Mitä vikaa Hevosenlihassa, kysyn vaan.??????

Uudistunut-Ukki.

Me vähän pitempään ikään ehtineet ihmiset, muistamme Sota aikana ja sen jälkeenkin, miten "Herkullista" se Hevosenliha tuolloin olikaan. Muistan silloin vielä sodan jälkeen kun Srinäjoella Itikan johtaja kertoi Ilkassa miten hyvän maun Hevosenliha antaa Makkaralle.

Ja nyt kun muistelen niin en ole koskaan syönyt niin hyvää "Lenkkimakkaraa" kuin silloin Sotaikana jos sitä joskus sattii saamaan. Olenkin ajatellut, mitenkähän hyvää Hevosmakkaraa saataisiin noista nykyajan "Ratsuhevosista", ja muistakin "Ravureista", niitähän ruokitaan kaikenmaailman herkkuruuilla, . Kananmunat kuuluvat noitten ratsujen ja myöskin Ravihevosten ruokalistaan.

Tiedämmehän, että Sioille syötetään jos minkälaista moskaa, ja silti me himoitsemme noita "Siankyljyksiä". Että turhaa nostivat tuo Hälä, hälän tuosta maahan tuodusta Hevosenlihasta. Sitähän on tuotu jo vuosia, eikä kukaan ole valittanut, huonosta lihasta.

Nyt tietenkin joku "Nirppanokka" toimittaja päätti tehdä "Jymyjutub asiasta, ja kyllähän hän onnistuikin kuten nähtiin. Ei siis lakata syömästä myöskin Hevosenlihaa, sehän on eläinlihoista parhaimpia, kyllä näin on näreet.??

82

1593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osmium 76

      Ei lakata ei !
      Tolliskojen tollisko.

      • Uudistunut-Ukki.

        Kuulehan Osmium, oletko sinä todella noin sairas, vai onko sinun koko sukusi myöskin kanssasi samaa mieltä. Eikö sinulla ole mitään asiallista vastausta, tähän minun asia avaukseeni.

        Lopeta hyvä mies palstakirjoituksesi, jos luulet noilla vihjailuillasi, olevasi jonkinlainen "Nero" niin erehdyt pahanpäiväisesti sin Kepulainen "Sit-Sontiainen, kyllä näin on näreet.

    • Osmium 76

      "Velikultia" "Piruparat

      Tolliskojen tollisko.

    • Ruokaan liittyviä tabuja on varsin paljon.

      Useat uskonnot kieltävät syömästä ravintoarvoltaan varsin täysipainoisiakin tuotteita. Islam ja juutalaisuus pitävät mm. sianlihaa sopimattomana. Hindut eivät syö lihaa. Nilviäisten syömistä kartetaan afrikkalaisissa ruokapöydissä. Suomalaisten mielestä koirat eivät kuulu ruokapöytään, mutta Aasiassa koiranliha on sekä herkkua ja uskomuksien mukaisesti mieskuntoa nostattava ruoka.

      Englannissa hevosenliha on tabu, siellä ei hevosen lihaa syödä. Poronlihaankin liittyy vahvoja ennakkoasenteita.

      Ruokaskandaalit koskettavat ihmisten perusturvallisuuden tunteita, siksi tämän tyyppiset petokset ovat hankalia. Ruokajalosteiden ja lihantuontiin liittyviä ongelmia ei pidä vähätellä. Ihmisillä täytyy olla tieto siitä, mitä he ravinnokseen nauttivat. Värjätty sianliha ja nyt paljastunut hevosenlihan käyttö ilmoittamatta siitä osoittavat sen, ettei ruuan tuotanto ole riittävän turvallista ja valvottua. Lähiruuan merkityksen kasvaminen lienee seurausta näistä esille tulleista ongelmista ja hyvä niin.

      • Uusavuttomuudesta

        Ruuan valmistuksessa uusavuttomuus on saavuttanut tason jossa ihmiset eivät enää edes ymmärrä mitä suuhunsa laittavat.

        Moniko osaa vaikkapa käsitellä kokonaista kalaa oikein? Perata, fileoida tai valmistella muutoin varsinaista ruuan laittoa varten. Onko ihmiset todellakin niin vieraantuneet tuoreista raaka-aneista etteivät erota lihalaatuja (nauta/hevonen) toisitaan.

        Voin hyvin uskoa monen täälläkin kirjoittavan (kaupunkilaisen) olevan täystumpelo jos pitäisi vaikkapa nylkeä made, tai suolistaa ja fileoida kampela. Nuo perustaidot alakavat olla katoavaa kansanperinnettä, joten lähiruokakin täytyy jalostaa ainakin tiettyyn määrään, ja se taas johtaa kaikenlaisten hygienia ym direktiivien viidakkoon,. Tähän on tultu

      • surkeeta.
        Uusavuttomuudesta kirjoitti:

        Ja jo pidemmällekin menty, eihän ne osaa enää edes leipää siivuttaa.

      • Uusavuttomuudesta kirjoitti:

        Ruuan valmistuksessa uusavuttomuus on saavuttanut tason jossa ihmiset eivät enää edes ymmärrä mitä suuhunsa laittavat.

        Moniko osaa vaikkapa käsitellä kokonaista kalaa oikein? Perata, fileoida tai valmistella muutoin varsinaista ruuan laittoa varten. Onko ihmiset todellakin niin vieraantuneet tuoreista raaka-aneista etteivät erota lihalaatuja (nauta/hevonen) toisitaan.

        Voin hyvin uskoa monen täälläkin kirjoittavan (kaupunkilaisen) olevan täystumpelo jos pitäisi vaikkapa nylkeä made, tai suolistaa ja fileoida kampela. Nuo perustaidot alakavat olla katoavaa kansanperinnettä, joten lähiruokakin täytyy jalostaa ainakin tiettyyn määrään, ja se taas johtaa kaikenlaisten hygienia ym direktiivien viidakkoon,. Tähän on tultu

        Uusavuttomuus on myös seurausta saatavuuden ongelmista. Kaupat eivät myy käsittelemättömiä tuotteita.

        Kaupungissa asuvat ovat markettien tarjonnan armoilla. Koska suuret kauppaketjut haluavat helposti käsiteltäviä tuotteita, niin tuloksena ovat: siististi pakatut pakatut, paloitellut, valmiiksi maustetut ja osin jo valmistetut elintarvikkeet.

        Minä pidän kanaliemestä ja valmistan se yleensä itse. Kanaa ei kuitenkaan ole saatavissa, joten liemen keittäminen on aika hankalaa, lähinnä raaka-aineen puutteen vuoksi. Kanalat eivät munintansa päättäneitä kanojaan saa kaupaksi minnekään.

        Uusavuttomuuteen on monia syitä, kiristyneet hygieniavaatimukset yhtenä. Parantunut elintarvikehygienia on nostanut keskimääräistä elinikää meillä enemmän kuin Pohjois-Karjala projekti.

    • Tuo hevosenlihajuttu oli hyvä esimerkki siitä, kuinka suomalainen media käyttää uutispulassaan hyväkseen joissain muissa maissa julkaistuja juttuja lähes sellaisenaan riippumatta siitä, osuvatko ne täällä hedelmälliseen maaperään. Pääasia on, että uutistilaa saadaan täytettyä.

      Suomessahan hevosenlihan syönti ei ole ollut koskaan mikään tabu. Sitä on käytetty täällä muun muassa meetvurstien raaka-aineena ja lihan alkuperästä on myös ilmoitettu tuoteselosteissa. Vasta viime vuosina maininta on tullut harvinaiseksi.

      Syyksi on epäilty, että tässä maassa niin paljon teini-ikäisiä hevostyttöjä, etteivät uskalla tehdä hepoista lihaa, mutta todellinen syy lienee yksinkertaisesti vain teurastettavien hevosten määrän vähäinen määrä. Olen nimittäin kuullut, että teurastamot eivät ota vastaan yksittäisiä hevosia siitä syystä, että eivät oikein tiedä, mitä tekisivät niiden lihoille. Niistä tuntuisi lapselliselta painaa meetvurstipakkaukseen maininta hevosenlihasta, jos sen osuus on vain 0,02 prosenttia. Siksi mieluummin jättävät käyttämättä hevoset kokonaan ja ratsu- ja ravihevosen omistaja joutuu toimittamaan koninsa Honkajoen polttolaitokselle, kun haudatakaan sitä ei EU:n takia enää saa.

      Oikea toimittaja olisi valaissut tätä asiaa, sijoittanut jutun Suomeen.

      • Suomalainen hevosenliha on kohtalaisen turvallista, täällä fenyylibutatsonin käyttö on vähäisempää. Lääkettä käytetään kuitenkin eläinlääkinnässä paljonkin muualla, lähinnä sen halvan hinnan vuoksi. Fenyylibutatsoni jäämät hevosenlihassa ovat pieniä, vaikka lääkettä olisikin käytetty, kuitenkin ihmiselle sopimattomasta aineesta on kyse.

        Hevosenliha on eräs esimerkki siitä, kuinka vaikea on elintarvikkeiden valvonta EU:n alueella. Tuoteväärennöksiä täytyy tutkia ja niihin on suhtauduttava vakavasti. Hevosenliha ei ole välttämättä ongelma yksistään, mutta tapauksen paljastuminen sitä on. Väärennetyt elintarvikkeet ovat riski kuluttajille ja jos tapauksiin ei puututa, silloin Eurooppalainen elintarviketuotanto on vaarassa menettää luottamuksensa.

        Ongelma ei siis ole se, etteikö hevosenlihaa voisi syödä. Pulmana on, kuinka välttyä syömästä sopimattomia ruoka-aineita eineksissä, koska pakkausmerkinnät eivät ole luotettavia. Lihaväärennökset ovat rikollisten puuhastelua, tämä ryhmä ei ole kovinkaan kiinnostunut ihmisten terveydentilasta. Olen lukenut suomalaista uutisointia, aika maltillista se on ollut, tilanteeseen nähden jopa turhankin.

      • 16 X 2
        niinpa.niin kirjoitti:

        Suomalainen hevosenliha on kohtalaisen turvallista, täällä fenyylibutatsonin käyttö on vähäisempää. Lääkettä käytetään kuitenkin eläinlääkinnässä paljonkin muualla, lähinnä sen halvan hinnan vuoksi. Fenyylibutatsoni jäämät hevosenlihassa ovat pieniä, vaikka lääkettä olisikin käytetty, kuitenkin ihmiselle sopimattomasta aineesta on kyse.

        Hevosenliha on eräs esimerkki siitä, kuinka vaikea on elintarvikkeiden valvonta EU:n alueella. Tuoteväärennöksiä täytyy tutkia ja niihin on suhtauduttava vakavasti. Hevosenliha ei ole välttämättä ongelma yksistään, mutta tapauksen paljastuminen sitä on. Väärennetyt elintarvikkeet ovat riski kuluttajille ja jos tapauksiin ei puututa, silloin Eurooppalainen elintarviketuotanto on vaarassa menettää luottamuksensa.

        Ongelma ei siis ole se, etteikö hevosenlihaa voisi syödä. Pulmana on, kuinka välttyä syömästä sopimattomia ruoka-aineita eineksissä, koska pakkausmerkinnät eivät ole luotettavia. Lihaväärennökset ovat rikollisten puuhastelua, tämä ryhmä ei ole kovinkaan kiinnostunut ihmisten terveydentilasta. Olen lukenut suomalaista uutisointia, aika maltillista se on ollut, tilanteeseen nähden jopa turhankin.

        Mitä on tämä fenyylibutatso, vai puhutko taas pask--

    • Mitään niin tyhmää

      ei maailmassa ole toista, kuin suomalainen toimittaja.

      Aamu-tv:n toimittajat vielä erikseen mainittuna.

    • Emil skog

      Näin on näreet

      • Pölhö- Kustaa.

        Mistä moinen viha toimittajia kohtaan, ainakin nuo TV-toimittajat ovat aivan luksus luokkaa. Olet varmaankin ollut tekemisiisä jonkun Toimittajan kanssa, etkä ole häntä ymmärtänyt.

        Kyllä ainakin nämä TV-toimittajat Suomessa ovat ihan kelpo väkeä, eihän sitä Toimittajaksi noin vaan päästä, onkai heillä hyvinkin tarkat kokeet ennennkuin pä'äsee Ihmisten kanssa tekemisiin.

    • Muistelen kuulleeni, että hevosenliha on sitkeää. Varsinkin, jos veto on jäänyt päälle.

      Nyt kuitenkin hevosen lihaa on ymmärtääkseni myyty vastoin tuoteselostetta, mikä ei ole hyvän kauppiastavan eikä minkään muunkaan mukaista.

      • vanhempaa polvea

        Oletko sinäkin Seppo_Ilmarinen niin nuori vielä että hevosenlihan syöminen
        oudoksuttaa sinua?

      • ha.sinisalo

        käsittenääkseni olen ihminen syön nälissäin

      • ha.sinisalo

        suolamakaraa ota mukaan kertaus harjoituksille pötkö reppuu salamimakkara aamullakin voi syödä

      • eusebius11

        Se repliikki oli vaan tuntemattomasta sotilaasta. Muista sodan ajalta ja oikieastaan vielä sen jälkeen sen hevosenmakkaran oliko se berliini joka oli hevosen suoleen tehty. se oli hyvää kun olisi ollut rahaa vaan sitä enemmän ostaa. Pihvinä hevonen on karkeasyisenpää kuin nauta. Maku hieman voimakkaanpaa olisiko ollut riistan makua. Sitten hevosta lakkasi saamasta ja nyt jotkut pelkääkin sitä

      • vanhempaa polvea kirjoitti:

        Oletko sinäkin Seppo_Ilmarinen niin nuori vielä että hevosenlihan syöminen
        oudoksuttaa sinua?

        Tottakai hevosen syöminen oudoksuttaa. Hieman sama asia kuin jos yrittäjä söisi tehtaastaan koneen.

      • ÄO 12
        ha.sinisalo kirjoitti:

        suolamakaraa ota mukaan kertaus harjoituksille pötkö reppuu salamimakkara aamullakin voi syödä

        Kieltäkää EU:N perseennuolijat syöminen kokonaan!

        Milloin on vääränlaisia tuorekurkkuja ym. paskaa.

    • Muistelen joskus...

      ai..ai..niitä aikoja.
      Veto päällä " -oli silloin.

      Olin naisissa, ehkä vähän ns "yleinen"
      Aamusella tein lähtöä, ja nainen virkkoi-: " miten se maksun laita on "
      Sanoin: " ettenn ole koskaan ottanut maksua " ja läksin pois.

      • Uudistunut-Ukki.

        Huomenta vaan muistelijat, ja muutkin palstgan lukijat. Niin, muistelija muistelee niitä nuoruutensa "Kulta aikoja", no niissähän kyllä olisi varmasti muistamista itse kullakin. Nyt kuitenkin puhutaan "Hevosenlihasta, myöskin "Tammahevosten", vaikka ei ollakkaan "Eläimiinsekaantujia", eikä myöskään "Poikakavereihimme", sekaantujia kuten nuo muutamat "Palstanilviäiset" väkisinkin haluavat tuosta asiasta puhua.

        Siitä jo näkee, mitämiehiä, nämä "Palstanilviäiset" ovat. Tuo Hevosenliha avakseni on saanut jo melkoisen määrän lukijoita, joten minulla on taas kunnia sytyttää avauseni "Punaisen lampun". Tosin noita "Paskanjauhajia, on vielä ihan liikaa avauksieni riesana, mutta eiköhän niistä päästä kohta eroon. Ainakin silloin, kun Jomppe tulee taas etelä-Euroopan "Lemmenlomiltaan".?? Silloin nämä "Nilviäiset hyökkäävät Jompen kimppuun, kuin "Kiljuvat Jalopeurat".

        Pannampa vähän politiikan asiaakin lopuksi, eilenilalla tai jo iltapäivällä näimme TV-stä miten Kepulaiset olisivat juuri nyt, panemassa maamme asiat kuntoon. Nyt on kuitenkin niin, että ainakaan tuon Kempeleen Sipilän voimin ei maatamme panna kuntoon, pikemminkin maamme tämän puheenjohtajan voimin, pantaisiin täysin sekasortoon jopa "anarkiaan", kyllä näin on näreet.

      • Uudistunut-ukki.
        Uudistunut-Ukki. kirjoitti:

        Lisään vielä vähän , kun hepon lihasta puhutaan, niin eipä unohdeta punuikki-ruunia.
        Eli mitä vikaa on jomben lihassa??? No onhanhan anus rupinen ja venähtänyt, mutta ei semina vanhaa rakuuna-ukkia haittaa??? Näin on näreet???

      • Jumankekka?!?
        Uudistunut-ukki. kirjoitti:

        Lisään vielä vähän , kun hepon lihasta puhutaan, niin eipä unohdeta punuikki-ruunia.
        Eli mitä vikaa on jomben lihassa??? No onhanhan anus rupinen ja venähtänyt, mutta ei semina vanhaa rakuuna-ukkia haittaa??? Näin on näreet???

        Siinäpä oiva veto ukkihönölle ;)))

        Nyt ei rakuuna pysy housuissaan...

      • ha.sinisalo
        Uudistunut-Ukki. kirjoitti:

        Huomenta vaan muistelijat, ja muutkin palstgan lukijat. Niin, muistelija muistelee niitä nuoruutensa "Kulta aikoja", no niissähän kyllä olisi varmasti muistamista itse kullakin. Nyt kuitenkin puhutaan "Hevosenlihasta, myöskin "Tammahevosten", vaikka ei ollakkaan "Eläimiinsekaantujia", eikä myöskään "Poikakavereihimme", sekaantujia kuten nuo muutamat "Palstanilviäiset" väkisinkin haluavat tuosta asiasta puhua.

        Siitä jo näkee, mitämiehiä, nämä "Palstanilviäiset" ovat. Tuo Hevosenliha avakseni on saanut jo melkoisen määrän lukijoita, joten minulla on taas kunnia sytyttää avauseni "Punaisen lampun". Tosin noita "Paskanjauhajia, on vielä ihan liikaa avauksieni riesana, mutta eiköhän niistä päästä kohta eroon. Ainakin silloin, kun Jomppe tulee taas etelä-Euroopan "Lemmenlomiltaan".?? Silloin nämä "Nilviäiset hyökkäävät Jompen kimppuun, kuin "Kiljuvat Jalopeurat".

        Pannampa vähän politiikan asiaakin lopuksi, eilenilalla tai jo iltapäivällä näimme TV-stä miten Kepulaiset olisivat juuri nyt, panemassa maamme asiat kuntoon. Nyt on kuitenkin niin, että ainakaan tuon Kempeleen Sipilän voimin ei maatamme panna kuntoon, pikemminkin maamme tämän puheenjohtajan voimin, pantaisiin täysin sekasortoon jopa "anarkiaan", kyllä näin on näreet.

        papukaija on lintu

        Voi Sipilää uskoa. Osaa hän talouden perustiedot hyvin. kun muutkin keoulaiset muistaisivat Alkion ei häntä sanantarkasti tarvi noudattaa. Kunhan muistaa sen pääasian. Vain yhdessä ollen meissä on voimaa. Jos kertoisit mitenn Sipilän sanat vie anargiaan. Minä en ole kepulainen minkä tähden en tiedä mitä hän on tarkoittanut.

      • ha.sinisalo
        Jumankekka?!? kirjoitti:

        Siinäpä oiva veto ukkihönölle ;)))

        Nyt ei rakuuna pysy housuissaan...

        rakuunat laitetaan kaalisoppaan no joo jokohan taas vähennetää puolustus voimista ei ne perkeleen aasit käsitä vieläkään mitä suomalaisuus on

    • muisto 40-luvulta

      Minun edesmennyt isäni ja sotaveteraani kunnioitti hevosia ja taatusti ei antanut niitä lahtarin kouriin. Kaikki lapsuuskotini viisi hevosta olivat palvellleet rintamalla eturintamassa ja kuljettaneet tykkejä, ruumiita ja ties mitä sitä emme koskaan saaneet tietää. Varmaan isänkini tuli sodan loputtua omalla hevosella sieltä Rukajärveltä kotiinkin, tätä en muista. Milläs muulla hän olisi liikkunut Savossa? Kaikki viisi hevosta siis tuli kotiin sodasta elävänä, vain yksi hevosista oli hirvittävän säikky ja siitä ei ollut enää työhevoseksi. Sanoivat, että sillä oli kuljetettu tykkejä. Kaikki tiesi, että sodassa tuo hevonen oli vammansa saanut ja hänen annettiin olla, ei pantu lihoiksi tai annettu mustalaisille. Muistaakseni hän synnytti varsan ja Osmo annettiin sille nimeksi. Suomen hevoset minulle ovat enemmän, kuin hevosia ne ovat sitkeitä ja viisaita ja tämän takia en taatusti syö hevosen lihaa.

      Voi, että miten silloin lapsuudessani hevosia kohdeltiin melkein paremmin, kuin ihmisiä ja tallin seinällä oli leipäpalalaatikkokin kiittämistä varten. Hevosmuistot ovat syvällä sielussani ja vallankin Suomen hevosia kohtaan. Jokainen lapsuuskotini hevonen koki arvokkaan elämän ja kuoleman ja ne haudattiin hevosten yhteiselle hautapaikalle syntymäkodin mailleni - lehtoon. Siellä ne viisi vuotta Suomea sodassa palvelleet hevoset lepäävät ilman muistomerkkiä ja ilman veteraanitunnusta.

      • Uudistunut-Ukki.

        No joo, kyllä tuo 40-vuotesi osui ja "upposi", ainakin minuun tuon ajan lapseen. Mitä muuten tulee tuon Hevosenlihan syömiseen, en ole minäkään sitä syönyt kuin makkaran seassa. Muistan kun siellä Eteläpohjanmaan juonenkylällä kun vielä maata viljelin, niin silloin Itikan johtaja Seinäjoelta ketoi Ilkka lehdessä, (muuten tämä Ilkka on Eteläpohjanmaan toinen Raamattu), kuinka Hevosenliha antaa hyvän säväyksen joihinkin MakkARALAATUIHIN..

        eN KYLLÄ USKO, ETTÄ hEVOSENLIHA OLISI KUMEMPAA KUIN MUUNKAAN ELÄIMEN LIHA. sITÄ VIERUKSUTAAN AINOASTAAN SIKSI, KUN hEVONEN ON AINA OLLUT iHMISEN PARAS PALVELIJA, SIITÄ VARMAANKIN SINUNKIN KAMMOSI HEVOSENLIHAAN JOHTUU.

        Nyt tuntuukin, että Hevosenlihan käyttö on vähentynyt Suomessa minimiinsä, ja lienee sekin ihan hyvä asia. Toisaalta noissa Kommunistisissa yhteiskunnissa taitaa, tuo Hevosenliha olla jopa lihojen pääraaka-aine.. kaikkea tuo köyhyys teettää, kyllä näin on näreet.?

      • Uudistunut-Ukki. kirjoitti:

        Hevosta kasvatetaan syötäväksi jopa Euroopassa, liha on hyvää ja terveellistä alhaisen kolesterolipitoisuutensa vuoksi. Hevonen ei ole missään pääasiallisin liharuoka. Lihaa on hankala saada ja laadukas hevonen on kallista.

        Markkinoille on nyt tullut piikki, jonka vuoksi hevosenlihan hinta on laskenut. Romaniastahan lihaa tulee nyt paljon. Romanian köyhyyden vähentyminen ja teiden parantuminen on tehnyt hevosista tarpeettomia ja tämän vuoksi työhevosista luovutaan. Nyt saatava hevonen ei ole kovin laadukasta lihaa, vanhat ruhot ovat sitkeitä.

        Tässä ruokaskandaalissa ei ole kyse niinkään siitä, etteikö hevonen olisi pääosin syötävää, mikäli eläimen lääkitys on ollut asiallista. Ongelmana on se, että einesruokien sisällöstä ei saada tarpeeksi tietoa. Maailmalla on paljon ruokaväärennöksiä liikkeellä bisnes on kannattavaa. Ongelmana on pahimmillaan myrkkyjen päätyminen ihmisten ravintoon. Italiasta muistamme viineihin lisätyt aineet ja kiinalaisten toistuvat ruoka-aineiden väärennökset.

        Ruuan tulisi olla turvallista ja tämän vuoksi rikokset pitäisi pystyä kitkemään pois. Hevosenliha ei siis ole köyhien ongelma, se on varakkaiden teollisuusmaiden pulma nyt. Einekset eivät ole köyhien maiden kuluttajien saatavissa, ei ainakaan mittavissa määrin.

      • 17x2

        Oletko koskaan itse syönyt hevosenlihaa. Viisasteletko vain taas?

      • Jämpti on näin...

        Kyllä te ukkelit olette onnettomia punakulinaristeja, kun ette ole syöneet syöneet edes hevosen suolalihaa, mikä oli vielä 50-60-luvullakin aivan yleistä.
        Nykyäänkin sitä saa jostakin lihajalostamoista silloin tällon.
        Hirveä "kalvoistahan" se on, muta ihan hyvää kuitenkin.

        Kyllä ennen tekivät myöskin hevosenlihasta aivan samanlaisia ruokia, kuin muistakin lihoista, joten kyllä täytyy sanoa, että demareiden tietämys noista ruoka-asioistakin on sitä samaa paskaa, jolla ei hönkäsenpöläyksen vertaa normaalielämän asioista tietoa´, kuten heidä toimensakin politiikassa jo osoittaa.
        Ei tiennyt nykyinen opetusministero Gustafsonni edes pienimpien eläkkeiden pienuutta, kun eduskunasa yritti punikeile kerätä pisteitä huutamaalla pääpunaisena, jotta on se vain häpeä yhteiskunnallemme, kun ihmisiä pidetään niinkin pienellä kuin 900:n euron eläkkeellä.
        Ei tiennyt tuo ääliö edes sen vertaa, että silloinen minimieläke oli noin 400-500 euroa, ennenkuin KESKUSTA nosti sen tason takuueläkkeeksi n. 720 euroksi.
        Siitähän nyt nykyhalitus on jo ryöstänyt veron, ja maksujenkorotuksilla pois noin 200 euroa, joten tilanne on entistäkin huonompi nykyään demujen jas nykyhallituksen toimien johdosta.

        Kyllä asia alkaa olla demareiden toimesta jo sillä mallilla maassamme, että hyvä kun olisi edes tuota konimuskaakkimusta(hevosta) köyhän lihaksi.

        Köyhä joka äänestää demaria, on myöskin tyhmä.
        Demareita ei ole vara äänestää muilla kuin rikailla. Työtönkin äänestää itseään vastaan, jos hän demupellejä änestää, kuten normaali tavallinen työläinenkin.
        Demarit ovat rosvojoukkio, eikä mikää ihmisten etuja ajava puolue.
        Demariporukka kusetaa vanhustenhoidollakin ihmisiä, ja pyrkii ryöstämän niiden vähänkin omaisuuden ökyrosvoilleen.
        Milloinkahan tuo ukkipolo oppii ymmärtämään, etä hän on itse ollut yhtenä luomassa yhteiskunnallista pahopinvointiamme, kun on demurosvojen porukassa ollut aktiivisena demupolitrukkina saludopalkalla.
        Ukki on ollut yksi niistä höynäytettävistä hölmöistä, joita valitettavasti maassamme on vieläkin yllinkyllin, saamaan demurosvot hallitukseen luomaan lisää köyhyyttä ja kurjuutta maamme kansalsaisten keskuuteen.

      • 17x2 kirjoitti:

        Oletko koskaan itse syönyt hevosenlihaa. Viisasteletko vain taas?

        Varmaan olen, tosin tietosesti en hevosenlihaa syö. Vaimoni ei varmaan hyväksyisi moista barbaarista tapaa.

        Matkusten maailmalla mahdollisimman vähin kantamuksin ja tämän vuoksi en juurikaan syö ravintolossa, en ainakaan niissä hienommissa. Katukeittiöiden ruuan alkuperää ei kannata juurikaan kysellä. Varmaan ainakin rottia käytetään, samoin myös kulkukoiria raaka-aineina. Hyvin maustettu ja kuuma ruoka maistuu nälkäiselle, varsinkin jos tietoisesti pyrkii unohtamaan valmistustavat.

        Aasiassa liikkuessa saa usein kutsun myös kotiin ja tällöin tarjottavaa voi olla hyvinkin mielenkiintoista. Torakat ovat eräs ruokalaji jota mieluusti tarjotaan, paikallinen herkkuhan se on. Sammakkoja pidetään myös herkullisina, vieraita varten sammakoita varataan muutama. Vieraanvaraisuuteen on vastattava ja ennekkoluuloita huolimatta ruokia on ainakin maistettava. Torkat ovat kyllä mainion makuisia.

        Hevosta käytetään yleisesti lihakastikkeissa Euroopassa, mikäli on kastikkeita/ keittoja syönyt Keski- ja Etelä-Euroopassa, on todennäköisesti syönyt myös hevosta.

        juu ja metwurstii lämmin leipä että rasva tirisee ok.

      • mummeli
        niinpa.niin kirjoitti:

        Hevosta kasvatetaan syötäväksi jopa Euroopassa, liha on hyvää ja terveellistä alhaisen kolesterolipitoisuutensa vuoksi. Hevonen ei ole missään pääasiallisin liharuoka. Lihaa on hankala saada ja laadukas hevonen on kallista.

        Markkinoille on nyt tullut piikki, jonka vuoksi hevosenlihan hinta on laskenut. Romaniastahan lihaa tulee nyt paljon. Romanian köyhyyden vähentyminen ja teiden parantuminen on tehnyt hevosista tarpeettomia ja tämän vuoksi työhevosista luovutaan. Nyt saatava hevonen ei ole kovin laadukasta lihaa, vanhat ruhot ovat sitkeitä.

        Tässä ruokaskandaalissa ei ole kyse niinkään siitä, etteikö hevonen olisi pääosin syötävää, mikäli eläimen lääkitys on ollut asiallista. Ongelmana on se, että einesruokien sisällöstä ei saada tarpeeksi tietoa. Maailmalla on paljon ruokaväärennöksiä liikkeellä bisnes on kannattavaa. Ongelmana on pahimmillaan myrkkyjen päätyminen ihmisten ravintoon. Italiasta muistamme viineihin lisätyt aineet ja kiinalaisten toistuvat ruoka-aineiden väärennökset.

        Ruuan tulisi olla turvallista ja tämän vuoksi rikokset pitäisi pystyä kitkemään pois. Hevosenliha ei siis ole köyhien ongelma, se on varakkaiden teollisuusmaiden pulma nyt. Einekset eivät ole köyhien maiden kuluttajien saatavissa, ei ainakaan mittavissa määrin.

        Ameriikassa ei hevosia teurasteta eettisistä syistä ollenkaan. Hevoset viedään meksikon puolelle teurastettaviksi. Kuka viimekädessä syönee, ei tietoa. Valitettavasti tuo eläinten lääkitys jos ei asiallista, eikä varo-ajat kohillaan, niin aikamoinen ongelma tulee täällä eu-alueellakin. Tämän tähden syön vain kotimaista, ei eineksiäkään.

      • eusebius11

        muuten rukajärveltä en tiedä ketään omalla hevosella palanneen. Tais olla mustanaamio. Hevonen on aina ollut myös lihaa niinkuni lempikoiran turkkikin josta tehtiin kintaat. ennen aina kaikki hyödynnettiin loppuun asti. Miks ystävää pitää korppien ja muiden haaskojen syötäväksi jättää. Taikka kaippa maan matoset ovat paremmassa asemmassa kuin entinen ystävät.

    • Pari kertaa olen ostanut hevosenlihaa tänä vuonna lihatiskiltä. Itse syön sitä varsinkin leikkeleenä leivän päällä. Pizzan täytteenä hevonen on myös hyvää.. nami nami.

      • Ja olen alle 30 vuotias. En tajua mitä tekemistä tuolla on iän kanssa.

      • hevostyttö

        Miksiköhän kirjoittelevat menneestä ajasta? Minäkin olen ostanut hevosen jauhelihaa, filettä ja ihanaa suolalihaa jatkuvasti. Maistuu hyvältä. Kokonaan toinen juttu on se huijaus, kun hevosenlihaa myydään nautana.

      • hevostyttö kirjoitti:

        Miksiköhän kirjoittelevat menneestä ajasta? Minäkin olen ostanut hevosen jauhelihaa, filettä ja ihanaa suolalihaa jatkuvasti. Maistuu hyvältä. Kokonaan toinen juttu on se huijaus, kun hevosenlihaa myydään nautana.

        Papat taitavat olla aika pihalla nykyajasta. Väittäisin me "nuoret" olemme vähemmän konservatiivisia ruuan suhteen kuin vanhat. Itse söisin koiraakin jos sitä lihatiskiltä saisi.

      • eusebius11
        hevostyttö kirjoitti:

        Miksiköhän kirjoittelevat menneestä ajasta? Minäkin olen ostanut hevosen jauhelihaa, filettä ja ihanaa suolalihaa jatkuvasti. Maistuu hyvältä. Kokonaan toinen juttu on se huijaus, kun hevosenlihaa myydään nautana.

        ja ennenkaikkea jos ei edes tiedä onko se syötävää. Esim lääkitys saattaa estää lihan ravinnoksi käyttämisen

    • pieruliha

      JOS joku haluaa Pierun makusta lihaa niin silloin hevosenlihaa. Ratsastaja tytöt piereksii niin se haju tarttuu.

    • Just söin metukkaa

      Suomeen tuodaan joka vuosi 200-300 tonnia hevosenlihaa, etupäässä meetvurstiin lisättäväksi. Kotimaisia hummia sekaan joutuu harvemmin siksi koska, ei ole tarpeeksi erityisiä hevosen teurastuspaikkoja tai eläin on lääkitty.

      Mutta rikos eli petoshan se on myydä konia jonain muuna.

    • A.A.:A

      Maailman ravitsemustilannetta ajatellen on parempi, että turhaa nirsoilua vältetään. Miksi lenkkimakkaran pitäisi olla sisäfileestä tehtyä?

      Hevosenlihaa on perinteisesti ollut mm. meetvurstissa, eikä siinä ole mitään pahaa.

      Ongelma on, jos halpaa tavaraa myydään kalliimmalla tahallisen harhautuksen kautta ja kääritään näin ansaitsematonta voittoa välistä.

      Jos asiakkaalle myydään ravinnoksi vanha tennistossu friteerattuna, ja asiakas sen sisällön tietäen haluaa sen syödä, on hän vapaa näin tekemään.

      Rikoksen puolelle mennään, jos se friteerattu tennistossu yritetään myydä sisäfilepihvinä sisäfilepihvin hintaan.

    • MEETWURSTIssa

      Meetvurstin makkarassa on mutta Karjaportin meetvurstissa ei tuoteselosteen mukaan ole hevosta.

    • Hyvää on

      Hevosen suolaliha, mikäs sen parempaa. Ei vaan tahdo saada enää mistään.

    • Uudistunut-ukki.

      Parasta kuitenkin on punikki-ruunan liha.Itse nuijin ensin jomben anusta anustapilla ja ai jai, kun liha onmureaa ja mehevää???Ja tämä on taivaan tosi???

    • Osmium 76

      Romaniasta tuotu hevosnauta on meidän perheen ykköstuote.

    • Eläinrakas krt3

      Olen ratsastanut kolmekymmentä vuotta ja syön nykyään hevosenlihaa, jos sitä on saatavana. Nykyäänhän ei teurastamot ota hevosia, kun lihaa ei saa menemään eteenpäin ja niinpä olen ajatellut ja muidenkin heppaihmisten kanssa puhunut, että on hevosystävällinen teko kun syö hevosta, vaikka se nyt oudolta kyllä tuntuukin.

      Nykyään hevoset joutuvat kipeänä/vanhana matkustamaan aivan liian pitkiä matkoja päästäkseen lopetettavaksi, jopa Italiaan saakka, minusta se on aivan sairasta eläinrääkkäystä.

      Joillekin hevosillehan käy tosi hyvin, jos omistaja haluaa nukuttaa hevosensa ja haudata, jos omistaa siihen sopivan paikan tai tilaa kyydin kuolleelle hevoselleen, siis auto vie hevosen kaatopaikalle.

      Viimeisen vaihtoehdon haluaisin kaikille hevosille, hevoset ovat niin viattomia ihmisten edessä.

      • Ihmettelen.

        Söisitkö hevosen lihaa jolla olet ratsastellut ja taputellut? Ihmettelen jos pystyt. Eläinrakkautta se ei ainakaan ole.

        Vaikka lapiopelillä monttu maahan ja polle sinne sitten aikanaan. Maata suomessa on.

      • eusebius11
        Ihmettelen. kirjoitti:

        Söisitkö hevosen lihaa jolla olet ratsastellut ja taputellut? Ihmettelen jos pystyt. Eläinrakkautta se ei ainakaan ole.

        Vaikka lapiopelillä monttu maahan ja polle sinne sitten aikanaan. Maata suomessa on.

        Onko eläirak. niin vähän ihminen kaveristaan pitää. Mieluummin syön sen onhan sitten osa minua.Kuin ystäväsi minkeille korpeille taikka maan alla eläville raadonsyöjille

      • kgkgkgkfdehgrhjytrjy

        trolli. vai kaatopaikalle ne hevoset viedää vittu joo ym.

    • .........

      Kaikki lihahan on ihan sitä samaa. Työhevosilla vahvemmat lääkejäämät jotka eivät ihmisille sovi, ei laaduntarkkailua.

    • hepopaistia

      Hevosen lihaa on syöty ja esim. Hevosen suolaliha on aivan sairaan hyvää ja voin suositella joka haluaa syödä maukasta mureaa ns. paistista tehtyä suolalihaa niin hevonen on paljon parempaa kuin esim. naudan vastaava tai sian vastaava.

      Ne ketkä eivät halua syödä niin olkoon syömättä, mun mielestä on kuitenkin varsin ahdasmielistä kieltää tai moittia jos joku muu syö, mutta näköjään tänä päivänä ihmisillä on tarve puuttua ihan kaikkeen kuten nyt esim. joiden mielstä elokuvat joissa tupakoidaan pitäisi laittaa ikä raja 18v.

      Mutta joo, hyvää on hevosen liha ja annetaan ihmisten nauttia tästäkin herkusta ilman että sitä tuomitaan.

    • voiteitä

      Kyllä sitä hevosenlihaa voi syödä ja sitä syödäänkin. Teurastuksia varten on tietyt määräykset, joita tulee noudattaa, eli hevosen lääkintätiedot yms. jos hevonen ei niitä täytä, sitä ei saa teurastaa, eikä sen lihaa ihmisille tarkoitettuihin ruokiin käyttää.

      Tuossa brittien lasagnesotkussa oli kyse juurikin siitä, ettei tiedetty mitä ne hevoset ovat saaneet, kuten niistä teksteistäkin kävi ilmi. Ihmettelen vain ihmisten luetunymmärtämistä ja sisäistämistaitoa.

      Hevosen syöminen on eettistä. Ja itsekin hevosihmisenä syön hevosenlihaa.

      • saturnus 7

        kanan nahka on hyvää nam.

    • Renlund

      Hevosenliha on ihan hyvää! Mutta kysehän oli siitä että tuotteessa luki naudanlihaa eikä hevosenlihaa. Etiketti virhe!

    • HEVOSteurastamo

      Olikohan vielä se hevosteurastamo Joensuusta tullessa ? Pellolla iso kyltti HEVOSTEURASTAMO. Siinä näytti olevan hevosia teurastusta odotellen pellolla. Olisko olleet sairaita kun aina niin liikkumattomia pää alaspäin. Eipähän tule lääke jäämiä kun seisottavat muutaman viikon ilman mahdollista lääkitystä kipuun. Joutavat sitten syötäväksi sairaammatkin...Vai mitä????

      • Ne on tietenkin masentuneita koska ne on tuomittu kuolemaan...

    • Syön

      "Syötkö hevosta jota olet silitellyt/taputellut" ??? Syödäänhän me joulukinkkuaki- mistäs sitä saadaan? Tai poron/hirven käristystä?! No, hirviä harvemmin pääsee taputtelemaan mutta possuja kyllä ja poroja.
      Liha on lihaa ja poron,hirven, hevosen liha vielä maukkaampaa ku esim: nauta.

      • uuu ei kukaan muu

        parempi kysyä kokilta mistä sata kerta on tehty

    • Histamiinos

      Joo toi on perseestä, et hevosta myydään nautana. On kyl aika huonosti firmoilla asiat, jos joutuu tuollaisilla vedätyksillä saada edes jotain katetta touhuillensa.
      Itse hevosen liha on kyllä hyvää, olen ostanut jauhettuna pari kertaa ja makkaranakin hyvä myöskin.
      Etten todellakaan tajua sitä ulisemista, etteikö sitä voisi syödä tai että olisi jotenkin huonoa tavaraa. Tietenkin jokaisella oikeus olla syömättä mitä sit onkin syömättä, mut turha sitä muita on haukkua heidän syömisistä.
      Itse en esim voi sietää haukea(vaikka kalasta pidän muuten), mutta ei tulisi mieleenkään nälviä naapuria hänen ihannoimista haukipullista tillikastikkeella.
      Että näin.

    • ikidemari

      Meidän perhe syö vain hevosenlihaa ja koiranruokaa.

    • Uudistunut-ukki.

      Kiitän palstalaisia runsasta tepatista kaikkien punikki-ruunien puolesta.Nyt jombekin on ylpeä avaukseni saamasta huomiosta ???Herra paratkoon???

    • Maistuu hyvälle

      Jos viittaat uutiskohuun joka hevosenlihasta nousi - olet hukassa.
      Kohu nousi sen takia, että tuotetiedot olivat virheelliset.

      Hevosenlihaa saa monesta kauppahallista ja varsinkin filee on tosi maukasta. Makkaroihin on hevosenlihaa laitettu ja laitetaan jatkossakin - ei mitään haittaa, kunhan mainitaan tuoteselosteessa - kaikki eivät haluia syödä hevosenlihaa - syytä tai toisesta.

    • Mitä järkeä olisi

      myydä hevosenlihaa naudanlihana, kun hevosenliha on kalliimpaa?

      Sehän on sama kuin Alko myisi koskenkorvaa vetenä, kun
      vesi on halvempaa.

      Sehän olisi jo demaritaloutta!

    • Ihaa hyvää

      Hevonen on hyvänmakuista vaikkei ystävällinen ja rauhallinen, mukava eläin lehmän tavoin olekaan.
      Kaupasta saa lihaa yhäkin, jossei ihan pikkukaupoista niin isommista ainakin ja jokainen suomalainen on hevosta syönyt. Yhä sitä on osassa meetvursteja.
      Parempaa se on kuin lehmä jos joku raaskii ostaa muuten kuin makkarassa.
      Saisivat alkaa enemmänkin myymään jotta hinta putoaisi, jos kerran jossain myydään naudanlihana niin eiköhän toi kympillä kilo hyvin menisi kaupaksi.

      http://www.pouttu.fi/?tuote=pouttu-kannuswursti-750g-tanko
      http://www.rainbow.fi/tuotteet/elintarvikkeet/lihavalmisteet/rainbow-meetvursti-400-g/

      Ulkomailta vain taitavat tuoda nykyisin, voisivathan alkaa kasvattaa lihaksi hevosia tai edes hevostyttösten heposet kerätä hyötykäyttöön. On se omituista jos hyvät lihat heitetään menemään.
      Suomalaiset taitaa olla niin köyhiä ettei ole varaa hevosharrastuksiin vaan.

    • sikähyvää

      »Mitä vikaa …»

      Maku ja laatu on hyvä, mutta siinä on kaksi pientä vikaa
      – EU:n elintavikevirasto on Italiassa
      – sitä myydään nautana

      • hevosnautaa..edes

        6%:n Lipponenhan valehteli tuo elintarvikeviraston tulevan Suomeen. Sellaisenkin vaalivaleen on demukat päästäneet hädännyksissään.
        Miksikähän demut valehtelee jatkuvasti kansallemme.

        Lipponen sanoi asian olevan varman, vaan kuinkas sitten totuus olikin jälleen aivan muuta.

        Kyllä kai sitä kohta pitää alkaa syömään mitä sattuu eteensä saamaan, kun demurosvot vievät ruoankin köyhän pöydästä.

    • väärin syöty?

      Näin meitä petetään.
      Myydään parempaa ja maukkaampaa lihaa huonomman ja halvemman hinnalla.
      Syöjä on takuulla pettynyt kun eines maisttu liian hyvälle?

    • Hyvää oli!

      Takavuosina aina kun menit ravintolaan ja halusit oikein hyvää sisäfilettä, sinulle tuotiin hevosenlihaa. Olihan se jo silloin julkinen salaisuus.

    • Uudistunut-ukki.

      Punikki-ruuna on parasta. Minä Juonenkylän vanhaisäntä puhun jomben kanssa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Näin on näreet????

      • Uudistunut-Ukki.

        Hyvää sunnuntaipäivää, vaan kaikille lukijoilleni, kuten ehkä jo olette huomanneetkin minä Uudistunut-Ukki, olen varmistanut palstan "Tähtikirjoittajan" tittelin. Tämä Hevosenliha avauksen on tuottanut peräti toistatuhatta selaajaa, se on Ukin avaukselle suurin ennätys.

        Avaukseni yltää jopa Jompen ja Pankin avauksiin. Muuten olihan aihe nyt ajankohtainen jota käsiteltiin ympäri Suomen kaikissa tiedoitusvälineissä. Oli myöskin aiheena "Jälkiviisaat ohjelmassa". tietenkin olen tietoinen, että asia sattui olemaan Aktuelli, ja näinollen se levisi myöskin tällä palstalla suureen otantaan.

        Kiitokset vaan lukijoille tähän olisikin hyvä lopettaa, mutta luulempa kuitenkin, että moni Suomalainen haluaa lukea Ukin totuuksia, vaikka kirjoitustaitoni onkin mitä on, mutta kuten sanonta käy, "Totuus on armoton", kyllä näin on marjat.??

        Ja punikki-ruunan liha (jomben anus ja väliliha) on parasta, mitä kielelläni olen liponut.Näin on marjat???

      • John Holmes se iso
        Uudistunut-Ukki. kirjoitti:

        Hyvää sunnuntaipäivää, vaan kaikille lukijoilleni, kuten ehkä jo olette huomanneetkin minä Uudistunut-Ukki, olen varmistanut palstan "Tähtikirjoittajan" tittelin. Tämä Hevosenliha avauksen on tuottanut peräti toistatuhatta selaajaa, se on Ukin avaukselle suurin ennätys.

        Avaukseni yltää jopa Jompen ja Pankin avauksiin. Muuten olihan aihe nyt ajankohtainen jota käsiteltiin ympäri Suomen kaikissa tiedoitusvälineissä. Oli myöskin aiheena "Jälkiviisaat ohjelmassa". tietenkin olen tietoinen, että asia sattui olemaan Aktuelli, ja näinollen se levisi myöskin tällä palstalla suureen otantaan.

        Kiitokset vaan lukijoille tähän olisikin hyvä lopettaa, mutta luulempa kuitenkin, että moni Suomalainen haluaa lukea Ukin totuuksia, vaikka kirjoitustaitoni onkin mitä on, mutta kuten sanonta käy, "Totuus on armoton", kyllä näin on marjat.??

        Hyvä ukki! Sinä kun räpäytät antaa älyvapaata tekstiä punkerosormillasi ja siihen "älyn loistoosi" saat 70 kpl puhdasta vittuilua vastauksina, niin eipä kuule taideta puhua mistään tähtikirjoittajasta. Herää pahvi!!!

      • Uudistunut-Ukki.
        John Holmes se iso kirjoitti:

        Hyvä ukki! Sinä kun räpäytät antaa älyvapaata tekstiä punkerosormillasi ja siihen "älyn loistoosi" saat 70 kpl puhdasta vittuilua vastauksina, niin eipä kuule taideta puhua mistään tähtikirjoittajasta. Herää pahvi!!!

        On myönnettävä, että teitä "Homomiehiä", on kerääntynyt avaukselleni, ei tosin niin paljon kun kerroit. Puhtaita homoja on noin viisitoista vastaajaa, sinä olet kuudestoista. Ymärrän hyvin kaipuunne, koska kuvittelette minun kuuluvan joukkoonne, kuitenkin se luulo on puhdas harhaluulo, minulla kun ei ole minkäänlaista vetoa "Poikarakkauteen".

        Joten älkää te homot yrittäkö enää liittää minua joukkoonne, homoilkaa minun puolestani ihan rauhassa, mutta jättäkää minut jo vihdoinkin rauhaan., kyllä näin on näreet Jumalaparatkoon.???

        Pieni lisäys homoilen vaan jomben kanssa. Näin on näreet???

    • Ravittu mies

      Kyllähän hevosenliha syötävää on. Meetvurstissa se on tavallinen ainesosa, kuten joskus poronlihakin. Maailmalla erityisesti hevosurheilun ystävinä tunnetut britit ovat asiasta närkästyneet.

      Silti kyse on asiallisesta tuotemerkinnästä.

      Jos joku on Suomessa halukas syömään friteeratun kengänpohjan friteerattuna kengänpohjana, siitä vaan, ei estettä. Vapaa maa.

      Mutta jos hänelle myydään friteerattu kengänpohja sisäfilepihvinä, kyseessä on petos.

      Jälleen sauma korostaa kotimaisen, alkuperältään luotettavan (?) tuotannon merkitystä.

      Vaikka kauppa pyrkii alkuperämerkintöjä systemaattisesti heikentämään. Kaupan etu...

      Hyvä viheltää vilunkipeli ajoissa poikki, ennenkuin huomaamme syövämme käärmettä, rottaa ja koiraa (kaikki syötävää sinänsä) luomunautana.

      Maailman ravitsemustilanteen ja ruoan riittävyyden kannalta tietenkin parempi, ettemme loputtomiin nirsoile. Miksi Ö-luokan makkaran pitäisi olla sisäfileestä?

    • No siksi

      että punikeille luxuksen pitäisi olla halpaa
      ja sekin mieluummin jonkun toisen maksamaa.

    • Sonnimies,

      Voi vitttu tuon hullun kirjoituksia / taitoa.

    • Osmiun se oikea

      Mitä väliä on mitä purkin kyljessä lukee. Tärkeintä on, että suomalaiset tukijussit eivät hyödy tuotteesta.

    • Uudistunut-ukki.

      Lihoista parasta on jomben väliliha???Ja tämäkin on taivaan tosi???

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1167
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      53
      758
    Aihe