Omassa asuva ja hyvin tienaava ei yleensä povaa eikä toivo romahdusta. Hän tietää, että jos talous sakkaa, vuokra-asunnoista tulee pulaa ja vuokrat nousevat. Jos talous on vedossa, oman asunnon arvo nousee. Kävi niin tai näin, omistusasuja voittaa.
Mutta kuinka on pätkätöitä tekevän tuhnun laita? Hän odottaa rommausta, että pääsisi vihdoinkin omaan. Hän toivoo sotaa ja kuuluu mamukriitikoihin. Hänen mukaansa ulkomaalaiset vievät häneltä asunnon ja naiset.
Romahduksen tulo riippuu tulotasosta.
Mutta kuinka on pätkätöitä tekevän tuhnun laita? Hän odottaa rommausta, että pääsisi vihdoinkin omaan. Hän toivoo sotaa ja kuuluu mamukriitikoihin. Hänen mukaansa ulkomaalaiset vievät häneltä asunnon ja naiset.
Romahduksen tulo riippuu tulotasosta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Romahdus alkoi suomessa noin 1000 jaa kristinuskon tullessa pakkokymmenyksineen suomeen.
Mutta loppui 1800-luvulla kun aleksanteri suuri salli uskonnonvapauden.
Siitä lähtien läskit on läskistyneet.
"Mutta loppui 1800-luvulla kun aleksanteri suuri salli uskonnonvapauden."
Eihän loppunut, verotus on koko ajan kiristynyt kuten myös ddrlainsäädäntö.
Eikä ole alle 18 vuotiailla uskonnonvapautta edelleenkään. Eikä yli 18 vuotiailla, uskonnollisia lehtiä tulee vastoin tahtoa postilaatikkoon.
Ei Suomessa ole alle 18-vuotiailla mitään pakkouskontoa. Alle 18-vuotiaiden kohdalla vanhemmat voivat heti syntymästä lähtien päättää, kuuluuko lapsi kirkkoon vai ei. Lisäksi se, että sinulle tuputetaan uskontoa postiluukusta ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi uskonnonvapautta.
"Ei Suomessa ole alle 18-vuotiailla mitään pakkouskontoa."
On, jos vanhemmat eivat suostu lapsen kirkostaeroamiseen. Näin on asian laita monessa perheessä.
"Lisäksi se, että sinulle tuputetaan uskontoa postiluukusta ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi uskonnonvapautta. "
Laissa sanotaan ,ettei kenenkään tarvitse harjoittaa uskontoa vastoin tahtoaan. Uskonollisten lehtien etusivun otsikot ovat uskonnollista tekstiä, joten uskontoa tulee harjoitettua vastoin tahtoa postilaatikon tyhjennyksessä.