Taloussanomissa oli hyvä artikkeli.
Ylimpien ja alimpien sosiaalisten kerrostumien edustajat elävät puolin ja toisin muun yhteiskunnan kustannuksella. Silti he katsovat voivansa kääntää yhteiskunnalle selkänsä. Vaarana tässä on, Wüllenweberin teoksen väliotsikkoa siteeraten, että ryhmät raunioittavat koko Saksanmaan.
Kysymys on pitkäaikaisesta, poliitikkojen sokeasti siunaamasta kehityksestä. Rikkaiden ei kannata enää yrittää, vaan sijoittaa rahansa pääomamarkkinoille. Työntekijöitä ei arvosteta enää entiseen tapaan, kun sosiaalituillakin voi elää usein yhtä hyvin.
Verotus suosii pääomatuloja. Niistä täytyy maksaa paljon vähemmän veroja kuin palkkatuloista. Palkkatulojen verotus taas on jo alemmissa progressioissa niin kovaa, että käteen ei jää välttämättä enempää kuin sosiaaliavusta.
Wüllenweber panee samalle viivalle ilman työsuorituksia saadut pääomatulot ja sosiaaliset tulonsiirrot. Pointtina ja moitteena on se, että valtio suosii työnteon sijaan ei-työntekoa. Tämä taas johtaa ja on johtanut molemmissa sosiaaliryhmissä suorituskyvyn laskuun ja temppuilun kasvuun.
Paradoksi on, että nämä valtion suosimat sosiaaliryhmät osoittavat valtiolle kaikkea muuta kuin kiitollisuutta. Molemmat ryhmät ovat etääntyneet yhteiskunnallisesta osallistumisesta omiin maailmoihinsa ja asettavat omilla tavoillaan myös demokratian kyseenalaiseksi. Sosiaalieläteistä on tullut epäsosiaalisia.
Työnteosta on tullut rasite jolla tulisi elättää pääomamarkkinat sekä työtön ihmismassa.
Tuosta kovasta urakasta jää usein käteen lähes sama mitä sosiaaliturva antaisi. Halukkuus osallistua muiden elättämiseen itsensä ohella ei ole enää houkuttelevaa, onkohan tuossa se pääsyy ettei ihmiset tee töitä 800 eurolla puhtaana käteen kuukaudessa...se rahamäärä ei riitä normaaliin elämiseen ja samalla antaa kaikkensa että muut hyötyvät työpanoksestasi. Käytännössä itse ei saa kun tekemisen vaivan ja ilon.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkoituksenhakuista mollaamista niitä kohtaan jotka tukia saavat ja 800,- eurolla jo eläisi, mutta Lieksassa se on puolet vähemmän, jos sitäkään.
Ei todellakaan ole mollaamista vaan asiaan paneutumista..
Suomen lakien mukainen perusturvataso takaa sen ettei ole mitään järkeä tehdä duunia alle tuon perustason.
Palkan ollessa 1100 euroa kuukaudessa bruttona ja asuessasi 560 euron vuokralla maksaen 40 euroa kuukausittain sähkostä jää käteen yllättäen sama summa mitä silloin jos olet yhteiskunnan tukien varassa elävä.
Kirjoitus paneutuu itse ongelmiin, ei tarkoitus ole mollata ketään vaan kirjoittaa anlyyttisesti.