Talouspoliittista keskustelua voi hyvällä syyllä kutsua sairaaksi. Ei päivää etteikö joku hingu julkisuuteen esittämällä aina edellistä puhujaa kauheamman vision taloustilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä.
Erityisesti porvarit ovat kunnostautuneet tässä kansalaisten pelottelussa ja ahdistuksen luomisessa ylivoimaisesti muita puolueita voimallisemmin. Vielä jos mukaan lasketaan EK, porvarillisen omaan pussiin vetämisen ydinpommi, niin siinäpä ne sitten lienevätkin keskeisimmät verenkiertoelinten sairauksia aiheuttavat tekijät maassamme, koska mikäpä muukaan kuin jatkuvassa pelossa ja uhan alla eläminen kohottaa verenpainetta tarpeettomasti.
Eikä tässä vielä kaikki. Porvarien lisäksi kuoroon on yhtynyt kiljumaan joukko julkisuudenkipeitä virkamiehiä, joiden ainoana motiivina näkyy olevan pelkän huomion tavoittelu. Siinä määrin kummallisia, suorastaan tympeitä ja ihmisarvoa alentavia ehdotuksia muka talouden tervehdyttämiseksi on päästelty ilmoille, ettei moisia uskoisi enää esitettävän missään sivistysvaltiossa muutoin kuin kenties mediakohun herättämiseksi.
Opposition nyt viimeksi odottaisi ryhtyvän tähän kilpalaulantaan, mutta niin vai näkyy käyneen. Tuskin meillä nyt mitään välitöntä sodan jälkeistä aikaa eletään. Ajat ovat toiset ja talous on tänä päivänä nopeatempoisempi kuin vuosikymmeniä sitten, joten tilanteet vaihtelevat menneisyyttä huomattavasti nopeammin puoleen jos toiseenkin. Pelkän "kakkaran" monipuolisempi esittely olisi riittänyt huomattavasti paremmin.
Tauti näkyy vain pahentuneen mentäessä kohti yhteiskunnan huippua. Huipulla täytyy näköjään pistää vielä edellisiäkin paremmaksi. Mitkään järkevät ratkaisut eivät näy riittävän, vaan ratkaisujen pitää olla vähintäänkin "kirpaisevia" ja "välttämättömiä". Mitkään vaihtoehdot eivät näy tulevan edes kysymykseen, vaan ylin johto suorastaan kaipaa samanlaista "kurmuutusta" kuin yhdeksänkymmentäluvun vaihteessa Ahon ja Lipposen hätäratkaisut olivat. Tällaiset ratkaisut pitäisi sitten runnoa läpi vaikka menemällä harmaan kiven läpi.
Johdon elekieli noita madonlukuja ladellessa ei vähimmässäkään määrin kertonut niinkään huolesta, vaan lähinnä kiukusta siihen, ettei porvarien vaatimuksiin oltu jo suostuttu. Siksi jäikin oikeastaan odottamaan enää nyrkin pöytään lyömistä ja tasajalkahyppyjä.
Suomi toki velkaantuu ja sille on tietysti tehtävä jotakin, mutta ei sellaisia yksittäisiä, irrallisia ja toisilleen korville lyöviä toimenpiteitä kuin on esitetty erityisesti porvarien taholta. Porvarien esitykset ovat kaikki olleet lähinnä oman edun tavoittelua toisten kustannuksella. Erityisesti työväestön, työttömien ja eläkeläisten.
Keskustan puusta veistetty malli on hyvä osoitus siitä, millä tavoin tilannetta voidaan lähestyä hieman kokonaisvaltaisemmin ilman mitään katastrofin uhkaa ja sen lietsomista. Malli tosin on mekaaninen ja lineaarinen eikä näy ottavan huomioon sitä etteivät rahavirrat toimi suoraviivaisesti kovinkaan pitkällä aikavälillä. Samoin malli ei ota huomioon talouden ympäristömuuttujia, vaan keskittyy lähinnä kassavirtojen suhteisiin ja niiden jakautumiseen. Malli näyttää myös staattiselta, koska sen tarkoitus näyttää olevan piirakan viipaleiden vakiointi. Eräässä mielessä kysymys on siis kakun, piirakan, jakamisesta, ei niinkään piirakan kasvattamiseen tähtäävästä mallista.
Kansalaisilla pitäisi olla oikeus saada asiallista tietoa talouden tilasta ja kehityksestä sekä erilaisista vaihtoehdoista tilanteen korjaamiseksi, jos aihetta korjaamiseen on olemassa. Sen sijaan pelottelu, uhkailu ja vainoaminen eivät kuulu sivistysvaltion tunnusmerkkeihin.
Esitettyä taustaa vasten voi hyvin ymmärtää jopa nykymuotoisen "bussijournalismin" synnyn mekanismin. Senhän hyvin arvaa, miten kansalaiselle käy, jos häntä pelotellaan ja uhkaillaan riittävästi. Siinä sitä onkin kaikille oikeamielisille pohdittavaa. Varsinkin Risto Uimoselle, tuolle hyvän lehtitavan "vahtimestarille".
Erityisesti porvarit ovat kunnostautuneet tässä kansalaisten pelottelussa ja ahdistuksen luomisessa ylivoimaisesti muita puolueita voimallisemmin. Vielä jos mukaan lasketaan EK, porvarillisen omaan pussiin vetämisen ydinpommi, niin siinäpä ne sitten lienevätkin keskeisimmät verenkiertoelinten sairauksia aiheuttavat tekijät maassamme, koska mikäpä muukaan kuin jatkuvassa pelossa ja uhan alla eläminen kohottaa verenpainetta tarpeettomasti.
Eikä tässä vielä kaikki. Porvarien lisäksi kuoroon on yhtynyt kiljumaan joukko julkisuudenkipeitä virkamiehiä, joiden ainoana motiivina näkyy olevan pelkän huomion tavoittelu. Siinä määrin kummallisia, suorastaan tympeitä ja ihmisarvoa alentavia ehdotuksia muka talouden tervehdyttämiseksi on päästelty ilmoille, ettei moisia uskoisi enää esitettävän missään sivistysvaltiossa muutoin kuin kenties mediakohun herättämiseksi.
Opposition nyt viimeksi odottaisi ryhtyvän tähän kilpalaulantaan, mutta niin vai näkyy käyneen. Tuskin meillä nyt mitään välitöntä sodan jälkeistä aikaa eletään. Ajat ovat toiset ja talous on tänä päivänä nopeatempoisempi kuin vuosikymmeniä sitten, joten tilanteet vaihtelevat menneisyyttä huomattavasti nopeammin puoleen jos toiseenkin. Pelkän "kakkaran" monipuolisempi esittely olisi riittänyt huomattavasti paremmin.
Tauti näkyy vain pahentuneen mentäessä kohti yhteiskunnan huippua. Huipulla täytyy näköjään pistää vielä edellisiäkin paremmaksi. Mitkään järkevät ratkaisut eivät näy riittävän, vaan ratkaisujen pitää olla vähintäänkin "kirpaisevia" ja "välttämättömiä". Mitkään vaihtoehdot eivät näy tulevan edes kysymykseen, vaan ylin johto suorastaan kaipaa samanlaista "kurmuutusta" kuin yhdeksänkymmentäluvun vaihteessa Ahon ja Lipposen hätäratkaisut olivat. Tällaiset ratkaisut pitäisi sitten runnoa läpi vaikka menemällä harmaan kiven läpi.
Johdon elekieli noita madonlukuja ladellessa ei vähimmässäkään määrin kertonut niinkään huolesta, vaan lähinnä kiukusta siihen, ettei porvarien vaatimuksiin oltu jo suostuttu. Siksi jäikin oikeastaan odottamaan enää nyrkin pöytään lyömistä ja tasajalkahyppyjä.
Suomi toki velkaantuu ja sille on tietysti tehtävä jotakin, mutta ei sellaisia yksittäisiä, irrallisia ja toisilleen korville lyöviä toimenpiteitä kuin on esitetty erityisesti porvarien taholta. Porvarien esitykset ovat kaikki olleet lähinnä oman edun tavoittelua toisten kustannuksella. Erityisesti työväestön, työttömien ja eläkeläisten.
Keskustan puusta veistetty malli on hyvä osoitus siitä, millä tavoin tilannetta voidaan lähestyä hieman kokonaisvaltaisemmin ilman mitään katastrofin uhkaa ja sen lietsomista. Malli tosin on mekaaninen ja lineaarinen eikä näy ottavan huomioon sitä etteivät rahavirrat toimi suoraviivaisesti kovinkaan pitkällä aikavälillä. Samoin malli ei ota huomioon talouden ympäristömuuttujia, vaan keskittyy lähinnä kassavirtojen suhteisiin ja niiden jakautumiseen. Malli näyttää myös staattiselta, koska sen tarkoitus näyttää olevan piirakan viipaleiden vakiointi. Eräässä mielessä kysymys on siis kakun, piirakan, jakamisesta, ei niinkään piirakan kasvattamiseen tähtäävästä mallista.
Kansalaisilla pitäisi olla oikeus saada asiallista tietoa talouden tilasta ja kehityksestä sekä erilaisista vaihtoehdoista tilanteen korjaamiseksi, jos aihetta korjaamiseen on olemassa. Sen sijaan pelottelu, uhkailu ja vainoaminen eivät kuulu sivistysvaltion tunnusmerkkeihin.
Esitettyä taustaa vasten voi hyvin ymmärtää jopa nykymuotoisen "bussijournalismin" synnyn mekanismin. Senhän hyvin arvaa, miten kansalaiselle käy, jos häntä pelotellaan ja uhkaillaan riittävästi. Siinä sitä onkin kaikille oikeamielisille pohdittavaa. Varsinkin Risto Uimoselle, tuolle hyvän lehtitavan "vahtimestarille".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tällä kertaa poikkeuksellista kyllä aika lailla oikeilla jäljillä. Joillakin talouselämän ja poliitikan tahoilla on kova paine sanelupolitiikkaan. Tunnetuin esimerkki tästä on eläkeiän nostaminen, missä välillä nostamista vaaditaan perustelematta asiaa ja välillä taas perustelemalla se vaihtuvin perustein. Jos ensimäiseltä perusteelta menee pohja pois, otetaan tilalle uusi. Tällainen päätöksentekomalli ei ole kovin modernia. Päätöksenteon pitäisi olla luonteeltaan näyttöpohjaista (evidence-based policy). Kun äänestäjille ensin kerrotaan ongelma, sitten ratkaisuvaihtoehdot ja lopuksi vielä perusteet eri ratkaisuvaihtoehdoille sekä niiden todennäköiset vaikutukset, asiaan voi tulla uskottavuutta. Poliitikot Matti Vanhanen etunenässä lähti täysin toisella tyylillä liikkeelle. Hän sanoi niin kuin hän ymmärsi asian sitä kummemmin tarkentamatta ja vaati yhden keinon välitöntä käyttöönottoa. Se on tyyppiesimerkki huonosta päätöksentekomallista, joka sellaisena jää historiaan.
Sipilän kakkara on talouden mallintamismalli. On vaikea uskoa, että yksikään talousasiantuntija antaisi sille kovin korkeaa arvosanaa. Malli on nollasummapelin sovellus kuten aivan oikein kerroit. Siinä on jätetty tärkein eli talouskasvun mahdollisuus pois. Taloushistoriamme taas osoittaa kiistatta, että taloutemme kasvu on perustunut investointeihin. On investoitu ennen muuta henkiseen pääomaan mutta myös fyysiseen. Kakkaramalli ei olisi antanut tällaiseen mahdollisuutta, koska investoinnit tarkoittavat aina velkaantumista. Vain öljysheikeillä on varaa investoida ilman velanottoa.
Taloutta pitäisi laajassa mitassa elvyttää ja sanalla elvytys on tässä hyvin laaja ja monipuolinen merkitys. Parasta elvytystä olisi se, jos meille syntyisi läjäpäin uusia yrityksiä ja uusia tuotteita, jotka menisivät maailmalla kaupaksi kuin kuumille kiville. Rovioita ja Supercellejä pitäisi saada useammalle sektoreille. Ne ovat hyviä esimerkkejä innovatiivisyydestä ja tuotekeskeisestä ajattelusta. Insinöörityö ja kekseliäisyys pitäisi taas palauttaa kunniaan. Tämä olisi kaikkein markkinaehtoisin ja paras tapa elvyttää taloutta.
Kannattamattomien telakoiden elvytys voi tuoda hetkellistä apua talouteen siinä muodossa, että työpaikat voidaan säilyttää. Pitemmän päälle kaikki tukitalous vääristää ja heikentää talouden rakenteita, mikä on hyvin vaarallista ja itsetuhoista mille tahansa markkinatalousmaalle. Elvytystä on järkevä käyttää lähinnä vain suhdanteiden tasaamisessa, mikä Suomen tapaisessa syklisen teollisuuden maassa on perusteltua.
Julkisen sektorin rooli on myös tärkeä. Suomesta on rakennettu sen avulla ns. oikeusvaltio ja turvallinen, ennustettava toimintaympäristö. Tällaiset seikat vaikuttavat investointihalukkuuteen. Toinen julkisen sektorin suuri tehtäväalue on ollut huolehtiminen henkisen pääoman kasvusta ja taloudellisen toimeliaisuuden infrastruktuurin rakentamisesta. Suomi on elänyt erityisen paljon henkisen pääoman kasvusta. Metsäläisistä on lyhyessa ajassa koulittu esim. high tech -teollisuudeen kärkiosaajia. Suomalaista peruskoulua on alettu pitää mallina muillekin. Tietysti julkiselle sektorille kuuluu myös väestön hyvinvointiin liittyviä tehtäviä, joita on voitu lisätä elintason noustessa. Jos menoissa on jotain karsittavaa, se pitää kohdentaa näihin ja investointeja tulevaisuuteen pikemminkin lisätä kuin vähentää.
Yksi muutosalue tulee olemaan naisten työpanoksen lisääminen. Meillä tullaan varmaankin ehdottamaan Ruotsin mallin mukaista vanhempain lomaa, joka on Ruotsissa toiminut hyvin ja työllistänyt naisia. Ruotsissa kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tähän malliin ja sen toimivuuteen. Kepu tulee takuuvarmasti vastustamaan tätä, mutta Kepuhan nyt vastustaa kaikkea muutakin sellaista, mistä on olemassa hyviä näyttöjä naapurimaasta ja muualta.
Sipilän malli on lähinnä ohje siitä, miten valtion talous saadaan tasapainoon ilman porvarien ryöstöpolitiikkaa kasvun vallitessa. Ongelma tässä on se, että talous tasapainottuu ihan itsestäänkin, jos talous toimii. Voi kysyä, onko tällainen jäädytysmalli hyvä kasvun aikaansaamiseksi, jos talouden käynnistyminen on perimmäinen ongelma.
Myös Keskusta näkyy hinkuvan työurien pidentämisen perään. Nyt sopii kysyä, mihin ihmeeseen tätä työurien pidentämistä enää tarvitaan, jos kakkara ratkaisee julkisen talouden ongelmat. Työurien pidentämisen voi hyvin jättää ihmisten vapaan valinnan pohjalle, ei siihen mitään "lakisääteisiä" tarvita.
Joka tapauksessa kakkaraa kannattaa tutkia ja katsoa, josko siitä olisi kehiteltävissä yhdistelmä, joka tasapainottaa talouden ja edistää samalla taloudellista toimeliaisuutta.
Työurien pidentäminen on tarpeellista varsinkin tulevaisuudessa, kun kansantalouden kasvattajia pitää olla riittävä määrä. Työuria tulee pidentää alkupäästä, keskeltä ja viimeisenä ja vasta viimeisenä keinona loppupäästä. Loppupäästäkin työurat pidentyvät koko ajan hyvän eläkelainsäädäntömme ansiosta. Se mahdollistaa eläkkeelle lähdön 63 - 68 vuoden iässä oman valinnan mukaan. Tähän on olemassa sekä positivisia (supertkertymät) että negatiivisia (elinaikakerroin) kannustimiä. Ruotsissa alin yleinen eläkeikä on matalampia eli 61 vuotta ja Norjassa 62 vuotta eikä niissä ole tiettävästi aioittu sitä nostaa. Ne ovat näyttäneet, että työurien pituudne nostaminen onnistuu muilla paljon tehokkaammilla keinoilla kuten työolojen kohentamisella, terveydenhuollolla ja joustomahdollisuuksilla.
Työurat pidentyvät automaattisesti, jos talous toimisi siten kuin pitää eli että työtä ja palkanmaksukykyä on. Tähän työurien pidentämiseen tarjoaa jo nykyinen lainsäädäntö mahdollisuuden. Sen lisäksi näitä kannustimia jatkaa työuraa löytyy, kuten mainitsit.
Sen sijaan lakisääteinen eläköitymisiän nostaminen vaikuttaa jotensakin poliisimaiselta toiminnalta. Kakkua näköjään pitäisi joidenkin "suksimestareiden" mukaan päästä jakamaan hinnalla millä hyvänsä. Kaiken huippuna esitys alipalkatuista hanttihommista eläkeläisille. Kuin suoraan keitetystä lampaan päästä.
En ymmärrä sitäkään mikä järki on opiskeluaikojen lyhentämisessä. Jos Sailaskin olisi opiskellut pidempään, olisivat hänenkin ehdotuksensa olleet sofistikoidumpia ja valtakuntamme olisi säästynyt monelta ongelmalta. Tyhmyyden tietoinen lisääminen ei kasvata hyvinvointia.