Pentu varastettiin emoltaan?

alkaako selvitä

Kyseistä karhua oli siis häiritty ensimmäisen kerran jo marraskuussa jolloin se joutui vaihtamaan pesäpaikkaansa.
Toisen kerran sen pesintää häirittiin tammikuun alussa jolloin sillä oli jo todennäköisesti pentu.
Tässäkin tilanteessa karhuemo joutui etsimään uuden pesän mutta oliko nyt siis niin että tässä yhteydessä sen pentu olisi varastettu?
Olisiko niin että sen jälkeen pentua käytettiin koirien koulutuksessa siten että niiden annettiin repiä ja reaadella pentua jotta ne tottuisivat karhun hajuun ja olisivat näin tehokkaampia karhun metsästyksessä.
Tämän jälkeen ne pääsisivätkin siis kokeeseen kun alkaisi varsinainen karhuemon tapporetki.
Siis oliko alunperin tarkoituksena varastaakin pentu jotta se voitaisiin antaa koirien revittäväksi koulutusmielessä.
Tässä tapauksessa olisi edelleen mahdollista että pentu tai pennut ovat edelleen jossakin orivesiläisessä kellarissa ja kärsisi siellä toistuvaa raakuutta.
Nyt pian nimiä julki ja silmät ja korvat auki.
Raakalaisten toiminta on saatava nyt selvitettyä perinjuurin.
Tarkkailuun kaikki tappajiin liittyvät ihmiset.

8

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punaniska heimo

      Samma här rosvot nimineen ja naamtauluineen .autoineen medialle heti. typerälle suojelulle loppu.

    • Orivesinen

      "Sulo Pehmeä Jänis
      31.1.2013 10:25
      -12
      Sulje
      Tokihan nuori äitee nalle oli vihainen, valitettavasti syyttömät saivat vihat päälleen. Kävin aamuhämärissä hakemassa pari vastasyntynyttä pentuu kasvatiksi. Tulee hyvii nalleja kun pienestä saakka koirat repii turkista tappeleen, ei tuu mitään veteläisiä. "

      Yllä oleva todistaa näin tapahtuneen.

      • Pehmeä Jänis

        Menes nyt äkkiä soittaan ja pyydä nallen vapautuspartio paikalle. Mulla on nallen päät jo kohta liimausta vailla. On muuten häijyn näköinen kun irvistää. Karhua on myös todisteena jääkaapissa.


      • odotakoputusta
        Pehmeä Jänis kirjoitti:

        Menes nyt äkkiä soittaan ja pyydä nallen vapautuspartio paikalle. Mulla on nallen päät jo kohta liimausta vailla. On muuten häijyn näköinen kun irvistää. Karhua on myös todisteena jääkaapissa.

        Turha uhota, kyllä poliisilla keinot on teikäläiset jäljittää...


      • Pehmeä Jänis
        odotakoputusta kirjoitti:

        Turha uhota, kyllä poliisilla keinot on teikäläiset jäljittää...

        Karhuko tulee kopuuttaan? Hyvä että kerroit, luulin että ei ne pysty tätä jäljittään, kun en määkään näe mitään jälkiä tuossa piuhassa mikä menee seinään. Täytyykö ostaa langaton vehje, ajattelin et sitä on vaikeampi jäljittää, kun tätä lagallista voi seurata sulta mulle lankaa myöden. Mutta sitten tulee joku muukin lanka, joku sanoo että joku verkko. Verkot on mulla nyt saavissa.tietysti voisi madetta pyytää.
        Näksit vähän enemmän vaivaa kapealtasi katseelta ja mieti oletko helposti myytävä?
        Mistä puusta sun omena putosi? Mulla on useampia puita ja lisää istutan sekä jalostan.

        http://www.youtube.com/watch?v=hhnqYwF_2Mw


    • Cetro

      Laitetaan koko Orivesi boikkottiin. Ei osteta mitään siellä tuotettua, koska tuntuu noita tappajien puolustajia löytyvän siellä kulmilla vähän liikaa.

      • pehmeä jänis

      • marjaa orituvalta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8387
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3562
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2870
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      35
      2288
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe