Mitä kuoleman jälkeen?

Izumi 1

Ruumiin kuoleman jälkeen ruumis hävitetään saasteiden torjumiseksi. Kuollut itse ei tarvitse toimenpiteitä. Kuolleet eivät tiedä mitään.

29

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jojojooj

      Aivan, kuten autojen tulessa käyttöikänsä loppuun ne hävitetään(tai nykyisin jo kierrätetään), samoin kehojen tulessa käyttöikänsä loppuun (tai sattuu vahinko tai tekovika) niin keho tuhoutuu, ja ruumis hävitetään(myös nykyisin "osia" kierrätetään/elinten luovutus), mutta huomautan siitä, ett täällä nimenomaan pohditaankin sitä mahdollisuutta ja kysymystä; "meneekö kehojen tuhoutumisen myötä myös mukana kuljettajat?
      Autojen romutuksessa mukaan ei yleensä ainakaan kuulu niiden kuljettajat. :)

      • kokija

        Sipuli- tai maatuskanukkeidea tuli taas esille. Mikä keho edustaa perimmäistä tarkkailijaa ja onko perimmäinen tarkkailija kuolematon? Kun kaikki kuoritaan ja hiotaan pois niin mitä jää jäljelle? Onko se entropialle altis? Jos se on entropialle altis, niin sekin kuolee kulumalla.

        Ideana on siinä, että perimmäinen tarkkailija mihin ihminen kykenee ei olisi entropialle altis. Tällöin se ei kuluisi poies. Onko se materiaa? Kyllä ja ei. Siinä mielessä ei, ettei se lähde kulumalla, se on kerrassaan kuolematon. Mutta se puku, mihin se pukeutuu, se voi lähteä kulumalla. Se voi olla myös alasti, jolloin sillä ei ole pukua laisinkaan.

        Kokemus on, että perimmäinen ihmisen tarkkailija ei ole syntynyt, ei siis kuole. Vain se mikä ei synny, ei kuole. Kaikki mikä syntyy myös kuolee. Tässä psykologinen ihmiskäsitys menee uusiksi, sillä ihmiskäsitys edellyttää jonkin syntymistä jotta siitä saisi otetta. Perimmäisestä tarkkailijasta ei saa otetta, se liukenee välittömästi siitä otetta yrittäessä. Me voimme kuitenkin olla tuo tarkkailija, vaikkemme kykene sitä omistamaan, koska se ei ole materiaa.

        Tietoisuus kuva tätä materiatonta ajajaa liikkumatonta liikuttajaa, joka käyttää ainakin viittä sisäkkäistä toinen toistaan hienompaa kehoa ajopelinään. Fyysisen kehon sisällä mon toinen keho, jonka sisällä oin toinen jne. Koska näin on, ns. kuolleet asuvat fyysisten kehojemme atomien sisällä.

        Tähän kiinnittäisin huomiota, jos olisin tiedemies. Ns. kuolleiden valtakunnat , ne jonne tuttumme siirtyvät, ovat atomiemme sisällä havainnon perusteella.

      • sdcsccscc
        kokija kirjoitti:

        Hei toi idea on ihan järkeenkäyvää.
        Kysymys; onko tuo "syntymätön" vaikutuksille altis(kehoista), ja onko "syntymättömän" kehollisuudet välttämättömyys?

      • kokija
        sdcsccscc kirjoitti:

        Hei toi idea on ihan järkeenkäyvää.
        Kysymys; onko tuo "syntymätön" vaikutuksille altis(kehoista), ja onko "syntymättömän" kehollisuudet välttämättömyys?

        Syntymätön voi näennäissyntyä kehoihin, mutta näkökannaltaan katsottuna se ei synny kehoihin. Näyttää mahdollisesti siltä, että se syntyisi, muttei näin ole asian laita. Syntymätön näkee kehollisuuden unikuvana, josta ei tarvitse päästä pois, koska tuo unikuva on vain unikuva. Syntymätön on, ja näyttää että syntymätön liikkuisi monin paikoin. Tämäkään ei pidä paikkaansa, sillä syntymätön on liikkumaton ja kaikkialla läsnä oleva elävä tietoisuus. Syntymätön on vapaa, mutta se voi kuvitella olevansa ei-vapaa, jolloin se on näennäisesti sidottu. Näin tahtoessaaan. Syntymättömällä on olemassa sisäänrakennettu käytöstyyli ja sitä ei opeta kukaan ulkopuolinen. Opittu käytöstyyli tulee alemmilta kehoilta, ja syntymätön itsessään on moraalin takana. Ei voi väheksyä kuitenkaan moraalia ja lakia, sillä laki on järjestyksen heijastus. Kun pysähdymme punaisten valojen edessä ennen suojatietä, se heijastaa sitä, miten suhtaudumme järjestykseen, joka vallitsee hienommissakin maailmoissa. Ulkonaisesta näemme sisäisen kuvan. Maailman järjestys on sisäisen järjestyksen heijastus. Syntymätön näkee henkisen eli olemuksensa heijastuneena maailmassa. Syntymätön siksi tietää puhuvansa itselleen, vaikka hän puhuu ns. toiselle ihmiselle. Syntymätön ei ole objekti, ja siksi se ei voi nähdä itsensä olevan olemassa. Äärettömän olemisen rauhoittava tunne korvaa itsensä näkemisen. Tämä torjuu egoismia, joka on pakkautunutta ajatusmassaa. Annetaan ajatuksen virrata sinne tänne kuitenkin riittävän järjestyneesti, niin mitään ei pakkaudu, jolloin ei synny egoa.

        Ihmisen haaste on saada kosketus syntymättömän ja pysyä siinä. Tällöin syntymätön on. Se on muuttumaton, tai näyttää niin vahvasti siltä, että on pakko sanoa sitä muuttumattomaksi. Kun tietoisuus on syntymättömässä, ehdottoman varmasti pätee se, että kenenkään ei ole pakko sitoutua jälleensyntymiseen eikä kukaan voikaan, sillä todellakaan syntymätön ei jälleensynny. Voimme kuvitella tulemisen ja menemisen ja jälleensyntymisen, mutta tämä on jo kehojen agendaa.

        Kehojen tulemisen ja menemisen tarkoitus on, että tietoisuus tajuaa olevansa svyntymätön. Kyse on näkökulman muutoksesta, tiedostamisen heräämisestä ja unesta heräämisestä. Syyt ja seuraukset pyörivät silti, kehot eivät voi niitä väistää, mutta syntymätön katselee näitä näennäissyntymisiä kuin elokuvaa katsellaan. Syyn asteittaisen poistumisen voi nähdä sellaisena prosessina, kuin aukkoon tulisi täyte, jotain oikenisi tai viilalla kulutettaisiin massaa pois. Nämä ovat kielikuvia, jotka kuvaavat subjektiivista tuntumaa. Subjektiivinen tarkoittaa tässä sitä, että koetaan jotain omakohtaisesti. Se ei ole siis teoriaa.

      • kokija
        sdcsccscc kirjoitti:

        Hei toi idea on ihan järkeenkäyvää.
        Kysymys; onko tuo "syntymätön" vaikutuksille altis(kehoista), ja onko "syntymättömän" kehollisuudet välttämättömyys?

        Täydennän vähän.

        Tiedostamattomuus on hämmennyksen ja tälle planeetalle syntymisen syy. Tietoisuus poistaa hämmennyksen ja epätietoisuuden samalla herättäen sen. Tämä on yksi joogista - näkemyksen jooga. Joogia on vaikka kuinka paljon.

        Tämän planeetan takana on kuitenkin niin huikaiseva opetuskoneisto ja etenemisen mahdollisuus niin poikkeuksellisen suuri, että tämä on kolikon toinen puoli. Etenemisen mahdollisuus on siksi suuri, koska väliaikaisen mokaamisen mahdollisuus on myös olemassa. Tämä tarjoaa rajut mutta tehokkaat puitteet. Tietosuuden on väistämättä valittava kumpaa reittiä se alkaa matkaamaan, joko pimeää tai valoisaa reittiä. Pimeä tietää kipua ja tiedostamattomuutta, valoisa sen vastakohtaa. Normi ihminen valitsee valoisan tien, koska ei yksinkertaisesti kestä sen vastakohtaa, sillä se veisi taaksepäin. Kukaan ei halua olla tiedostamaton kuin mato matala maassa madellen. Ihmiseen on sisäänrakennettu valoisuuden ja kasvamisen tahto.

        Kun häivytämme näköpiiristämme ihmismäisiä elämänmuotoja, niin saavumme tuon opetuskoneiston opettajien luokse. Väistämättä saa tiedemiesmäisen vaikutelman. Jos pitäisi jotain kehollista sanoa, niin kuin valokerroksia leijuen toistensa läpäisten ja informoiden toistensa kanssa valon kielellä, joka on kaukana kaukana käsitteellisistä kielistä. Toisaalta onhan meillä nämä "arkkitehdit", jotka muistuttavat ihmisiä jos ihmisennäköistä tahtoo. Homma onkin opetella valon kieltä, ja siinä sitä hommaa onkin. Homma menee väistämättä sci-fiksi kun lähestytään tuota syntymätöntä. Syntymätön on niin äärimmäinen, että siinä voi pysyä vain hetken. Nämä taivaat ovat jo vähän ymmärrettävämpiä, missä on vielä jonkinverran ihmistä muistuttavaa toimintaa.

        Matka meneekin luontevasti toisenlaisia elämisenmuotoja maistellen ja välillä maahan palaten. On pitkä prosessi muuntaa tietoisuus kokonaan aivan toisenlaiseksi. Oppiläksynähän on, että kaikki tapahtuu tietoisuudessa.

      • miten vastaat?

        Kokija sori vaan, mutta juttusi eivät enää ole edes paradokseja, koska ne lähinnä täyttävät enää ns. oksimoroni termin piirteet.
        Nuo väitteesi, sanasi, ja käsitteesi ovat sisäisesti itse itsensä kanssa ristiriidassa.
        Määritelmällinen ristiriita kun ei kelpaa argumentiksi.

        Se mitä kuolemarajakokemusten kautta on saatu selville osoittaa lähinnä sen, että kyse on sisäisestä ajatus-systeemistä josta ei pääse ainakaan sitä selittelemällä ja ajattelemalla parhain päin koskaan pois.
        Analyysi ei voi ottaa kantaa, koska se on vain tiedostumista.
        Tiedottomuus ei ole tiedostumista, eikä viha ole rakkautta, millainen olisi sellainen tietoisuus joka sokeuttaisia tahallaan itsensä?
        Oikeustajullisuuden ja järjen kautta itseään tahallisesti nöyryyttävä, itseään nujertava, sokeuttava potkii itseään ja on siksi sairas masokisti, ei sellainen olisi rakkautta, kuten maailma kärsimyksessään osoittaa olevansa.

      • kokija
        miten vastaat? kirjoitti:

        Niinkuin aina ennenkin saa olla mitä mieltä tahansa. On aivan samantekevää ollut ja tulee olemaan mitä mieltä kirjoitteluista ollaan. Tehdään niinkuin oikeaksi nähdään.

      • niinpä s
        kokija kirjoitti:

        Niinkuin aina ennenkin saa olla mitä mieltä tahansa. On aivan samantekevää ollut ja tulee olemaan mitä mieltä kirjoitteluista ollaan. Tehdään niinkuin oikeaksi nähdään.

        Olet väärässä ja se on oikein.

        ps."piiripienipyöriiilapsetsiinähyöriiikuisestisoosoosooskengätkopsaajoojoojooo"

      • kokija
        niinpä s kirjoitti:

        Olet väärässä ja se on oikein.

        ps."piiripienipyöriiilapsetsiinähyöriiikuisestisoosoosooskengätkopsaajoojoojooo"

        Olen aina sitä mitä kuvittelet unessasi. Muutun sellaiseksi unessasi jollaseksi minut ajattelet. Ajatuksesi näin muokkaa minut.

      • sinäminkö siellä?
        kokija kirjoitti:

        Olen aina sitä mitä kuvittelet unessasi. Muutun sellaiseksi unessasi jollaseksi minut ajattelet. Ajatuksesi näin muokkaa minut.

        Puhu sitten äänellä jonka kuulen ja tajuan;NYT!

      • kokija
        sinäminkö siellä? kirjoitti:

        Puhu sitten äänellä jonka kuulen ja tajuan;NYT!

        Puhun sinun sydämessäsi kun astut sydämeesi. Mutta muista, siellä on kaksi ääntä - toinen on oikea, toinen väärä.

      • nöyryys puuttuu
        kokija kirjoitti:

        Puhun sinun sydämessäsi kun astut sydämeesi. Mutta muista, siellä on kaksi ääntä - toinen on oikea, toinen väärä.

        Todellisuustajun kanssa on ongelmia?
        No kysytään "ääneltäsi"; "miksi käyttää tarkoituksenmukaisetonta pulinaa astalana"?

      • kokija
        nöyryys puuttuu kirjoitti:

        Todellisuustajun kanssa on ongelmia?
        No kysytään "ääneltäsi"; "miksi käyttää tarkoituksenmukaisetonta pulinaa astalana"?

        Kuunteletko väärää ääntä?

      • vdsveveev
        kokija kirjoitti:

        Kuunteletko väärää ääntä?

        En tiedä, vastaa kun kysyn niin tiedän?

      • kokija
        vdsveveev kirjoitti:

        En tiedä, vastaa kun kysyn niin tiedän?

        Kuuntele sitä niin tiedät? Opettele erottelemaan?

      • kokija
        kokija kirjoitti:

        Kuuntele sitä niin tiedät? Opettele erottelemaan?

        Huomaa että keskustelukumppani ei ole ymmärtänyt sanomista mitään. Mutta tällaista sattuu. Se on ihan normaalia. Tavannut noin muutaman ihmisen tällä pallolla, jotka ymmärtävät, kun riittävän pitkälle höpötystä viedään.

        Vaikkei sivupersoonani ymmärräkään, niin hän vahingossa sanoi oikeansuuntaisen sanan. On totta, että nöyryyttä tarvitaan, sillä se on viimeinen koe. Kun nöyryys on saavutettu, portti avautuu iäksi eikä takaisin tulla. Nöyryys on viimeinen koe, Planeettaprinssin koe. Tulemme planeettaprinssin tilasta nöyremmiksi, jolloin osaamme noudattaa Taivaallisen Isän tahtoa mukisemata. Todellakin mukisemata, sillä pihaustakaan ei enää kuulu. Hiljaisuus saattaa olla merkki jostain.

      • helpottunut veli

        Tajusin aivan kaiken mitä selitit, ja lopulta tajusit sem mitä opetin, ja näin sen unenkin,,kiitos Kokija kaikesta.

      • kokija
        helpottunut veli kirjoitti:

        Tajusin aivan kaiken mitä selitit, ja lopulta tajusit sem mitä opetin, ja näin sen unenkin,,kiitos Kokija kaikesta.

        Katson juuri nyt leffaa Kwai Joen silta. Sen opetus on, että mikään aito ei synny pakottamalla. Pakottamalla syntyy teeskentely ja korkeintaan mahdollisesti oikeanlainen pintakuori. Vapaaehtoisuudella ja omavalinnalla voi syntyä aito onnistuminen.

        Tämä on maailman tinasoturiprobleema. Maailma on täynnä tinasotamiehiä, jotka näyttävät mahdollisesti toimivan oikein. Mutta pinnan alla on kaaos. Oikea järjestys voi syntyä pinnalle ja pinnan allekin, kun ymmärretään vapaaehtoisen oivaltamisen ainut vapauttava todellisuus.

        Näkemämme fyysinen taso on pintaa, unet pinnan alaisuutta. Kokonaistajunta päivä ja yötajuntoineen - pintana ja pinnan alaisena - on varsinaisen tietoisuuden esiaste.

        Eversto Saito on meidän pakottava arkkityyppimme, joka ei tule onnistumaan. Jesuiittakäännyttäjän toiseen muotoon pukeutunut hahmo. Olin ennen jesuiitta, kuin eversti Saito.

    • Etsivä löytää

      Tässä on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesksen Kristuksen Kirkon Pyhien kirjoitusten oppaasta:

      PARATIISI. Katso myös Taivas.
      Se henkimaailman osa, jossa tästä elämästä erinneet vanhurskaat henget odottavat ruumiin ylösnousemusta. Se on onnen ja rauhan olotila.

      Paratiisi tarkoittaa pyhissä kirjoituksissa myös henkimaailmaa (Luuk. 23:43), selestistä valtakuntaa (2. Kor. 12:4) ja maata kirkastetussa tilassa tuhatvuotisen valtakunnan aikana (UK 10).

      HELVETTI. Katso myös Kadotuksen pojat; Kuolema, hengellinen; Perkele; Tuomio.
      Myöhempien aikojen ilmoituksissa helvetistä puhutaan ainakin kahdessa merkityksessä. Ensiksi, se on väliaikainen asuinsija henkimaailmassa niille, jotka ovat olleet tottelemattomia kuolevaisuudessa. Tässä merkityksessä helvetillä on loppu. Siellä oleville hengille opetetaan evankeliumia, ja joskus parannuksensa jälkeen he nousevat ylös siihen kirkkauden asteeseen, johon ovat arvollisia. Ne, jotka eivät tee parannusta mutta eivät ole myöskään kadotuksen poikia, jäävät helvettiin koko tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi. Näiden tuhannen vaivan vuoden jälkeen he nousevat ylös telestiseen kirkkauteen (OL 76:81–86; 88:100–101).

      Toiseksi, helvetti on niiden pysyvä paikka, joita Jeesuksen Kristuksen sovitus ei lunasta. Tässä merkityksessä helvetti on pysyvä. Se on niitä varten, jotka havaitaan "yhä saastaisiksi" (OL 88:35, 102). Tämä on paikka, jossa Saatana, hänen enkelinsä ja kadotuksen pojat — ne, jotka ovat kieltäneet Pojan sen jälkeen kun Isä on ilmoittanut hänet — asuvat ikuisesti (OL 76:43–46).

      Toisinaan helvettiin joutuvien sanotaan pyhissä kirjoituksissa menevän ulkoiseen pimeyteen.

      Daavidin sielua ei hylätä tuonelaan, Ps. 16:10 (Ps. 86:13). Helvetin tuli ei sammu, Mark. 9:43 (Moosia 2:38). Rikas mies kohotti katseensa tuonelan tuskissa, Luuk. 16:22–23 (OL 104:18). Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, Ilm. 20:13.

      KUOLLEIDEN PELASTUS. Katso myös Lunastussuunnitelma; Muistokirja; Pelastus; Sukuluettelo.
      Mahdollisuus niille, jotka ovat kuolleet saamatta evankeliumin pelastavia toimituksia, saada nämä toimitukset temppelissä, jossa kirkon kelvolliset elossa olevat jäsenet suorittavat ne heidän puolestaan. Kuolleille opetetaan evankeliumia henkimaailmassa, ja he voivat ottaa vastaan toimitukset, jotka suoritetaan heidän puolestaan kuolevaisuudessa.

      Uskolliset kirkon jäsenet tutkivat sukuaan ja laativat sukuselvityksiä määrittääkseen esivanhempiensa nimet ja syntymäajat, niin että näiden puolesta voidaan suorittaa pelastavat toimitukset.

      Sano vangituille: Lähtekää, Jes. 49:9 (Jes. 24:22; 1. Nefi 21:9). Vangituille julistetaan vapautusta, Jes. 61:1 (Luuk. 4:18). Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen, Mal. 3:23–24 (3. Nefi 25:5–6; OL 110:13–16). Kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25. Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? 1. Kor. 15:29. Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18–20. Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

      Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa (paratiisissa), Ilm. 2:7.

      TAIVAS. Katso myös Jumalan valtakunta eli taivaan valtakunta; Paratiisi; Selestinen kirkkaus.

      Sanalla taivas on pyhissä kirjoituksissa kaksi päämerkitystä: 1) Se on paikka, jossa Jumala asuu, ja pyhien tuleva koti (1. Moos. 28:12; Ps. 11:4; Matt. 6:9). 2) Se on maata ympäröivä taivaankansi (1. Moos. 1:1, 17; 2. Moos. 24:10). Selvästikään taivas ei ole paratiisi, joka on tämän maan päällä eläneiden ja kuolleiden uskollisten henkien väliaikainen paikka. Ristillä kuoltuaan Jeesus kävi paratiisissa, mutta kolmantena päivänä hän sanoi Marialle, ettei hän vielä ollut käynyt Isän luona (Luuk. 23:39–44; Joh. 20:17; OL 138:11–37).

      Katselen taivasta, sinun kättesi työtä, Ps. 8:4. Herra on sanallaan luonut taivaat, Ps. 33:6. Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti! Jes. 14:12 (2. Nefi 24:12). Taivas kiertyy kokoon kuin kirjakäärö, Jes. 34:4. Minä luon uuden taivaan ja uuden maan, Jes. 65:17. Jumala avaa taivaan ikkunat, Mal. 3:10. Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi, Matt. 6:9 (3. Nefi 13:9). Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen, 2. Kor. 12:2. Taivaassa syntyi hiljaisuus, Ilm. 8:1

      Lisätietoja www.mormonit.fi

      • :) + :)

        Kenen luulet lukevan tuon?

    • pppoooiiiuu

      Ei minua juuri askarruta kuoleman jälkeinen olotila.
      Kaikki kuolee, luulisin että on kuin hyvin syvä uneton, uni josta ei koskaan herää.
      Kukaan ei ole varmuudella tullut kertomaan mitään kuoltuaan. Jos on todella, ihan oikeasti, kuollut kuin kivi, siitä ei pystytä herättämään.

      • Izumi 1

        Kaikki mikä on kerran alkanut, tulee myös loppumaan, näin käy kaikelle elämälle. Minusta elävä olento on kuin ratsastaja joka kulkee ratsunsa selässä. Kun ratsu kuolee, siirtyy ratsastaja jonkun toisen ratsun selkään, mutta matka uudessa tietoisuudessa.

    • ...................
      • mitäjälkeenon

        Tarvitsenko terveystietoa tuonpuoleiseen

    • nuttura9

      ihminen ei kuole koskaan...ihminen on ikuisuusolento.....ihminen viettää ikuisuutensa=siellä ei ole enää aikaa, joka kadotuksessa tai taivaassa! Tämän on 100% varma asia! Valitset itse osasi, turvaa Jeesuksen sovitustyöhön ja taivas aukeaa sinullekin!
      kuuntele Pirkko Jalovaaran puhe 27.1.2013 you tobesta, niin silloin tiedät mikä tätä maailmaa riivaa.....mittaamaton pahuus!
      se löytyy you tubesta 27.1.2013! Ei siinä kielletä lääkkeiden käyttöä, vaan Pirkko pyytää miettimään tilanteita, joissa lääkkeet alkoivat hallita elämää! Nyt on MTV3 toimittaja tehnyt todella tahallisesti väärin ja hänen( nimeä en nyt muista)pitäisi nopeasti perua valheelliset puheensa! Tässähän rikotaan jo ihmisoikeuksia! Suomi on allekirjoittanut YK:n ihmisoikeussopimuksen artikla 18 kertoo uskonnonvapaudesta, sen harjoittamisesta, ja vapaudesta vaihtaa uskontoa!

      Nyt hyökätään räikeästi ihmisoikeuksia vastaan! Kuinka uskalletaan hyökätä suomalaista kirkkokansaa vastaa näin räikeästi? Toimittaja on yhdistellyt kirkossa pidettyyn Pirkko Jalovaarana puheeseen katkelmia jostain muusta tilanteesta, ja se on tietenkin harhaanjohtamista ja täysin toimittajan tahallinen provosoiva teko! Nyt MTV vastaamaan toimittajansa tekosistaan! Tämä on hävytöntä ja räikeä ihmisoikeusrikkomus! Suomi ei ole holhousvaltio emmekä me halua olla MTV3 holhottavina! Tähän tarvitaan nyt OIKEUTTA ja TOTUUTTA KEHIIN!

      Itseasiassa en ole kuullut näin raitista ja rehellistä puhetta vuosikausiin.....todella hyvä puhe! Pirkko Jalovaara näyttää olevan se suomalainen Debora, joka nousee yksin vastustamaan pahanvaltaa! Israel oli johtoa vailla, peräti vailla, kunnes Sinä Debora nousit , sinä Israelin äiti! Onnitteluni sinulle Pirkko Jalovaara!

      • izumi1

        Hengellisyys on puhtautta jota kiusaaja pyrkii mitätöimään ja likaamaan. Hengellisyyden pohja on Rakkaus.
        Aito Rakkaus ei tavitse minkäänlaista uskontoa tuekseen, sillä Rakkaudessa on kaikki.

    • Me olemme täällä ilmentämässä ajatonta kuolematonta elämää
      ajassa ja aieessa
      Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista joten se ilmenee fyysisten elämien ketjuna, jossa fyysisesti kehitymme alkeellisesta tilasta
      täydellisyyteen.

      Ihminen on kuitenkin joutunut henkisessä kehityksessään sivuraiteelle, ja sen takia joutunut paratiisitilasta ulos, ja sen seurausta on tämä kaaosmainen yhteiskunta
      On syvä ristiriita ihmisen teksisenja kehityksen ja henkisen kehityksen
      Ajatus on hyvä teknisellä alueella jossa kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin, mutta tuo sama ajatus toimiessaan ihmisen henkisellä alueella luo vain kaaosta ja on synnyttänyt sinne ajallisen keskuksen egon sielun, joka on ihmisen kaikkien vaikeuksien syy ja aihettaja

      TÄMÄ RISTIRIITA EI VOI JATKUA LOPUTTOMIIN , SIILÄ
      ennenpitkää se siihen, että ihminen tuhoaa itsensä ja elämän koko maapallolta.

      Sempä vuoksi ihmisen olisi palattava henkisesti juurilleen ,
      jotta kehitys jatkuisi, täydellisyyden saavuttamiseksi ilman kärsimystä ja tuskaa

    • Izumi 1

      Ihminen kärsii juuri siksi kun hän ei kykene/halua palata hengelliseen perusolemukseensa. Elämä opettaa palaamaan. Kärsimys ja tuska ovat hyviä opettajia.

      • kokija

        Jos ihmisellä ei ole kärsimystä eikä ole oivaltanut, niin silloin asiat ovat pysähdyksissä. Kärsimys ei-oivaltaneelle on erinomaista, sillä se ajaa oivallukseen.

        Oivalluken saanut ja siinä pysyvä ei myöskään kärsi. Hänelle kärsimyksen puute on suotavaa, kun taas oivaltamattomille kärsiminen on suotavaa.

        Kärsimyksellä tarkoitetaan stressiä ja turhautumista. Fyysinen kipu tuntuu oivaltaneellakin. Jos sanoo olevansa oivaltanut mutta saa trauman joistain, niin ei ole oivaltanut. Oivallus on sen oivaltamista, joka jo on.

        Oivalluksessa itsensä oivaltaminen tulee tietoiseksi. Oivaltamattomiin on vain lähinnä 1 ero: oivaltanut tiedostaa tietoisesti itsensä. Kaikki ovat silti jo oivaltaneita, toiset tietoisesti toiset tiedottomasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      98
      6238
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3627
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      179
      2279
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      238
      2139
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      182
      1838
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1644
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1255
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1134
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1080
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      120
      1080
    Aihe