Mauri Pekkarinen panee vauhtia Vanhasen lähdölle.Muuta mahdollisuutta ei Vanhasella ole kuin pakata laukkunsa ja lähteä. Hyvä näin.
Matti Vanhasta kammetaan Kepusta
14
327
Vastaukset
- Maisa
On unohtanut erään asian, nimittäin: Valta kuuluu Suomessa kansalle. Ilmoitti, ettei kansanäänestystä EU:n perustuslaista järjestä, joten meem tarvitse diktaattoria pääministerinä emmekä hallitusvastuussa häntä tukevaa puoluetta.
Uudet luudat lakaisemaan Suomessa...- täydennystä
Valtiojärjestyksen perusteet:
2§ Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta...
53§ Kansanäänestyksen järjestäminen
Neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päätetään lailla, jossa on säädettävä äänestyksen ajankohdasta ja äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista.
Kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä säädetään lailla.
- EdbE
Suomi on ajettu alas, maaseutu autioitettu, maataloudesta häädetty pien-, ja perheviljelmät nurin - kasvatettu suuria tiloja.
Kunnat nääntyvät lisärasitteittensa alla; kyläkaupat tapettu ja tieverkot (alempiasteiset) hajoo alta. Postilaitos on yksityistetty ja tavallisen kansan hyvinvointi purettu ja muutettu pahoinvoinniksi!
Kiitos, pääministerille ja hänen puolueelleen suomalaisen yhteiskunnan romuttamisesta! Sossut jakavat kyseenalaisen kunnian kanssanne! - luottamuspula
ja enneaikaiset vaalit.
Maassa on kriisi. Ollan siirtymässä diktatuuriin!- Haistakaa paska
Olette tosi tyhmiä kiihottajia.
Pitäkää nyt mölyt mahassanne.
Olette melko tonttupolitiikkoja.
Mitään kriisiä ei ole. Eikö demarit ole tottuneet, että voi asioista olla erimieltä. Onko totuttu, että Lipponen vain sai sanoa. - Jerry Falwell
se kriisi ja diktatuuri olisikin jos Eduskunta sinun käskystä hajoitettaisiin.
- Voi valheita voi.
Mauri ei kampea ketään. Maurilla on vain erilainen mielipide. Eikö Lipposen hallituksessa muut saaneet sanoa mitään. Lipponenko se saneli kaiken.
- on..
erilainen!
Mauri on viimein huomannut tilaisuutensa tulleen ja aikoo Vanhasen tilalle
Nyt, kun Vanhasella on selittelemistä rotuoppiasioistakin!
Mauri takoo, kun rauta on kuuma.
Entinen Ahon juoksupoika on tullut vallanhimoiseksi!
NyhveröMatilla ei tosiaankaan ole tulevaisuutta Keskustan politiikassa.
Vanhanen on "sattumalta pääministeriksi" mies, eikä hänellä ole ulkomailla minkäänlaista uskottavuutta!
Lipposella oli vankka ulkopolitiikan osaaminen ja todella hyvä kielitaito!
Oli maallemme todella vahingollista, että Jäätteenmäki valehteluillaan sai sössittyä asiat niin, että kepu pääsi valtaan!
Nyt vain kepuvetohallitus ei ole saanut mitään aikaan.
Vanhanenkin ainoastaan varoo tekemästä tai sanomasta mitään, ettei vain tulisi töpättyä.
Ja kansa luulee, että onpa nyt hyvä pääministeri, kun ei tapahdu mitään!
Ja saittikepulaiset haukkuvat Lipposta.
Menneistä ja tulevista.
- oiva
Tuleeko Pekkarisesta pääministeri, jo kolmas kepu tällä hallituskaudella?
Ja Oiva selittää sitten;
Anneli oli hyvä, mutta Matti vielä parempi, mutta Mauri vasta yliveto onkin!
Ja, jos vielä Maurin jälkeen tällä kaudella vaihtuu, niin seuraava kepupääministeri on Urho Kekkostakin parempi! - Jorma Laitinen
...Matti Vanhanen ei lähde mihinkään, voit olla siitä varma, vaikka kuinka toivoisit.
Vanhanen kerää toiminnallaan kepulle sellaisen äänivyöryn, että taitaa teillä Wiljamit olla jo pupuja pöksyissä.- Kukkia mekossa
minulle erään asian?
Kun saitin kepulaiset niin mieluusti kertovat, kuinka Keskusta on kaikkina aikoina paras, turvallinen, valoisa, iloisa, meluisa, ihmisläheinen ja ties mitä vaihtoehto, niin miksi ihmeessä Wiljameilla tai kenelläkään muulla olisi pupuja pöksyssä, kun noin auvoisaa tulevaisuutta maallemme Keskustan nimissä Sinäkin lupailet?
Vai onko sittenkin niin, että se Keskustan "valoisa vaihtoehto" ei kaikille kansanryhmille niin valoisa olekkaan? - Kyllä on
Kukkia mekossa kirjoitti:
minulle erään asian?
Kun saitin kepulaiset niin mieluusti kertovat, kuinka Keskusta on kaikkina aikoina paras, turvallinen, valoisa, iloisa, meluisa, ihmisläheinen ja ties mitä vaihtoehto, niin miksi ihmeessä Wiljameilla tai kenelläkään muulla olisi pupuja pöksyssä, kun noin auvoisaa tulevaisuutta maallemme Keskustan nimissä Sinäkin lupailet?
Vai onko sittenkin niin, että se Keskustan "valoisa vaihtoehto" ei kaikille kansanryhmille niin valoisa olekkaan?Keskusta käy kunnallisvaaleihin voittajana. Siihen ei vaikuta Wiljamin höpötykset muuten kuin kannatusta nostavasti.
Keskusta on paras. Tosi on. - Jorma Laitinen
Kukkia mekossa kirjoitti:
minulle erään asian?
Kun saitin kepulaiset niin mieluusti kertovat, kuinka Keskusta on kaikkina aikoina paras, turvallinen, valoisa, iloisa, meluisa, ihmisläheinen ja ties mitä vaihtoehto, niin miksi ihmeessä Wiljameilla tai kenelläkään muulla olisi pupuja pöksyssä, kun noin auvoisaa tulevaisuutta maallemme Keskustan nimissä Sinäkin lupailet?
Vai onko sittenkin niin, että se Keskustan "valoisa vaihtoehto" ei kaikille kansanryhmille niin valoisa olekkaan?"niin miksi ihmeessä Wiljameilla tai kenelläkään muulla olisi pupuja pöksyssä,"
----------------------------
Mutta sanotaan se nyt uudestaan: Te Wiljamit olette täydessä paniikissa kepun tulevan kunnallisvaalivoiton johdosta ja luulenpa että pöksyihinne on tainnut lörähtää muutakin kuin pupuja. - sama
Jorma Laitinen kirjoitti:
"niin miksi ihmeessä Wiljameilla tai kenelläkään muulla olisi pupuja pöksyssä,"
----------------------------
Mutta sanotaan se nyt uudestaan: Te Wiljamit olette täydessä paniikissa kepun tulevan kunnallisvaalivoiton johdosta ja luulenpa että pöksyihinne on tainnut lörähtää muutakin kuin pupuja.Keitä siellä konkurssikuntien valtuustoissa istuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389