Karhun tappamisesta saa lain mukaan 4kk-4v ehdottoman vankeusrangaistuksen. Nythän teko tai teot ovat niin törkeitä, että tämäkään asteikko ei riitä, koska pentu tapettiin myös.
Kumpikin tulee tuomita sekä emokarhun että pennun tappamisesta 8 vuoden ehdottomaan vankeuteen (2x4v). Erittäin raskauttavana ja rangaistusasteikon ääripään käyttöä vaativana seikkana on se, että karhu ajettiin jo marraskuussa pesästään ja sitä häirittiin tammikuussa uudestaan uudessa pesässään, jonka yhteydessä pentu todennäköisesti otettiin pesästä. Sitten vielä tämä lopullinen törkeys.
En usko, että nämä miehet eroavat mitenkään erityisesti siitä yleisestä suhtautumisesta, jota maaseudulla harrastetaan rauhoitettuja petoeläimiä kohtaan. Kun siirtyy kaupungista (siis oikeasta) 10 kilometriä maaseudun suuntaan, ilmapiiri on yhä kuin 1950-luvulla.
Ainoa tapa lopettaa tällainen rikollisuus on ryhtyä antamaan ankarimpia lain suomia rangaistuksia. Aseet tulisi myös poistaa maaseudulta tarpeettomina.
Periaatteessa kotikasvatuksen tulisi pystyä estämään tällaiset törkeydet, mutta se on mahdotonta, koska sama suhtautuminen eläimiin on tullut äidinmaidossa myös kasvattajille.
Ehdotonta vankeutta 8v
6
185
Vastaukset
- neidiksi linnaan
"Sulo Pehmeä Jänis
31.1.2013 10:25
-12
Sulje
Tokihan nuori äitee nalle oli vihainen, valitettavasti syyttömät saivat vihat päälleen. Kävin aamuhämärissä hakemassa pari vastasyntynyttä pentuu kasvatiksi. Tulee hyvii nalleja kun pienestä saakka koirat repii turkista tappeleen, ei tuu mitään veteläisiä. "
Tässä todistusta karhunlahtauksen tultua tietoon, mitä pennuille on tehty.- Koiran ulkoiluttaja
Tässä olisikin nyt syytä ryhtyä tutkimaan laajemmin sitä piiriä, jotka rikoksista tiesivät. Kun kyse on ollut kuukausien jahdista on osallisia runsaasti.
Nuo jäniksentyyppisetkin kirjoitukset tullaan tietysti poliisin toimesta selvittämään ja katsomaan liittyvätkö asiaan, vai ovatko vain jonkun drop-out pankomiehen oksennuksia. Niitähän Orivedellä riittää. - Pehmeä Jänis
Koiran ulkoiluttaja kirjoitti:
Tässä olisikin nyt syytä ryhtyä tutkimaan laajemmin sitä piiriä, jotka rikoksista tiesivät. Kun kyse on ollut kuukausien jahdista on osallisia runsaasti.
Nuo jäniksentyyppisetkin kirjoitukset tullaan tietysti poliisin toimesta selvittämään ja katsomaan liittyvätkö asiaan, vai ovatko vain jonkun drop-out pankomiehen oksennuksia. Niitähän Orivedellä riittää.Nimerkki koiran ulkoiluttaja on johto tehtävissä :Nuo jäniksentyyppisetkin kirjoitukset tullaan tietysti poliisin toimesta selvittämään ja katsomaan liittyvätkö asiaan
Kysyn oletko se valkeakosken rikoskomissaario jolla on nykyään aikaa ulkoiluttaa koiraa? Tässähän alkaa karvat kohtaa pöllyään. Karhua jääkaapissa ja viihde parhainta pitkään aikaan. - Piiri laajenee
Pehmeä Jänis kirjoitti:
Nimerkki koiran ulkoiluttaja on johto tehtävissä :Nuo jäniksentyyppisetkin kirjoitukset tullaan tietysti poliisin toimesta selvittämään ja katsomaan liittyvätkö asiaan
Kysyn oletko se valkeakosken rikoskomissaario jolla on nykyään aikaa ulkoiluttaa koiraa? Tässähän alkaa karvat kohtaa pöllyään. Karhua jääkaapissa ja viihde parhainta pitkään aikaan.Lain mukaan varsinaisten tappajien lisäksi myös rikoksiin muuten osalliset henkilöt joutuvat edesvastuuseen. Nythän selvitellään marraskuun ja tammikuun tapahtumia ja niihin liittyneitä henkilöitä. Mikäli todetaan esim. pennun kuolleen jo näissä häirinnöissä tai myöhemmin vangittuna, seuraa vapausrangaistus myös kaikkia tekoon osallistuneita rikollisia.
- KansanHuvia lisää
Toimiva sanktio olis karhuäitin ja lapsen tappajille:: oriveden torille ja oikeat kunnon metsänaiset ampuisivat "SUOLAPANOKSELLA" heppuja takalistoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1637322
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264218- 503728
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1473210- 512966
- 492559
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262356Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732049Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552005- 291906