”Tvångssvenskan” Pyrrhoksen voitto?
Torsdag, 24 Januari 2013 16:00
Olav S Melin
Selvityksessä Vapaaehtoinen ruotsi? jonka dosentti Åsa Palviainen teki vuonna 2011 Magmalle hän totesi, että pakollisen ruotsinopiskelun poistaminen saisi kauaskantoisia seurauksia; rekrytointipolitiikkaan Suomessa, yliopistojen toimintaan, kielivaatimuksiin julkisella sektorilla ja pätevän henkilökunnan saatavuuteen eri aloilla. Mutta hän painotti myöskin, että ruotsin taidot ovat puutteellisia pakollisesta ruotsinopiskelusta huolimatta.
Jatkossa uhataan sitä jonka perustuslain pitää turvata, eli maan suomenkielisen ja ruotsinkielisen väestön kulttuurillisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden täyttäminen tasapuolisin perustein.
Keskustelua kouluruotsista on käyty vuodesta 2011 ja eteenpäin vähentymättömällä voimalla ja viimeisen mielipidemittauksen mukaan haluaa enemmistö väestöstä poistaa ”pakkoruotsin”. Keskustelussa ei ruotsinopetus ole enää kansallinen asia vaan tuodaan esiin vähemmistökysymyksenä. Reviiri jota suomenruotsalaiset kouristuksenomaisesti puolustavat. Täten se nähdään anastettuna etuna joka ei anna kokonaisuudelle mitään.
Siltä näyttää keskustelu tänään. Eikä senvuoksi ole ihmettelemistä jos uusia ja pitemmälle meneviä vaatimuksia esitetään. Vapaaehtoinen ruotsi ei riitä. Viimeinen on virkamiesruotsin poistaminen, täysin senvuoksi, että virkamiesten joiden pitäisi osata ruotsia eivät sitä osaa riittävässä määrin.
Vapaampi kielivalinta maan edun nimissä, basunoi vihreitten politiikko Vesa Virri Helsingissä tuoreessa artikkelissa nettilehdessä Uusi Suomi (19.1.). Hän kirjoittaa, että virkamiesruotsi on ollut vuodesta 1994 lähtien ja pakko antaa palvelua ruotsin kielellä ei hyödytä ketään koska taidot kielessä ovat riittämättömiä virastoissa joissa yksittäisiä kyselyitä tehdään ruotsin kielellä. Hänen neuvonsa onkin, että olisi yksi henkilö yksiköissä jotka palvelevat ruotsinkielisiä.
Keskustalaislehti Suomenmaassa sanoo kansanedustaja Anu Vehviläinen (22.1.) suoraan, että suomenkielisten virkamiesten kielikoe ruotsissa ei täytä ehtoja kun on kysymys antaa palvelua ruotsiksi. Rimaa on laskettu vastaamaan virkamiesten todellisia taitoja. Se on jotakin joka on tietoisesti unohdettu pois keskustelussa.
Mitä me tässä voimme nähdä on se mistä Åsa Palviainen varoitti jos ruotsista tulee vapaaehtoinen, on tosiasiassa jo toteutunut. Ruotsin taidot ovat pakosta huolimatta jo nyt riittämättömät.
Huomiota vahvistaa myöskin eräs sadoista kommenteista Virrin artikkeliin.
Kielikeskusten verkosto 17:ssa yliopistossa Suomessa ( FINELC) peräänkuuluttaa eräässä viimesyksyisessä lausunnossaan ”toimivaa ruotsia”. Jotakin johon päästään joko vahvistamalla ruotsia lukiossa tai ylioppilaskokeen mukaisesti tekemällä siitä vapaaehtoisen. Henkilökohtainen oikeus opiskella maan toista kieltä säilyisi, mutta korkeakoulututkinnon suorittaminen ei vaatisi kielikokeella todistettavaa ruotsin osaamista, ehdottaa kielikeskusten verkosto.
Kannanotto on huomiota herättävä ja tulee varmaankin jättämään renkaita jälkeensä vedenpinnalla.
Kommentaarien virrassa Virrin artikkeliin ei perustuslain tarkoitusperiin jotka eritellään kielilaissa ei kiinnitetä huomiota. Sitä pidetään selvänä, että virkamiesruotsi on jotain jonka RKP on itselleen anastanut 35 hallitusvuoden aikana. Enemmistö kommenteista on tyyliltään kiihottavia hyökkäyksiä. Rakentavien argumenttien puuttuminen on täydellistä.
Ilmiselvää on, että vaatimus pakollisen ruotsin ja virkamiesruotsin poistamista seuraa vaatimus tehdä Suomesta yksikielisesti suomenkielinen. Keskustelun tiimellyksessä saa ajatus tukta monissa kommentaareissa.
Se joka aloitti kieliajojahdin Uudessa Suomessa oli kouluviranomaisten ymmärtämättömyys, että osalle kunnista Itä-Suomessa ei annettu mahdollisuutta opettaa venäjää ruotsin sijaan. Johtopäätös oli, että vastustus enempään venäjän opiskeluun Itä-Suomessa on ruotsinkielisellä taholla.
Kiista osoittaa, että venäjänkielenopetusta alueilla joilla sitä käytetään ei nähdä ainoastaan vähemmistökysymyksenä. Sen katsotaan olevan kansallinen asia. Siitä huolimatta, että venäjän asemaa ei voi verrata ruotsin asemaan. Kuitenkin se on suomenruotsalainen asia tukea paremman venäjän opetuksen pyrkimyksiä.
Miettimisen aihetta ruotsinkieliselle mielipiteelle on kysymys, että mitä pitkän päälle voitetaan argumentoimalla jatkossakin pakollisen ruotsinopetuksen puolesta suomenkielisissä kouluissa. Uusia vaatimuksia virkamiesruotsin poistamiseksi ja vaatimus suomenkielisestä Suomesta osoittaa, että aika on juoksemassa pakollisuuden ohi. Siinä tilanteessa on riskinä, että siitä joka on oikeastaan suomalainen ja kansallinen asia on tulossa vähemmistökysymys suomenruotsalaisille. Och sitä myöten Pyrrhoksen voitto.
Torsdag, 24 Januari 2013 16:00
Olav S Melin
Selvityksessä Vapaaehtoinen ruotsi? jonka dosentti Åsa Palviainen teki vuonna 2011 Magmalle hän totesi, että pakollisen ruotsinopiskelun poistaminen saisi kauaskantoisia seurauksia; rekrytointipolitiikkaan Suomessa, yliopistojen toimintaan, kielivaatimuksiin julkisella sektorilla ja pätevän henkilökunnan saatavuuteen eri aloilla. Mutta hän painotti myöskin, että ruotsin taidot ovat puutteellisia pakollisesta ruotsinopiskelusta huolimatta.
Jatkossa uhataan sitä jonka perustuslain pitää turvata, eli maan suomenkielisen ja ruotsinkielisen väestön kulttuurillisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden täyttäminen tasapuolisin perustein.
Keskustelua kouluruotsista on käyty vuodesta 2011 ja eteenpäin vähentymättömällä voimalla ja viimeisen mielipidemittauksen mukaan haluaa enemmistö väestöstä poistaa ”pakkoruotsin”. Keskustelussa ei ruotsinopetus ole enää kansallinen asia vaan tuodaan esiin vähemmistökysymyksenä. Reviiri jota suomenruotsalaiset kouristuksenomaisesti puolustavat. Täten se nähdään anastettuna etuna joka ei anna kokonaisuudelle mitään.
Siltä näyttää keskustelu tänään. Eikä senvuoksi ole ihmettelemistä jos uusia ja pitemmälle meneviä vaatimuksia esitetään. Vapaaehtoinen ruotsi ei riitä. Viimeinen on virkamiesruotsin poistaminen, täysin senvuoksi, että virkamiesten joiden pitäisi osata ruotsia eivät sitä osaa riittävässä määrin.
Vapaampi kielivalinta maan edun nimissä, basunoi vihreitten politiikko Vesa Virri Helsingissä tuoreessa artikkelissa nettilehdessä Uusi Suomi (19.1.). Hän kirjoittaa, että virkamiesruotsi on ollut vuodesta 1994 lähtien ja pakko antaa palvelua ruotsin kielellä ei hyödytä ketään koska taidot kielessä ovat riittämättömiä virastoissa joissa yksittäisiä kyselyitä tehdään ruotsin kielellä. Hänen neuvonsa onkin, että olisi yksi henkilö yksiköissä jotka palvelevat ruotsinkielisiä.
Keskustalaislehti Suomenmaassa sanoo kansanedustaja Anu Vehviläinen (22.1.) suoraan, että suomenkielisten virkamiesten kielikoe ruotsissa ei täytä ehtoja kun on kysymys antaa palvelua ruotsiksi. Rimaa on laskettu vastaamaan virkamiesten todellisia taitoja. Se on jotakin joka on tietoisesti unohdettu pois keskustelussa.
Mitä me tässä voimme nähdä on se mistä Åsa Palviainen varoitti jos ruotsista tulee vapaaehtoinen, on tosiasiassa jo toteutunut. Ruotsin taidot ovat pakosta huolimatta jo nyt riittämättömät.
Huomiota vahvistaa myöskin eräs sadoista kommenteista Virrin artikkeliin.
Kielikeskusten verkosto 17:ssa yliopistossa Suomessa ( FINELC) peräänkuuluttaa eräässä viimesyksyisessä lausunnossaan ”toimivaa ruotsia”. Jotakin johon päästään joko vahvistamalla ruotsia lukiossa tai ylioppilaskokeen mukaisesti tekemällä siitä vapaaehtoisen. Henkilökohtainen oikeus opiskella maan toista kieltä säilyisi, mutta korkeakoulututkinnon suorittaminen ei vaatisi kielikokeella todistettavaa ruotsin osaamista, ehdottaa kielikeskusten verkosto.
Kannanotto on huomiota herättävä ja tulee varmaankin jättämään renkaita jälkeensä vedenpinnalla.
Kommentaarien virrassa Virrin artikkeliin ei perustuslain tarkoitusperiin jotka eritellään kielilaissa ei kiinnitetä huomiota. Sitä pidetään selvänä, että virkamiesruotsi on jotain jonka RKP on itselleen anastanut 35 hallitusvuoden aikana. Enemmistö kommenteista on tyyliltään kiihottavia hyökkäyksiä. Rakentavien argumenttien puuttuminen on täydellistä.
Ilmiselvää on, että vaatimus pakollisen ruotsin ja virkamiesruotsin poistamista seuraa vaatimus tehdä Suomesta yksikielisesti suomenkielinen. Keskustelun tiimellyksessä saa ajatus tukta monissa kommentaareissa.
Se joka aloitti kieliajojahdin Uudessa Suomessa oli kouluviranomaisten ymmärtämättömyys, että osalle kunnista Itä-Suomessa ei annettu mahdollisuutta opettaa venäjää ruotsin sijaan. Johtopäätös oli, että vastustus enempään venäjän opiskeluun Itä-Suomessa on ruotsinkielisellä taholla.
Kiista osoittaa, että venäjänkielenopetusta alueilla joilla sitä käytetään ei nähdä ainoastaan vähemmistökysymyksenä. Sen katsotaan olevan kansallinen asia. Siitä huolimatta, että venäjän asemaa ei voi verrata ruotsin asemaan. Kuitenkin se on suomenruotsalainen asia tukea paremman venäjän opetuksen pyrkimyksiä.
Miettimisen aihetta ruotsinkieliselle mielipiteelle on kysymys, että mitä pitkän päälle voitetaan argumentoimalla jatkossakin pakollisen ruotsinopetuksen puolesta suomenkielisissä kouluissa. Uusia vaatimuksia virkamiesruotsin poistamiseksi ja vaatimus suomenkielisestä Suomesta osoittaa, että aika on juoksemassa pakollisuuden ohi. Siinä tilanteessa on riskinä, että siitä joka on oikeastaan suomalainen ja kansallinen asia on tulossa vähemmistökysymys suomenruotsalaisille. Och sitä myöten Pyrrhoksen voitto.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Melin, Donner, Zliiacus, Torvalds, keitä näitä nyt onkaan, rkp älymystöä . joka tunnustaa tosiasiat.
Ainoastaan kielitalibanit vanhat akat ja pari lääkityksessä olevaa täällä meuhkaavat pakkoruotsin puolesta.
Donnerin mielipiteet vaihtelevat puolueen mukaan. Hän demarina kritisoi svekoilua, mutta RKP-läisenä puolusti sitä. Nyt eläkkeellä hän taas kenties krtitisoi.
Unohdit Stan Saanilan joka sanoi: " Suomalaisten kieltenopetus on täysin heidän oma asiansa".