Teinitytöt perässä

Olen jo useamman kerran havainnut tämän tapahtuneen, nyt kun olen kuullut muutaman tutunkin ihmetelleen asiaa, niin pakko ottaa ongelma esille. Havainto on, että TODELLA lähellä perässä roikkuvan auton ratissa liian usein on 18-19 -vuotias nuori neiti ilmeisemminkin (intissä olevan?) poikakaverin autolla. Tyyliin kuuluu ajaa alle auton mitan päässä takana reilun satasen nopeudessa. Useamman kerran tällaisia on liimautunut perään erityisesti vekaranjärven liittymästä ohi ajaessa. Ihan sama mitä nopeutta itse ajan, ohi ne ei mene eikä hajurakoa saa nopeutta nostamalla. Järjettömiä ylinopeuksia taas en viitsi muiden takia ajaa. Mittarinopeudella 115-120 (tod.105-110) rakoa ei kasva millään. Myöskään nopeuden pudotus 80:iin suoralla ei aikaan saa ohitusta. Ja nämä ovat ilmestyneet ongelmaksi vasta muutaman viimevuoden aikana. Samaa kommentoi kaveritkin. Oletan, että kyse on tahattomasta typeryydestä, koska ohitukseen ei näytä kuitenkaan olevan tarvetta. Viime kerralla saatiin rakoa sentään syntymään taakse, kun takapenkillä ollut kaverini kaivoi videokameran piruuttaan esiin ja oli kuvaavinaan taaksepäin.
41499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sua viitti kukaan teini jahdata,vitun ääliö!

Äänestä
  • hoh hoijaa...

    Minua ei imartele yhtään, että joku roikkuu autolla perässä kiinni. Ainoastaan huolestuttaa. Ajan itse kyllä isolla ja uudella autolla, jotta en itse pahasti ole ottavana osapuolena jonkun 80-teinikiikun kolahtaessa perään, mutta enemmän huolestuttaa seuraukset mahdolliselle peräänajajalle ja hätäisesti tehdyn väistön seurauksena yhteentörmääjille.

    Ps. älä huoli, olen vanha ruma mies, en minä tyttöystävääsi kiinnosta. Muiden kanssa se todennäköisesti kyllä pitää hauskaa poissaollessasi, jos habituksesi on viestisi perusteella pääteltävissä, mutta se onkin sitten jo toinen juttu...

    Äänestä

Samaa keinoa olen itsekin kahdesti kokeillut, ja molemmilla kerroilla rakoa syntyi heti.
Ajetaan kiinni ja "hiillostetaan" kun ei uskalleta mennä ohi ja lujempaa.
Kamerakännykkäkin käy mainiosti. Kerran takana oleva vain virnisteli tai jotain mutta salaman välähdettyä ei olisi saanut edes n. 200 millisellä putkellakaan kuvaa.
No, meitä kiusanneet ovat olleet ihan aikuisia ukkoja ja eukkoja.

Äänestä
  • En tarkoittanut varsinaista hiillostamista, tuo roikkuminen on enemmän sokeasti lähellä ajamista. Ohi ei ole edes aikomus ja vauhti kuin vauhti tuntuu pitävän välimatkan samana. Kun edes vauhdin tiputus 90 km/h:een ohituskaistatiellä 100:n alueella ei aikaansaa ohitusta, ei ohi ole ilmeisesti aikomuskaan(?) Hiillostajia löytyy sitten kaikenlaisista autoilijoista, olen siihen varmaan joskus nuorempana syyllistynyt itsekin. Mutta silloin mennään ohi heti kun jonkinlainen mahdollisuus on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


timo kirjoitti:

Olen jo useamman kerran havainnut tämän tapahtuneen, nyt kun olen kuullut muutaman tutunkin ihmetelleen asiaa, niin pakko ottaa ongelma esille. Havainto on, että TODELLA lähellä perässä roikkuvan auton ratissa liian usein on 18-19 -vuotias nuori neiti ilmeisemminkin (intissä olevan?) poikakaverin autolla. Tyyliin kuuluu ajaa alle auton mitan päässä takana reilun satasen nopeudessa. Useamman kerran tällaisia on liimautunut perään erityisesti vekaranjärven liittymästä ohi ajaessa. Ihan sama mitä nopeutta itse ajan, ohi ne ei mene eikä hajurakoa saa nopeutta nostamalla. Järjettömiä ylinopeuksia taas en viitsi muiden takia ajaa. Mittarinopeudella 115-120 (tod.105-110) rakoa ei kasva millään. Myöskään nopeuden pudotus 80:iin suoralla ei aikaan saa ohitusta. Ja nämä ovat ilmestyneet ongelmaksi vasta muutaman viimevuoden aikana. Samaa kommentoi kaveritkin. Oletan, että kyse on tahattomasta typeryydestä, koska ohitukseen ei näytä kuitenkaan olevan tarvetta. Viime kerralla saatiin rakoa sentään syntymään taakse, kun takapenkillä ollut kaverini kaivoi videokameran piruuttaan esiin ja oli kuvaavinaan taaksepäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu