Vai mitä tämä on? Vuosi sitten hänen käytöksensä muuttui. On ilkeä, puhuu itsestään pitkät tovit, epäoleellisia, minä en saa puhua enkä komentoida. Soittelee ihmiseille jatkuvasti, purkaa itseään, harvemmin kysy muiden kuulumisia. Joudun laittamaan puhelimen kiinni ja olla vastaamatta, jos olemme erillämme, tai sitten menemään toiseen tilaan. Ne kun eivät lopu. Pian on kuin ei mitään olsii ollutkaan.Muistaa itse kaiken, vaatii muidenkin muistavan. Arvostelee ja syyttää muita. Nukkuu huonosti, herää pieniin ja tikkana. Välillä tekee hommia hulluna syömättä, ei mitään rajaa. Sitten fyysisesti poikki. Välillä riehakas, toimii impulsiivisesti, ajelee autolla miten sattuu, parkeeraa usein mihin lystää.
Itkee helposti, nyyhkii toisen perään jo aamusta, jos toinen lähdössä jonnekin. Samoin, jos lapsi lähdössä kauemmas. Hakee turvaa, häntä pitää lohduttaa ja silitellä.
Alkoholin kanssa ongelmia ollut, ja alkoi taas käyttää. Vai onko siitä vain? Luin, että bipot ovat usein myös helposti alkoholi-ja päihderiippuvaisia. Ollut myös ahdistuksia jo nuorena, ennekuin kuin tunsimme.
Vällillä kuin äidin pikku enkeli, herttainen ja tukeva. sitten yhtäkkiä, ilman mitään ihmeellistä, alkaa solvata ja pilkata.Ja niissä ei ole mitään logiikkaa, eikä ymmärrä mitä ne tekevät toiselle ja suhteelle.
Vihdoin kävi pyskiatrilla, ja sai jotain mielialaa tasoittavaa lääkettä. Diagnoosia ei ole vielä.
En jaksa enää. Osaako joku kokemuksesta neuvoa minua...kiitos...
Itkee helposti, nyyhkii toisen perään jo aamusta, jos toinen lähdössä jonnekin. Samoin, jos lapsi lähdössä kauemmas. Hakee turvaa, häntä pitää lohduttaa ja silitellä.
Alkoholin kanssa ongelmia ollut, ja alkoi taas käyttää. Vai onko siitä vain? Luin, että bipot ovat usein myös helposti alkoholi-ja päihderiippuvaisia. Ollut myös ahdistuksia jo nuorena, ennekuin kuin tunsimme.
Vällillä kuin äidin pikku enkeli, herttainen ja tukeva. sitten yhtäkkiä, ilman mitään ihmeellistä, alkaa solvata ja pilkata.Ja niissä ei ole mitään logiikkaa, eikä ymmärrä mitä ne tekevät toiselle ja suhteelle.
Vihdoin kävi pyskiatrilla, ja sai jotain mielialaa tasoittavaa lääkettä. Diagnoosia ei ole vielä.
En jaksa enää. Osaako joku kokemuksesta neuvoa minua...kiitos...
Vastaukset 17
Vanhimmat
tuo kuulostaa kaksisuuntaiselta ja sen manialta tai sekamuotoiselta jaksolta.
Tuttua tosiaan. Jos on bipo ilman diagnoosia ja mielialalääkettä saanut niiinn.. bensaa liekkeihin!! Yleensä mania roihahtaa päälle. Ensin euforiinen hyvä olo ja siitä sitten kohti maniaa. No toivotaan että näin ei teille käy. Mikähän se lääke on nimeltään mitä sai?
Lääke on valporiitti. En tiedä kuinka kauan on ollut sairaus, sillä olemme olleet vasta muutaman vuoden yghdessä.Alusssa oli varmaan se euforinen, ja nyt sitten tämä ilkeä ja kaikki pyörii hänen jutuissaan.Olen kuin jokin statisti. Ei ymmärrä yhtään, että käytös poikkeeaa tavallisesta. Edes kauppaan en enää halua lähteää samanaikaan, kun menee vauhdilla kuin viitapiru.
Ei kuitenkaan ole kuin pieniä harhoja, mutta jutut kääntyy aina oudosksi ja aina niin, että toiset syyllisiä.Sitten taas muka rakastaa, ja kaikesta selviää. Raha-asiat ovat usein sekaisin, ei huolehdi tulevasta.. Kai tässä monet merkit on, ja nyt vain yritän löytää toivoa. Vai paeta vaan, jaksaako tällaisen kävelevän katastrofin kanssa tulevaa. ..
Ikävä sanoa näin, mutta ota jalat allesi kun vielä voit!
Valitettavasti ei se niin helppoa ole se lähteminen. Oletko ollut yhteydessä hoitavaan tahoon ja kertonut myös tästä toisesta puolesta?
Yleensä masennuksessa bibot hakee apua koska ei heillä ole sairauden tunnetta silloin kun mania päällä.
Korjaus. Lääke valporaatti! Eikä -riitti. Kyllä tässä eroa yritän tehdä. On vaan käsittämätöntä, kuinka viaton hän taas yhtäkkiä on. Olen nyt kirjoittanut hoitavalle taholle taustoja, sillä siellä antaa eri kuvan. Pystyy siihen aina. Seuraava kerta tulossa, ja sinne menen mukaan. Ongelma on siinäkin, että lupailee kaikkea hoidon suhteen, mutta taas ne lupaukset rikottu pian. Voisi kuvailla hoitovastaiseksi. Nuo lääkkeet haki, mutta kauanko ottaa, kun kalliiksi manaili.
Erosta tulee rankka, tulee sotimaan kaikin tavoin. Olen yrittänyt vedota edes johonkin paikkaan hänen sisällään, joka näkisi tämän asian rankkuuden toiselle. Että anataisi armon, Ero tulisi varmaan odottamalla, että löytää uuden naisen, ja haluaa itse päästä eroon.
Hullua olla tässä, sillä en tunne koko ihmistä enää. ei voi tuntea aitoa läheisyyttä ihmisen kanssa, joka on sinulle välillä julma, ja sitten taas kun mitään ei olisi tapahtunut.
Tähän ei siis mikään hoito tule auttamaan? Jotkut ovat ilm. oireettomia, mutta onko tämä jonkun esittämä sekamuoto sellainen, jossa ei kunnon hoitoa? tai jos nämä vaiheet tulevtat toistumaan säännöllisin väliajoin... Luonteeltaan on juuri sellainen, joka huono itseään hoitamaan.
Voi tätä, minkä elämään lykkäsi, kun en tällaisesta mitään tiennyt, mitä nyt lehdistä olin joskus etäisesti lukenut...
taitaa olla
Jos miehesi vain sitoutuu hoitoon ja oikean lääkityksen etsimiseen niin ihan varmasti elämä helpottuu. Jos ei näin tee niin vaikeammaksi menee kaikki. Oikean lääkkeen löytäminen voi olla aikamoinen rumba, ja hyväkin lääke voi menettää tehonsa ajan kuluessa.
Meillä just tää sekamuotoinen sairaus. Varmaan 7 eri lääkettä jo ollut käytössä ja aina joutunut syystä tai toisesta vaihtamaan. Rauhoittavat ovat pelastus! ollut muiden lääkkeiden rinnalla. Sitä vaan ei moniin vuosiin jostain syystä tarjottu eikä älytty pyytää. Nyt 3 lääkettä ja suht ookoo. Mania nostelee päätään helposti jos jtn poikkeavaa tapahtuu. Vaikka ei sen kummempaa kuin isot suku syntymäpäivät.. Mutta kyllä voi elämä olla suht normaalia, vaatii vaan niiiiiiin paljon terveen puolison voimia ja lujaa tahtoa että elämä menisi uomilleen. Muitten on helppo sanoa että lähe ja lujaa. Kaikki maanikot ei (kaikesta sekoiluistaan ja pettämisistän huolimatta) halua erota koskaan eikä lähe kulumallakaan joten voi olla turhaa odottaa että kyllä se toisen löytää ja lähtee... Tuohon ajatukseen minäkin olen joskus heittäytynyt. Turhaan.
Te läheisriippuvaiset voitte ihan itse jättää sen bipo-kumppanin, ettei tartte täällä sitä itkeä ja odottaa, että he löytäisivät jonkun toisen. Ottakaa vastuu omasta elämästänne. Ette ole vastuussa siitä aikuisesta bipo-kumppanista. Silloinkin itkette, jos he löytävätkin toisen kumppanin. Mikään ei ole koskaan teilläkään hyvin.
Voi kyynel kuinka suloista bipon puhetta
Ei mua tartte hoivata, kiitos vaan. Sanoin vaan totuuden. Se ei liity sairauteeni millään tavoin. Meillä bipoillakin on ajatuksia ja mielipiteitä. Miten niiden esille tuominen liittyy sairauteen? Se on ihan totta että tuollaisten ihmisten pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Jos ei ole onnellinen suhteessa ja toivoo kumppanin löytävän toisen, niin siinä vaiheessa kannattaa erota. Miksi helkkarissa pitää pilata oma elämä sillä että elää helvetissä vääränlaisen kumppanin kanssa? Nii, se on just sitä läheisriippuvuutta. Mut ilmeisesti se on paha asia ku toivon ihmisille onnea ja parempia suhteita. ;)
Olet ihan oikeassa. Siihenkin vain menee aikaa, ennekuin tajuaa mikä ns. normaalia ja mikä ei. Ja taas menee aikaa, kun alkaa arkielämän ohessa toimimaan. Meilläkin asia varmaan viivästynyt sen puolesta, että asumme osin eri paikkakunnilla. Lepoa välillä.
Henkisesti olen jo erossa, asunto tosin myymättä, sillä se onkin iso ruljanssi, jota vaikea käynnistää kiireisen työn ja uupuneen mielen takia. Olen aina ollut rivakka (jopa liian) tekemään tällaisia päätöksiä, mutta olen oldotellut sitä diagnoosia. Jos häntä olisi voinut hoitaa. Just oli lehdessä Tapani Kansasta, hänellä bipo, ja pahempi kuin miehelläni (joka ei vaadi kuulemma akuuttia sairaalahoitoa). Siksi toivoin....koko talven.
Itselläni kilpirauhasen ongelmia, joissa oli hoitamattomina saman tyyppisiä oireita kuin tämä bipo, jotenkin ajattelin, että hoito vastaavasti onnistuu. Nyt täällä ollaan kuitenkin aika paljon sitä mieltä, että lääkehoidosta ei tule takuuta, ja sairaus tulee aina pomppaamaan esille. Tämä siis nopea ja suoraviivainen tulkintani.
Kyllä siinä on perää, että aineenvaihduntasairaudet ruumiissa hyväksytään yleisesti, mutta annas olla, kun sama päässä. Mietin, että onko tosiaan niitä sairauksia, joita ei kumppanin tarvitse sietää, vaan voi vain lähteä? Mitä jos tulee syöpä, joka vie ihmisen aivan raunioksi: silloin ei hevillä rinnalta lähdetä, vaikka kyllä sekin liittoa koetttelee. Entäpä sitten vammautuminen? Moni jättää vammautuneen puolisonsa.
Niin, tämä sairaus selä'ttää toisen psyykeä moninkerroin, syyllistää häntä, hämmentää ja järkyttää. Sairaahan pitäisi olla mukautuva ja kiitollinen, ei ilkeä.. Samat piirteet tulevat muistisairauksissa, jotka lisääntyvät huimaa vauhtia väestön ikääntyessä. Meistä suurin osa tulee niitäkin kohtaamaan ja läheisiä niissä tukemaan.Näin se menee.
Hei Jyrkänne, ole sinä viisaampi ja hae itsellesi tukea ja apua.
Älä jää sairaan ohjailtavaksi koska ei hän pysty itseäänkään hoitamaan. Hirveä on sairaus ja ei sitä miehesikään ole valinnut.
Toivotaan että löytyy tasaava lääkitys hänelle ja hoitomyönteisyyttä joka on vaikea silloin kun mania päällä . Ei he silloin tunne itseään sairaaksi vaan se läheinen on sairas joka yrittää rajoittaa innovatiivsita maailmanvalloittajaa.
Jos mahdollista lähde ennkuin olet vaikeuksissa ja et pääse enää lähtemään.
Bibot osaavat manipuloida sen kaikkein läheisensä tekemään toiveidensa mukaan olemalla säälttävän lutusia masennuksessaan. Silloin sinulle tulee tunne että jätät henkilö heitteille no annas olla kun mania iskee....sama rumpa jatkuu ainut ettet sinä voi elää omaa elämääsi vaan elämäsi valuu hukkaan toisen tunnetiljoen myöätilyssä
Hän syyllistää sinua että saa tukesi ja eihän sairas sitä tietysti tahallaan tee vaan kun nämä kaikki kuuluua sairauteen nimeltä kaksisuuntainenmielialahäiriö.. Valitettavasti!!
"Bibot osaavat manipuloida sen kaikkein läheisensä tekemään toiveidensa mukaan olemalla säälttävän lutusia masennuksessaan."
"Hän syyllistää sinua että saa tukesi ja eihän sairas sitä tietysti tahallaan tee vaan kun nämä kaikki kuuluua sairauteen nimeltä kaksisuuntainenmielialahäiriö.. Valitettavasti!!"
Sain taas hyvät naurut. Mitä säälittävän lutuista siinä on, kun masentunut makaa lääkittynä ja paskaisena sängyssä tai sohvalla 24/7? Ei kyllä yhtään mitään. Mun masennuksesta on lutuiset kaukana. Älä yleistä sen mukaan, jos oma läheisesi on ollut tuollainen. Itse en tukea läheisiltäni hae, vaan haluan selvitä ongelmistani yksin. Tukea en ole kovinkaan paljon elämäni aikana saanut, joten oli pakko oppia pärjäämään yksin. En halua olla kenellekään taakka.
Kiitos vastauksista. Olen apua hakenut ja saanut, mutta silloin ei ollut mitään tietoa, mikä hänellä on. Nyt sitten alkaa selvetä outouden tausta.
Hänellä ei ole ollut isoja masennuksia (täsysin lamaannuttavia) tässä yhdessäoloaikanamme, ja ilm. tuo sekamuotoinen on kyseessä. Aiemmin on ollut. Vastasi olevansa masentunut pyskiatrille, mutta itse "hoitaa" sitä tkemällä maanisesti hommia ja vaatii muita tekemään. Vastaan tosin, että eikö 10 tunnin työpäivä ja kotihommat päälle riitä. Sen verran puoleni pidän. Ihme suorittamaista pitäisi sitten muillakin olla.
Niin, kummallista on se, että hän osaa tosiaan puhua itsensä "puhtaaksi" asioista. Nyt tosin anteeksipyynnötini ovat alkaneet tuntua ulkoa-opetelluilta, eli tulee sama litania miten välittää jne. Minussa ne eivät enää herätä uskoa. Olen varmaan kulissi normaaliudesta, sillä vaikka varmaan osin olen läheisriiippuvainen, elämäni oli ennen häntä hyvin harmoonista ja edelleenkin hyvin tavallista ja rauhallista. Hän kuulemma kokee olevansa turvassa kanssani. Vaan: kaikki tosiaan pyörii hänen ja hänen tunteidensa ympärillä, minä vain ole joku ihme kulissinaisystävä. Jos olisi oikea ja aito aikuisten suhde, niin ei kai hän silloin loukkaisi?
Onko niin, että ilkeys ja arvostelu ei ole tietoista? Hän vetoaa siihen, että ei tahallaan tahdo loukata. Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä itsensä hillitsemään, mutta ilmeisesti sairaus sekoittaa heroimpulssit? Voi siis tehdä mitä vaan tajuamatta seurauksia, ja katuu myöhemmin? Onko ne tunteet sitten aitoja? Tai onko sillä sitten enää merkitystä, kun ilkeydet jo sanottu...Ihmisarvohan meillä kaikilla on, mutta kun hän tuntuu ilkeyksiä sihisevältä käärmeeltä joskus, on sitä vaikea muistaa.
Nimim. Onnea matkaan; eli tällaiset isot sukujuhlatkin aiheuttavat muutoksen? Minä olen ihmetellyt, että niistä tulee hirveä paniikki, itse rauhallisesti teen hommia ja sanon, että jos ei jotain ehditä, niin sukulaisiahan ne on, kyllä ne ymmärtää ja varmaan joku auttaakin. Mutta hirveän ahdistava tunnelma tulee vaan sieltä, ja hoputtaa muitakin. Yksi kesä niiden mökillä sai minutkin paiskomaan hommia niin, että koko kesänä istuin 5 min rannnalla. Olen todella manipuloitavissa! nyt kun olen ottanut omaa reviiriä takaisin ja sanonut ei moniin hommiin, hän loukkaantuu, arvostelee minua ja jos puolustaudun, tulee riita.
Diagnoosi varmaan tulee, mutta tosiaan lääkityksen toimivuudesta ei tietoa....Luin joitain määriä mitä ihmiset käyttävät: paniikkiin, rauhoittumiseen, nukahtamiseen ja vaikka mihin. Palottavalta tuntuu, onko ihminen välttämättä oma itsensä? Toisaalta, enhän edes tiedä millainen hän on oikeasti, kaikki voinut olla harhaa vain.
Vaikuttaa, että suurin osa todella neuvovat nostamaan kytkintä. Sääsätn ehkä sillä oman mielentervyteni. Ja koska meillä ei ole yhteisiä lapsia, asunto vain, sekin auttaa.
Niin, ja jos joku ajatttlee, että katkera muija täällä vain purkaa itseään, niin on hänen muut läheisensä yhtä huolissaan, ja lapset kärsivät yhtälailla. Eniten toki tulee kaikkeaaminulle, sillä olen eniten tekemisissä. Ja ennen minua elämä ollut kaoottisempaa, olen kuulemma sitä paljon tasannut. Minua se ei lohduta, on tämä hurjaa kyytiä siltikin..
Kiitos, jos kohtalotoverit kertovat omista kokemuksistaan, tai sairastavat myös. Oppisin ymmärtämään enemmän tätä sairautta..
Jyrkänne neuvoksi netitä löytyy vaikka mitä joka bipolaarista sairautta tai nimellä maanis-depressivinen sairaus joka on mielisairaus ja ikuinen hyvällä hoito suunitelmalla voidaan päästä hyväänkin tulokseen jos hän itse suostuu siihen jollei katoa nopeasti! Elämästäsi on tulossa Helvetti loppu ajaksi siitä voit olla 100 % varma. Kauniita sanoja on turha kirjotella fakta on faktaa vaikka vähän riipaseekin joskus.Sairaus on niin moni säikeinen ja syytä siihen ei vielä tiedetä kuin murusia siksi nopea tehokas hoitaminen on mahdottomuus! Kerron kokemuksesta sekä tiedosta jota ammentanut ehkä satojakin tunteja tästä sairaudesta ei ole leikin asia ja tunteillut on syytä unohtaa! Sekä jossitelut ehkä niin tai näin jollei hän suostu itse hoitoon lähde ja nopeasti säästyt ja paljon ja oma elämäsi palautuu normaaliksi.
Hei Jyrkänne.!
Tiedän että olet pahan paikan edessä kun ne tunteet ovat toista kohtaan niin voimakkaat. Niin ne olivat minullakin aikanaan biboani kohtaan ja ovat itseasiassa vieläkin.
Jotenkin rakkautteeni häntä kohtaa sisältyi roppakaupalla sääliä ja pitkän suhteen aikana opin myös sen ettei hän ilkeyttään ollut vuoristoradalla (pettämiset, holtiton rahankäyttö, väkivalta,ym) ja sitten kun hän tuli alas maniasta se oli hirveetä katsottavaa itsetuhoinen masentunut saamaton ihmisraunio eihän sellaista voinut heitteille jättää..taas uskoin ja luotin lukuisiin lupauksiin ottaa terapiat hoidot vastaan mutta ei kun kohta taas mentiin maniassa vippulat vinkuen.
En silloin alkaikoina vielä tiennyt mitä se oli kun ei silloin puhuttu sairauksista avoimesti. Häntäkin hoidettiin masentuneena ja aivan väärin. Niinkuin jo kirjoitinkin ei hän maniassa apua tarvinnut koska oli elämänsä kunnossa ja tuttavat sanoivat että henkilö osaa elää elämäänsä kadehdittavasti..?!
Minä puolisona riuduin ja kavennuin haamuksi tässä rytäkässä.
Jos olsin tiennyt olisin lähtenyt vetämään mutta myöhemmin enää en päässyt eikä hän päästänyt.
Toivottavasti sinulle käy paremmin ja miehesi sairaus ei ole niin vakavaa sorttia. Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekkin myös sairastaville ja etenkin omaisille koska tämä on myös omaisten sairaus ja toivoisinkin että hoidossa huomiotaisiin myös omaisten tukeminen.
Omaisten sairaus myös, joopa mutta minä ihmettelen miksi joku vaikka on terve niin alkaa tai suostuu sairaan omahoitajaksi vailla tukee ja arvostusta.
Olen seurannut sivusta ystäväni perhettä joss mies sairastaa kaksuuntasta niin ihan hirveetä seurattavaa.
Kaverilla monta rautaa tullessa lukuisia naisia ja joutuu varmaan ostamaankin kun ei ole mikään komistus. Käy kotona huutamassa ja komentamassa niin että lapsetkin pelkää isäänsä. Tätä mukavaa kestää aikansa ja sitten tulee kotio häntäkoipien välissä hartiat lysyssä. Ja taas perhe tukee ja kokoporukka ramppaa terapiassa isänä tukena.
Ihan mukava ja symppis kaveri ja en ikinä uskoisi että on väkivaltainen vaimolleen ellen olisi nähnyt niitä mustelmia.
Olenkin käskenyt tehdä rikosilmoituksen perheväkivallasta mutta eihän ystäväni voi tai uskalla kun kuitenkin kertoo rakastavansa miestään kaikesta huolimatta ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi.