Vanhoillislestadiolaisuuden historiaa

Taaskin huuhaa-aloitus joltakin.

Jo vuonna 1911 puhujainkokouksessa ilmaistiin yksimielinen kanta ettei vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella ole Kristuksen seurakuntia. On siis valhetta tai tietämättömyyttä puhua 30-luvusta aloittajan tapaan.

Eksklusiivisuus oli selvää jo 1800-luvulla. Yksittäisiä poikkeuksia oli kuten Raattamaa joka sekoili muutenkin mm puolustamalla Amerikan eriseuraa, sekä uusevankelinen lestadiolaissaarnaaja August Lundberg kannattajineen. Myös Iin pappeinkokous vuonna 1885 poikkesi lestadiolaisesta opista (mm eksklusiivisesta seurakuntaopista) ja heitä ei pidetty sen takia enää uskovaisina. Iin pappeinkokous oli oikeastaan kaikissa asioissa samoilla linjoilla kuin vuoden 1960 pappiseriseura eli "elämänsanalaisuus", sekä vuoden 1910 Norjan eriseura eli erikiinit.

Mitä tulee henkilökohtaiseen synnininpäästöön, että se olisi Raattamaan keksintöä, epäilen?
Siitä olen kuullut erään teologin sanoneen, että Luther on aikanaan vaatinut, että jokaisen saarnaajan puheeseen tulee sisältyä synninpäästö! Onko kenties ollut yleinen
Mitään dokumenttia en ole nähnyt tai lukenut.

Taisi olla se Jaakko Pahkamaa minun isän äidin äidin isä. Joka sitä uskoa saarnasi. Soitti myös viulua ja oli valtiopäivämies siis keisarillisessa senaatissa Alatornion talonpoikaissäädyn edustajana

Kiinnostaa tuo 1800 luku

Ongelma on että lestadiolainen "kapulaoppi" on ristiriidassa tämän eksklusiivisen opin kanssa. Eipä olisi Luther, Lestadius tai herrnhutilaisuus , joka oli yhteyksiä hakeva, ekumeeninen liike ennen ekumeniaa, ollut kuin hoitokokousten ja väärien henkien kohde. Se ttä Sekä Luther että Lestadius olivat avaramman näkymättömän kirkon edustajia ei oikein tue minua siinä että olivi vain vanhoillislestadiolainen liike. Uskon kulkeminen opetuksessa juuri herrnhutilaisuuden kautta on tässä se kertakaikkisen kummallinen opetus, kun hernhutilaisuuden alkysynty kreivi Zinzendorfin maatilalla ja hänen ekumeenisesti suuntautuneessa uskonkäsityksessään sekä se että hrnnhutilaisuus on ollut sekä lähetystyötä tekevä liike että ekumeeninen liike ei tee lestadiolaisesta opista ollenkaan uskottavaa. Tuntuu sille että se on yhtä vankalla pohjalla (ei ei millään pohjalla) kuin hevosvaunuoppi pohjoisessa maassa lepäävästä hengestä.

Tämä ei poista sitä etteikö lestadiolaisessa seurapuheessa voisi kuulla sitä mikä oli hernnhutilaisuuden synnyssä merkityksellisin:
" Keskukseen hänen uskonkäsityksessään
nousivat Kristuksen haavat ja veri.
Kristuksen ristintyö, sovintoveri ja kyl-
kihaava olivat pääsävelinä hänen julis-
tuksessaan. Näin muotoutui omalaatui-
nen hengellinen liike, jonka me yleensä
tunnemme herrnhutilaisuutena. "

Jostakin syystä en ole löytänyt muuta tutkimuksellista tietoa tästä "kapulaopista" kuin Jouko Talosen tutkimukset, eikä niistä oikein löydy tukea sille, että käsitys näkymöttömästä seurakunnasta olisi eksklusiivinen.