Lisääntyminen ja pakottaminen olemassaoloon

En ole kyyninen enkä ole pessimistikään.
Olen aina pitänyt itseäni realistina.
Aihe, jonka nyt haluan ottaa esille voi olla monille
vaikea ymmärtää ja voi tuntua hyvin negatiiviselta - mutta
olkaa nyt vähän avoin mielisiä. Kun pariskunta on siinä
vaiheessa, että he haluavat jatkaa sukuaan ja päättävät lisääntyä,
he puhuvat "lapsen hankkimisesta". Ei kovin moni haluaisi
ilmaista asiaa "ihmisen luomisena", mitä se todellisuudessa on.
Sana "lapsi" merkitsee minulle vain yhtä asiaa, eli se on
kehitysvaiheessa oleva homo sapiens-lajin yksilö.
Ihmiset myös kieltäytyvät uskomasta, että he todellakin
pakottavat jonkun "olemassaoloon". Eli pakotetaan ihminen elämään,
hengittämään, ajattelemaan, näkemään, kuulemaan ja tuntemaan.
Minä muistan minkälaista oli olla olemattomuudessa ennen
syntymää. Joillekin harvoille ihmisille se oli myös todellinen vapaus, niin kuin minullekin. Se oli, kuin mikään ei ollut olemassa. Ei ollut avaruutta, aurinkokuntaa, maapalloa eikä ihmisiä. Ei ollut ajatuksia eikä tuntoaisteja. Ei ollut mitään, ennen kuin kaikki vain yhtäkkiä "ilmestyi" tyhjästä.
Uskon myös, että kaikki tulee myös katoamaan kuoleman jälkeen.
Itselläni on ollut suhteellisen normaali elämä.
Synnyin terveenä, hyvään avioliittoon. Kasvoin kauniiksi, fiksuksi, nuoreksi
naiseksi. Minulla on ystäviä, koulutus alla. Taloudellisesti, fyysisesti ja psyykkisesti olen vakaa. Silti, minä aina mietin, miksi ihmiset näkevät
lisääntymisen aivan väärällä tavalla. Syntymästä loppuun asti me kutsumme
vanhempiamme "isäksi" ja "äidiksi". Mielestäni, niillä henkilöillä, joita emme
kutsu oikeilla syntymänimillä, on auktoriteetti. Joidenkin mielestä vanhemmat ansaitsevat kunnioitusta vain sen takia, koska tekivät ihmisen, ja se on väärin.
Mielestäni ihmisten "lisääntymishalu" johtuu vain biologisista syistä, eikä
siitä, että se on ainut elämän tarkoitus.
Ihmiset saavat aina tehdä sitä, mikä tekee heidät onnellisiksi kunhan
se ei loukkaa muita, mutta jos kerran aikoo "pakottaa" jonkun toisen
henkilön olemassaoloon, on myös pakko pitää huolta siitä, että siitä
henkilöstä kasvaa psyykkisesti vahva, terve ja onnellinen.
Liikaa olen kuullut sellaisista "vanhemmista" jotka ovat laiminlyöneet
velvollisuuksiaan, ja silti luulevat, että ovat oikeutettuja kunnioitukseen.
Itse en ikinä aio lisääntyä, koska en halua olla vastuussa jonkun
toisen elämästä ja ihmisen kasvattaminen oikein on erittäin haastavaa.

Mitä mieltä te olette tästä?
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En nyt oikein ymmärrä miksi kirjoitat tälläistä lapsettomuus palstalle? Sehän on ihan jokaisen oma asia lisääntyykö vai ei !

Äänestä
  • Niin, kirjoitin tänne koska tämä on lapsettoman
    henkilön mielipide lisääntymisestä.
    Toivottavasti se ei sinua kovasti häiritse.
    Eikä se ole "jokaisen oma asia" vaan se
    vaikuttaa koko yhteiskuntaan.
    Puhut siitä ihan kuin se olisi sama asia
    kuin esim. "se on ihan jokaisen oma asia minkä värisiä sukkia on jaloissaan".
    Ei.

    Äänestä

Jep. Taisin kirjoittaa väärään paikkaan.
Tämä palsta onkin sellaisille, joilla on ongelmia
lapsien saannissa eikä vapaaehtoisesti lapsettomille.
Pahoittelen.
Alkuperäiseen viestiin voi kuitenkin vielä kommentoida!

Äänestä
  • Väärin. Tämähän osio käsittelee "lapsottomuudesta" eikä tässä ole kieletty tai erityelty erikseen vapaaehtoisten lapsettomuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vph1 kirjoitti:

En ole kyyninen enkä ole pessimistikään.
Olen aina pitänyt itseäni realistina.
Aihe, jonka nyt haluan ottaa esille voi olla monille
vaikea ymmärtää ja voi tuntua hyvin negatiiviselta - mutta
olkaa nyt vähän avoin mielisiä. Kun pariskunta on siinä
vaiheessa, että he haluavat jatkaa sukuaan ja päättävät lisääntyä,
he puhuvat "lapsen hankkimisesta". Ei kovin moni haluaisi
ilmaista asiaa "ihmisen luomisena", mitä se todellisuudessa on.
Sana "lapsi" merkitsee minulle vain yhtä asiaa, eli se on
kehitysvaiheessa oleva homo sapiens-lajin yksilö.
Ihmiset myös kieltäytyvät uskomasta, että he todellakin
pakottavat jonkun "olemassaoloon". Eli pakotetaan ihminen elämään,
hengittämään, ajattelemaan, näkemään, kuulemaan ja tuntemaan.
Minä muistan minkälaista oli olla olemattomuudessa ennen
syntymää. Joillekin harvoille ihmisille se oli myös todellinen vapaus, niin kuin minullekin. Se oli, kuin mikään ei ollut olemassa. Ei ollut avaruutta, aurinkokuntaa, maapalloa eikä ihmisiä. Ei ollut ajatuksia eikä tuntoaisteja. Ei ollut mitään, ennen kuin kaikki vain yhtäkkiä "ilmestyi" tyhjästä.
Uskon myös, että kaikki tulee myös katoamaan kuoleman jälkeen.
Itselläni on ollut suhteellisen normaali elämä.
Synnyin terveenä, hyvään avioliittoon. Kasvoin kauniiksi, fiksuksi, nuoreksi
naiseksi. Minulla on ystäviä, koulutus alla. Taloudellisesti, fyysisesti ja psyykkisesti olen vakaa. Silti, minä aina mietin, miksi ihmiset näkevät
lisääntymisen aivan väärällä tavalla. Syntymästä loppuun asti me kutsumme
vanhempiamme "isäksi" ja "äidiksi". Mielestäni, niillä henkilöillä, joita emme
kutsu oikeilla syntymänimillä, on auktoriteetti. Joidenkin mielestä vanhemmat ansaitsevat kunnioitusta vain sen takia, koska tekivät ihmisen, ja se on väärin.
Mielestäni ihmisten "lisääntymishalu" johtuu vain biologisista syistä, eikä
siitä, että se on ainut elämän tarkoitus.
Ihmiset saavat aina tehdä sitä, mikä tekee heidät onnellisiksi kunhan
se ei loukkaa muita, mutta jos kerran aikoo "pakottaa" jonkun toisen
henkilön olemassaoloon, on myös pakko pitää huolta siitä, että siitä
henkilöstä kasvaa psyykkisesti vahva, terve ja onnellinen.
Liikaa olen kuullut sellaisista "vanhemmista" jotka ovat laiminlyöneet
velvollisuuksiaan, ja silti luulevat, että ovat oikeutettuja kunnioitukseen.
Itse en ikinä aio lisääntyä, koska en halua olla vastuussa jonkun
toisen elämästä ja ihmisen kasvattaminen oikein on erittäin haastavaa.

Mitä mieltä te olette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu