Minua epäillää KELAn kusettamisesta!

KELA ilmoitti maksaneensa minulle liikaa työmarkkinatukea koska olen jättänyt lauantaiduunin 60 euroa ilmoittamatta. Laitoin Kelaan seuraavan vastineen:

Hei,

Viitaten saamaani selvityspyyntöön, postitettu 31.1.2013 totean seuraavaa:

Asiassa on ollut kysymys väärinkäsityksestä. Tiettävästi palkkatuloni ei olisi missään vaiheessa vaikuttanut asumistukeen. Oletin, että noin pientä tuloa ei tarvitse myöskään työmarkkinatuessa ilmoittaa kun lisäksi työ tapahtui vapaapäivinä, eli lauantaisin.

Lisäksi katson aiheelliseksi arvostella KELA ohjeiden selvyyttä ja KELA toimintaa. Juuri tämän kuun alussa oli tililleni tullut noin 400 euron palautus KELAn väärin suorittamia takaisinperintöjä. Tänään tuli postissa ilmoitus jonka mukaan myös elatusmaksuja on peritty minulta virheellisesti 626,83 euroa.

Samaan aikaan KELA atk-järjestelmän mukaan minulla on etuuksia takaisinperinnässä - eikö noita voisi suoraan kuitata?

Viittaan selvityksenä myös niihin seikkoihin joita olen takaisinperintäasiassa antanut, mm. toimeentulotukiasiakkuus.

Toivon, että asia saatetaan poliisin tutkittavaksi.
15462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tulet häviämään juttusi, sillä työmarkkinatukeen on ilmoitettava kaikki työtulot - sillä ei ole väliä tekeekö sen työn yöllä, päivällä, lauantaina tai tiistaina saati sunnuntaina.

Asumistuki on eri juttu.... siihen ei pitäisi satunnaisten tulojen vaikuttaa mitään - ainakaan tollasten kuudenkympin tulojen. Sen sijaan siis työmarkkinatukeen vaikuttavat kaikki työtulot.

Äänestä
  • Niin, paljonkos se oli se liikaa maksettu määrä, kun sentään sun tienesti oli vain 60!

    Helpommalla pääsisit, kun vaan kiltisti myöntäisit että unohdit ilmoittaa tienestit... 60 ei paljon pudota...

    Äänestä

Niin no. Toivottavasti poliisi suostuu tutkimaan ja asia menee syyttäjälle. Saadaan ainakin tietää onko rikos nostaa raha väärältä taholta.

Parempi olisi jos olisi niin, että rikoksen toteamisen jälkeen kunta joutuisi tekemään uuden päätöksen oikeilla tiedoilla ja tuloilla. Nythän on vain käynyt niin, että valvio on maksanut osan siitä mitä kunta muuten olisi maksanut.

Äänestä

  • Tämä juuri harmittaa tossa. Eli olen ymmärtänyt KELAn ohjeen vähän väärin. Olen saanut kuitenkin koko ajan toimeentulotukea. Ainoa ero olisi siis ollut, että KELA olisi maksanut minulle vähän vähemmän ja sossu enemmän.

    Nyt se tulee menemään niin, että KELA perii tuon summan takaisin maksamistaan etuuksista. Minä saan sen verran vähemmän etuuksia mutta saman määrän saan lisää toimeentulotukea.

    Kiitos, on byrokraateille ainakin töitä!

    Äänestä

  • Alkup. "rosmo" kirjoitti:

    Tämä juuri harmittaa tossa. Eli olen ymmärtänyt KELAn ohjeen vähän väärin. Olen saanut kuitenkin koko ajan toimeentulotukea. Ainoa ero olisi siis ollut, että KELA olisi maksanut minulle vähän vähemmän ja sossu enemmän.

    Nyt se tulee menemään niin, että KELA perii tuon summan takaisin maksamistaan etuuksista. Minä saan sen verran vähemmän etuuksia mutta saman määrän saan lisää toimeentulotukea.

    Kiitos, on byrokraateille ainakin töitä!

    sossu voi kohtuullistaa nkelän takaisinperintää. Ainakin kotikauoungissani aoaau ottaa huomioon vain 20 euroa/kk Kelan takaisinperinnästä. Jos kela perii kuukaudessa enemmän, joutuu maksamaan sen perusosasta.

    Äänestä

Eiks olis paras että pysyt töissä 30 h viikossa niin ei tarvitse nostella muiden raatamia rahoja...eikä sitten kela varmastikaan kirjoittele sule mitään

Äänestä
  • Juu, ja sinä varmaan nautit siitä kun KELA ja sossu totakin juttua setvivät. Että kumpi maksaa ja paljonko, ja josko vielä saataisiin jollekulle köyhälle tuomio olemattomasta väärinkäytöksestä?

    Äänestä

Saan 500 € palkinnon kilpailutyöstä. En ilmoittanut sitä kelaan työmarkkinatuke hakiessa... mahtaako nalli napsahtaa? Palkinto on verollinen.

Ärsyttää ilmoittaa, koska en ole ollut tuntiakaan TÖISSÄ missään.

Äänestä

Kyllä napsahtaa - riippuen siitä mille ajalle palkinnon antaja sen merkitsee. Jos kuukaudelle niin vaikuttaa työttömyysetuuden lisäksi ainakin asumistukeen. Jos pidemmälle ajalle niin sitten ei vaikuta asumistukeen.

KELA tekee nykyisin vuosittain ns. ristiinajot verottajan kanssa jolloin verolliset tulot tulevat ilmi KELAan.

Äänestä
  • Niin, KELAlta ei kannata yrittää pimittää mitään veronalaista tuloa.

    Ymmärrän erittäin hyvin, että palkinnon saajaa jurppii. Palkinnosta menee ensin normaali vero ja sitten summa otetaan vielä huomioon työmarkkinatuen määrää laskettaessa! Ansaittu palkinto näin ikään kuin sulaa yhteiskunnan tylyyn syliin.

    Olen KELAn virkailijoitten kanssa neuvotellessani ymmärtänyt, että tulo vaikuttaa etuuteen maksamiskuukautenaan. Jos defqv-nimimerkki ei ole vielä palkintoa vastaanottanut, niin hän ehkä ehtii välttää ikävät käryt ilmoittamalla palkinnon maksamiskuukauden tulona. Todennäköisesti rahan mukana tulee jokin tosite, jonka kopion hän voi liittää hakemukseensa.
    Onneksi olkoon voitosta - jäähän siitä edes aineeton muisto.

    Äänestä

  • old_profile_41317 kirjoitti:

    Niin, KELAlta ei kannata yrittää pimittää mitään veronalaista tuloa.

    Ymmärrän erittäin hyvin, että palkinnon saajaa jurppii. Palkinnosta menee ensin normaali vero ja sitten summa otetaan vielä huomioon työmarkkinatuen määrää laskettaessa! Ansaittu palkinto näin ikään kuin sulaa yhteiskunnan tylyyn syliin.

    Olen KELAn virkailijoitten kanssa neuvotellessani ymmärtänyt, että tulo vaikuttaa etuuteen maksamiskuukautenaan. Jos defqv-nimimerkki ei ole vielä palkintoa vastaanottanut, niin hän ehkä ehtii välttää ikävät käryt ilmoittamalla palkinnon maksamiskuukauden tulona. Todennäköisesti rahan mukana tulee jokin tosite, jonka kopion hän voi liittää hakemukseensa.
    Onneksi olkoon voitosta - jäähän siitä edes aineeton muisto.

    No, miten käy, jos on myynyt omia tavaroitaan kuitin kanssa.

    Onko kenelläkään tietoa, aiheuttaako myynti enemmän ongelmia kuin tuntityö? TE-keskushan ei myönnä mitään tukia, jos jollain on y-tunnus voimassa. Onko tälle vuodelle tietoja, kuka on töissä niitä tarkastamassa, kertokaapa jotain esimerkkejä?

    Miten ne kirppisksellä myydyt on työmarkkinatukeen ilmoitettava, siis kun ei ole enää vanhoista vaatteista, esineistä, kirjoista ym. kuitteja. Postimaksusta on tuore kuitti ja myynnistä, mutta ei muista edes ostohintaa, kun on monta vuotta kulunut jo aikaa.

    Äänestä

Totta helvetissä sen voiton kuuluu vaikuttaa tukiin ja totta helvetissä nallin kuuluu napsahtaa.

Primääri ajatushan pitäisi olla että jokainen elättäisi itsensä ja se pakollinen pikku muru tulisi yhteiskunnan tukena eikä tämä nykyinen ideologia että maksimi etuuksia haetaan joka paikasta ja valitetaan josko joku työ tai tulo pudottaa niitä etuuksia.

Tulee melkein mieleen se opiskelijoiden plakaatimarssi muutaman vuoden takaa missä vaadittiin lisää tukia opiskelijoille. Kukaan ei vain muistanut kertoa että keneltä se otetaan pois. Kun tuo yhteinen kakku kuitenkin on jollain lailla rajallinen ja se on jo nyt venytetty 10 miljardia vuisitasolla alijäämäiseksi .

olisihan tuossa tietystu esimerkiksi eläkeläiset keneltä voisi ottaa pari sataa kuukaudessa pois että saadaan opiskelijoille se pari sataa kuukaudessa lisää ?? (sarkasmia) vai olisiko kenties palkkatyöläisten pussissa kivempi käydä? 200 eur nettoa pois niin työssä käynnin kannattavuus laskee oleellisesti ja pudottaa ehkä puoli miljoonaa suomalaista kannattavuusloukun takia toimeentulotuelle.


nyt ei jaksa enempää kun on mentävä töihin, joo 7 pv viikko/80h viikko ettei tarvitse mennä luukulle

Äänestä

"Kukaan ei vain muistanut kertoa että keneltä se otetaan pois. Kun tuo yhteinen kakku kuitenkin on jollain lailla rajallinen ja se on jo nyt venytetty 10 miljardia vuisitasolla alijäämäiseksi ."

No ainakin Suomen valtion antamasta kehitysavusta voisi mielestäni leikata huoletta, sillä valtiomme avustaa kolmansia maita vuodessa yli 1000 miljoonalla eurolla. 1000 miljoonaa on 1 miljardi.

En nyt sano, että juuri opiskelijat tarvitsivat lisää tukea, mutta mielestäni tuo kehitysapu on nykyisessä taloustilanteessa suhteettoman suuri. Suomen valtio ottaa velkaa, jotta se voi lapioida rahaa kolmansille maille. Onko se sinusta viisasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummaa kelailua? kirjoitti:

KELA ilmoitti maksaneensa minulle liikaa työmarkkinatukea koska olen jättänyt lauantaiduunin 60 euroa ilmoittamatta. Laitoin Kelaan seuraavan vastineen:

Hei,

Viitaten saamaani selvityspyyntöön, postitettu 31.1.2013 totean seuraavaa:

Asiassa on ollut kysymys väärinkäsityksestä. Tiettävästi palkkatuloni ei olisi missään vaiheessa vaikuttanut asumistukeen. Oletin, että noin pientä tuloa ei tarvitse myöskään työmarkkinatuessa ilmoittaa kun lisäksi työ tapahtui vapaapäivinä, eli lauantaisin.

Lisäksi katson aiheelliseksi arvostella KELA ohjeiden selvyyttä ja KELA toimintaa. Juuri tämän kuun alussa oli tililleni tullut noin 400 euron palautus KELAn väärin suorittamia takaisinperintöjä. Tänään tuli postissa ilmoitus jonka mukaan myös elatusmaksuja on peritty minulta virheellisesti 626,83 euroa.

Samaan aikaan KELA atk-järjestelmän mukaan minulla on etuuksia takaisinperinnässä - eikö noita voisi suoraan kuitata?

Viittaan selvityksenä myös niihin seikkoihin joita olen takaisinperintäasiassa antanut, mm. toimeentulotukiasiakkuus.

Toivon, että asia saatetaan poliisin tutkittavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu