voiko edes päästä oikikseen

Näitä kysymyksiä on jo aikaisemmin käyty läpi. Taustalla ja arvosanoilla ei mitään väliä. Suoritus pääsykokeessa ratkaisee.

Hei Tottakai voit tulla valituksi. Mutta vain ja ainoastaan hakemalla ja pääsykokeeseen osallistumalla ja pääsykokeessa riittävän hyvin menestymällä voit tulla valituksi. Kukaan ei pääse oikikseen vain ylioppilastodistuksen turvin, riippumatta sen arvosanoista.
Melkein teksi mieli kysyä, että oliko aloituksesi trolli? Olettaen, että nyt joku ruoskisi kunnolla itseään(?) ja hehkuttaisi, että kuinka oikikseen mainitsemasi pohjatiedot, niin voisi, ehkä siten saada moni hieman ylimääräistä näyytämisen halu -adrenaliinia, että minähän menen vaikka harmaan kiven ja piste. Hyvä asenne (motivaatio) ja halu tehdä hieman töitä, eli tässä: paukuttaa pääsykoekirjoja noin pari-kolme kuukautta hyvin aikataulutetusti, etten sanoisi nöyrästi, niin pääsee jo hyvin pitkälle. Toki kilpailu on verraten kovaa, muttei oikiseen sisään pääsy vaadi, mtään yli-inhimillsiä kykyjä. Ja uskaltaisin väittää, että oikikseen sisään päässeistä ainakin 9/10 on ihan tavallsia ihmisiä.

Okikseen, niinkuin moneen muuhunkin tdk.n hakijat valitaan ns. pääsykoekiintiön ja ylioppilaskiintiöiden mukaisesti. Pääsykoekiintiössä valitaan kaikki parhaat siitä _ja _vain_ saatujen_ pisteiden_ pohjalta.

Ylioppiilaskiintiössä taas lasketaan pääsykokeesta ja ylioppilastodistuksesta saadut lisäpisteet yhteen, jolloin toki on aina parempi, mitä paremmat pisteet (arvosanat) on ylioppiastutkinnossa.

Ne ylioppilaat, jotka eivät tule valituksi ylioppilaskiintiössä, voivat tulla valituksi pääsykoekiintiössä. - Siirtyminen ylioppilaskiintiöstä - pääsykoekiintiöön ei vaadi hakijalta, mitään erillstä toimea.

Onnea ja menestystä hakuun.

Helsingin luonnontiedelukio
AACCME.
7,7 keskiarvo

Ja oikiksessa olen.

Kyllä lukion suoritus aika paljon sanoo ihmisen kyvyistä jatkaa tulevaisuudessa opiskeluja. Senkin huomaa, että joissakin perheissä kaikilla on hyvät korkeakoulututkinnot ja lapsetkin pääsevät ilman ongelmia heti yliopistoihin.

Sanoisin, että lukion suoritus ja geenit ovat ratkaisevia.:)

Plaah. Lienen itse jäävi kommentoimaan edellistä kirjoitusta, koska omat vanhempani ovat valmistuneet yliopistosta ja tiettävästi olen perinyt heidän geeninsä, koska tiettävästi olen saanut alkuni ihan "luomusti."
Yhtä kaikki en malta olla laittamatta lusikkaani soppaan.
Uskoaksen genotyyppini (vanhemiltani perimät geenieni) vaikutuksen aste omiin tekosiini lienee haastava näyttää toteen. Mutta mukavahan niistä on olla omalta osaltani olla kiitollinen, sillä perimääkö, sitten että päädyin opiskelemaan yliopisto(/i)sssa , ilman että vanhempieni olsi tarvinnut viedä minua akateemiselle tielle, jotain muuta kautta. Sisäiset geeninini (perimäni lahjakkuus ja sisälle kasvanut vaistoni?) vain ohjasivat minut tekemään valintani.
Toisaalta ympäristön ja perimän vaikutuksesta yksilönkehitykseen ja ominaisuuksiin on kiistellään tietääkseni edelleen, mikä lohdutuksena niille, jotka olette mahd. saaneet sellaiset geenit, jotka nyt tuntuvat vääriltä. Joten kannattaa keskittyä niihin asioihin, mihin itse voi. Omaan perimäänsä voi lopulta vaikuttaa, aika vähän.
Olisi kyllä mielenkiintoista löytää omasta ja mm. lapsuuden/ vanhempien rakentamasta ympäristöstä ja/ tai opiskelukavereitteni ympäristöstä ne merkittävät seikat, jotka nimeen olivat ratkaisevia, jotta ne, jotka eivät omaa, yhtä hyvää genotyyppiä, vosivat ainakin yrittää jäljitellä oikeanlaista ympäristöä.
Tai, ainakin, niin etää itse osaisin ottaa ne "oikeat vaikutteet" omaan kotiini, jotta tulevaisuudessa mahd. omat lapseni pääsevät nautiskelemaan opiskelun riemusta.
Mitä tulee lukion merkittävyyteen, niin tässäkin olen jäävi, koska olen käynyt lukion, samoin kuin vanhempani ovat. Mutta lukion merkittävyyden ratkaisevana asiana voinee kumota sillä, että Suomessa nykyisin yliopistoon voi päästä opiskelemaan tietääkseni kaikkia aineita, vaikkei olsi käynyt päivääkään lukiota. Voineekin kysyä, että mikä lukion tarkoitus oikeastaan on?
Kuten edellä tulin kirjoittaneeksi niin pyrkimisessä hyvä oma- asenne ja motivaatio ja halu tehdä hieman töitä, eli tässä: paukuttaa pääsykoekirjoja noin pari-kolme kuukautta hyvin aikataulutetusti, etten sanoisi nöyrästi, niin pääsee jo hyvin pitkälle. (Todennäköisesti paljon pidemmälle kuin tuudittautuen siihen että on käynyt n.n lukion tai koska vanhempien geenit ovat sitä tai tätä)
Toki kilpailu on verraten kovaa, muttei oikiseen sisään pääsy vaadi, mtään yli-inhimillsiä kykyjä. Ja uskaltaisin väittää, että oikikseen sisään päässeistä ainakin 9/10 on ihan tavallsia ihmisiä.(..)

Isoisäni, isäni, enoni ja suvustamme 4 muuta ovat juristeja. Ovat koulussa saaneet lähinnä arvosanat 5 ja 6. Ylioppilaaksi rimaa hipoen. Kuitenkin valmistuneet reippaaseen tahtiin (yksi poikkeus). Itse olin keskiverto kaverit ja harrastukset veivät aikani. Hesan oikikseen pääsin heti . Joskus pykälän bileissä joku 10 keskiarvolla kertoili suu vaahdossa, miten älykäs oli ja kirjoitukset meni.
Minua tämä aina hivenen hymyilyttää...Minusta tärkeintä on tahtotila: Haluat juristiksi. Kyky nähdä metsä puilta ja pitkäjänteisyys palkitaan kyllä. Lukemiseen ja sulatteluun varaat aikaa. Yleensä ihminen oppii sen mihin motivaatiota löytyy. Opinhan minäkin. Vaikka oikiksen jälkeen on ihan alussa ja raakile. Tämän nöyrän asenteen kun säilyttää voi kasvaa ihan oikeaksi juristiksi. Kannattaa muutenkin vältellä sopuli-ilmiötä ja keskittyä omaan juttuun.

Kyllä huomaa, että Suomessa jotkut suvut ovat erittäin hyvin koulutettuja. Niissä jokaisella, sukuniemen perusteella voisi sanoa olevan vähitellen maisterintasoinen tutkinto suoritettuna ja useammat heistä ovat tohtoreita. Vaikkapa ruotsinkielisistä Castrenin suku tai suomenkielisistä suvuista Pietilä`t. Ne kaksi sukua on myös keskenään sukua. Siinä huomaa, että geeneistä, taustasta ja suhtautumisesta opiskeluun kaikki menestys on kiinni.