Eläkerahastot eläkeläisten hallintaan

Ei taida onnistua muutoin kuin eäkeläispuolueen saaminen Suomen suurimmaksi puolueeksi?
5150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, työnantaja- ja palkansaajajärjestöt puolustavat päätösvaltaa eläkeasioissa sillä, että kysymyksessä on työnantajien ja palkansaajien rahoista. Eläkeyhtiöiden hallituksissa ei eläkeläisiä nähdä.
Mutta onko vain järjestöillä legitimiteetti eli oikeus päättää eläkerahastoista? Onhan niissä rahastoissa eläkeläistenkin rahoja siinä kuin palkansaajienkin. Eläkeläiset ovat palkansaajina ollessaan maksaneet eläkerahastoihin. Ei kai ne rahat sieltä yht'äkkiä katoa, kun palkansaaja siirtyy eläkkeelle.

Äänestä
  • Nimenomaan rahastoissa on eläkeläisten rahoja. Eläkerahasto perustettiin v.1962 ja siis kerännyt rahastoa 50-vuotta, siksi Suomessa on suurempi rahasto kuin muissa Euroopan maissa. Tällä rahastolla on suuri merkitys Suomen luottoluokituksessa (AAA).

    Nyt näin maalaisjärjellä ajatellen on suuri vaara, että ne päätyvät EU:n syövereihin, jos ei saada itseämme irti EU:sta. Mitä ilmeisemmin ne ovat vakuutena Etelä-Euroopan maiden takuissa. Sitähän ei tietenkään kerrota. Luin jostain, että nimitys olisi "sosiaalirahasto" tai jotain sinne päin. Tämä EI ole faktatietoa.

    Äänestä

  • ............

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    ............

    RKP:n politrukki häirikkönä täälläkin!

    Äänestä

Ovatko eläkeläiset NYT valmiita äänestämään eläkeläispuoluetta?
Sellainen perustettiin juuri eläkeläisiä varten v.2006.

Haluan 5000 allekirjoitusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemusta löytyy kirjoitti:

Ei taida onnistua muutoin kuin eäkeläispuolueen saaminen Suomen suurimmaksi puolueeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu