Vain aktiivisella siirtolaisuudella Eurooppa voi ohittaa Yhdysvallat sekä elintasossa, elämänlaadussa että tuotantokyvyssä, ja ottaa jälleen itselleen paikan maailman johtavana talous, kulttuuri ja sotilasmahtinakin!
________________________________________________
Huippututkija todistelee:Euroopan talousmalli onkin tehokas
Jeremy Rifkin tomuttaa uudessa kirjassaan piintyneitä käsityksiä jatkuvaan alamäkeen tuomitusta maanosasta
WASHINGTON. Eurooppa on jo pitkään ollut maailmantalouden huutolaispoika. Dynamiikkaa ja kasvua on pitänyt hakea kaukaa vanhan mantereen rannoilta, Yhdysvalloista ja Aasiasta, ennen muita Kiinasta ja Intiasta.
Vanhoihin kaavoihinsa ja rakenteisiinsa juuttunut EU laahaa kaukana perässä ja katoaa historian roskatynnyriin viimeistään väestön ikääntymisen aiheuttamien, ylikäymättömien ongelmien myötä.
Väärin, väittää amerikkalainen yhteiskunnallinen keskustelija Jeremy Rifkin. Uudessa kirjassaan The European Dream (Eurooppalainen unelma) hän todistaa, että tulevaisuus onkin huomisen maailmaan ja verkostotalouteen mainiosti soveltuvan Euroopan.
Historian roskatynnyriin on joutumassa Rifkinin kotimaa ja sen väistyvään markkinatalousjärjestelmään sovitettu talous- ja yhteiskuntamalli.
Rifkinin mukaan eurooppalainen unelma on kuin toivon tuikahdus ongelmien piinaamassa maailmassa: "Se näyttää meille tietä uuteen aikakauteen, jonka tunnusmerkkejä ovat yhteisöllisyys, monimuotoisuus, elämänlaatu, syvällisyys, kestävä kehitys, universaalit ihmisoikeudet, luonnon oikeuksien kunnioittaminen ja rauha maan päällä. Me amerikkalaiset olemme aina sanoneet, että amerikkalaisen unelman vuoksi kannattaa kuolla. Eurooppalaisen unelman vuoksi kannattaa elää."
Että sillä lailla. Eipä siis muuta kuin henkseleitä paukuttamaan siellä Atlantin itäisellä, Rifkinin mukaan selvästi paremmalla rannalla.
Amerikkalainen unelma on kotimaassaan hyvin tunnettu käsite, joka on ahkerassa käytössä etenkin näin vaalien alla. Se toteutuu yhteiskunnassa, jossa jokaisella on tasavertainen mahdollisuus tavoitella onnea ja menestystä.
Tässä unelmassa ne tarkoittavat mahdollisimman suurta vaurautta. Kaikki on kiinni yksilöstä, yhteiskunnan rooli on vähäinen.
Rifkinin mainostama eurooppalainen unelma on toisenlainen. Se muun muassa painottaa yhteisöä yksilön asemasta, kulttuurista monimuotoisuutta, kestävää kehitystä, globaalia yhteistyötä enemmän kuin yksipuolista voimankäyttöä ja elämänlaatua rikastumisen asemasta.
Monet tällaisen vertailun kohdista ovat poliittisia ja filosofisiakin. Talous on kuitenkin kaiken perusta. Unelmat edellyttävät tervettä, kilpailukykyistä taloutta, tavoitellaan sitten eurooppalaista elämänlaatua tai amerikkalaisittain pelkästään henkilökohtaista vaurastumista.
Rifkinin yllättäviin väitteisiin kuuluu se, että Euroopalla, tuolla maailmantalouden huutolaispojalla, on erinomaiset mahdollisuudet syrjäyttää Yhdysvallat myös johtavana talousmahtina.
Yksi suurimmista syistä on hänen mukaansa se, että nouseva amerikkalainen sukupolvi ei enää usko vaurastumiseen ahkeran työnteon avulla, vaan katsoo olevansa oikeutettu menestykseen ilmankin sitä. Rifkin kertoo mielipidetiedustelusta, jossa 55 prosenttia alle 30-vuotiaista ilmoitti uskovansa omaan rikastumiseensa. Vain yksi neljästä uskoi kuitenkin rikastuvansa omalla työllään. Valtaosa luottaa onneen.
Tämä selittää sitä, että 70 prosenttia amerikkalaisista harrastaa jonkinlaista laillista pelaamista. Peleihin, Las Vegasista lottoon, käytetään enemmän rahaa kuin elokuviin, videoihin, dvd- ja cd-levyihin ja kirjoihin yhteensä.
Nuorison uskonpuutetta työllä rikastumiseen selittävät tulonjakotilastot. Tuloerot Yhdysvalloissa ovat jatkuvasti kasvamassa. Kehittyneistä talouksista ne ovat Yhdysvaltoja suuremmat vain Venäjällä ja Meksikossa. Tulonsiirtoihin rikkailta köyhille käytetään Atlantin länsirannalla 11 prosenttia, sen itärannalla Euroopassa 26 prosenttia kokonaistuotannosta.
Uusien työpaikkojen synty on Amerikassa hidastunut ja laatu heikentynyt. Menetettyjen teollisuustyöpaikkojen ansio oli keskimäärin 17 dollaria tunnissa, niiden tilalle tulleista lähinnä palvelusektorin töistä maksettiin enää 14,50 dollaria.
Tämä kehitys on Rifkinin mielestä tukahduttanut yhden amerikkalaisen unelman peruselementeistä: mahdollisuuden nousta työllään yhä parempiin asemiin. Keskiluokan tukala asema on vahva teema myös presidentinvaalissa.
EU on lähes tavoittanut Yhdysvallat työn tuottavuudessa. Sodan jälkeen ero oli suuri, mutta seuraavat puoli vuosisataa Euroopan tuottavuus kasvoi Yhdysvaltoja enemmän. Vuonna 2002 kuudessa EU-maassa oli Rifkinin mukaan korkeampi tuottavuus kuin Yhdysvalloissa.
Työttömyys on Euroopassa perinteisesti korkeampi, mutta Rifkin kyseenalaistaa nämäkin laskelmat. Viime kesän Yhdysvaltain virallinen työttömyysaste oli 6,2 prosenttia. Rifkinin mukaan oikea luku on lähellä yhdeksää prosenttia, koska kaksi miljoonaa potentiaalista työntekijää on luopunut työnhausta. Lisäksi lähes kaksi prosenttia työikäisistä miehistä on vankilassa.
Amerikkalaiset tekevät pitempää päivää kuin eurooppalaiset ja tienaavat paljolti tästä syystä keskimäärin 29 prosenttia enemmän. Rifkin kääntää tämänkin, paljon keskustellun eron eurooppalaisten eduksi.
"Ostaako sillä 29 prosentilla siinä määrin enemmän onnea ja iloa, että eurooppalaisten kannattaisi luopua 2–3 kuukaudesta vapaa-aikaa vuodessa?" Rifkin kysyy.
Laajennetun EU:n bruttokansantuote eli kaikkien tuotettujen tavaroiden ja palvelusten kokonaisarvo on nyt Rifkinin mukaan 10 500 miljardia dollaria eli vähän isompi kuin Yhdysvaltain 10 400 miljardia. Hänen mukaansa perinteinen bkt on kuitenkin kelvoton talouden volyymin mittari, koska se kirjaa uskollisesti sotilasmenot, energian tuhlailun ja monta muuta asiaa, joista ihmisille on enemmänkin haittaa kuin hyötyä.
Jos ne otettaisiin huomioon, ero EU:n hyväksi olisi vielä suurempi. Näiden kahden talouden suurmahdin vertailussa olisi lisäksi huomioitava se, että Yhdysvaltain kansantalous on erittäin velkaantunut ja julkinen talous täysin kuralla. Molemmissa piilee suuren romahduksen siemenet.
EU:sta Rifkin maalaa idyllisen kuvan, joka on vieras kaikille Brysselin touhuiluja läheltä seuranneille.
Yhden ongelman hänkin tosin myöntää: EU:n on ratkaistava väestön vanhentumisen aiheuttama jättimäinen ongelma päästämällä alueelleen miljoonia siirtolaisia ja kääntämällä syntyvyys tavalla tai toisella uuteen nousuun.
Jos siinä ei onnistuta, eurooppalaiselle unelmalle voidaan heittää jäähyväiset jo ennen kuin se on korvannut pahasti ruostuvan amerikkalaisen unelman.
Vain aktiivinen siirtolaisuus voi pelastaa Euroopan!!
Suvaitsevainen
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283