vitamiineilla. Huomaatte sen, kun katsotte peiliin: sama mielehäiriöinen hörhö siltä tuijottaa, vaikka miten syötte deetä, koota ja ämäsämmää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe