Suomen Pankin säilytyksessä oleva kultavaranto kadonnut?

11syyskuu sivuston omistaja Hannu Yli-Karjanmaa esitti äsken tiedonvapauslain perusteella pyynnön Suomen pankin kultavarannon sijaintivaltiosta. Vastauksena annettiin, että tieto on salainen ja Suomen kansalaisilla ei ole oikeutta tietää missä Suomen pankin kultavarannot sijaitsevat.

Suomen Pankin ylintä valtaa käyttää Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja eli Suomen Pankin pääjohtaja sekä Eduskunnan pankkivaltuusto.

Suomen Pankki ei omista tätä kultavarantoa vaan sen omistaa suomen kansa, suomalaiset veronmaksajat. Kultavaranto on siis Suomen Pankilla vain säilytyksessä.

Kultavaranto tai osa siitä on ilmeisesti lainattu eteenpäin jollekin toiselle pankille tai valtiolle. Mikäli näin on menetelty on ilmeisesti toimittu lainvastaisesti.
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osa arvometalleissa Vantaan bunkkerissa, sitten sijoiteltu ympäri maailmaa. Vantaan bunkkereihin pääsee hisseillä vain kulkukortein jahka on ensin soluttautunut miljoonan hiirenloukun läpi. Nuo on sitten todella syvällä.

Äänestä

Kulta on piilossa ulkomailla siltä varalta, että Venäjä miehittää Suomen.

Äänestä

Juu ne oli piilossa muiden maiden kulta varantojen kanssa WTC holveissa kunnes Jenkit ryöstivät kaiken kullan sieltä itselleen!!!

Äänestä

Tiedonvapauslaki (Freedom of Information Act, FOIA) on Yhdysvaltain lainsäädäntöä, eikä sen perusteella voi saada vastausta tietopyyntöihin Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SP tarkkailuun kirjoitti:

11syyskuu sivuston omistaja Hannu Yli-Karjanmaa esitti äsken tiedonvapauslain perusteella pyynnön Suomen pankin kultavarannon sijaintivaltiosta. Vastauksena annettiin, että tieto on salainen ja Suomen kansalaisilla ei ole oikeutta tietää missä Suomen pankin kultavarannot sijaitsevat.

Suomen Pankin ylintä valtaa käyttää Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja eli Suomen Pankin pääjohtaja sekä Eduskunnan pankkivaltuusto.

Suomen Pankki ei omista tätä kultavarantoa vaan sen omistaa suomen kansa, suomalaiset veronmaksajat. Kultavaranto on siis Suomen Pankilla vain säilytyksessä.

Kultavaranto tai osa siitä on ilmeisesti lainattu eteenpäin jollekin toiselle pankille tai valtiolle. Mikäli näin on menetelty on ilmeisesti toimittu lainvastaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu