Ovulaatiotesti ja raskaus

Miten muilla?

Tästä aiheesta oli kyllä jo keskustelua muuallakin, mutta ajattelin kuitenkin laittaa tänne uuden keskustelun, jossa voin kysyä tarkalleen sen mitä haluan tietää :)

Niin, eli näyttääkö ovulaatiotesti raskauden? Olen tehnyt 9 päivän aikana joka päivä ovulaatiotestin. Toissapäivänä oli kaksi viivaa testissä ja myös eilen -joka oli jo vahvempi edeltäjäänsä. Päätin kuitenkin vielä tehdä tänään testin ja huomasin ettei tänään enää ollutkaan kahta viivaa testissä.

Harmikseni olen lukenut palstoilta, että useilla on näyttänyt ovulaatiotesti raskauden, mikä siis tarkoittaisi kohdallani sitä, etten ole raskautunut yrityksestä huolimatta.

Miten teillä on ollut? Oletteko saaneet plussan ovulaatiotestin avulla ja miten pitkällä raskaus on tuolloin ollut?

Ja olisiko minun kohdallani pitänyt testien näyttää ovulaatiosta eteenpäin koko ajan kahta viivaa, jos olisin tullut raskaaksit?

Tulipas asiaa, mutta toivon että epätietoiselle joku osaisi kertoa vähän lisätietoja :)

26

34654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siis mitä

      What?? Miksi "teet" ovulaatiotestillä raskaustestin, eihän se nyt raskautta näytä vaan ovulaation ajankohdan. Silloin kun testi näytti ekan kerran kaksi viivaa on ovulaatioajankohta lähellä. Raskaus testataan raskaustestillä.

      • toimii se

        Ei kun kyllä se näyttää. Ovulaatiotesti reagoi myös raskaushormoniin, joka muistuttaa rakenteeltaan LH-hormonia. Jos raskaus on alkanut, ovulaatiotesti näyttää yleensä vahvaa plussaa siinä vaiheessa, kun raskaushormonia on jo kehossa. Hailakka viiva ei tarkoita ovulaatiotestissä mitään, ei ovulaatiota eikä raskautta. Ja tosiaan ovulaation jälkeen ovistestin ei näytä plussaa, oli raskaus alkanut tai ei. Olen itsekin testannut molemmat raskauteni ensin ovistestillä (ovat halvempia). Kun testissä oli tasavahvat viivat, tein seuraavana aamuna positiivisen raskaustestin. Normaalisti minulla loppukierrossa ei ovistestiin tule muuta kuin kontrolliviiva.

      • toimii se
        toimii se kirjoitti:

        Äh mitä typoja. Siis HETI ovulaation jälkeen ovistesti ei ole positiivinen, olipa raskaus alkanut tai ei. Vasta sitten, kun alkio on kiinnittynyt ja keho tuottaa jo raskaushormonia. Eli korkeintaan muutama päivä ennen kuukautisia.

      • Miten muilla?
        toimii se kirjoitti:

        Ei kun kyllä se näyttää. Ovulaatiotesti reagoi myös raskaushormoniin, joka muistuttaa rakenteeltaan LH-hormonia. Jos raskaus on alkanut, ovulaatiotesti näyttää yleensä vahvaa plussaa siinä vaiheessa, kun raskaushormonia on jo kehossa. Hailakka viiva ei tarkoita ovulaatiotestissä mitään, ei ovulaatiota eikä raskautta. Ja tosiaan ovulaation jälkeen ovistestin ei näytä plussaa, oli raskaus alkanut tai ei. Olen itsekin testannut molemmat raskauteni ensin ovistestillä (ovat halvempia). Kun testissä oli tasavahvat viivat, tein seuraavana aamuna positiivisen raskaustestin. Normaalisti minulla loppukierrossa ei ovistestiin tule muuta kuin kontrolliviiva.

        Moi!

        Kirjoitit, että ovulaatiotesti ei näytä ovulaatioajankohdan jälkeen enää kahta viivaa, oli raskaus alkanut tai ei, mutta kuitenkin olit tehnyt myöhemmin ovulaatiotestin avulla positiivisen "raskaustestin"? Tarkoitatko siis sitä, että heti ovulaation jälkeen, kun hedelmöitys on tapahtunut, ei testissä näy kahta viivaa, jos on raskautunut, vaan myöhemmin, kun hormonia on elimistössä tarpeeksi? :)

      • Miten muilla?
        Miten muilla? kirjoitti:

        Aivan, just tätä yritinkin kysyä! Olitkin ehtinyt jo kirjoittaa :)

        Eli toivoa vielä on.. :)

      • Ehkä voi
        Miten muilla? kirjoitti:

        Moi!

        Kirjoitit, että ovulaatiotesti ei näytä ovulaatioajankohdan jälkeen enää kahta viivaa, oli raskaus alkanut tai ei, mutta kuitenkin olit tehnyt myöhemmin ovulaatiotestin avulla positiivisen "raskaustestin"? Tarkoitatko siis sitä, että heti ovulaation jälkeen, kun hedelmöitys on tapahtunut, ei testissä näy kahta viivaa, jos on raskautunut, vaan myöhemmin, kun hormonia on elimistössä tarpeeksi? :)

        Niin kai se teoriassa voi näyttää myöhemmin raskauden.

      • toimii se
        Ehkä voi kirjoitti:

        Niin kai se teoriassa voi näyttää myöhemmin raskauden.

        Kyllä se sen näyttää ihan käytännössäkin, mikäli on tärppi käynyt... :)

      • Miten muilla?
        toimii se kirjoitti:

        Kyllä se sen näyttää ihan käytännössäkin, mikäli on tärppi käynyt... :)

        Toivotaan että olisi, kuitenkin tietyllä varauksella.. :)

        Ap

      • Mitä porukkaa
        toimii se kirjoitti:

        Kyllä se sen näyttää ihan käytännössäkin, mikäli on tärppi käynyt... :)

        No, jos haluaa ovistestillä katsoa raskauden, mikäs siinä. Itse luottaisin raskaustestiin ja lääkärin ultraan.

      • Miten muilla?
        Mitä porukkaa kirjoitti:

        No, jos haluaa ovistestillä katsoa raskauden, mikäs siinä. Itse luottaisin raskaustestiin ja lääkärin ultraan.

        Kysymys oli lähinnä siitä, että näyttääkö (tai voiko näyttää) ovulaatiotesti raskauden ennen raskaustestiä ; heti ovulaatiotestin plussaamisesta seuraavina päivinä jos hedelmöitys on tapahtunut.

        Kiinnostuksen vuoksi kysyin tätä asiaa, koska vielä en voi raskaustestiä tehdä - tai se ei ole kannattavaa, koska kuukautisten alkamisaijankohtaan on vielä noin viikko aikaa.

        Ap

      • Anonyymi

    • En tee :)

      Siis halusin tietää ovulaation ajankohdan, mutta lukiessani lisätietoja mm. ovulaatiotestituloksista netistä, huomasin, että oli paljon keskusteluja siitä, miten ovulaatiotesti on näyttänyt raskauden - ennen varsinaista raskaustestiä. Siis on _voinut_ näyttää. Mutta kysymykseni siis on, että jos olisin tullut ovulaatioajankohtana raskaaksi, niin miten yleistä on, että ovulaatiotesti näyttää jatkossakin kahta viivaa raskauden vuoksi?

      Olen niin huono selittämään, etten osaa oikein tarkemmin selittää :)

      Toivottavasti ymmärsit :)

      • kaljuhölmö

        Tämä hieman liippaa aiheen ohi, mutta kysyn kuitenkin.
        kun lopetitte ehkäisyn ja halusitte tulla raskaaksi, aloitteko heti yrittämään vai odotitteko että ekat menkat tulee ja sitten vasta? Onko sillä väliä kummin tekee.
        Itse ajattelin kohta lopettaa ehkäisyrenkaan käytön. Ennen rengasta ja pillereitä n. 6 v sitten kuukautiseni olivat todella epäsäännölliset. Sama ralli voi jatkua kun lopetan hormonaalisen ehkäisyn käytön ja lukemani perusteella silloin voi olla vaikeampi tulla raskaaksi. Kokemuksia?

      • Milloin aloittaa
        kaljuhölmö kirjoitti:

        Meillä ei ollut hormonaalista ehkäisyä ennen yrittämisen aloitusta. Ja meillä oli lähinnä sellainen menetelmä, että peittoja heiluteltiin vähintään joka kolmas päivä.

        Minullakin kierto heittelee 30-39 päivän välillä, mutta huomasin ovulaatiotestien olevan todella hyvä apu raskautta suunniteltaessa. Lisäksi olen lukenut, että ainakin pillereiden käytön jälkeen (melko heti) kun kuukautiskierto on säännöllisempi (eli ovulaatioajankohta on helpompi löytää), on todennäköisempää tulla raskaaksi, koska myöhemmin kuukautiskierto palautuu usein taas samanlaiseksi kuin aiemmin. Toki on ihmisiä ja kehoja laidasta laitaan, joten ei ole yhtä ainoaa tapaa varmistaa raskaaksi tuloa.

        Suosittelen heiluttelemaan peittoja vähintään joka kolmas päivä. Lisäksi jos haluaa, voi ottaa ovulaatiotestit mukaan yritykseen, jonka todettua voi heilutella peittoja vaikka joka päivä. Mutta tosiaan olen lukenut, että tuo joka 3.päivä riittää, sillä siittiöthän elävät n.3 vuorokautta, maksimissaan 5vuorokautta.

        Eli se on lähes ihan sama milloin aloittaa, sillä ovulaatiokin voi olla alku / loppu kierrosta.

        Tsemppiä yritykseen! Toivottavasti oli edes vähän apua :)

    • Ovulaationjälkeen

      En tiedä käyttääkö ovulaatiotestejä raskauden, mutta itse tekisin kyllä sen raskaustestin, jos raskaus pitää varmistaa. Itselläni kesällä ovulaatiotesti ei edes näyttänyt ovulaatiota kuin heikosti, mutta muutaman viikon päästä alkoi tulla oireita ja raskustesti sis positiivinen. Ja raskaushormoonithan kohoavat vasta kun alkio on kiinnittynyt eli noin kaksi viikkoa ovulaation jälkeen. Tuossa ovulaation ja alkion kiinnittymisn välillä ei mikään testi näyttäisi kohonneita arvoja eli raskautta.

      • Miten muilla?

        Aivan, pitää siis malttaa odottaa vielä noin viikko, jolloin teen ihan raskaustestin. Tarkoitus oli siis tehdäkin testi, kunhan aika on sopiva - ei siis liian aikaisin :)

        Ap

    • lfyukfyuk

      Siis itselläni oli ovis testit käytössä, ja plussan tullessa hommailtiin parina seuraavana päivänä. Jo 10-11 vuorokautta yhdynnästä näytti raskaustesti positiivisen tuloksen. Kokeilin myös piruuttani (olin kuullut että ovis testi näyttää myös raskauden) ovistestiä raskaana ollessani ja plussaa se näytti.

      Itse käytin näitä kaikkein halvimpia ovistestejä ja raskaustestiä joita myydään isoissa ruokakaupoissa:

      http://www.pregcheck.fi/tuotteet/ovulaatiotesti/

      http://www.pregcheck.fi/tuotteet/raskaustestiliuskat/

      • Miten muilla?

        Joo, mullakin tossa ovis ajankohdassa ei ollut edes niin tumma, kuin testiviiva, mutta kyllä ovis silloin kaikkein todennäköisimmin oli, kun muulloin oli vaan haamuviivoja.

        Ja tosiaan, itse käytin noita samoja testejä :)

        Nyt pitää vaan malttaa odottaa :)

        Korjaus: siis testiviiva ei ollut yhtä tumma kuin kontrolliviiva.

        Ap

    • tälläinen tapaus

      Minä myös oon kokeillut ovis testiä sen jälkeen, kun olin tehnyt positiivisen raskaustestin, mut mulla ei ovis testiin tullut siltikään plussaa (tuolla vaunuissa nyt nukkuu kuitenkin todiste siitä, että raskaana silloin olin, vaikka ovis testi oli negatiivinen ja raskaustesti positiivinen)..

      • näytti raskauden!

        Itellä menkat päivän myöhässä, r-testi näyttänyt dpo 11 asti haamua, mutta selvää plussaa. huvikseni kokeilin äsken ovistestillä ja harvinaisen vahva plussa pärähti tikkuun :) ovistestinä toimi clearblue hymyn näyttö ja r-testeinä first signal, David liuskat ja pregcheck puikot :)

    • kesällä syntyy

      Ostin ovulaatiotestejä. Olimme yrittäneet lasta yhden kuukauden ajan eikä tärpännyt. Kokeilin testejä ohjeiden mukaan eikä ovulaatiota löytynyt (minulla kuukautiset säännölliset kuin kello). Harrastelimme silti seksiä. Tein raskaustestin kun kuukautiset olivat päivän tai kaksi myöhässä-> testi positiivinen. Joten; suosittelen testejä vain jos kuukautiset ovat todella epäsäännölliset, muuten aivan turhia. Luulin ettei minulla ollut ollut ovulaatiota koko kuukautena ja silti tulin raskaaksi. Eli harrastakaa sitä seksiä vaan, ei ilman sitä tärppää!

      • pari kyssää

        Yleensähän niitä testejä ostetaan vasta siinä vaiheessa, jos ei ala muutaman kuukauden kuluessa tärpätä. Suurin osa haluaa tsekata, että ovulaatio ylipäätään tapahtuu. Jos LH-hormonihuippu on bongattavissa, on myös todennäköistä, että ovuloi. Sinulla huippu on todennäköisesti sen verran nopea, että et ehtinyt sitä testillä bongata (oletan, että testasit vain kerran päivässä?). Mielenkiinnosta kuitenkin kysyn, että etkö saanut minkäänlaista viivaa testiin oletetun ovulaation lähellä? Ja jos sait, niin olivatko viivat samanvahvuisia koko testausajan?

    • Pohdinta

      Ihan mielenkiinnosta ite haluaisin tietää ku oon pohtinut ja ajattelin tulla kysymään jos joku viisaampi tietää :D eli jos joltain on syystä tai toisesta poistettu kokonaan munajohtimet niin näkyykö ovulaatio silti testissä? Kiitos jo asiallisista vastauksista valmiiksi ;)

      • Anonyymi

        Jos molemmat munanjohtimet on poistettu, ei voi tulla raskaaksi ilman keinohedelmöitystä.

      • Anonyymi

        Ovulaatio silti näkyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe