Suomen tulevaisuus, kun katsoin UMK-finaalia. Mihin tää maa on menossa? Jotenkin aavistan, että kielipoliittisella tilanteella oli myös jotain tekemistä taas tuon YLEn euroviisuäänestyksen kanssa. Siis mua ei euroviisut kiinnosta, mutta onko Suomen kansa tosissaan, että tuollainen "Marry me" - ruotsalainen ABBA-tyylinen jollotus lähetetään sinne, kun vaihtoehtona olisi ollut kunnon musiikkia (Mikael Saari, Arion, Great Wide North). Jotenkaan en vain usko, että Krista olisi oikeasti noista ollut se yleisön suosikki. Biisihän oli aivan umpisurkea!! Ei voi olla sattumaa että ainakin kolme viimeisintä edustajaa on ollut suomenruotsalaisia? Ihan oikeasti vaan ihmettelen. Onko siuomalaisten musiikkimaku oikeasti noin p*ska?
Alkoi ahdistaa
hä??
275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun ruotsalaiset kaikki äänestää ruotsinkielistä niin miten luulet
suomenkielisten pärjäävän kun heidän äänet jakautuu monelle.
Niinhän mustalaisetkin aina pärjää,keskitetään omalle ehdokkaalle.
Ainoastaan Mikael Saari erottui tästä diskojytkeestä.
Kiinnostus on lopahtanut, kun jostain ihmeen syystä perinteinen Euroviisu-karsinnat muutettiin oudoksi UMK-finaaliksi.
Vain media pitää siitä ääntä ja vain jos suruesiintyjä menestyy.